Viileän fraasittomasti, tuoreella otteella. Hienon omaääninen kerronta jatkuu ja vahvistuu seuraavassa teoksessa, joka on esikoista eheämpi ja romaanimaisempi, fokusoidumpi. Vietnamilaissyntyinen Maggie asuu teinityttärensä Lanan kanssa Lundissa, Ruotsissa.
Maggie emännöi suosittua kylpylää ja uppoaa töihinsä, Lana on teini, jolla riittää ystäviä, myös poikia, mutta nyt hän on pitänyt seurustelutaukoa. Peräti puoli vuotta! Omasta päätöksestään, sillä hän sai hommasta tarpeekseen edellisensä kanssa. Muut tytöt ihmettelevät.
"Joskus kavereihin vain kyllästyy totaalisesti. Heidän pieniin, söpöihin naamoihinsa - niiden pelkkä ajatteleminenkin tökkii. - Etkö sä aio hommata poikakaveria jo kohta? Katarina kysyi, kun he näkivät viimeksi, ja irvisti perään inhoten ikään kuin olisi täysin poissa laskuista, että Lana voisi ikinä enää löytää ketään. Tungetteleva kysymys ja inhon ilme. Miten sellaiseen voi vastata? Olemalla hiljaa. Ja sen jälkeen menemällä kotiin ja kelaamalla ajatusta eteenpäin: mistä hän jää paitsi, kun hänellä ei ole poikaystävää? Toisinaan Lana ajattelee, että jos hänellä ei olisi ystäviä, hän ei välittäisi pojista pätkääkään."
Lana ei tunne isäänsä, mikä alkaa vaivata häntä. Miksei Maggie voi kertoa kahta lausetta enempää, ihmettelee lukijakin, joka saa kyllä tietää Maggien taustan ja tekemiset. Työteliäs, hiljainen, yksioikoinenkin nainen, joka osaa sopeutua olosuhteisiin. Ja olosuhde on nyt se, että hänen on elätettävä tyttärensä ja itsensä, saatava tytölle kaikki, mitä tämä tarvitsee.
"Hän menee töihin ja tulee töistä kotiin. Kotona hän siivoaa tai laittaa ruokaa. Ei salli itselleen hetkenkään lepotaukoa. Lana näkee hänen yksinäisen vauhkoamisensa. Maailmassa täytyy olla hirveän paljon yksinäisiä äitejä, mutta onko Maggien pakko olla yksi heistä? Jos Lanan isä on sellainen kuin Maggie on kuvaillut (herkkänahkainen rotta), eikö korvaajan luulisi löytyvän helposti?"
Kerran hän lipsauttaa maininnan ensimmäisestä poikaystävästään, ennen Lanan isää. Kun tyttö kiinnostuu,
"Maggie ei kuitenkaan haluaa jatkaa puhumista. Ainakaan itsestään. Mutta mitä Lanalle kuuluu? Onko kaikki hyvin?
- Ihan hyvin, Lana vastaa. Tietenkin kaikki on hyvin, Maggie ajattelee. Ihan hyvin, niin kuin aina. Lana kasvaa nopeasti. Tytär on siinä iässä, jolloin tapahtuu paljon muutoksia. Silti heillä on kotona yleensä rauhallista."
On rauhallista, kun ei puhuta! Vaikka molemmille tapahtuu paljon, myös miesrintamalla. Maggien työpaikka on vaarassa, ja hän tekee kaikkensa kylpylän rahoituksen säilyttämiseksi. Lana ajautuu nuorten yöllisiin draamoihin, joihin lomittuu rikoksia ja väkivallan uhkaa. Ja poikia, ihastumisia, räppäri-Jakob ja tapahtumia, jotka jännittävät myös lukijaa.
Osuvan tarkka, vetävä ja ajankohtaisen tunnun luova tarina kahden sukupolven ja kulttuurin yhteensovittamisesta sekä ikiaikaisesta kysymyksestä äidin ja tyttären väleistä, naiseudesta ylipäänsä. Henkilöt tulevat lukijalle tosiksi, etenkin nuorten elämän raikas kuvaus viehättää. Tran ei osoittele eikä opeta, hän näyttää, ja tekee se kauniisti. Hän jättää lukijalle tilaa.
