Helioskatastrofi

Nimi Knausgård näkyy kirjamaailmassa kirkkaana. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja sulattaa sydämiä ympäri Eurooppaa, mutta nyt en puhu siitä (en ehkä koskaan, sillä kirja on niin henkilökohtainen kokemus, että saattaa olla, etten halua tuoda julki mitään. Toisaalta, siitä on jo sanottu niin paljon, että kaikki henkilökohtaiseksi kuvittelemani on varmasti jo sanottu jossain.)

Linda Boström Knausgård on miestään tuntemattomampi kirjailijana. Hän on tehnyt näytelmiä ja novelleja. Esikoisromaani Helioskatastrofi kertoo 12-vuotiaasta tytöstä nuoreksi naiseksi kasvavasta Annasta, joka syntyy isästään ja puhuu kielillä.

Kun isä Conrad viedään skitsofrenian takia laitokseen, Anna joutuu sijaiskotiin. Helluntalaisilla Svenillä ja Birgitalla on ennestään kaksi poikaa, joten kaivattu tyttölapsi saa valmiita veljiä. Sopeutuminen perusperheeseen on kuitenkin erilaista kuin perhe tai Anna itse olisi voinut kuvitella. Sekä perhe että tyttö yrittävät parhaansa, mutta toisin kuin yleensä tavataan hokea, se ei  aina riitä.

Annan maailma on ahdas ja rujo, alikehittynyt, kun on kyse arkielämästä. Toisaalta tytön mielessä on syviä ulottuvuuksia, joita me muut emme normiarjessa kohtaa emmekä edes osaa kuvitella. Onneksi, tekee mieli sanoa. Sillä Annan mieli ei ole tavallinen, hän ei ole iloinen lapsi eikä teini, vaan vaeltaa kammottavissa, tummissa syvyyksissä. Eikä löydä tietä ulos. Ei juuri edes sanoja, ainakaan ymmärrettäviä. Hänellä on kielellä puhumisen taito, arvelevat uskovaiset. Mutta vaikka hän taidollaan houkuttelee väkeä kirkkoon, ei Jumalakaan näytä hänelle tietä. Lopulta sanat katoavat kokonaan.

Kirja on yöntumma, karun realismin seassa unenomainen, mutta ei sekava: se piirtää uskottavan ja pelottavan todentuntuisen kuvauksen pirstaleisesta mielestä, joka ei löydä kiinnekohtaa todellisuudesta. Mietin surullisena, onko Annan kohtalo sinetöity lapsuudessa vai hedelmöityshetkenä, kun geenit yhdistyivät. Tarina on musertavan raskas ja vakava, mutta kirjailijan, kuten myös suomentajan, puhdasta tekstiä on helppo lukea. Se on tasapainoista ja selkeää, ja lukemalleen saa vastinetta: pienoisromaani tarjoaa sisältöä ison kirjan verran. Pienessä mittakaavassa onkin oltava isoa tarkempi ja hiotumpi, säröt erottuisivat muuten liikaa. Novellistina ja näytelmäkirjailijana Knausgård taitaa tämän. Onko teksti jopa liian sliipattu? Jotain epämiellyttävästi vaivaavaa tässä on, mutta en osaa kohdistaa, onko kyse tekstistä vai aiheuttaako tunteen rankka aihe.


Intensiivinen tunnelma kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen. Ei todellakaan hyvän mielen kirja. Muistin Karl Oven kertoneen vaimonsa mielenterveysongelmista. Vaikka kirjailija on varmasti hyödyntänyt kokemuksiaan, en pidä tätä pelkästään kuvauksena hänen omasta menneisyydestään; tässä on enemmän.

Kenelle? Mielenterveyden ja -sairauden aiheita pohtiville, tiiviin ja pelkistetyn tyylin ihailijoille, vahvaa tunnelmaa pelkäämättömille, vakavuutta kestäville.

"Hyisen kirkas pieni romaani", sanoo Sinisen linnan kirjaston Maria. Järjellä ja tunteella -blogin Susan kirja imaisi mukaansa. Lukuisan Laura koki ristiriitaisia tunteita.

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi. Like 2013. Suomentanut Petri Stenman.