Jos tuntuu siltä, että maailma on mennyt hulluksi ja ihmiset vielä hullummiksi, kaninkoloon hyppääminen resonoi voimakkaasti.
Kaisa Lundán on tarttunut salaliittoteorioita kehittelevien ihmisten mieleen ja kertoo äidistä, joka ei usko mihinkään. Paitsi hopeaveden parantavaan voimaan, ulkomaailmalta piiloutumiseen ja tyttärensä kasvattamiseen omien oppiensa mukaisesti. (Saattaa tuoda mieleen erään näkyvästi uutisoidun perhesaagan.)
Äidinrakkaus on totta, mutta onko mikään muu? Teiniyttä lähenevä tytär, jonka kanssa kaksin äiti asuu, on fiksu, mutta toivottavaa olisi myös oppia myös peseytymään, lukemaan ja kirjoittamaan. Ainakin byrokraattilaitoksen mielestä.
Intiimin pieni teatteritila on täpötäynnä, kun äitiä ja tytärtä esittävät Eeva Mäkinen ja Eeva Kaihola elävät kummallista, elämäänsä ja omivat lavan ja yleisön katseen intensiteetillä ja aitoudella, jotka herättävät ihailua. Eikä lavalla ole vain kaksi henkilöä, sillä rooleja on useita: äiti, Mäkinen, muuttuu välillä uskottavaksi teinipojaksi, tökeröksi byrokraatiksi tai vaikka harakaksi, eivätkä siirtymät aiheuta notkahduksia kerrontaan. Myös Kaihola saa esittää tyttären lisäksi aikuista, kun tapahtumia aletaan puida lopuksi.
Saako tälle nauraa? Äitihän kärsii selvästi mielenterveyden ongelmista ja harhoista, ja entä huoli siitä, selviääkö tyttö pärjääväksi aikuiseksi tuossa ympäristössä? Kevennyksiä riittää sen verran, että hassuimmat hahmot heittoineen hihityttävät, joten kokonaisuus ei muodostu raskaaksi.
Enimmäkseen kuitenkin keskityn ihailemaan näyttelijöiden upeaa tekemistä: he ovat mikroilmeitä myöten esittämiään hahmoja. Vaikuttavaa teatteria, joka jättää riemastuneen olon siitä huolimatta, että aihe on todellinen eikä mukavan miellyttävä ilmiö.
Onko parempi kuitenkin nauraa kuin itkeä asialle, jolle katsoja ei mahda mitään; naurettavaksi tekeminen on jo sinänsä keino taistella tarttuvan hulluusepidemian, salaliittojuonien, leviämistä vastaan. Hienon ammattimaisen teatterin ystäville!
Teatteri Jurkka: Kaninkolon asukit. Kantaesitys 11.9.2025.
Kirjoittanut ja ohjannut: Kaisa LundánNäyttämöllä: Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen
Skenografia: Miina Kujala
Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Kuva: Teatteri Jurkka, edessä Eeva Kaihola, takana Eeva Mäkinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti