Itse asiassa, moni asia on luontevaa jatkumoa nykyiselle. Kun Varpureetta ja Taneli, henkisesti 1900-lukulaiset, viettävät Siilitiellä hellää hetkeä, ympäristöä kuvataan näin:
"Samaan aikaan 2040-luku hypetti hurjana ympärillä. Kalasataman mediaparkki, Finnoon tekosaari, Viikin biokeskus, Otaniemen avaruusteknologian laitos ja Metropolia ammattikorkean Myllypuron kampus suuntasivat kohti uutta avaruusaikaa: Lunar Cityä, asteroidivyöhykkeen kaivosluotaimia ja Marsia. Tämän maailmaan taneleita, varpureettoja ja muita tarpeettomia ihmisiä korvattiin androideilla ja drooneilla. Kaikki mahdollinen lentoautoista metrojuniin kulki Herramme Tekoälyn ohjauksessa."
Geeniruiskeet ja kybernetiikka takaavat pitkän elämän, tai viimeistään tietoisuudet ladattuina tekoälypilveen. Santahaminan lähellä kelluu ydinreaktoreita, Suomenlinnaan vie ilmarata Sörnäisistä. EU on hajonnut, hiilineutraali Helsinki 2030 toteutunut. Uusi Silkkitie vie Kiinaan, Hansaliitto on voimissaan. Teknologia toimii ja business pyörii, mutta vastareaktio nousee.
17-vuotias Verna, joka ystäviensä Paloman ja Empun kanssa muodostaa Kilpineidot, miettii: "Sokea kasvu ja romahdus. Ehkä se oli vaan koodattuna ihan kaiken olemassa olevan dna:han. ... Joten ehkä meidän oli tarkoituskin lisääntyä, täyttää ja tuhota maa."
Vanhauskoisten nousu ja vallankumous uhkaavat yhteiskuntaa toden teolla. He haluavat paluuta aikaan ennen tekoälyjä ja sähköistyksiä, kristinuskosta Ukko Ylijumalaan ja luontaistalouteen, datavirroista Kalevalaan. Tuhannen vuoden taakse, Suomi takaisin ja Helsinki ensin!
"Kun ihmiset tajuaisivat eläneensä virtuaaliunessa ja pikselipöllyssä, lajikadon ja romahtavan ekosysteemin keskellä."
Muinaisihmisten kansannousu sytyttää sisällissodan. Heillä on tukenaan vahvoja ryhmiä, kuten uusneandertalilaiset ja uusviikingit. Purkupartiot tuhoavat järjestelmällisesti kortteli korttelilta tietokoneita. Piuhat irti -päivät uhkaavat niin nykyhelsinkiläisiä ja pakolaisia, joita kaupunkiin on virrannut eniten Aasiasta säteilypakolaisina. Hämeenlinnaan siirtynyt maan senaatti yrittää pitää yllä perushallintoa, jakaa asuinpaikkoja kuplahalleista ja ruokaa sen verran kun melskeitä paenneille, koodareille ja muille, nykyihmisille riittää. On varottava myös vanhauskovaisten kokkoja, lentäviä androidilintuja, jotka vahtivat liikkujia ja hyökkäävät sääntöjä noudattamattomien kimppuun.
Ja median tila? Kuten arvaatte, se muuttuu nopeasti.
"AinaHeti-verkosta ja Hämeenlinnan senaatin jotenkuten hallitseman Suomen uutiskanavilta haalittu kama oli muutenkin käsittämätöntä. Lakkauttamisuhan alla kituuttaneiden humanististen tieteiden lehtoreilla, assareilla ja proffilla oli mediassa äkkiä loputon kysyntä. Folkloristit, uskontotieteilijät, sosiolingvistit ja arkeologit trendasivat viraaleina."
