Israel-tyttö

Juhani ja Katariina ovat pariskunta. He rakastavat toisiaan. Lähtökohta on siis hyvä, mutta kuviossa on paljon haasteita. Juhanin ja hänen edesmenneen vaimonsa Senjan tytär Ilona ei hevillä hyväksy uutta naista isänsä rinnalla. Hänelle riittää äidin sisko Fiinu, joka asuu miehensä Heikin kanssa Juhanin talon yläkerrassa ja joka kulkee alakerrassa kuin kotonaan.

Juhani ei osaa ilmaista Katariinalle rakkauttaan eikä tukea tätä uudessa perhekuviossa, vaan keskittyy huolehtimaan tyttären sopeutumisesta, sillä "sie sentään oot aikuinen ihminen". Tyttö saa huomion isältään vaikka keskellä yötä vetoamalla äidinikäväänsä. Katariina on herkkä ja naisellinen nainen, joka yrittää kovasti olla hyvä vaimo, emäntä ja äitipuoli. Hänellä on vaikeaa, hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi hyvistä yrityksistään huolimatta. Äidiksi hänestä ei ole, hän arvelee, ja varoo sotkeutumasta liikaa tyttären kasvatukseen, sillä hän on epävarma ja tuntee kipeästi kykenemättömyytensä.

"Tyttö ei hänen helmoihinsa tulisi. Hänestä ei ollut lämmöksi kenellekään."

Mutta jotain omaa hänkin tarvitsee. Kun karjalaiselle paikkakunnalle tulee Saarnaaja pitämään herätyskokousta, herää Katariinassa hurja toivo ja kipinä. Luvattu maa.

"Yhtäkkiä kaikki on hänelle selvää. Hän tiesi, mitä hänen piti tehdä, minne hänen piti mennä."

Kun Ilona on varttunut, kirjoittanut ylioppilaaksi ja perustanut perheen, alkaa Katariinan ja Juhani arki asettua. Mutta Katariina on jäänyt paljosta paitsi, ja sitä korvaa Ilonan tytär Kaisa, josta tulee Katariinan ystävä, luotettu ja rakas lapsi, Israel-tyttö, jonka kanssa Katariina haaveilee matkasta Luvattuun maahan. Kaisa kertoo itse tarinaa omalta osaltaan ja tuo mukaan nuoren tytön raikasta näkökulmaa.

Niina Miettinen kuvaa hienosti uusperheen ongelmia, kuten raadollista äitipuolen ja tyttären suhdetta, Katariinan näkökulmasta. Hyvin todenmakuisia tapahtumia pienestä näkymättömästä kiusanteosta - tyttö haluaa huoneeseensa juuri sen ainoan nojatuolin, jossa Katariina tapaa istua, ja Katariina piilottaa tytön palapelista palasen - ja ikävistä tuntemuksista. Siitä ahtaasta tilasta, jossa uusi perheenjäsen joutuu elämään.

Ja uskon voimasta. Ääriliikkeet, niin uskonnolliset kuin muutkin, ovat aina pelottaneet minua, eikä tämä kirja suinkaan rauhoita. Kun Katariina saa ajatuksen tehtävästään, siitä muodostuu pakkomielle, joka uhkaa jo mielenterveyttä. Katariina ei ollut vahva alun alkaenkaan, hänen elämän eväänsä ovat heppoiset, joten ehkä siksi "ylhäältä annettu" tehtävä vaikuttaa häneen niin voimakkaasti. Hän uskoo korjaavansa Luvatun maan avulla menneisyytensä kipeät asiat ja virheet, ja ehkä tavallaan niin käykin. Katariinan puolesta ei silti voi olla iloinen, vaan tarinasta jää surullinen mieli.

Kirja ei ole vahvasti hengellinen Taivaslaulun tapaan, vaikka se uskovaisuudesta Katariinan kautta kertookin. Enemmän se kertoo perheestä, mielenterveydestä ja rakkaudesta. Itse symppasin vahvasti Katariinaa, mutta muutkin henkilöt ovat eläviä - tosin Kaisa jäi minulle kaukaiseksi. Juhani on kannustava kasvattaja ja "hyvä mies", vaikka puhumattomuus suhteessa vaivaa, inhimillistä sekin.

Tarina on rakennettu kiinnostavasti ei-kronologiseen muotoon: se on ikäänkuin ympyrä, jota voisi periaatteessa alkaa lukea mistä kohtaa tahansa, itse tarinan siitä suuremmin kärsimättä. Hyvä teksti, monitahoinen ja koskettavakin, mutta ei silti turhan konstikas. Joitakin verbimuotoja ihmettelin: nykyhetki ja mennyt eivät olleet aivan selkeitä, tai itse olisin valinnut joissakin kohtaa toisin. Vaikea paketti pitää koossa, mutta onneksi se on ymmärretty tiivistää niin, että hallinta säilyy. Miettinen liittyy kirjalla komeasti tämänvuotisten vaikuttavien esikoiskirjailijoiden sankkaan joukkoon.

Niina Miettinen: Israel-tyttö. Teos 2013.

Mari A:ta viehätti tarinan tapahtumapaikka Joensuun Mutalassa. Lumiomena sanoo kirjaa laadukkaaksi, henkilöhahmoja onnistuneiksi ja draaman kaarta ehjäksi.