sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ikuisuusvuonon profeetat

Raju teos, tämä! Kustantamon esittelyssä sain vähän väärän käsityksen: luulin kirjan olevan hyvin synkkä ja hyvin vaikea, ehkä jopa ikävän "taiteellinen".

Ei ole. On sellainen, että hykerryttää. Reilun sadan sivun jälkeen tunsin olevani kotona tekstin kanssa, vaikka olin jumalan selän takana Norjassa ja sittemmin Grönlannissa, noissa tuntemattomissa maailmankolkissa, vieraan 1700-luvun loppupuolen aikana. Ja papin kanssa! Norjalainen Morten Falck lähtee pappishommiin Grönlantiin kutsumuksesta ja vilpittomällä mielellä. Kirja kuvaa aikakautta ja henkilöitään laveasti ja pikkutarkan tietävästi - siten, että lukija saa huoletta sukeltaa ja nauttia aikamatkailusta.

Tuona aikana pakanoita käännytettiin kristinuskoon, vaihtelevin tuloksin. Maaomena eli peruna oli uusi herkku, moderni keksintö höyrykone jyräsi tehtaissa, ihmiset kuolivat nälkään ja tauteihin nuorina. Sivistyneistö tiesi jo, että maapallo ei ole litteä. Raavaat seikkailunnälkäiset miehet seilasivat puulaivoilla myrskyävillä merillä, kalastuksella elettiin jos elettiin tai jos laiva ei uponnut. Grönlannin alkuasukkaat elivät omaa, meille eksoottista elämäänsä taikauskon ja luonnon tahdissa.

Morten edustaa sivistyneitä, mutta oppii pian luovimaan maan tapojen mukaan. Moraalikäsitykset ovat siellä omanlaisensa ja avautuvat lukijalle Mortenin silmin, kuten muutkin tavat:

"Näköjään täällä erämaassa pärjäävät parhaiten kaikkein pahimmat syntiset."

Mortenin velvollisuudentunto on iso ja painava ja ajaa miestä tehtävässään, joka ei ole helppo. Taikausko on vahva, fyysiset olot vaativat, ihmisten luonteista paljastuvat pahimmat puolet, myös Mortenin omasta. Naiset pitävät huomaavaisesta Mortenista, eikä hän ole suinkaan immuuni ruumiin kutsulle, vaikka huolehtii sielustaan välillä tuskaisen tarkasti. Paasto ei ole aina vapaavalintainen; ruuasta on aina pulaa, koetaan myös todellinen nälänhätä. Keripukki kiusaa, kulkutaudit samoin, luteita on kaikkialla. Ällöttävyyksiä riittää, mutta kumma kyllä, se ei tunnu lukijasta pahalta (vähemmälläkin virtsan ja ihran hajulla olisi kyllä pärjätty). Tai paremminkin: kirja on niin täynnä hurjia ja fyysisyyteen kajoavia tarinoita, että se alkaa jo huvittaa. Mitä vielä tulee, voiko vielä olla tästä pahempaa?

Morten ottaa Grönlannin omakseen, tai Grönlanti hänet. Siellä hän rakastuu ja rakastaa, ystävystyy ja tutustuu mitä kummallisempiin ilmiöihin, kuten profeetoiksi kutsuttuun lahkopariskuntaan Ikuisuusvuonolla tai kuolleiden kulkueeseen. Tekstissä on hienoja kuvauksia esimerkiksi merimatkoista:

"Meri on edelleen levoton. Der Frühling kohtaa kokan eteen nousevan aallon ja ponnahtaa pystyyn, se joko lipuu eteenpäin tai jää siihen venyvään ajanjaksoon joka jatkuu jatkumistaan tai kutistuu kokoon, yhtä aikaa sulkeutuneena ja laveana, ikuisena ja silmänräpäyksen kestävänä, ja sitten se on ohittanut aallonharjan joka murtuu vaahdoten reelingin alapuolella ja menee menojaan. Laiva irrottautuu ja tähtää seuraavaan aaltoon..."

Tunsin ihan fyysisesti hyökyväni ylös ja taas alas laivan niiatessa tätä lukiessani. (Ja vielä kirjoittaessanikin). Väkevää tekstiä, josta kiitokset kirjailijan lisäksi hienolle suomennokselle!