Kilpineidot pyrkivät pelastamaan tilannetta yhteiseksi hyväksi. Se ei ole helppoa kaaoksessa, enkä ole vielä edes maininnut erästä isoa hämmennyksen lähdettä: Aavekaupunkia ja asukkaita, jotka nousevat menneisyyden hämäristä. Eri aikakausien helsinkiläisiä, joiden seuraan vahvaväkinen Verna ajautuu. Koska hän fanittaa 1920-lukua, kaupungin mystinen voima ihmishahmossa siirtää tytön sinne turvaan, noin sadan vuoden taakse ajassa. Ja myös siellä tapahtuu paljon - ja siellä, Helsingin suuren kasvun aikana, rakentuu pohja kirjan nykyisyydelle. Hulluuksineen, kuten vaikkapa saarnaaja Maria Åkerblomin tarina osoittaa. Kaiken alla möyrivät suuret suomalaiset velhovoimat ja luonnonjumaluudet osoittamassa mieltään, tulemaan paikalle kutsuttuina tai kutsumatta.
Kirja on sakea keitos Helsinki-tietoutta, historiaa ja scifiä. Se ei takuulla jätä nälkäiseksi, vaan päinvastoin: ensimmäisellä nautintakerralla kaikkea ei ehdi sisäistää. Niin paljon henkilöitä, etenkin todellisia, tapahtumia ja ilmiöitä kaupungin elinkaarelta se vyöryttää eteen. Googlata ei ehdi, kun on kiire edetä tietämään, miten tarina etenee.
Jani Saxellin mielikuvituksen ja tekstin lento on omaa luokkaansa vauhdiltaan ja korkeudeltaan, samoin tiedon määrä, jolle kirja rakentuu. Kuin avaisi karkkipussin, joka ei tyhjene ikinä, tai vanhauskovaisten tyyliin sanoen, alati sisältöä tarjoilevan runsaudensarven. Suoraviivaisten juonitarinoiden ystäville kirja on liikaa, arvelen, sillä on oltava kiinnostunut menneestä ja tulevasta, jotta siitä saa herkut irti.
Ja on siedettävä maagisuutta. Mikä sitten sellaista on, ajassa siirtyminen on minusta ainakin ihan legit. Arvostan näkemystä, jossa kaikki ajat ovat olemassa yhtä aikaa: iän myötä saman olen huomannut itsekin. "Näen" entisiä rakennuksia nykyisten paikoilla, nykyaikuiset lapsina, menneitä tapahtumia tämän paikan kohdilla. Muitakin ihmeitä olen valmis hyväksymään.
"Sillä Emppu oli huomannut, että aikuisilla oli aika rajoittunut, jopa olematon ihmeensietokyky. Ne menettivät toimintakykynsä heti, jos tuli yhtään liikaa outouksia."
Pääseekö Verna takaisin omaan aikaansa ja miten helsinkiläisten käy? Siirrymmekö tuhat vuotta taakse päin? Tuleeko koodareista hyönteisviljelijöitä, opettajista luonnonuskon pappeja? Kysymyksiä jää satoja, ja vain ensimmäiseen saadaan vastaus tässä kirjassa, joka on trilogian kakkososa. Toivon saavani pian luettavaksi viimeisen osan, sillä omaperäinen tyyli vangitsee. Jani Saxell kirjoittaa älykästä, tuhtia fiktiota, jota ei voi vain lukaista. Helppous lukemisessa on oma juttunsa, ja sille on omat tekijänsä ja hetkensä. Mutta syvemmin uppoutuminen ihmisten hulluuteen, viisauteen ja hurjaan matkaan - jotain kohti - palkitsee. Tarina resonoi tässä ajassa, luo uskoa nuoriin, kauhistuttaa ja huvittaa terävine oivalluksineen sekä herättelee ihmiskunnan kohtalonkysymyksiin. Helsingissä, Suomessa.
Kenelle: Ajatteleville, tulevaisuutta visioiville, tieteistarinaa pelkäämättömille, historian ystäville, Helsingistä kiinnostuneille ja maan ja kaupungin päättäjille, nuorille ja heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, Kalasataman ja muiden kaupunginosien asukkaille, ikivanhoista tavoista ja uskonnoista kiinnostuneille, teknologian nimeen vannoville, vihreän siirtymän puolustajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti