Epäpoliittisen lukijan sopii niputtaa kaksi teosta, joiden tekijät olivat valtionjohdon huipulla Suomen viime vuosikymmenien suurimpien mullistusten aikaan, toinen presidenttinä ja toinen pääministerinä.
Vuosiin mahtui eurooppalaisen sodan syttyminen, Natoon liittyminen ja koronapandemia, jotka kaikki olivat uutta nyky-yhteiskunnassa. Molemmat kirjat ovat oivia lisäkirjauksia historiaamme, vaikka tietysti niiden tekoon on ollut ensisijaisesti henkilökohtaisia syitä. Ja kansaa kiinnostaa: molemmat kirjat olivat marraskuun 2025 kolmen myydyimmän joukossa, Satu Rämön Tinnan jälkeen.
Tiet ovat yhteytemme Ruotsiin, yhteytemme muuhun Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin "kohti eurooppalaista ja translanttista turvayhteisöä" sekä Venäjä-tie minimoimalla turvattomuus ja neljäntenä kansallinen "samatuumaisuus", sillä "pienellä ei ole varaa suureen erimielisyyteen". Näihin panostamalla Suomi pärjäisi Niinistön arvion mukaan parhaiten. Loppuhuipennus oli Nato-jäsenyys, johon tarvittiin kaikkia neljää tietä.
Ja töitä niiden eteen on tehtykin: arvelen, että Niinistö halusi kertoa nimenomaan tämän, ja etenkin oman osuutensa, joka ehkä myllerryksissä oli jäänyt hieman epäselväksi suomalaisille. Siinä missä Niinistön lausumat presidenttikaudella olivat usein arvoituksellisia, kirja ei sellainen ole, vaan avaa presidentin tekemistä ja ajatuksia aiempaa selkeämmin. Se on ajoittain lähes jutusteleva. Kiinnostavinta päätä olivat kohtaamiset ja luonnehdinnat muiden maiden johtajista.
"Maailmanpolitiikasta on tullut jatkojännäri, josta luetaan uusi käänne joka päivä, mutta juonta, sikäli kuin sitä on, on vaikea seurata."
Huippuajankohtainen Suomen nykyisen turvallisuuspolitiikan taustoitus, joka on helppo ja mukava lukea. Aiheesta kiinnostuneille pätevä muistelma ja yhteenveto, vaikkei aihe ole helppo eikä mukava. Eikä turvallisuustyö tietenkään ole koskaan "valmis".
Sauli Niinistö: Kaikki tiet turvaan. WSOY 2025.
Ohessa rakentuu henkilökuva, joka vaikuttaa huipputason poliitikolle juuri sopivalta: ratkaisu- ja asiakeskeisyys, suurten linjojen hahmotuskyky ja paineensieto, nämä kaikki ovat tarpeen maata johtaessa. Itsevarmuus ja ajattelun selkeys, luottamus omaan näkemykseen, ovat myös olennaisia ominaisuuksia päätöksiä tehdessä ja edistäessä, missä ammatissa tahansa. Niitä hyödynsi myös Marin, jopa korostetusti, eikä se työn lopputulosten kannalta vaikuta lainkaan huonolta tavalta toimia.
Hän toi johtajuuteen uutta otetta ja raikkautta. Nuori, nainen, kaunis, ylin päättäjä. Yhdistelmä herätti niin ihailua kuin ärsytystä, syyt molempiin lienevät selvät. Hän selvisi haasteista mielestäni niin hyvin kuin oli mahdollista, todennäköisesti paremmin kuin moni veteraanipolitiikko olisi tehnyt. Tästä on eri mielipiteitä, mutta nähdäkseni ne keinot esimerkiksi pandemian hallinnassa hyödynnettiin, jotka hallitustyön raameissa olivat käytettävissä. Aika oli sekavaa ja tietoa vähän, silti hallitus kehitti koko ajan uutta lainsäädäntöä - emme olleet varautuneita vastaavaan tilanteeseen - eduskunnan päätettäväksi suurten linjojen varmistamiseksi ja teki samalla paljon konkreettisia toimia sekä hoiti jatkuvat, normaalit työnsä, mikä ei ole pieni määrä tekemistä sekään niin kotimaisine kuin EU-tason velvollisuuksineen.
Hallitusyhteistyöstä kirja kertoo paljon, puolueita ja nimiä myöten. Sanoisinko erään esimerkin kauniisti: keskustapuolue ei juuri saa mairittelevia lausuntoja juuttuessaan jankkaamaan pikkuasioista ja iltalypsäessään omien intressiensä puolesta tilanteissa, joissa olisi tarvittu ripeää, yhteneväistä etenemistä suurissa kysymyksissä. Tosin Matti Vanhanen saa kiitosta kokemuksella antamistaan neuvoista. Demareiden toimet ja puolueen tilanne ovat osa muistelua.
Marin muuten huomasi jo alkuvaiheessa uraansa, että pelkkä asiakeskeisyys ja osaaminen ei kanna, vaan on pidettävä huolta myös siitä, millaisena ihmisenä päättäjää pidetään, inhimillisistä kontakteista niin kollegoihin kuin muihin sidosryhmiin. Hyvä ja tarpeellinen havainto, opiksi uraansa rakentaville! Millä alalla hyvänsä.
"...ajattelin sinisilmäisesti, että paras argumentti lopulta aina voittaisi. Pian sain kuitenkin oppia, että politiikassa oli kyse paljosta muustakin kuin asioista."