Nautin suuresti kirjan lukemisesta, tuosta maagisesta mutta fyysisestä maailmasta ja ajasta. Mutta tiiliskivi on niin paksu, että loppupuolella alkoi väsyttää, pakko myöntää - olisi pitänyt pitää tauko ja palata kirjan pariin myöhemmin. Tarina kiertyy lopussa juurilleen, ja jopa Mortenin rakastaman lesken nimi selviää.

Kenelle? Laatuproosan ystäville, historiasta kiinnostuneille, tiiliskiviä ahmiville.

Muualla: ...viihdyttävää, järkyttävää, monitasoista ja taitavaa on Leinen kerronta, sanoo Jarkko Hengityskeinussa. Suurteos paitsi kooltaan, myös teemoiltaan ja rakenteeltaan, sanoo Lumiomenan Katja. Tätä lukukokemusta en unohda, sanoo Jokke. Kaunosieluksi nirppanokaksi itseään kuvaava Ulla sanoo kirjaa erinomaiseksi, vaikkei se hänen ominta luettavaansa olekaan. Teos vei Mummon matkalla matkalle "Grönlannin jäätiköille vuonojen syliin, tuuleen ja pakkaseen, traanintuoksuun ja vallinneeseen 'kulttuuriin'". Puhutteleva ja ruma, mutta lopulta varsin valoisa romaani, sanoo Lukuisan Laura. Suketuksen päänahkaa luteet kutittivat, ja kirja on "yksiselitteisesti hieno". Tuijata on otettu ja ylistää lukemisen voimaa.

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat. Tammi 2014. Suomennos Katriina Huttunen.


10 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä melkoinen paketti. Todella hieno kokonaisuus. Luen tämän varmaan joskus uudelleen, tästä saisi paljon irti uusintakierroksella.

    Pohdiskelin viime vuoden parhaita lukukokemuksia, ja näemmä historialliset romaanit ovat vieneet minut nyt lopulta mukanaan. Hyvä niin, jos se tarkoittaa tämäntyyppisiä lukukokemuksia jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä laajoissa teoksissa on juuri se ihanuus ja kamaluus, että yksi lukukerta ei tunnu riittävältä. Tuskin kuitenkaan jaksaisin lukea tätä toista kertaa - tai ainakin vasta pitkän ajan kuluttua. Itse en olisi myöskään uskonut innostuvani historiallisista romaaneista, mutta hei, nehän on mahtavia, tai ainakin tämä! Saa sekä tietoa että kaunokirjallisen elämyksen.

      Poista
  2. Eilen hypistelin tätä kirjakaupassa mutten kuitenkaan ostanut, kun luettavia kirjoja on nurkat täynnä muutenkin. Kovin kiinnostavalta (ja vähän pelottavalta) vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottava se oli minustakin, ennen kuin luin Katjan ja Tuijan arviot; jos nämä kaksi luottobloggaajaani väittää kirjaa hienoksi, pakko uskoa. Ja oikeassa olivat, taas kerran. Sain muuten kirjastosta sen tosi nopeasti, ilmeisesti pelottaa muitakin.

      Poista
  3. Olipahan todella kirja. Olen samaa mieltä, että kirjaa olisi pitänyt loppupuolella tiivistää. Alkukohtauksen siirtämistä aikatasostaan alkuun on kiitelty, mutta minusta se oli turhaan heti alussa, se lisäsi hajanaisuuden tuntua. Muuten varsin väkevä teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti sanoisin, että kirjaa ei tarvitse pelätä, vaikka rakenteessa on jänniä ratkaisuja. Ei sitä silti ole vaikea seurata, tiedoksi lukemista miettiville.

      Poista
  4. Olipa houkutteleva bloggaus, Arja! Minulla vielä kirja hyllyssä odottaa, mutta koska tätä ovat niin monet ihanat bloggaajat kehuneet, niin täytyyhän tämä pian lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko, kiva kuulla, kiitos paljon! Kiinnostuksella odotan bloggaustasi!

      Poista
  5. Nyökyttelin vain koko ajan lukiessani kirjoitustasi, juuri näin! Tämä kirja tuli ihan iholle asti, niin voimakkaasti se vaikutti kaikkiin aisteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen se teki, Laura. Ei voi kuin ihailla, sekä tekstiä että käännöstä.

      Poista