Lukemisesta poikkeusoloissa, osa 2

Olo on levoton, samalla tavoin kuin viime keväänä 2020 oli. Keskittymisvaikeuksia, kirjan keskenjättökynnys on säädyttömän alhainen. Aika ahdistaa. Tai ei aika sinänsä, ihanaa että sitä on, ja viihdyn hyvin kotona, mutta tulevan sumuisuus saa projekteihin tottuneen ihmisen hermostuneeksi. Kun ei ole aikatauluja, ei selkeitä tavoitteita, ei toivottua tulosta kirkkaana mielessä. Päivä kerrallaan on yllättävän epämukava elämäntapa. 

Mutta paljon on iloakin. Olen aidosti pahoillani heidän puolestaan, jotka eivät osaa tai pysty käyttämään kirjoja todellisuudenpakoon, tiedonkeräykseen tai ajanviettoon: itse olisin hukassa pelkän tv:n ja somen varassa viihdykkeinä, vaikka molemmista pidän kovasti, suorastaan roikkuvasti. Etenkin somesta voin täysin yhtyä Pontus Purokurun kysymykseen hänen Römaanissaan:

"Olenko ainoa jolle internet on tärkeä hyvinvoinnin lähde?" 

Römaani on mainio, hulvaton ja osuu moneen kohtaan tässä päivässä. Kun pitää juosta "aktiivisuusranneke molemmissa käsissä ja podcastin teko on suorastaan välttämättömyys", onko ihme, jos nykyihmistä ahdistaa! Tiesitkö muuten, että poliisi takavarikoi Hakaniemestä 7,7 kiloa chatia? Hyvää oloa voi hakea niin monin tavoin, tai huonoa, pääasia on tehokkuus, kuten kirjan sponsoroitu sisältö osoittaa: 

"Optimoi uupumuksesi! Suorita loppuunpalaminen jopa 13 päivässä tehokkaalla intensiivikurssilla!"

Liketän kirjan contentia, vahva suositus somea ja muita nykyilmiöitä pohtiville ja heille, joilta on moti kateissa tai muuten vain ahdistaa. 

Onnistuisiko novellien luku tänä lyhytjänteisyyden aikana?

Marko Järvikallaksen tekstiä suosittelen ilman muuta, toimii! Mihin täällä voi mennä on 15 novellin paketti täynnä herkkupaloja, joiden lukemisen jälkeen "tuntuu kuin olisi sisälle satanut", sanoo Aina joku kesken -blogi. Jo teoksen nimi viittaa eksyilyyn ja yllätyskäänteisiin, ja niitä novelleissa riittää hämmästyttämään ja riemastuttamaan lukijaa. 

Tuija Takalan selkonovellit kirjassa Niin metsä vastaa vievät suomalaisuuden perusjuurille, metsään. Melkein tuntee havuntuoksun ja sammaleen jalkojen alla kulkiessaan kirjan kanssa, vaikka pelkkää maisemallista ihastelua tarinat eivät ole. Tapaamme muun muassa yhteenmuuttavia nuoria, vanhenevia perheenjäseniä, avioliiton salaisuuksia, tontun ja tannerta kumisuttavia suuria eläimiä. Hurmaavia, jännittäviä ja kauniilla, oivaltavalla kielellä esitettyjä novelleja voi suositella kaikille metsästä viehättyville. 

Sujuvien novellien jälkeen kävi sitten kehnommin. Yritin kuunnella äänikirjana Emma Rousin jännäriä Täydellisiä vieraita, mutta tipuin kärryiltä. Sen verran jäi vaivaamaan, että lainasin nyt kirjan kirjastosta, haluan tietää, kuka oli syyllinen! Kartano-olosuhteet kiehtovat, ja peli, jota niissä pelataan.  

Samoin aion pakertaa loppuun Barack Obaman Luvatun maan. Vaikka on siinä pakertamista. Maailmantila kuitenkin kiinnostaa isosti, viisaan amerikkalaisen (heitäkin on!) silmin katsottuna. Sopii hyvin iltakirjaksi: täynnä kiintoisaa tietoa ja jännittäväkin, niin ettei välittömästi tuo unihiekkaa silmiin, muttei tule liian lähelle valvottaakseen.

Jyrki Erran Lyijyvalkoinen voitti Vuoden johtolanka -palkinnon 2020. Hävettää sanoa, etten jaksanut lukea kirjaa loppuun; ensimmäiset 200 sivua kyllä, loput silmäillen. Vaikka trilleri sijoittuu taidemaailmaan ja pääosassa ovat Caravaggion maalaukset, juoni ja maalaustaiteen yksityiskohdat eivät jaksaneet pitää minua mukana. Mutta monelle varmasti kolahtaa, joten kirjaa ei kannata vältellä, jos teema kiinnostaa: huolella rakennetun kirjan valtava tietomäärä vaikuttaa. 

Lukaisin vielä yltiöromantiikkaa, Beth O'Learyn Kimppakämpän. Hauska ja lämmin nuoren rakkauden tarina, jota olisin rakastanut pari kolmekymmentä vuotta nuorempana. Aihe ei hienosti toteutettunakaan enää jaksa innostaa samalla tavoin, mutta lajista pitäville suositan. 

Nyt pöydälläni on monta kiinnostavaa kirjaa, joihin palailen: Punaisesta planeetasta alkanut hulluuden, siis mielenterveyden ongelmien, teema näköjään toistuu. Mitä se lukijasta kertoo, pitäisikö huolestua... Ainakin on luettava jotain muunlaista väleissä. Kesken on Linda Boström Knausgårdin kertomus omasta sairaudestaan, Lokakuun lapsi, ja Karin Smirnoffin Lähdin veljen luo vaikuttaa myös kuvaavan samantyyppistä aihetta (tosin olen vasta aivan alussa). Sami Hilvon Lajityypillistä käyttäymistä taas tuo hulluuden esiin absurdin kautta.

Lukuiloa, kiinnostavien aiheiden kanssa! 

Mainitut kirjat:

Pontus Purokuru: Römaani. Kosmos 2019. 

Marko Järvenkallas: Mihin täällä voi mennä. Siltala 2020.

Tuija Takala: Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021. 

Emma Rous: Täydelliset vieraat. Suomennos Taina Wallin. WSOY 2020. 

Barack Obama: Luvattu maa. Suomennos Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro. Otava 2020. 

Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen. Otava 2020.