maanantai 5. marraskuuta 2018

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Clementin Varastettujen rukousten vuori avaa tehokkaasti karmeaa nykytodellisuutta Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseudulla. Sen sisarkirjan - kirjailijan itsensä luonnehdinta - tapahtumat alkavat Floridasta, syrjässä turistien ja hyvinvoivien eläkeläisten alueista. Kaatopaikan vieressä on yhteisö, jossa asutaan asuntovaunuissa, hylätyissä hökkeleissä tai autonromussa, josta ei ole enää ollut liikkujaksi vuosiin. Viime mainittu on Pearlin ja hänen äitinsä Margotin koti.

Tarinaa kertoo Pearl, joka on koko 14-vuotisen elämänsä asunut autossa. Lapsen tavoin hän ei tilannetta ihmettele, kun ei muusta tiedä, ja rakastaa äitiään. Margot kertoo hänelle tarinoita, opettaa lauluja, soittaa olematonta pianoa kojelaudalla ja uneksii.

"Äiti osasi aina hellitellä ja hymyilyttää minua sanoillaan. Kerran äiti sanoi: Pearl, tiedätkö mikä on maailman paras kysymys? Kaikkein paras? - En, kerro. Äidin vanha ja uusi elämä olivat aina sekaisin kuin jauhot ja sokerit kulhossa. - Tanssiaisiinko matka?"

Ympäristö taas opettaa Pearlille ihmistenluvun ja hengissä selviytymisen taitoja. Ystävänsä April Mayn kanssa hän luovii päivästä toiseen naapurustossa, jossa joen rannassa on varottava alligaattoreita ja joka paikassa syvään hengittämistä kaatopaikan huurujen takia. Eikä autonpeltiin ilmestyvä luodinreikä ole kummoinen juttu.

"Olin taitava varastamaan tupakkaa. Tupakan varastelu ja April Mayn läksyjen teko oli minun hommani. April May hoiti ystävyyssuhteessamme kaiken muun. Hän päätti tekemisistämme ja määräsi jopa pukeutumisestamme, mikä tarkoitti, että kaikki paitsi vaaleanpunainen kävi."

April Maylla on tyylitajua, pinkit prinsessavaatteet tuossa ympäristössä vaikuttaisivat irvokkailta. Onneksi tytöt saavat käydä koulua, vaikka läksyjen tekoon on vaikea löytää paikkaa, etenkään sen jälkeen, kun Margot lämpenee alueelle ilmestyvään Eliin. Pari rakastaa autossa, Pearl saa keksiä jotain muuta. Naapurin Corazón päästää tytön hänen ja hänen miehensä Rayn vaunuun läksyjentekoon. Pearl kiintyy aina huoliteltuun meksikonintiaaninaiseen, tai siis, eihän hänellä oikein ole vaihtoehtoja. Alueen luonne muuttuu, kun ahkera pastori saa kuningasideansa.

"Kaikki talovaunualueen asukkaat kaupittelivat jotain, lupailivat jotain tai uneksivat jostain. Kukaan ei uskonut mihinkään. Koko kuvion tajusi aika äkkiä. Pastori Rex jakeli rukouksia ja lupasi ostaa kirkkoon pianon. Hän osti myös aseita. Pastorin asehankkeen takia tupakan varastamisesta tuli vaikeampaa, koska alueella ramppasi entistä enemmän väkeä. Hommaan aseet pois kaduilta, pastori Rex sanoi. Autan lakkauttamaan väkivallan Amerikasta. Tuokaa aseenne minulle - jopa vanhat aseet, jotka ovat olleet mukana hämärissä jutuissa."

Tapasin Helsingin kirjamessuilla kirjailijan, jonka haastattelussa mainittiin sama asia, mikä tässä kohtaa mieleeni tuli lukiessa, Tsehovin lause aseen tuomisesta näyttämölle. Muistan sen aina, kun Amerikan aselait ja ammuskelutapaukset tulevat puheeksi - ja nehän tulevat synkän usein. Henkilökohtaiset aseet eivät vaikuta suojaavan ihmisiä tai yhteisöä, päinvastoin. Kun aseita on, niitä myös käytetään ja niillä tehdään laitonta bisnestä, mikä puolestaan syventää väkivallan kierrettä. Clementin mukaan alle 10 henkeä vaatineista ammuskeluista ei paikallisesti enää edes uutisoida, liian tavallista. Tsehovin tunnistama ilmiö toteutuu jälleen, ja Pearlin kuviot muuttuvat.

"Ja kuulin äidin sanat kuin aamenen rukouksen lopuksi, ja hän sanoi: Huono onni on parempi kuin ei onnea ollenkaan."

Kirja on vaikuttava realismissaan ja näennäisessä rauhallisuudessaan, jonka alta vilahtelee mustaa ukkosta. Tytön silmin kuvattu tarina jättää sanomatta paljon sellaista, minkä lukija näkee tai kuvittelee. Tekstin rytmi on omaääninen, se keinuu ja toistaa, runomaisesti. Jos se olisi musiikkia, se olisi Louisiana Rediä, jota kirjassa kuunnellaan.

Katso myös: Varastettujen rukousten vuori

Kenelle: Aselakeja pohtiville, trumpilaista maailmaa tajuamaan pyrkivälle, toisenlaista todellisuutta säikähtämättömälle.

Muualla: Romaani, joka potkaisee ja osuu, koskettaa ja avartaa, sanoo Suketus.

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (Gun Love). Like 2018. Suomennos Terhi Kuusisto. 

6 kommenttia:

  1. Pidin paljon Clementin kirjoitustavasta, jossa on jotain helmeilevää. Ilman sitä tämä olisi mahdottoman synkkä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija Anne Vuori-Kemilä, viisas nainen, sanoi kirjamessuilla, että jos on ankea aihe, ei pidä kirjoittaa ankeasti, muuten ei kukaan jaksa lukea. Clement varmasti tietää saman. Pidin myös.

      Poista
  2. Luin myös Suketuksen arvion, ja tämä alkoi varovasti kiinnostaa. Mutta ehkä kirja on liian rankka. Nuo aseet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ks. edelliset kommentit, Margit. Aihe on synkistä synkin, kirjoitustapa ei. Ehkä jopa pettävän "helppo", jos todellisuutta alkaa miettiä. Clement on taitava ja hyvin omatyylisensä.

      Poista
  3. Clement on hurjan taitava kertomaan rankoista asioista niin, että kauneudelle jää tilaa eikä ahdistus iske lukijalla liian suureksi. Pidin tästä valtavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin tekee Clement kuten sanot, Villis. Toivon monen löytävän Clementin. Kiitos kun kommentoit!

      Poista