Colm Tóibín: Long Island

Eilis muutti Irlannin köyhyydestä Amerikan luvattuun maahan kirjassa Brooklyn. Samastuin vahvasti, maalta Helsinkiin teininä muuttaneena. Hämmästelin keski-ikäisen kirjailijamiehen taitoa asettua nuoren naisen asemaan. Kosketuin, ymmärsin, tiesin tarkoin, mitä Eilis kokee. 

Kun jatko ilmestyi, riensin lukemaan, miten Eilisin elämä jatkui. Älä jatka lukemista, jos et halua tietää!

Olisi voinut tapahtua niin monenlaista. Lainaan itseäni Brooklyn-postauksesta: 

"Silti joskus itsekin miettii, missä olisi nyt, jos olisi jossain vaiheessa elämäänsä tehnyt jonkin toisen valinnan."

Eilis on naimissa Tonyn kanssa. Nelikymppinen vaimo ja äiti, jolla on kaksi teini-ikäistä lasta. Tyytyväinen ja pätevä elämässään, jota hallitsevat miehen ja lasten lisäksi miehen italialaisperhe ja Long Islandin kotikatu, jossa suku asuu vierellä. Eilis ei ole nähnyt lapsuudenperhettään sen kesän jälkeen, kun hän kerran kävi nuorena kotiseudullaan. Ei edes äitiään.

"- Mikset kutsu häntä käymään?
- En usko, että hän tulisi. Hän täyttää pian kahdeksankymmentä.
- Kuinka kauan siitä on, kun olette tavanneet?
- Yli kaksikymmentä vuotta.

- Hän ei ole nähnyt lapsiasi koskaan.
- Ei niin.
- Se on hänestä varmaan surullista."

Taakse oli jäänyt myös nuoruudenrakkaus Jim. Mutta miten käy, kun Eilis vihdoin vierailee Irlannissa? Jimin pää on pyörällä, vähän myös lukijankin. Tiedämme, että Eilis on tyytymätön nykytilanteeseensa ja ahtaaseen aviokuvioonsa. Ja sen, että Jimille kaikki naiset ovat vain Eilisin korvikkeita (lukijan päättelyä). Eilis raportoi:

"Kirjeessä hän kertoi Rosellalle Miriamin häistä ja lisäsi, että ajatteli ostaa uuden leningin tai ehkä kokonaisen asun niitä varten, jos onnistuisi löytämään jotain mieleistään. Hän kirjoitti, että äiti ei jättänyt koskaan väliin kello kuuden uutisia, ja sitten kun yhdeksän uutiset alkoivat, hän valitti, jos niissä ei ollut mitään uutta. Hän aikoi kirjoittaa Martinista ja siitä, miten veli kulki jatkuvasti oman rantakalliolla sijaitsevan talonsa ja äidin keskustassa sijaitsevan talon välillä, mutta päätti sitten säästää sen Larryn kirjeeseen. Frankille hän vihjasi, miten vieraalta hänestä tuntui talossa, joka oli aikoinaan ollut niin tuttu. Tonya hän ei maininnut yhdessäkään kirjeessä. Hän ei halunnut sanoa Tonystä mitään."

En osannut enkä edes halunnut arvailla, miten käy. Tehköön Eilis oman ratkaisunsa, ja kaikki kunnia sille! Mutta kieltämättä kirjan luettuani tunsin lievää pettymystä: en ratkaisun takia, vaan ehkä siksi, että vaihtoehdot kapenevat iän myötä, tai siltä se tuntuu nuoruuteen verrattuna. Kun kaikki oli avoinna ja mahdollista, kun maailma oli auki joka suuntaan - se säkenöivä toivo, tulevan tuntemattomuus ja  äärettömyys puuttuvat, kun keski-ikä koittaa ja elettynä on jo puoli elämää. Ehkä vaihtoehtojen valikoima on pienempi, mutta rohkeus ja itsetunto suuremmat. Jos hyvin käy. 

Eikä Eilis ole ainoa valinnan eteen joutuva; niin käy myös hänen läheisilleen Irlannissa ja Long Islandilla. Kuten nuoruudenystävä Nancylle tai tyttärelle Rosellalle. Yhden ihmisen valinnat vaikuttavat vahvasti myös muihin, mikä tukevoittaa muuten hieman heiveröiseksi, osin hapuilevaksi jäävää tarinaa. Naisen sielunelämän kuvaus ei nouse samalle tasolle kuin nuoren tytön aiemmin. Kirjoitustaidoissa tai käännöksessä ei ole vikaa. En lainkaan panisi pahakseni kolmattakaan osaa, jossa Eilisin tarina etenee edelleen hänen ikänsä myötä, mutta kaipaisin lujempaa otetta naisen katsantoon. Ulkoisten tapahtumien kuvaus ei riitä, ja se voi olla liian suuri haaste tälle kirjailijalle.

Kenelle: Naisen kehityskertomusten ystäville, siirtolaisuuden ymmärtäjille, perhetarinoista innostuville, Amerikan ja Irlannin oloista kiinnostuneille, lievää romantiikkaa sietäville.

Colm Tóibín: Long Island. Tammen Keltainen kirjasto 2024. Suomentanut Kaijamari Sivill. Päällys Markko Taina.