Susan Cain: Hiljaiset - introverttien manifesti

Latasitko viikonloppuna akkuja ihmisvilinässä, menoissa ja tapahtumissa vai viihtymällä perheen, kirjan ja viinilasin seurassa? Edellinen on ekstrovertin, jälkimmäinen introvertin vaihtoehto. Susan Cain on tutkinut ihmisten personallisuutta ja etenkin sitä, miten edellämainittu jako ilmenee ja mistä fysiologisista syistä se johtuu. Päätavoite on kertoa introverteistä - joita hänen arvionsa mukaan on vähintään kolmannes ihmisistä - ja siitä, miten ja miksi he jäävät ekstroverttien varjoon. Alkuun listataan persoonallisuustyyppien eroja, ja mukana on jopa kysely, jolla voit todeta oman tyyppisi.

Työelämässä olen törmännyt moniin personallisuustesteihin, MBTI:tä olen itsekin markkinoinut. En silti ole aiemmin näin syvällisesti pohtinut testituloksen ensimmäisen kirjaimen merkitystä enkä tiennyt, miten paljon kertoo se, alkaako tulos kirjaimella e vai i. Tiedän tyyppini: se on niin selkeä i, että minua voisi myydä kirjan mukana introvertin mallliesimerkkinä.

"Ekstrovertit ajattelevat ääneen ja ripeästi, he puhuvat mieluummin kuin kuuntelevat, jäävät harvoin sanattomiksi ja toisinaan möläyttävät ääneen asioita, joita eivät aikoneet. Ristiriitatilanteet sopivat heille, yksinäisyys ei. Introvertit taas kuuntelevat enemmän kuin puhuvat, ajattelevat ennen kuin puhuvat ääneen ja kokevat usein osaavansa ilmaista itseään paremmin kirjallisesti kuin puhumalla. He karttavat ristiriitoja. Moni heistä kammoaa small talkia, mutta nauttii syvällisistä keskusteluista."

Nämä ja monet muut tutut piirteet löytyvät kirjasta. Kuten että inhoan väkivaltaa, meteliä ja huomion keskipisteenä oloa enkä ole yhtään ex tempore -ihminen, vaan minun pitää suunnitella asiat etukäteen. Minulla on vahva omatunto, sitkeyttä ja keskittymiskykyä. Ja niin edelleen. Tiedän nyt, että se johtuu aivojeni toimintatavasta, mikä taas on tullut geeneissä. Myös kasvatus vaikuttaa.

Älystä, sosiaalisuudesta tai vaikka tehokkuudesta jako ei tietenkään kerro mitään, tosin Cain kertoo esimerkkejä introverttien huippusuorituksista ja taidoista suorastaan nolostuttavan kehuvasti. Jos varovaisia ja suunnitelmallisia introvertteja olisi kuunneltu, pörssiromahdukset olisi hänen mukaansa vältetty. Ekstrovertin toimintatapa, nopeat päätökset harkinnan kustannuksella, ei aina ole järkevin. Luovuuden hän esittää olevan erityisesti introverttien vahvuus: he kun osaavat työskennellä itsenäisesti ja ovat lisäksi tarkkanäköisiä, eivätkä riippuvaisia ulkoisista houkutuksista.

Cain esittää tutkimuksia, joiden osallistujat ovat tuottaneet itsenäisesti enemmän ja parempia ideoita kuin ryhmässä. Aivoriihet ovat hänen mukaansa ajanhukkaa (usein ovat, omankin kokemukseni mukaan). Mistä herää kysymyksiä, kuten vaikka se, miksi työpaikat suosivat avotiloja, vaikka niiden tiedetään haittaavan tuottavuutta. Työpaikoilla vallitsee tiimiajattelu; mutta onko se todella toimivin tapa - pystytäänkö välttämään kielteinen laumahenkisyys ja vastuiden pallottelu, jos kaikkien oletetaan toimivan samalla tavalla. Niin, kirja on hyvin työkeskeinen, kuten huomaatte.

Jotkut kohdat tuntuvat oudoilta suomalaiselle, kuten amerikkalaiset evankelistat ja muutamat juhlalliset "neuvot", joita kirjoittaja antaa. Kirjaa kannattaakin tutkia sopivan USA-säteilysuodattimen läpi. Kuten introvertti lukija tietenkin luonnostaan tekee, koska hän on kriittinen ja analyyttinen, hah. (Muistetaan kuitenkin, että ihminen on yleensä persoonallisuustyyppien sekoitus, vaikka toinen puoli olisikin vahvempi.)

Kirjaa on silti mukava lukea; se antaa paljon tietoa amerikkalaisen myyvässä muodossa, tarinoiden kautta. Vaikka on mahdoton arvioida, mikä oikeastaan on totta ja tutkittua faktaa, Cainin ansio on mielestäni siinä, että se herättää kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksiksi muodostuneita asioita. Ekstroversio nousi Amerikasta 50-luvulla, kun myyntityö alkoi yleistyä: hyvät puhe- ja esiintymistaidot takasivat tuloksen, joten myös sen mukainen persoonallisuus nostettiin ihanteeksi. Siitä lähtien sitä on pidetty meilläkin myönteisenä jopa niin, että lapsia opetetaan toimimaan oman personallisuutensa vastaisesti. Parempia tuloksia ja onnellisempia ihmisiä voisi saada aikaan, jos kukin saa löytää oman tapansa - ja sitä pitää etsiä rohkeasti, se on kirjan viesti.

Mielenkiintoinen pointti on se, että Kiina, tuo nouseva supervalta, on introvertti - tai aasialainen ajattelu kirjan mukaan sitä paljon muistuttaa. Kun maailma pienenee, saa nähdä, opettelevatko aasialaiset länsimaisia tapoja vai siirrytäänkö meillä introvertimpään suuntaan?

"Varhaiset amerikkalaiset arvostivat toimintaa jopa siinä määrin, että halveksuivat älykkyyttä; heidän mielestään mietiskelevä elämäntapa liittyi Eurooppaan, jonka he olivat jättäneet taakseen, sen velttoon ja saamattomaan aristokratiaan." 

Kirjaa voi suositella introverttien lisäksi kaikille, jotka ovat tekemisissä toisten ihmisten kanssa; etenkin esimiehille sekä persoonallisuustyypeistä ja johtamisesta muuten vain kiinnostuneille. Perhe yleensä tuntee jo introverttinsä, mutta kirja antaa vinkkejä myös lastenkasvatukseen.

Lukeneita myös Liisa, Nora, Norkku Nenä kirjassa ja K-blogin Jenni, jonka vinkistä kirjan löysin. Hän lainasi bloggaajaa kiinnostavaa kohtaa: "Ihminen, joka ei kuvittelisikaan käyttävänsä puheenvuoroa luentosalissa kahdensadan ihmisen ympäröimänä, voi hetkeäkään epäröimättä blogata kahdelle tuhannelle tai kahdelle miljoonalle lukijalle." Tuntuu tutulta!

Kuten Jenni sanoo, ketäpä mantelitumakkeet eivät kiinnostaisi!

Susan Cain: Hiljaiset - introverttien manifesti. Avain 2012. Suomennos Lea Peuronpuro.