Quynh Tran: Kun toiset nauttivat. Teos 2025. Ruotsista suomentanut Outi Menna.
Kannessa on Matilda Edengrenin maalaus Nimetön, kannen suunnittelu Tom Backström.
"Päivisin Esme siis koki olonsa normaaliksi? Ei, ei tietenkään. Esme koki ennemmin olevansa kastunut sukka, jotka elämä oli tarttunut molemmista päistä ja yritti vääntää kuivaksi. Öisin hän ei edes tiennyt, oliko sukka vai ei. Luulee... olevansa... sukka... Lääkäri puhui kirjoittaessaan ääneen kuin taidon vastaoppinut lapsi. Hän suositteli lampaiden laskemista ymmärtämättä, että lasketut lampaat putosivat suoraan Rugerin suuhun."
Erikoista on sekin, etteivät asiakkaat saa käydä ulkona. Heitä varjellaan ulkoisilta ärsykkeiltä. TV:ssä esitetään vain yhtä ohjelmaa, aina samaa kokkishow'ta, päivittäin uusin jaksoin. Kanssakäyminen muiden asiakkaiden on niukkaa ja varautunutta, mutta Burnis muistuttaa ystävää.
"- Mitä teille kuuluu?
- Fantastista, kaikkihan on täällä aivan ensiluokkaista, Burnis vastaa ja elehtii asuunsa, klinikan univormuna toimivaan pellavapukuun. - Parasta on, ettei tarvitse pohtia, onko asuni tarpeeksi business casual.
- No, sehän on mukava kuulla, hoitaja vastaa ja syventää hyväksyvää hymyään."
Onko kaikki Esmen harhaa vai jotain outoa todellisuutta? Ovatko asiakkaat potilaita vai vankeja? Missä raja kulkee? Esme ei tiedä, mutta hänen aivojaan on sanottu teräviksi. Kun hän vain saisi nukuttua.
"Hän vain tahtoisi olla normaali, mutta normaalius on joustava käsite, ja kuten Esme on huomannut, niin on todellisuuskin."
Tarina on tumma ja hätää täynnä, mutta trillerimäisesti jännittävä, vangitsevakin (sopii teemaan).
Johanna Valjakka: Klinikka O. Kosmos 2025. Kansi Hanna Kahranaho.
Ei silti, parissa kohtaa nauroin: ensimmäisen kerran, kun haastattelijasta tuli mieleen todellinen, usein messuillakin kuultu haastattelija, ja muutamassa osuvassa kirja-alaa riipovassa sanailussa, kuten siinä, että kirjan aiheina "jos läheisiä sattuisi kuolemaan, ehdottomasti se surupuuro kannattaa keittää".
Kirjailijasta tuntui hyvältä...
"Saada sydän-emojeita! Niitä vilisi silmissä, kun suloinen kulttuuriväki riensi paikalle ja avasi sanattoman arkkunsa. Sydämiä, jaksuhaleja, ihku-ihania tsemppiviestejä. Somehan on joskus teurastamo, toisena päivänä hieromalaitos."
Nykyilmiöiden kuvauksessa Hotakainen on armoton, ihmisille lempeä mutta ketään säästelemätön, kirjailijoitakaan. Olemmehan kaikki yhtä naurettavia tai mahdollisesti "heijastuksia toistemme ikkunoissa". Ja kyllä, Jumala ilmestyy myös, uutuuskirjojen seassa.
Uskon, että näyttämöllä toimii tekstiä paremmin ja humoristisemmin, kun näyttelijöiden karisma ja ammattitaito rikastavat kerrontaa. Taustajoki itsekin oli todennut aiemmasta kirjastaan: "Teosteni vahvan tunnelatauksen saavat parhaiten esiin juuri nämä viehättävät naisnäyttelijät." Hyvää harjoitusta näytelmäkäsikirjoitusten lukemiseksi, ja kiitettävän maltillisen pituisena. Hotakais-faneille täsmäisku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti