Nummien kutsu -sarja alkaa kirjalla, jossa otsikon mukaisesti klaanin vieraaksi joutuu tai pääsee Agnes, nuori nainen Lontoosta. Hänen vanhempansa muuttavat Agnesin isän töiden vuoksi muutamaksi vuodeksi ulkomaille, joten hellitty ainokainen mutta jo aikuinen Agnes lähetetään isän veljen perheen hoiviin Edinburgiin.
Eletään aikoja, jolloin matkustettiin laivoin ja hevospelein, ja Agnesilla oletettiin olevan mukavammat oltavat kotimaassa kuin hankalien matkojen takana. Hän on kaunis, fiksu nuori nainen, ja jaloistaan vammainen, joten hän tarvitsee otolliset olosuhteet ja liikkumiseensa apua, kepin lisäksi usein auttavia käsiäkin.
Pään toimintaan jalkavamma ei vaikuta. Ei ainakaan heikentävästi, vaan oikeastaan päinvastoin, sillä pärjätäkseen terveiden maailmassa Agnes on joutunut oppimaan kekseliäisyyttä ja ennakointia. Sekä rampuutensa ihmettelyn sietokykyä, jossa hän on jo ihailtavan pitkällä. Sitä nimittäin tarvitaan aina uusia ihmisiä tavatessa, mitä kirjassa tapahtuu paljon.
Sedän perheen luona ei nimittäin ole vaivatonta elää. Täti on huolehtivainen, mutta miehensä mielen mukaan toimiva, ja sedällä puolestaan on omat, ei aina päivänvaloa kestävät tekonsa. Heidän tyttärensä Lily inhoaa julkisesti serkkuaan ja pyrkii pitämään tämän sivussa seuraelämästään.
Agnes kiinnostaa kuitenkin monia, etenkin erästä skottia, Fingalia, joka johtaa MacTorrianin klaania Ylämailla, ja tämän sisarta, joka ystävystyy Agneksen kanssa seurapiirien tyrmistykseksi. Sedän hämärät bisnekset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa MacTorrianin perhe ja setä ovat leppymättömissä vihoissa. Agnes sotkeutuu mukaan tahtomattaan ja joutuu kummalliseen kuvioon kaiken keskelle, väärinkäsityksineen kaikkineen. Ja lopulta MacTorrianin klaanin luo, linnaan Ylämailla.
Sarjan toinen osa kuvaa Agneksen ja lähipiirin elämää Skotlannissa. Suhde Fingal MacTorrianiin on edennyt, monen mutkan kautta tietysti, kuten genren olemukseen kuuluu - mutta viihdyttävyys on edelleen ykkösenä. Rakkautta riittää, mutta myös vaikeuksia: pelkkää pinkkiä unelmaa Agnes ei elä. Vai elääkö sittenkin? Fingalin ja klaanin liiketoiminta pakottaa pariskunnan Lontoon-matkalle, juuri niiden ihmisten luo, joita Agnes haluaisi vältellä.
Nautin Agneksen fiksuudesta, Skotlannin maisemista ja ajankuvauksesta erikoisesta kulmasta, vammaisen henkilön silmin. Vauhdikas ja sujuva eteneminen lyhyin luvuin tekee lukemisesta vaivatonta, henkilöhahmojen muotoutuminen pitää kiinnostuksen yllä. Erinomaista kotimaista historiallista romantiikkaa hetkeen, jolloin kaipaa helposti sulavaa muttei noloa viihdettä. Sarjaa on seurattava jatkossakin.
Kaisa Viitala: Klaanin vieraana (2024) ja Klaanin suojeluksessa (2025). Nummien kutsu -sarja 1 ja 2.
Kirjat on julkaissut Otava-konserniin kuuluva Karisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti