lauantai 22. heinäkuuta 2017

Jayne Anne Phillips: Äidin aika. Naistenviikkohaaste.

Salainen haaveeni on lukea kaikki Keltaisen kirjaston kirjat. En oikeasti taida siihen kyetä, jo saatavuussyistä, mutta ajatus kiehtoo. Nyt nappasin divarista sarjaa vuodelta 2000.

Jayne Anne Phillipsiltä olen aiemmin lukenut Murhenäytelmän sekä Koneunia. Jälkimmäisestä on kauan (suomennettu 1985), joten sisältöä en muista, mutta muistan hämmentävän tunnelman: tajusin jotenkin, että kyseessä on hieno kirja ja taitava kirjailija mutta en päässyt juttuun sisälle kuin osittain. Suomeksi sanottuna en ymmärtänyt. (Jännä muuten, että monesti kirjasta jää mieleen juuri tunnelma, ei se, mitä kirja käsitteli.)

Kate on muuttanut Mattin kanssa Bostoniin. Samaan taloon muuttaa Katen äiti, joka on kuolemansairas eikä pärjää enää yksin. Kate huolehtii sekä äidistään että tuoreesta vauvastaan. Lisäksi talouteen kuuluvat osan ajasta Mattin kaksi pientä poikaa edellisestä liitosta. Häätkin pitäisi järjestää ja isään - joka erosi Katen äidistä jo aikaa sitten - pitää yhteyttä.

Lapsuudenperhe, oma perhe, uusperhe: toimittaja-kirjailija Katella on äkkiä paljon uusia rooleja. Mutta hän ei stressaa hössöttävästi, kuten tuossa tilanteessa saattaisi, vaan lipuu luontevasti niin äidiksi, äitinsä hoitajaksi kuin äitipuoleksi ja aviovaimoksikin. Paineita ja väsymystä, niitä toki on. Phillips päästää lukijan Katen pään sisään, seuraamaan tämän ajatuksenjuoksua, joka virtaa tapahtumien välissä ja vierellä kuin joki, joskus jopa juonen hukuttaen.

"Hetken joukko ui Katen sumuisissa silmissä kuin nykyaikaisen elämän impressionistinen kuvastuma. Tai ehkä oli vain niin että nykyaikainen elämä oli ikään kuin jatkuvan muutoksen prosessi."

Kirjaa on luettava tarkasti ja hereillä. Vaikka niin tein, ihan kaikkia Katen ajatuksia, joita Philips kuvaa niin muistoina, unina kuin tämänhetkisinä, en tavoita loppuun asti: mutta ymmärrämmekö koskaan aivan täysin toisiamme. Hyvin inhimillistä ja taiten tehtyä tekstiä, joka tarjoaa laajasti tarttumapintaa kenelle tahansa naiselle: kokemuksista löytyy varmasti jotain, joka tuntuu tutulta. Minulle esimerkiksi vanhenevat vanhemmat ja uusperheen asiat.

"Hän oli kerran sanonut Mattille, aikoinaan kun he olivat vasta rakastumassa toisiinsa, että tahtoisi 'tuoda jotakin' poikien elämään, jotakin mitä heillä ei olisi jos he eivät olisi koskaan tulleet tuntemaan häntä." 

Phillips kuvaa kauniisti Katen suhteita vanhempiinsa ja keskinäistä kiintymystä puolin ja toisin. Vauva Alexander jatkaa sukupolvien ketjua, jonka Kate näkee kahdeksikonmuotoisena. Samat asiat toistuvat, ihminen alkaa avuttomuudesta ja hoivantarpeesta ja siihen myös päättyy; käymme jokainen kahdeksikon kiemuraa läpi oman osuutemme verran.

Pysäyttävä ja viisas kirja, vaikkei helpoin luettava. Sitä ihmettelin, että amerikkalaisuudestaan huolimatta tarina tuntui läheiseltä. Elämäntavat saattavat erota, mutta perusasiat eivät.

Kenelle: Äideille ja tyttärille, isojen elämänmuutosten äärellä oleville tai niitä kokeneille, kirjalta haastetta toivoville

Muualla: Kirjavinkkien tiivis arvio. Muualta en löytänyt juuri tätä Phillipsiä - en kuitenkaan epäile etteikö sitä olisi luettu paljonkin, mutta ennen blogien olemassaoloa.

Jayne Anne Philips: Äidin aika. Tammi 2000. Suomennos Kersti Juva. Päällyksen suunnittelu: Markko Taina.

Naistenviikkohaasteeseen sopivaa luettavaa, monen naispolven mitalta. Logo: Tuija Takala, jonka blogi Tuijata toimii viikon emäntänä. Muita naistenviikonpostauksiani tässä.
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aiela 
Anu Kaaja: Leda















2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Jayne Anne Phillipsiltä vain Koneunia. Siitä jäi täsmälleen sananlainen tunne, jota sinä kuvaat. Sittemmin en ole tullut tarttuneeksi hänen muihin kirjoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö Margit, hauskasti samoilla linjoilla ollaan tämän kirjailijan kanssa siis. Pidin tästä kirjasta paljon enemmän ja olen tyytyväinen, että se tuli luettua.

      Poista