Henkilökohtaisesta puheen ollen. Kirjaan on sisällytetty myös kritiikkejä ja skandaaleita, joita Marinin ympärille luotiin. Ne tuntuvat nyt listattuina vielä älyttömämmiltä kuin aikanaan. Bleiseri ilman aluspaitaa! Bilettäminen ja tanssiminen! Väärin maksettu aamupala! Olisipa ihmisten kiinnostus yhtä suurta miettimään ja jopa edistämään sitä, miten talous saadaan nousuun ja työpaikkoja Suomeen kuin lietsomaan tyhjiä kohuja. Mutta minkä nyt kukakin katsoo tärkeäksi. Trollit ja vastustajat roskankaivuutyössään, siihen on julkisuuden henkilöiden totuttava. Valitettavasti etenkin menestyvien naisten. Onnistumisen ja hienon uran merkki sekin?
Mikä on kirjan pääviesti? Sanna Marinin ammatillisen kehityksen ja Suomen politiikassa merkittävien vuosien kirjaus tietysti, mutta samalla esimerkki erityisesti uranaisille ja sellaisiksi haluaville. Marin kehottaa tyttöjä ja naisia luottamaan itseensä ja tavoittelemaan suuria ilman häpeilyä tai turhaa vaatimattomuutta. Politiikkapeli ei ole helppoa, mutta tehtävissä, hän osoittaa esimerkillään. Edelleen naisia on johtavissa tehtävissä liian vähän yksityiselläkin puolella, lisää lukija. Kannustus naisille on siis erittäin tarpeen ja hyvästä.
Pidin myös kirjan nimestä, sopii käytännön ihmiselle, jollainen Marin vaikuttaa olevan. Hän ei fiilistele, vaan keskittyy asioihin. Sen vuoksi jotkut lukijat ovat sanoneet kirjaa "kuivaksi": se ei kerro mitään henkilökohtaista, mitä ei jo aiemmin olisi tiedetty, ei tunnelmoi tai käytä adjektiiveja - erään lukijan mielestä kirjoittaja ei paljasta itsestään mitään. Minusta taas tyyli kertoo juuri siitä, ihmisestä, ja hänen tavastaan toimia. On hyvä myös muistaa, ettei kirjoittaja ole kaunokirjailija, vaan asiateksteihin tottunut toimija.
Luin kirjan suomeksi, mikä oli virhe. Suurin harmin aihe teoksessa on se, että suomennos on luokattoman huono. Se on raakakäännös (voisi olla käännösohjelman jäljiltä), mutta varsinainen suomentaminen, lokalisointi, on jäänyt tekemättä. Alkuperäiskieli englannin rakenteet ja sanomisen tavat ovat tallella, mikä tekee suomenkielisestä tekstistä outoa ja hankalasti luettavaa. Jostain luin kommentin, jossa kirjaa moitittiin minä-minä-asenteesta, mutta käsitys johtunee käännöksen puutteista. Totta kai muistelija on "minä", muttei sanaa ole tarpeen sijoittaa joka lauseeseen. Ja keitä ovat "me", jotka esiintyvät kirjassa jatkuvasti, sekin tuntui kummalta. Esimerkiksi muutama lause:
"Huolimatta siitä, että tunsin vaaliohjelmamme läpikotaisin ja minulla oli jo huomattavasti kokemusta julkisesta työstä ja esiintymisestä, en missään nimessä kokenut olevani valmis siihen, mitä minulta odotettiin. Puolue ei kuitenkaan voinut ajautua tuuliajolle vaalikeväänä, joten ravistin epävarmuuteni ja pelkoni pois ja tartuin toimeen."
"[Koronapandemia] pani yhteiskunnat polvilleen aikana, jolloin ajattelimme kaikki, ettei tämän mittaluokan katastrofia voisi tapahtua kaiken kokemamme edistyksen jälkeen."
Alkuun lukeminen oli hidasta, sillä suomensin lauseita mielessäni työmoodissa (jos olisin viestintäurallani tarjonnut vastaavanlaista suomennosta kollegoille saati asiakkaalle, minut olisi naurettu muihin hommiin). Lopulta oli pakko keskittyä saamaan selkoa asiasisällöstä ja sulkea silmät muulta.
Lukijan on myös hyvä tiedostaa jo aloittaessaan, että kirja on kirjoitettu muille kuin suomalaisille. Se on rakennettu alkusanoineen ja pitkine loppukiitoksineen kansainvälisen mallin mukaan. Kirja kertaa maamme vaiheita ja esittelee Suomen erityispiirteitä, jotka ovat meille tuttuja.
Toivon, että alkuperäinen englanninkielinen teksti on sujuvampi. Vaikkei vieraalla kielellä kirjoittaminen yleensä nostata kielellistä juhlaa sekään, ei tietokirjalta odotakaan kaunokirjallista mestarillisuutta, kunhan asia tulee selkeästi esiin. Mutta kielen viimeistely olisi tehnyt suomenkielisestä kirjasta huomattavasti kiinnostavamman. Suomalaiset olisivat ansainneet kunnollisen käännöksen, säästö on tehty väärässä kohtaa, harmittaa. (Jos syy oli rahansäästö; jos se oli kiire, syy on vielä huonompi - kehnoa lopputuotteen laatua, josta asiakas maksaa, ei voi sillä puolustella varsinkaan kirjassa, jonka myynti takuulla kattaa tuotantokulut moninkertaisesti.) Suosittelen lukemaan englanninkielisen, jos aihe kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti