sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Turun kirjamessut, osa 1/2

Turun kirjamessuilla ensikertalaisena, hiemanko jännää! Ovathan ne The Kirjamessut, aidot, alkuperäiset ja ensimmäiset, joiden idea on sittemmin levinnyt muualle Suomeen. Rosa Meriläinen sanoi Turun messujen olevan kotoiset ja pörröiset, mutta helsinkiläisenä en ihan päässyt tähän asti: kuitenkin hienot, hämmästyttävän monipuoliset ja kävijälle helposti avautuvat messut. Kiitos!

Yleissilmäyksenä messuilla on kaikkea, mitä kirjanystävä voi toivoa, ja monta ekstraa. Uusien ja vanhojen kirjojen myyntiosastot, esitystilat haastatteluineen ja niin paljon ohjelmaa, ettei millään voi monistaa itseään jokaiseen
kiinnostavaan kohtaan. Helsingin messuihin verrattuna tila on kompakti, hallit voi kiertää vaivatta useaan kertaan, paikat tulevat nopeasti tutuiksi jalkoja rasittamatta - vaikka sain ne kipeiksi täälläkin kipittäessäni minuuttiaikataululla paikasta toiseen.

Perjantaina kuuntelin keskustelua klassikkokirjoista. Mikä tekee kirjasta klassikon?
Keskustelua veti WSOY:n Anna-Riikka Carlsson (oik.), keskustelijoina kirjailijat Pasi Lampela ja Johanna Venho. Klassikon kriteereiksi mietittiin muun muassa sen dokumenttiarvoa: klassikko on paitsi kirjallisesti ansioitunut tuote, ajankuva yhteiskunnasta, joka kirjoitushetkellä vallitsee, kirjailijan silmin. Todettiin, että klassikon määrittää aika; emme voi sanoa, monenko vuoden kuluttua kirja on klassikko tai mikä nykykirjoista nousee tuohon kastiin.

Keskustelijoilta kysyttiin heidän omia klassikkosuosikkejaan: Venho mainitsi Virginia Woolfin, Lampela Dostojevskin, etenkin Sodan ja rauhan. Mutta huomautettiin myös, että joka genressä on omia klassikoitaan. Klassikon määrittely on edelleen jännittävän epäselvää! WSOY on tehnyt klassikoista uusintapainoksia, uusin kansin: kustantamo järjesti kyselyn, jossa lukijat saivat äänestää omaa ehdokastaan. Sinuhe - jota minäkin äänestin - oli ylivoimainen ykkönen. Yllättävästi toiseksi tuli Tove Janssonin Muumipappa ja meri, jota seurasivat Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Sofi Oksasen Puhdistus ja Linnan Tuntematon sotilas. Tarkemmin hankkeesta täällä.

Tulevaisuuden klassikoksi veikkaisin itse Miki Liukkosen O:ta: se kuvaa kerronnallisesti aikaamme upeasti, koskettaa ja ärsyttää, mutta näyttää sen todellisuuden, jossa jokin ikäluokka ja jokin - tosin rajattu - kansanosa elää juuri nyt. Kysyin kirjailijalta itseltään myöhemmin, mitä mieltä hän on: hän lisäsi myös sen tärkeän pointin, että henkilöiden perusongelmat ja elämän haasteet ovat ajattomia, mikä on myös klassikolle ominaista.

Seuraavaksi säntäsin auditorioon kuuntelemaan Sinikka Vuolaa, joka kertoi Eroottisten runojen antologiastaan Olet täyttänyt ruumiini tulella. Vuola kertoi antologian kokoamistyöstä ja totesi, etteivät kaikki kirjailijat edes tiedosta (myönnä?) kirjoittaneensa erotiikasta, ennen kuin se heille osoitetaan. Antologiaa en ole lukenut, mutta lukunäytteiden perusteella vaikuttaa tehokkaalta. Ihailen Vuolan paloa ja antaumusta sekä tietysti loistavaa ilmaisukykyä. Haastattelijana oli Anna-Riikka Carlsson.

Hauska yksityiskohta oli koululaisten mittava invaasio tilaisuuteen: oliko tehtävänä rastia runokirja vai kiinnostiko aihe? Sanaa "tissi" jännenpää ei teksteistä irronnut,  varhaisteiniä ajatellen. Auditorion penkeillä oli kuitenkin mukava levähtää ja somettaa. Ja anteeksi tätimäisyys, mikä kertoo vain omasta rajoittuneisuudestani: en vain voinut kuvitella koululaisia miettimässä kuvattuja eroottisia kohtaamisia kirjallisin kriteerein, vaikka heidän käytöksensä oli erittäin asiallista. Vuolan itsensä mukaan hän konkariesiintyjänä on tottunut monenlaisiin yleisöihin. Hienoa, että sellaisia on!

Viralliset messujen avajaiset - jotka puheineen ja esityksineen kuulemma koskettivat katsojia kyyneliin asti - menivät minulta ohi: kuuntelin paneelia miehen roolista kirjallisuudessa. Pitääkö miehen olla Radio Rock -tyyppinen tatuoitu äijä, joka iltapuhteena rakentaa oman talon? Mihin katoavat miehet, jotka eivät osaa edes kiinnittää hyllyä seinään? Herkullinen puheenaihe, josta keskustelivat Jukka-Pekka Palviainen, Jyri Paretskoi ja Mikko Kalajoki (kuvassa vasemmalta oikealle) sekä Pasi Lampela, haastattelijanaan Taija Tuominen. Jos mies hoitaa kotityöt ja lapsen siinä missä nainenkin, varmistaa vitamiinit ja lukee lapselle kehittäviä kirjoja, pitääkö hänen silti hallita remonttihommat ollakseen mies? Voimmeko hyväksyä myös kapearanteisemman miehen, kuten Kalajoki kuvaili? Todettiin muun muassa, ettei ole tutkimusta siitä, miten mies- ja naiskirjailija kuvaavat miestä ja onko näiden mieskuvissa eroja. Tarvittaisiinko sellaista?


Näin myös Katriina Ranteen kertovan kirjastaan Miten valo putoaa, Antti Tuomaisen markkinoimassa Palm Beach Finlandia (pääsin samaan kuvaan), Juha Itkosen...

 

... ja  Antti Heikkisen - jonka Mummo odottaa yöpöydälläni lukupinossa - ynnä monta muuta tuttua. Atik Ismail keräsi yleisöä, etenkin nuoria miehiä (hieno saavutus kirjamessuilla!), keskustellessaan Tapani Kinnusen kanssa jalkapallourastaan ja elämäkerrastaan sekä etenkin kirjasta Vihreän veran vieraat, joka kertoo maahanmuuttajajalkapalloilijoiden tarinoita.


Kuuntelin myös esitystä Sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Ville Hänninen kertoi kirjastaan, johon on valittu kansi kultakin kuluneelta sadalta vuodelta. Tätä pitää tarkemmin tutkia! Itse en ole järin visuaalinen, mutta tiedostan kannen suuren merkityksen kirjan vetovoimassa. Kansien tekijät jäävät silti usein huomiotta. Katson aina kannen tekijän lukemastani kirjasta, ja harmittavan usein se puuttuu tai kirjastolainoissa jää tarran alle. Eniten hämmästyttää se, ettei edes kustantajan sivulta välttämättä löydy kannen tekijää kirjan tiedoista. Miksi? Visuaalisuuteen painottuvassa maailmassamme sen pitäisi näkyä aina, ja isosti.

Anni Kytömäki kertoi Kivitaskusta isolle kuulijajoukolle. Ei tarvinne erikseen mainita, mikä vetää.


Tuli tästä mieleen, että Finlandia-ehdokkaat julkistetaan 10.11. Elisabet Rehnin valitsema voittaja selviää 29.11. Viime vuonna oli myös yleisöäänestys, jonka voitti sattumoisin Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Tommi Kinnunen Lopotillaan. Ehkä tänäkin vuonna äänestetään? (Olin Baba Lybeckin kanssa samaa mieltä, Jukka Viikilä - kuva alla - ansaitsi voittonsa, mutta niin olisi tehnyt jokainen kovan ehdokaslistan jäsenistä.) Viikilä on muuten suunnittelemassa seuraavaa romaaniaan eli odotettavaa kirjanystäville tiedossa!


Uusi formaatti messuilla oli kirjaretriitti, jossa kirjailija lukee kirjaansa. Ei keskustelua, ei haastatteluita. Vain lukemista. En kokeillut, mutta monelta messuvieraalta kuulin tästä hyvää. Kuunteluhetkeä pidettiin rauhoittavana melskeen keskellä. Hyvä idea tämäkin.

Mistä luontevasti iltaan: mihin kirjanörtit kirjamessuilta lähtisivät, jos eivät kirkkoon! Turun tuomiokirkossa saatiin kuulla tekstien lukemista, aiheena toivo. Arkkipiispa Kari Mäkinen luki Seitsemää veljestä, Kjell Westö, Timo Niitemaa, Sirpa Kähkönen, Ville Hänninen ja Anna-Riikka Carlsson valitsemiaan tekstejä. Välillä kuunneltiin Bachia. Kari Mäkisen luentaa ja ääntä etenkin ihailimme: vaikka hän lukisi mitä, se kuulostaisi jumalalliselta. Kirkko itsessään hätkäyttää komeudellaan. Mietin, millainen elämys se on ollut rakentamisaikansa kansalaisille, jotka asuivat pienissä mökeissään, kun se tekee nykyeläjäänkin vaikutuksen jykevyydellään. Olipa erikoinen kokemus, tähän ikään en ole ikinä ennen perjantai-iltaa (enkä muitakaan) kirkossa viettänyt! Tosin tasapainon vuoksi tutustuin sen jälkeen myös muuhun Turun yöelämään. Apteekissa tapasin paljon tuttuja. Huomasin myös ravintolan nimeltä Toimisto -  nimi ei toimistorottaa kiehtonut, vaikka hauska idea sekin.

Järjestelyt messuilla toimivat, etenkin messubussi keskustan ja messukeskuksen välillä oli loistopalvelu. Tosin se olisi saanut mennä linja-autoasemalle asti. Ruokaa tarjosi yksi ravintola, virvokkeita kahvila. Aika vähän valinnanvaraa, mutta toisaalta, ruoka- ja viinimessujen puolella tarjontaa riitti. Piipahdin siellä nopeasti, koska en halunnut menettää minuuttiakaan kirja-ajasta enkä malttanut selvitellä, miten lipukesysteemi toimisi, jotta syötävää tai juotavaa saisi. Kioskia tai käteisautomaattia en nähnyt, jos joku sellaista olisi tarvinnut, kortti kelpasi kyllä kaikkialla.

Yläkerran esitystiloissa väkeä riitti vaihtelevasti, mutta alakerrassa ällistelin osastoa, joka oli joka kerran ohi kulkiessani täpötäynnä: Turun seudun äidinkielenopettajien nurkkaus (jolla oli loistava sijainti A- ja B-hallin risteyksessä) houkutteli tehokkaasti. Eikä ihme, sillä otollisen sijainnin lisäksi sen vieraat olivat huippuluokkaa, Jenni Haukiosta poppareihin asti.

Toinen esitystila, joka näytti koko ajan olevan täyteenammuttu, oli Suomen tietokirjailijoiden Tieto-lavan katsomo.
Onpa mukavaa, että lukijat ovat niin kiinnostuneita tietokirjoista!
Olin messuilla perjantain ja lauantain. Lisää seuraavasta messupäivästäni, kunhan ehdin naputella.

Päätetään raportti järjestävään tahoon: ohjelmapäälliköt Salla Simukka jaTommi Kinnunen sekä ohjelmadramaturgi Siri Kolu, joiden kanssa media sai kippistellä messut alkuun.





17 kommenttia:

  1. Paras messuaika on minulle sunnuntaiaamu, jolloin liikkuminen, katsominen ja ostaminen on helpointa, olin lauantaina iltapäivällä ja lähdin ja palasin sitten sunnuntaiaamupäivällä. Messuilla on jokaiselle jotakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - jotenkin niin paljon kaikkea, että meinaa iskeä ähky. Mutta ihanaa! Ehkä törmättiin tietämättämme lauantaina!

      Poista
  2. En päässyt perjantaina messuille, joten suuri kiitos mielekiintoisesta messupäiväkuvauksestasi! Paljon kiinnostavia kohtaamisia ja täkyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos joku jaksaa raportteja lukea: sellainen on pakko kirjoittaa, että saa mielen tasaantumaan tuollaisen myllerryksen jäljiltä. Kiitos!

      Poista
  3. Oi että miten paljon ehdit nähdä ja kuunnella!

    Ja kiva että ehdittiin myös tavata. Mietin sitä Apteekkia hetken sanankuulemisen jälkeen, janotti kyllä ja arvelin, että olisit siellä. Mutta väsy voitti ja pyöräilin sitten vaan kotiin painavine messukasseineni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit vaan tullut, ensi kerralla sitten? Oli niin kiva nähdä kuitenkin!

      Poista
  4. Kiitos. Ihan kuin olisin ollut mukana.

    VastaaPoista
  5. Olisi ollut mukavaa jos messuilla olisi ollut jokin kori/vedettävä kärry johon kirjat olisi voinut laittaa. 5 tuntia käsivarressa 5 painavaa kirjaa ei ollut mitään herkkua. Lauantaina kävin ja vieläkin käsivarsi on kipeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Terveisiä järjestäjille. Tosin jos jokainen vetää siellä kärryä, liikkuminen voisi olla aika hankalaa. Mutta kori? Tai sitten lupa käydä lisäämässä omaan laukkuun narikkaan välillä maksutta!

      Poista
  6. Haa, tätä ideaa ystäväni on kehitellyt jo pari vuotta, mutta ajatuksena ollut lähinnä ottaa oma lentolaukku tms. mukaan. Ainakin Helsingin messuilla narikkaan jätettyihin tavaroihin voi käydä lisäämässä ostoksiaan päivän mittaan (tosin taitaa maksaa ekstraa). Tätä säilytysasiaa kannattaisi messujärjestäjien tosiaan miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten edellä sanoin, jos jokainen tai moni vetää laukkua tungoksessa, voi tulla aika tukalat oltavat. Ei kai sentään maksa ekstraa, jos käy lisäämässä tavaraa omaan laukkuunsa? Kysäisenpä sieltä ja palaan. Sekään ei silti ole täydellinen ratkaisu, nimittäin ainakin Helsingissä narikkajonot ovat todella pitkät, joten arvokasta messu- ja ostosaikaa siihen kuluu.

      Poista
  7. Helsingin kirjamessuilta kerrottiin, että hallissa 7 on tänä vuonna maksuton narikka kirjasäilytystä varten!

    VastaaPoista
  8. Maltillinen mieli tietysti suunnittelee etukäteen että ostaa kirjat sitten vasta iltapäivällä. Ja sitten useimmiten unohtaa tuon hienon ajatuksen heti kun pääsee paikalle...
    Joo, runsaat vedettävien laukkujen määrät tunogoksessa olisi ongelma. Itse olen tyytyväinen olkalaukkuuni jossa kulkee varsin mukavasti useampikin kirja.

    Olen muuten vähän eri mieltä tuosta klassikoiden dokumentaarisuudesta, päinvastoin tuntuu että monet klassikoitumattomat kirjat antavat paljon terävämmin ajankuvaa. Kallistun enemmän tuohon ihmisenä olemisen perusongelmien esittämiseen ja psykologiseen osuvuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän reppua, välillä vien säilytykseen jos sinne ei mahdu, tosin harvoin ostan niin paljon. Mutta nyt siis on paikka jossa voi ostoksia säilyttää Helsingin Messukeskuksessa. Klassikoista: kirjoitukseni on pintaraapaisu, luulen, että kommentoija tuossa tarkoitti sitä, että ajankuva tulee siitä, miten ja mitä kirjailija kuvaa, ei suoraan kirjasta luettavana ajankuvana, koska sehän on totta, ettei sisältö välttämättä sitä välitä. Minäkin miellän klassikoksi helpoiten nimenomaan kirjan, joka on sisällöltään aina ajankohtainen eli ajaton.

      Poista