Valohampaassa lukija saa kuitenkin jatkumon edelliseen Sydänhämärään, jossa nuoren perheen esikoisella Joelilla havaitaan sairaus, jonka hoito rytmittää lapsiperhearkea. Nyt perhe on kasvanut toisella lapsella, vauva Emmalla.
"Vauvaa voisi pitää loputtomasti sylissä. Jos se antaisi minun istua, jos se ei heti vaatisi liikettä, olisin vähemmän väsynyt.
En ehtinyt ladata mutteripannua. Siinä on vesi valmiina mutta ei vielä kahvia. Se jäi puoliväliin niin kuin monet asiat. Miksi se jäi puoliväliin, jotakin siinä tapahtui: kakka tuli yli. Ihan sama. En muista, mitä viisi minuuttia sitten tapahtui. Ei sitä tarvitse muistaa. Kunhan pysyn toimintakykyisenä.
--- Tämä hajamielisyys menee ohitse niin kuin kaikki. Päivä jatkuu, jäsentyy, kunhan mutteripannun saa ladattua. Ihan kohta se onnistuu."
Syöttämistä ja syömistä, pesuja ja vaippoja, leikkiä ja nukkumista. Harry-niminen isä vie lapsia ulos ja miettii olemistaan, katselee lähiympäristöä, lapsia ja vaimoaan Mariaa, pyrkii hahmottamaan kaiken siinä pienessä piirissä, joka on nyt kaikki. Sanoo elävänsä autopilotilla, mutta ajattelee paljon. Naapurin verhoja. Kirjoittamistyötään. Kerrontaratkaisuja, dialogien ajoitusta. Porkkana- vai perunasosetta? Millaista kuvausta perheestä pitäisi kirjoittaa?
"Pitäisi kuvata arkea.
Tapahtumattomuutta, leikkipuistoja.
Sitä kukaan ei ainakaan tahdo lukea.
Ihmiset eivät kestää omaa arkeaan.
Miten he voisivat kestää muiden elämää.
Rehelliset, pikkutarkat kuvaukset elämästä eivät auta. Joko ne tulevat liian kaukaa eivätkä kosketa ketään, tai sitten ne tulevat niin läheltä, että liikuttavat ainoastaan kirjoittajaa."
Pitäisi hakea harmaan aluetta, toistuvuutta tasapainoa. Perhe-elämä on paljon miellyttävämpää kuin kirjallisuuden ja elokuvien perusteella voisi luulla, paljon tasapainoisempaa."
Voisi mennä joskus Roomaan. Voisi kirjoittaa, kun ehtisi ja jaksaisi. Voisi lukea. Perhe-elämäkö tapahtumatonta? "Koko ajan tapahtuu kaikkea."
Harry käy erään kirjallisen projektin päätteeksi tarjotuilla illallisilla, jossa ovat paikalla kirjan kustantajan edustajat, kirjailijoita, alojensa vaikuttajia. Hienot ruuat (hanhenmaksaa, merikrottia, mangalitza-possua dashiliemellä) eivät kaikki maistu, mutta tarjolla on hyviä viinejä. Harry pääsee myös kirjallisuuskeskustelun makuun, ja lukija saa stalkata, vaikkei tunne japanilaista modernismia. Harry taas ei pääse eroon itsetarkkailusta ja -häpeästä, "liiasta" totisuudesta, jolla hän arvioi suhtautuvansa kaikkeen. Myös perhe-elämään ja sen rytmiin?
Hassut keskustelut Joelin kanssa, vauvan pulleat posket, päivärutiinien toisteisuus. Ja yllättävän hyvä, onnellinen olo. Harrylle sopii tämä muoto elää. Ajatuksia ja päivärytmiä on kiinnostava ja helppo lukea, oivallukset ovat osuvia ja sanankäyttö tarkkaa, kuten kirjailijan tyyliin kuuluu. Lukijallekin tulee valoisa olo isyydestä ja rakkaudellisesta ilmapiiristä, samastuttavaa riittää lapsellisille. Isänpäivän kunniaksi vielä tämä:
"Miten monta kertaa päivässä minä sanon: isi tulee. Sanon sen niin monta kertaa, että sanat menettävät merkityksen. Mutta aina minä tulen paikalle. Leikin ja pidän huolta.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin minun saapumiseni, ja se käsittämätöntä.
Lapset rakastavat minua liikaa.
Se aiheuttaa huimausta.
Sellaista kiitollisuutta, joka ei mahdu mihinkään."
Muuta kirjailijalta:
Sydänhämärä
Varjotajunta
Uraanilamppu ja muita novelleja
Delfiinimeditaatio ja muita novelleja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti