Paavo Teittinen: Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen

Kirja voitti Tieto-Finlandian 2025, ja se oli oikein. Paavo Teittinen on tehnyt valtavan työn selvittääkseen ihmiskauppaa, joka on saanut Suomessa käsittämättömät mittasuhteet, salaa ja näkymättömissä niin suurelta yleisöltä kuin viranomaisiltakin, kirja osoittaa. Miten ihmeessä näin on päässyt käymään?

Tutkiminen alkoi ravintola-alasta, jossa orjuus on kirjan mukaan suorastaan "normaalia". Hyväksikäyttäjät - sekä suomalaisia että muunmaalaisia - lupaavat köyhien maiden varattomille työn, palkan ja olosuhteet, joihin kotimaassa ei olisi mahdollisuuksia. 

Totuus on kuitenkin usein toinen. Palkkoja ei makseta lainkaan tai kituliaasti. Työtä teetetään koko valveillaoloaika, kotina voi olla ohut patja yhteismajoituksessa, ruokaa saa haeskella roskiksista. Työntekijä velkaantuu työnantajalle oleskelu- ja työlupaa vastaan, jota usein ei saa. Tai sen menettämisellä voi uhkailla ja kiristää työntekijää loputtomasti. Työnantaja ottaa passin ja palkan haltuunsa. Kielitaidoton, Suomen lakeja tuntematon ihminen on täysin työnantajan armoilla. Orja. 

Jos joku uskaltautuu ilmoittamaan poliisille maksamattomista palkoista, siitä ei seuraa pääsääntöisesti mitään. Tai se on ollut tähän asti tilanne. Ehkä tämän kirjan jälkeen käytännöt ovat muuttuneet tai muuttuvat, mutta "perinteinen" vastaus ilmoittajalle on ollut:

"Kyse on siviilioikeudellisesta työnantajan ja työntekijän välisestä riita-asiasta eikä rikoksesta."

Tämä kolahtaa lukijaan, joka on syönyt tyytyväisenä nepalilaisissa ravintoloissa, joita mainitaan kirjassa nimeltä ja joiden pitäjät ovat hyödyntäneet (ja hyödyntävät?) viranomaistemme välinpitämättömyyttä tai heidän tietämättömyyttään orjuusilmiöstä ja sen laajuudesta.

Toinen Teittisen tutkima ala ovat siivouspalvelut. Sama meno siellä. Jos vastaat työssäsi palvelujen hankinnasta, tähän kannattaa tutustua, jotta et tietämättäsi osallistu ihmiskauppaan ja huijaukseen, joka on inhimilliseltä kannalta julmaa ja kestämätöntä. Ehkä me käyttäjätkin - lastemme kouluissa ja päiväkodeissa, kaupoissa, laivoilla, hotelleissa - voisimme olla aktiivisempia kyselemään palvelujemme lainmukaisen tuottamisen perään?

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kohtelu tuli julki jo aiemmin. Kotimaisia vihanneksia ja marjoja myyvät kaupat eivät ole välittäneet ottaa selvää, miten ja kuka tuotteet kerää. Kesti 20 vuotta, ennen kuin orjien hyväksikäyttöön ja korruptioon perustuvaan liiketoimintaan puututtiin kunnolla, mutta tilanne ei ilmeisesti ole vieläkään ohi. Suurten S- ja K-ketjujen tulisi ottaa tähän pikaisesti tiukka ote, jos haluavat oikeasti panostaa vastuullisuuteen, josta korulausein puhutaan! Eikä raksa-alakaan ole ollut puhdas, ja orjuus tunnetaan myös muun muassa metsänhoidossa. 

Eräs erityisen räikeä tapaus koski työpajaa, jossa autoja purettiin osiksi. Halli oli sähkötön ja lämmittämätön jopa pakkasilla. Ja jos työntekijöille on maksettu niin vähän palkkaa kuin he sanovat, he olivat oikeuden mielestä todennäköisesti tehneet töitä pääasiassa jonkun muun hyväksi - vaikka juttu nimenomaan käsitteli sitä, että asianomistajat olivat tehneet töitä mitättömällä palkalla! 

Onko kirjasta ollut apua orjuuden kitkemisessä? Ensimmäinen Teittisen juttu ilmestyi Hesarissa vuonna 2021. Sisäministeri kuvasi tapauksia surullisiksi, poliisitarkastaja Puumalainen muistutti poliisin liian pienestä rahoituksesta, mutta totesi myös, etteivät uhrien oikeudet ja rikosvastuu toteudu. Hän epäili siis vahvasti, että poliisi on rikkonut lakia, sillä tutkimuksia keskeytettiin "hyvin kevyin ja epäasiallisin perustein" ja juttuja seisotettiin vuosia, jopa vanhentumiskynnyksen yli. Puumalaisen tutkinnassa kävi selväksi, "että ihmiskauppa oli rikollisuuden ilmiö, jonka tutkintaan liittyi poikkeuksellisen paljon ongelmia." Miksei poliisissa sisäisesti huomattu ongelmia? Saati toimittu niiden ratkaisemiseksi? 

Jutturuuhka. Resurssien puute. Myös mahdollinen viranomaisten asenneongelma. Kun näin on aina tehty ja mitä väliä muualta tulleiden köyhien asialla on? Teittinen kertoo:

"Mietin myös, mistä kertoi se, että sama tutkinnanjohtaja oli päättänyt useita ihmiskauppaa koskevia rikostutkintoja kuulematta asianomistajaa, epäiltyä tai todistajia, tai selvittämättä asiaa muutenkaan juuri lainkaan."

Varmasti hyväksikäyttäjiä on myös työntekijäpuolella, mutta jos "pelkkä" lehtitoimittaja saa selville näin paljon työnantajien rikollista toimintaa, miten paljon sitä ilmenisi oikeissa, lain mukaan tehdyissä tutkinnoissa? 

"Ihmiskaupan uhrit olivat jo lähtökohtaisesti hyvin haavoittuvia, Puumalainen sanoo. He eivät tunteneet suomalaista yhteiskuntaa eivätkä pystyneet omin voimin hakemaan apua. Se korosti entisestään viranomaisten velvollisuutta toimia."

Absurdia, kafkamaista. Rikokset saavat jatkua ikään kuin luvalla, kun niitä ei tutkitä eikä syyllisiä rankaista. Kyse ei ole siitä, etteivätkö viranomaiset tietäisi nyt tilannetta, ongelma on vain niin suuri, ettei siihen osata tai haluta tarttua. Yksittäiset virkamiespuurtajat eivät siihen riitä, sillä kyse on rakenteista ja järjestelmistä. Poliittisista päätöksistä. Liittyy myös erittäin vahvasti työllisyystilanteen hoitamiseen: monet mainituista yrityksistä eivät halua suomalaisia tekijöitä, sillä heille pitäisi järjestää kunnolliset olot ja maksaa laillista palkkaa. Kilpailukyky perustuu siis rikoksiin, kuin mafiameiningissä ikään. Tätäkö me tosiaan haluamme pitää yllä?

Nyt Teittinen on tarttunut uuteen aiheeseen, joka koskettaa vielä suurempaa ihmisjoukkoa Suomessa. Lähisuhde- ja seksuaaliväkivaltatapauksissa on havaittu vastaavia laiminlyöntejä ja tutkimatta jättämisiä. Ajokorttien palautus ne menettäneille on kiireellisempää kuin pahoinpitelyjen, raiskausten ja tappouhkausten tutkiminen. Enkä nyt edes mene siihen, miten julman hitaasti oikeuslaitos toimii, vaikka juttu vietäisiin sinne saakka. 

Häpeällistä meille, jotka luulimme asuvamme onnellisessa maassa ja olevamme rehtejä suomalaisia, jotka maksavat velkansa ja kulkevat pystypäin missä vain ylpeinä rehellisyydestään ja ahkeruudestaan. Valitettavasti mielikuva ei vastaa todellisuutta. Teittisen kirja päivittää mielikuvan (ikävästi). Tärkeä teos, jonka soisin kaikkien politiikkojen, virkamiesten ja työntekijävaltaista palvelua käyttävien yritysten ja organisaatioiden hankinta- ja vastuullisuushenkilöiden lukevan ensin, sitten kaikkien muidenkin. 

Paavo Teittinen: Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen. Gummerus 2025.