tiistai 27. marraskuuta 2018

J. Pekka Mäkelä: Hunan

Hunan on suuri teos kaikin tavoin, niin kooltaan kuin sisällöltään. Se vie erääseen suurimmista maista, Kiinaan, ja kertoo isoista teemoista, kuten vallasta, uskonnosta, maailmaa muovaavasta historiasta ja ihmisen perusolemuksesta todellisuuteen pohjautuvan tarinan kautta.

Kirjailijan kummitäti Helvi Söderman oli kristitty lähetyssaarnaaja, joka asui Kiinassa pitkään. Käännytystyön lisäksi tuolloinen länsimainen lähetysväki teki paljon konkreettista hyvää paikallisen köyhän kansan joukossa, piti muun muassa kouluja ja työllisti monia, mitkä näen kirkollisen työn parhaaksi anniksi. Mäkelä perustaa kirjansa tätinsä päiväkirjoihin vuosilta 1935 - 1946, mutta tuo mukaan paljon lisää, kuvaa kokonaisen maailman, jossa törmäävät länsimaisuus ja aasialaisuus, hengen himo ja maallisen ahneus, äärimmäinen laupeus ja julmin julmuus, rikkaus ja köyhyys, sota ja rauha, viha ja rakkaus - ja kaikkien näiden erilaiset ilmentymät laidasta laitaan.

Helvi kertoo tarinaansa päiväkirjoissaan kuin olisi arvannut jonkun ne myöhemmin lukevan. Hän ei mene henkilökohtaisuuksiin, jos harrasta uskoa ei lasketa, niistä asioista kertovat muut. Heistä tärkein on varakas sveitsiläinen Johann Caspar Wulff, joka levottomana etsiytyy Kiinaan hakemaan jotain, mitä häneltä puuttuu: sielunrauhaa. Helvin kollegoista mainitaan muun muassa Arvi Mäkilä, joka siirtyi myöhemmin uuden uskonnon pariin, mutta tutustui kiinalaisiin lähetystyössä hänkin. Saamme lukea ikiaikaisia havaintoja myös kiinalaisin silmin.

"Kiinalaiset hymyilevat ollessaan kohteliaita, ollessaan hämmentyneitä ja silloin kun jokin on heistä hauskaa. En tiedä mistä on kyse tällä kertaa. - Kaikki perinteet eivät ole säilyttämisen arvoisia. Se on viisas huomio."

"- Silloin keisarin aikana, Chan Yen sanoo. - Silloin oli täälläkin kunnollista. Ei ulkomaalaisia eikä sotaherrojen rosvojoukkoja. Eikä, Ma Yang viittaa alavirran suntaan, - joessa kellunut roskia eikä ruumiita. - Ja sadot ja säätkin olivat parempia ja naiset kauniimpia, Chan Yen sanoo pilkallisesti."

On liikuttavaa nähdä niin lähetysväen kuin paikallistenkin ihmettely ja oudontuntu toisiaan kohtaan, asteittainen läheneminen ja luottamus, joka vaati vuosien läsnäolon, puolin ja toisin. Kun olot alkoivat muuttua levottomiksi Japanin ja Kiinan keskinäisen vihanpidon myötä, joutuivat myös lähetysasemat keskelle taisteluja.

Sodan julmuus todentuu jälleen, moneen kertaan. Mikään tai kukaan sen kokenut ei ole ennallaan. Vaikka rikkinäinen ruumis säilyisi hengissä, sisus voi kuolla, kuten Liu Chin-Chihille kävi. Hänen tarinansa on koskettavan kammottava, ja valitettavasti myös uskottava. Samoin Chan Yenin tarina. Hän seuraa kommunismin nousua aitiopaikalta ystäviensä parissa.

