lauantai 5. helmikuuta 2022

Quynh Tran: Varjo ja viileys

Quynh Tranin romaani Varjo ja viileys voitti Runeberg-palkinnon 2022. Vietnamilainen kirjailija kirjoitti teoksen ruotsiksi, ja sen suomensi Outi Menna.

Mielenkiintoinen kurkistus maahanmuuttajan maailmaan! Suomessa on vietnamilaisia kymmenisen tuhatta, ja heitä tapaa paljon pääkaupunkiseudulla. Ilmeisesti myös Pohjanmaalla, sillä Pietarsaaressa asuu kirjan minä-kertoja, nuori poika äitinsä Mán ja isoveljensä Hieun kanssa. Eletään videokasettien ja markkojen aikaa.  

"Toisinaan aavistin sen jo varhain illalla: repaleisia pilviä ympäröivän hopeisen hohteen, joka sai sisäpihalla kasvavan puun hehkumaan ihmeellisesti. Kun sitten makasin sängyssä ja olin nukahtamaisillani, tuo sama hehku levisi koko näkökenttääni, uneni paljastuivat ennen kuin ehdin nähdä niitä ja heittelehdin kuvasta toiseen, muistoihin jotka eivät olleet omiani; minä kuljin valossa."

Heidän ystäviinsä kuuluvat muun muassa Lan Pham, johon he tutustuivat tämän toimiessa tulkkina perheen muutettua Suomeen. Gunnel on paikallinen puuhanainen, joka auttoi heitä käytännön toimissa alkuun - mukava mutta rasittava, tuumii Má - ja Tei-Tei-täti, joka ei koskaan nuku ja joka näki leopardin Pietarsaaressa.

Äiti ja Hieu ansaitsevat poimimalla mustikoita äidin vakityön lisäksi, ja Lan Pham yrittää keksiä oikeaa sanaa kuvaamaan ihmeellistä ilmiötä, jossa metsä muuttuu siniseksi marjoista. Malin "paasaa" biologiasta opettajana ja vie pojan luokkansa kanssa luontoretkelle tutustumaan kasveihin ja punkkeihin - viihdyttävä jakso. Kirja koostuukin pienistä kertomuksista, vaikutelmista ja havainnoista, juonta siinä ei ole.  

Pojan elämä on tavallista lapsen elämää jalkapalloharrastuksineen ja isoveljen ihailuineen äidin tarkan valvonnan alla. Eikä sittenkään tavallista, suomalaisesta näkökulmasta, sillä katsanto on ulkopuolisen ihmettelevä. Sää. Koulu ja pänttäys. Isoveljen teinielkeet ja -toilailut. Juodaan paljon teetä, pelataan korttia, tupakoidaan. Hieu passitetaan koulupsykologille, ja äitiä huvittaa psykologinaisen huivi jostain syystä: Huivi! Pitihän se tietää. Niin naiivia väkeä ne valkolaiset... Kuvittelevat, että kaikesta voi aina puhua... Ja suomalaisten kummallinen kirkkaan valaistuksen tarve ihmetyttää perhettä.  

Vietnamilaiset janoavat kulttuuria, kertoo poika, ja kun Má hankkii vietnamiksi dubattuja elokuvia, koko yhteisö jonottaa vuokraamaan niitä katsottavikseen. Má on kekseliäs ansaintakeinojen suhteen!  

"Má on tehnyt laskelmia: hän on arvioinut menot ja tulot ja kertonut tietonsa muille. Hänen ajatuksensa lähtevät helposti laukkaamaan, hänestä jonot kuulostavat ideana hyvältä - kaikki puhuvat siitä kuinka niitä pitäisi välttää, mutta hänelle ne antavat toivoa: ne toimivat merkkinä jostain, eräänlaisina jännityksen nostattajina."

Alkusivut luettuani en ollut vakuuttunut teoksen kirjallisista ansioista, mutta kieltämättä aihe veti mukaansa, samoin oudonoloinen mutta ilmeikäs kielenkäyttö. Ihmettelin asioita samaan tapaan kuin kertojapoika omiaan, enkä kaikkea suomalaisen kulttuurin edustajana edes ymmärrä. Mitä hauskaa huivissa oli? 

Kenelle: Tämän päivän lukijoille, maahanmuuttajien elämästä kiinnostuneille, kulttuureja tutkiville. 

Muualla: Kirjaluotsi hämmästyi kirjan lopussa ja toivoo tarkkailijakertojan oppivan jotain tarkkailustaan. 

Quynh Tran: Varjo ja viileys (Skugga och svalka). Suomennos Outi Menna. Teos / Förlaget 2021.


Olen samoilla linjoilla Runeberg-valintaraadin kanssa siinä, että peukutan kirjan katsetta tähän päivään ja tulevaan. Mutta niin on myös Emma Puikkosen hienossa Mustassa peilissä, jonka aihe on mitä tärkein: ilmastonmuutos ja fossiiliset polttoaineet. Olisin suonut sille nostetta palkinnon myötä, toivottavasti jo ehdokkuus sitä tuo. 

Romaaneista ehdolla olivat myös Niillas Holmbergin Halla Helle, Anneli Kannon Rottien pyhimysKaj Korkea-ahon romaani Röda rummet / Punainen huone ja Matias Riikosen Matara. Lisäksi ehdokkaina oli kolme runokokoelmaa: Susinukke Kosolan Turkoosi vyöhyke, Martina Moliis-Mellbergin Falk ja Kaija Rantakarin Salit sekä Suvi Vallin esseekokoelma Hallittua kaatumista ja muita ruumiin kielen asentoja.



6 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kirjan kirjallisista ansioista, ne eivät vakuuttaneet, joten jätin kesken.
    Valintani olisi osunut Halla Helleen tai Mustaan peiliin. Varsinkin Halla Hellen teksti ja kirjalliset ansiot ovat huikean hienot. Kirja on runoilijan esikoisromaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe ja katsanto ovat kyllä kiinnostavat. Mutta eivät tosiaan niin isosti kuin vaikka Halla Hellen.

      Poista
  2. Minulle tämä voittaja on ihan uusi tuttavuus. Aihe kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nopea ja helppo lukea, siksi luin, vaikka minäkin havaitsin kirjan vasta ehdokaslistasta. Ei ole paljon markkinoitu tähän asti, mutta nythän tulee näkyvyyttä senkin edestä.

      Poista
  3. Olen kuullut tästä kirjasta, ja sen aihe on kyllä kiinnostava. Muitakin kiinnostavia ehdokkaita Runeberg-kisassa näköjään oli, kuten Halla Helle ja Rottien pyhimys, lukematta nekin vielä.

    Tosiaan kaikki ei ehkä avaudu meille suomalaisen kulttuurin edustajille, kuten tuo huivin ihmettely...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita ehdokkaita, Musta peili, Rottien pyhimys, ja Halla Helle myös näkökannaltaan, jos ei niin kirjallisesti taidokkaana kuin edellämainitut. Suosittelen vahvasti näitä. Matarakin varmasti, vaikka jätin kesken, koska aihe ei puhutellut, Riikonen on entisten perusteella taitava. Tämä voittaja tuli vähän ns. puskista, mutta oli kiinnostava luettava.

      Poista