lauantai 10. kesäkuuta 2023

Marko Kilpi: Undertaker - Kuolemankauppiaat. Dekkariviikot 2023


 

Kuolema on täydellinen peitetarina ammattirikolliselle, jollainen hautausurakoitsija Jarmo Kivi on, sanotaan liepeessä, ja se on totta. Kivestä kertova hiuksianostattava Undertaker-sarja on ehtinyt kuudenteen osaansa. Kuolemankauppiaat nostaa miehen tarinan uudelle, laajemmalle tasolle, jossa vaarassa ei ole vain Kiven lähipiiri, kuten hänen kilpimiehensä Tuomas Maria-vaimoineen, vaan nyt aletaan uhata suurempia joukkoja ja yhteiskuntia. Jos panokset kasvavat, on kasvettava myös jonkin tahon hyöty, järkeilen. Mutta mikä on tuo taho ja mitä se haluaa?

Kun näkökulma laajenee, se tuo hämmästyttäviä ulottuvuuksia niin rikollisuuteen kuin ihmisen toimintaan ylipäänsä - ja siihen, miten inhimillisiä ominaisuuksia osataan käyttää hyväksi. Tavallisen tietämätöntä kansaa on helppo ohjailla, kuten oikeassa elämässä olemme nähneet. Kilpi maalaa pelottavan todentuntuista kuvaa tilanteesta, jossa asioita ohjailevat pääministerin ja muun hallituksen sijasta jotkut muut, ne, jotka eivät piittaa kansalaisten oloista tai oikeudenmukaisuudesta. Vaan käyttävät niin henkisen kuin teknisen huipputaitonsa omien intressiensä ajamiseen.

Kiveä on jahdattu jo kauan, on tiedetty, että joku ohjailee rikossarjaa, johon liittyy väkivaltaa ja näyttäviä operaatioita kansainvälisine yhteyksineen. Kun Helsingissä räjähtää pienoisydinpommi, koko Eurooppa on varpaillaan. Poliisit ovat tukalassa ja pelottavassa tilanteessa: kehenkään ei voi luottaa, ei edes kollegoihin. 

"Se, että saa herätettyä ihmisissä riittävästi pelkoa, on merkittävää vallankäyttöä. Siitähän tässäkin on nimenomaan kyse. Ei tässä hyökätä vain Suomea vastaan, vaan koko Eurooppaa vastaan meitä hyväksikäyttäen. Suomi on vain pelinappula isolla pelikentällä. Siksi meille voi tehdä mitä vain."

Trauman kokenut poliisi Tiina saa tukea päälliköltään Millalta, mutta ylemmän johdon kanssa on vaikeuksia. Henkilökohtaisia salaisuuksia on mahdoton piilotella, kun maassa on käytännössä sotatila, vaikkei virallisesti, sillä vihollista ei tunnisteta. Kuten puolustusvoimien komentaja sanoo:"Proxy-sodassa sotaa käydään epäkonventiaalisin keinoin. Sitä ei julisteta alkaneeksi, eikä todennäköisesti julisteta myöskään loppuneeksi." Siinä eivät auta EU:t, Natot tai kahdenväliset sopimukset, kun huhut ja tiedot sekoittuvat ja pelko kasvaa. 

Kansainvälinen talous järkkyy, kuten on hyökkääjien tarkoituskin. Sen seuraukset saattavat olla paljon tuhoisammat kuin muutaman räjähteen. Entä jos Euroopan talous luhistuu ja maat alkavat mennä konkurssiin? Kuka siitä hyötyy? 

Niin nykyaikainen sodankäynti kuin talouden, valtioiden ja ihmisten musta puoli näyttävät voimaansa. Mutta kuka on voimakkain? Huimaavan jännittävä kierre, joka jättää vielä paljon kysymyksiä. Kysymyksistä puheenollen, niitä on tekstissä paljon, samoin yhden, kahden tai kolmen lauseen kappaleita. Tehokeinot ovat tehokkaita vain niukasti säännöstellen, jatkuva toisto vesittää tehoa. Myös hienoinen saarnaavuus pistää lukijan silmään, mutta toisaalta sopii tarinaan, jonka päähenkilö on nimetty oikean henkilöllisyyden puutteessa "Saarnaajaksi". 

Kaikkiaan oiva jatko sarjaan, jonka asetelma alkoi karmia jo lähdössä ja jonka jokaisessa osassa on ilmennyt uutta ja entistä karmivampaa. Marko Kilven mielikuvitusta voi vain ihailla, ja lisämausteen tuo hänen taustansa poliisina ja kansanedustajana: mies tietää häiritsevän paljon siitä, mistä puhuu. Poliisityön haasteet ovat kiinnostavia, ja kansallista uhkaa ei edes uskalla ajatella kirjaa pidemmälle. 

Undertaker - Kuolemantuomio aloittaa sarjan.

Undertaker - Kuolemanlaakso, osa 3.

Kuulumisia Kuopiosta - tapasin Marko Kilven ensimmäisen kerran livenä vuonna 2017. 


Marko Kilpi: Undertaker - Kuolemankauppiaat. Sarjan kuudes osa, Crime Time 2023. Kannen ulkoasu: Marko Kilpi, kirjan taitto Noora Ohvo.



2 kommenttia:

  1. Marko Kilven kiinnostavia dekkareita on aina iloa lukea.
    Hänen taustansa tekee niistä eläviä ja realistisen oloisia, eikä hän tarvitse mitään revittelyjä lukijansa mielenkiinnon herättääkseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijan tausta nostaa myös fiktion pelottavuusastetta.

      Poista