"- Lähetyskoulussa, Huang-toveri toistaa. - Aika monet meikäläiset ovat olleet sellaisissa. Kumma juttu. Eivät lähetyssaarnaajat tykkää kommunisteista. Vihaavat meitä, pikemmin. - Koska me olemme ateisteja. Eivät tietenkään tykkää. Mutta heidän oppinsa... sekään ei ole meidän esi-isiemme oppia. Niin kuin ei kommunismikaan. Lähetyskoulussakin voi oppia, että on muutakin kuin vain esi-isien oppi. Että voi ajatella eri tavalla ja on vaihtoehtoja. - Ehkä niin, Huang-toveri urahtaa. - Ja samoista maista ne ovat kotoisin, kommunismi ja kristinusko. Kaipa niillä sitten on jotain tekemistä keskenään. Vaikkei sitä päältä katsoen niin huomaa."

Kirja on seikkailua ja jännitystä, mutta myös älyllinen sukellus länsimaisuuden ulkopuolelle ja hieno historiikki eräästä ajanjaksosta. Vaikka henkilöt ja tapahtumat ovat suurelta osin fiktiota, niiden todellisuuspohja vakuuttaa, ja toivoisin Aasiassa matkailijoiden tutustuvan kivojen ruokalajien lisäksi myös todellisuuteen, josta maat ovat ponnistaneet ja näkökulmaan, jossa länsimaisuus ei ole normi.  Monen näkökulman kertomus vetoaa myös tunteisiin: se on kiehtova kaleidoskooppi, joka pysyy hienosti hallinnassa suuresta henkilömäärästä huolimatta ja jonka epilogi punoo lankoja yhteen lukijaa tyydyttävällä tavalla (ja saa googlaamaan monenlaista). Kansi on sopivan mahtava kultakirjaimineen ja komeine kuvineen.

Kenelle: Kiinasta kiinnostuneille, historiaa ymmärtämään pyrkiville, tosipohjaista jännitystä hakeville, Aasiassa matkaileville.

Muualla: Hallittu, moniulotteinen tarina, sanoo Suketus, jonka suosituksesta kirjan ostin ja luin. Kiitos!

J. Pekka Mäkelä: Hunan. Like 2018.

Hunan on yksi Finlandia 2018 -ehdokkaista. Muut jutut lukemistani ehdokkaista alla. Pian kuulemme Seppo Puttosen valitseman voittajan.

Olli Jalonen: Taivaanpallo
Katja Kettu: Rose on poissa
Jari Järvelä: Kosken kahta puolta 

6 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hieno kirja, jonka viehätys ei ole kaikonnut, vaikka lukemisesta on jo jonkin verran aikaa. Kiva, että luit ja pidit. Jännittää, miten F-kisassa käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tarvi enää jännittää, oikea oli valinta. Mutta komea on tämäkin, jos historiasta pitää.

      Poista
  2. Minustakin tämä on hieno kirja; itse olen nyt noin puolessavälissä. Kiina ja Aasia yleensäkin on alkanut kiinnostaa minua vasta viime vuosina, joten nyt otan kaiken irti! Itse juuri postaustasi lukiessani vilkaisin kelloa ja muistin äkkiä, että ai niin, ne Finlandiat julkaistaan pian... Jännitys tiivistyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinasta olen minäkin lukenut useita kirjoja, jotenkin se kiehtoo, ja on tiedon tarve monestakin syystä, kuten kiinalaisten vaikutus maailman talouteen, joka näkyy ihan arjessa jo. Mutta nyt juhlitaan Olli Jalosta ja muita F-voittajia!

      Poista
  3. Minä olen lukenut kirjan jo kahdesti ja pidin valtavasti molemmilla kerroilla. Ilo lukea muidenkin tästä pitäneen! Kiina kiehtoo minua, tiedän maasta ja sen historiasta kuitenkin niin hirvittävän vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hearhear, tämä on kyllä kirja, josta riittää moneen lukukertaan. Samoin, Kiina kiehtoo minuakin, vähän pelonsekoisesti. Tällaisin keinoin siihen on upeaa tutustua.

      Poista