Trillereitä onko heitä

Heitä on, paljonkin, mutta taso vaihtelee suuresti, trillereissä siis. Välipalakirjoiksi etsiskelen säännöllisesti koukuttavaa jännittämistä, mutta ongelma bloggaamisessa on se, että harva jää mieleen, kun tarkoitus ei ole muu kuin hetken viihtyminen. Sama koskee dekkareita, mutten puhu nyt selvitettävistä rikostarinoista, vaan silkasta jännityksestä, johon voi sotkeutua poliisi tai sitten ei.

Aloitan helpoimmasta eli mieleen jääneestä: Martta Kaukosen repäisevästi alkanut trilogia Irasta, sarjamurhista ja psykoterapiasta sai kolmososansa Poissa. Ensimmäistä upeaa osaa tämä ei voita, mutta vauhtia ja käänteitä riittää tuttujen henkilöiden parissa. Ja jonkinlainen lohtukin on lukijalle (ehkä?) luvassa.

Juonta ei passaa paljastaa, mutta Iraa mietityttää varhain kuolleen äidin tarina, ja hän saa selville tämän taustasta uusia tietoja. Arto-isä yrittää tukea tytärtään, minkä omilta ongelmiltaan taitaa. Yllätys on se, että he asuvat nyt yhdessä, isä ja tytär. 

Aiemmista osista tuttu poliisi Kerttu Leppäkorpi saa ison roolin, sillä hän kuolee hoitokodissa ja jättää omaisuutensa Artolle sekä tehtävän selvittää eräs vanha rikos jätetyn aineiston avulla. Tapauksesta kerrotaan Kertun sanoin melko perusteellisesti.

Hieman hankala oli välillä hahmottaa, kuka henkilöistä puhuu, samoin rikoksen juonenkäänteet viuhuivat niin vikkelästi, että lukija sai pitää rystyset valkoisina sivusta kiinni pysyäkseen mukana. Sillä kirjailija myös tarkoituksella hämää, mikä on tietysti yksi kirjan kiehtova juju. 

Toinen minua huvittanut juju ovat henkilöiden sukunimet, jotka Kaukonen luo omalla tyylillään. Paljon on tuttuja nimiä Kuopion seudulta Petosesta Rahusenkankaaseen!  

Suosittelen siis erityisesti hänelle, joka on lukenut aiemmat teokset, joka ei pelkää tulevansa huijatuksi ja joka tuntee pohjoissavolaista paikannimistöä. Poliisityökin saisi kiinnostaa, ja ihmissuhdekuviot.

Irasta kertovan trilogian kaksi ensimmäistä osaa:

Terapiassa

Hengissä

Muuta Martta Kaukoselta:

Sinun varjossasi

Rikas elämä - parempaa arkea hidastamalla, kirjoitettu Leila Saarivirran kanssa.

Martta Kaukonen: Poissa. WSOY 2025. Kannen suunnittelija Perttu Lämsä.

Kansainvälisestä tarjonnasta luin kaverin suosituksesta brittiläisen Alice Feeneyn trillerin Kivi, paperi, sakset. Titteli hämäsi hieman, sillä samanniminen teos ilmestyi jo ysärillä, kuten Kirjasampo kertoo (en ole lukenut kylläkään, soitteli vain kelloja). Mutta suora käännös, tällä mennään. 

Kuten kaveri sanoi, viihdytti mainiosti lukemisen ajan, mutta käänteet eivät jääneet mieleen. Hääpäivästä oli kyse, ja häälahjaksi saaduksi Skotlannin matkasta. Mikä sen ihanampaa? 

Kuka matkan lahjoitti ja miksi? Amelia ja Adam joutuvat kummalliseen kostonäytelmään, mutta kuka on viaton ja kuka ei, siinä kysymys.

Alice Feeney: Kivi, paperi, sakset. (Rock, Paper, Scissors). Gummerus 2025. Suomennos Outi Järvinen.

Kanadalainen Nita Prose ihastutti kirjansa Huonesiivooja päähenkilöllä. Mollyn edessä on laskettava kaikki aseet, niin suoraa ja vilpitöntä on hänen ajattelunsa, joka lääketieteessä varmaan sijoitettaisiin sille kuuluisalle "kirjolle". (Toistan itseäni: kuten Forrest Gump.) 

Molly ei ole tyhmä, päinvastoin, hänen mietteensä ja tekonsa vain kulkevat hieman eri reittejä kuin on totuttu, mutta aina tuloksellisesti. Kyvyt on huomattu luksushotellissa, jossa hän on kohonnut hierarkiassa. Kun hotelliin majoittunut kuuluisa kirjailija löytyy kuolleena, joutuu Molly sekaantumaan tapauksen selvittelyyn. Samalla hän hoksaa asioita lapsuudestaan, tuntemattomaksi jääneestä äidistään ja rakkaasta mummistaan, joka kasvatti tytön. Molly tajuaa, että tapahtumien takana on ollut seikkoja, joita hän ei ole tullut ajatelleeksikaan - ne kun eivät ole olleet konkreettisesti esillä. Molly aikuistuu?

Joitakin lukijoita Molly on ärsyttänyt. Minä kuulun ihailijoihin, tai vähintään sympatiseeraaviin. Kirjailija osaa taitavasti välttää ilmeisimmät imelyydet.

Nita Prose: Hotellivieras. (The Mystery Quest.) Bazar 2025. Suomennos Katariina Kallio. Kansi Eija Kuusela ja Ellie Game. 

Saattaa olla, että pian etsin uutta jännitettävää: olisikohan jotain uutta tullut Clare Macintoshilta, Paula Hawkinsilta tai Freida McFaddenilta? Tai ketä suosittelisit? 

Bloggauksissa siirryn lähiaikona dekkariosastoon, jossa on minun lukuikkunassani tapahtunut enemmän.

HelsinkiLit 2022 -kokemuksia

Suuresti odotettu HelsinkiLit 2022 lunasti odotukset kelpoisasti ja toi maailmantähtiä Bio Rexiin kirjanrakastajien lähietäisyydelle. Oli hieman epätodellinen olo törmätä keskustan kahviloissa ja kaduilla esimerkiksi Pulitzer-voittajaan (iik, olin samassa kahvilassa kuin Bernardine Evaristo, ja joku oli törmännyt Ruttopuistossa Douglas Stuartiin). Yleisönä olimme täpinässä parin vuoden kuivan kauden jälkeen, tunnelma oli innokas ja valmis mihin vain! 

Ensimmäisenä päivänä Niklas Natt och Dag kertoi aina hurmaavan Alma Pöystin haastattelemana urastaan historiallisten romaanien tekijänä (1795) ja muun muassa siitä, että hänen nimeään usein luullaan taiteilijanimeksi. Vaikka kyse on oikeasta aatelisnimestä, joka on Ruotsin vanhin. Suku ei silti omista kuulemma mitään erityistä, kuten Downton Abbey -tyyppistä kartanoa. Ruotsinkielisestä haastattelusta meni minulta osa ohi, kouluruotsi ei aivan riittänyt, vaikka etenkin Almaa oli helppo seurata. 

Hollantilaisen Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä todellakin on ilmiöromaani, kuten kustantaja sitä markkinoi. Kiinnostava katsaus somen syvään päähän ja siihen, mitä pahin digitörky tekee ihmisen mielelle. Tarinassa erään tunnetun somealustan - jota ei mainita kirjassa mutta joka on kuulemma Fb - moderaattorit tarkistavat postauksiemme sääntöjenmukaisuutta. Alastomuus, väkivalta, rikokset, inhottavimmat ihmisten purskaukset: harvoin tulee ajatelleeksi, että oikea ihminen joutuu katsomaan läpi julkaisut, joista joku tekee häiriöilmoituksen. Ei kuulosta lokoisalta hommalta. Ville Blåfield jututti Hannaa (nimmarijonossa nappaamassani kuvassa alla), ja se oli oikea kunnon keskustelu se. Moni kertoi ostaneensa kirjan erinomaisen haastattelun vuoksi, itse olin ehtinyt sen lukea jo. Kirjailijan nimi muuten lausutaan paljasjalan tapaan "Barefoots".Suosittelen kaikille, jotka ovat ajan ilmiöistä kiinnostuneita. 

Ruotsinsaamelaista Ann-Helén Laestadiusta haastatteli Juha Itkonen ruotsiksi ja algerialaista Kamel Daoudia Sampsa Peltonen ranskaksi, jota kaunista kieltä oli ilo kuunnella, vaikkei siitä paljon  ymmärtänytkään. Peltonen referoi keskustelua suomeksi, joten kärryillä pysyi. Nämä kaksi kirjailijaa ovat minulta korkkaamatta. Mutta Maaza Mengisten kirjan tunsin - ja kyllä, vähän häpesin nihkeyttäni, niin vakuuttavasti hän teosta esitteli. Booker-palkittua Douglas Stuartia fanittava Kirjaluotsi odotti tämän haastattelua niin, että pelkäsi puhkeavansa kyyneliin kaverin nähdessään (tarjosimme nenäliinoja). Juttuni kertoo kirjasta Shuggie Bain enemmän. 

Toisena päivänä jysähti kunnolla minun makuuni. Heti alkuun saimme kuulla Huonesiivoojan, valloittavan Mollyn, synnystä eloisasti ja hauskasti kirjailija Nita Proselta, joka on torontolainen kustantaja ja nyt siis myös esikoiskirjailija. Onnistuneesti, sillä kirjasta tuli bestseller ja  tulossa on myös leffa, pääroolissa Florence Pugh. Tältä Molly siis näyttää, tosin ilman nenäkorua, sillä viiden tähden hotellin työntekijälle sellaista tuskin sallittaisiin. Kuva on näyttelijän omasta Facebookista. Dekkaristi Elina Backman haastatteli, ja kirjan menestyksen syitä ruotii perusteellisesti Kirsin Book Club. 

Norjalaisen Marie Aubertin kirjan Mikään ei voisi olla paremmin päähenkilö Ida on epämiellyttävä. Hänellä on lapsensaantipaniikki, ja nelikymppisenä aikoo nyt pakastaa munasolujaan siltä varalta, että sopiva isä vielä ilmaantuisi. Idan pikkusisko Marthe on perheen "vauva", jota on aina paapottu ja jolle Ida on kitkerän kateellinen parisuhteesta ja monesta muusta asiasta. Perheenjäseniään ei voi valita eikä heistä automaattisesti välttämättä edes pidä, sanoo kirja, joka virkistävän ja epätavallisen suoraan ilmaisee ajatuksia, joita yleensä ei sanota ääneen. Kamala ja hyvä kirja, josta on kirjoittanut tarkemmin muun muassa Kirjakimara. Sisko Savonlahti koki kirjan teeman paniikkeineen tutuksi ja hoiti haastattelun kivasti ja eläytyvästi.

Sara Osmanin kirja Kaikki mikä jäi sanomatta on samaa tyyppiä, siis kamala ja koukuttava, ja kertoo nuorten naisten keskinäisestä ystävyydestä, lue: inhosta ja kateudesta. Mikä ihme ihmisiä oikein vaivaa? Miksi olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa ulkonäkö- ja suorituspaineet nujertavat naisia näin? Ilmiö näkyy nyt kirjallisuudessa vahvasti, uskon, että syksyllä myös kotimaisessa kirjallisuudessa. Samaa teemaa käsittelee kuulemma etäyhteydellä mukana olleen Tune Schunessonin kirja Päivät, päivät, päivät,jota en ole lukenut vielä, enkä löytänyt muiltakaan postauksia. Kirjailijoita haastatteli Anna Laine. 

Säästin herkut loppuun: Colson Whitehead on niin cool kuin nykkiläinen Pulitzer-voittaja voi olla. Kaveri on saanut palkinnon peräti kahdesti. Olen lukenut vasta yhden, Nickelin pojat, mutta tuskin jää siihen. Harlem Shuffle kertoo 1960-luvun Harlemista, josta kertomiseen Colson teki paljon taustatyötä huomatakseen, että olisi päässyt paljon vähemmällä vain kysymällä omalta äidiltään tämän muistoja. Haastattelijana toimineen Sirpa Kähkösen kanssa heille on yhteistä paitsi upea ura ja kirjoittamisen ammattitaito myös se, että molemmat kuvaavat menneiden vuosikymmenten paikkoja, joita ei enää ole. Colsonin New York, Sirpan Kuopio, mainio rinnastus ja antoisa haastattelu. Aplodeista ei ollut tulla loppua.

Ja Bernardine Evaristo! Tuo kirjallisuuden rokkitähdeksikin nimitetty nainen on juuri niin upea, hurmaava ja viisas kuin kirjasta Tyttö, nainen, toinen saattoi päätellä. Etenkin häntä ja Colsonia olisi voinut kuunnella tunteja. Myös muut kansainvälisesti menestyneet kirjailijat ovat loistavia esiintyjiä, joiden lavakarismaa voi vain ihailla ja ihmetellä, millaisen koulutuksen he esiintymiseen ovat mahtaneet saada - ainakin se toimii. (Kiinnitimme huomiota jopa jalkojen asentoihin, jotka olivat harkittuja mekoissaan istuneille, kuten Sara Osman ja keijumainen Ann-Helén Laestadius, joka heilutteli iloisesti tossujaan liian korkealla tuolillaan). 

Evariston tapa kirjoittaa on aivan omanlaisensa, ja hän kertoi kehittäneensä tyylin erään aiemman teoksensa kautta, jossa osa kirjasta oli tätä pisteetöntä, vapaasti virtaavaa mutta silti erittäin helppolukuista tekstiä. Hän huomasi sen toimivan, tuovan vapauden tunteen myös kirjoittajalle, joka yhdistelee mielellään runoutta ja proosaa tai kuten nyt, teki proosateoksen mutta runoa ja visuaalisuutta ajatellen. Keskustelussa Koko Hubaran kanssa hän kertoi urastaan ja ajatuksistaan mustien naisten näkymättömyydestä kirjallisuudessa: keittiöpuheet, joiksi hän naisten arkisia keskusteluja sanoo, harvoin nousevat kaanonissa esiin. Näkyvyyden varmistamiseksi Evaristo tekee parhaansa, eikä se ole vähän.

Lue tapahtumasta ja sen kirjoista lisää blogeista Tuijata ja Yökyöpeli hapankorppu lukee.

Nita Prose: Huonesiivooja

Huonesiivooja on mainio, hauska ja yllätyksellinen kirja, mitä sitä panttaamaan. Molly toimii siivoojana pienessä luksushotellissa ja rakastaa työtään. Hän arvostaa yli kaiken puhtautta, siisteyttä ja selkeyttä, kaikessa, mutta joutuu juuri sellaiseen tilanteeseen, johon ei haluaisi: kummallisen sotkun keskelle. Siihen liittyy ruumis hotellihuoneessa, leski, ovimies ja työluvaton maahanmuuttaja, muutamia mainitakseni. Ja tietysti rakas mummi, joka kasvatti Mollyn ja on jo edesmennyt, mutta ei koskaan kaukana nuoren naisen ajatuksista. 

"- Puhdas koti, puhdas keho, puhdasmielinen seura. Tiedätkö, mitä niistä seuraa? Olin varmaan noin viisivuotias, kun hän opetti tämän minulle, koska hänen sanansa tuntuivat tulevan jostain tosi ylhäältä. - Mitä niistä seuraa, mummi? - Puhdas omatunto ja hyvä, puhdas elämä. Ymmärsin nämä sanat täysin vasta vuosien päästä, mutta nyt oikein yllätyn, kuinka oikeassa hän oli."

Molly on forestgumpmaisen suora ja katsoo maailmaa aivan omalla erityisellä tavallaan. Ettäkö hän olisi murhaaja - naurettavaa! Hän sulattaa lukijan sydämen pohdinnoillaan ja yksinäisyydellään, jota ei helpota aavistelu siitä, että häntä pidetään jotenkin outona.

"Sanottakoon nyt, että vaikka en Cheryliä varsinaisesti arvostakaan, en suostu kutsumaan häntä enkä ketään muutakaan pilkkanimellä. Kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan, mummilla oli tapana sanoa, ja se on minun ohjenuorani. Minua on nimitelty monin tavoin kahdenkymmenenviiden elinvuoteni aikaa, ja olen oppinut, ettei sanonta 'ei haukku haavaa tee' pidä paikkaansa. Kyllä haukkumasanat voivat haavoittaa."

Nauretaanko hänelle vai hänen kanssaan, sitä Molly pohtii. Onneksi löytyy myös ymmärtäviä ystäviä.

"- Kuule, sinä ymmärrät enemmän kuin muut ihmiset osaavat aavistaa. - Totta, vastaan. - Minulle on sama, mitä muut ajattelevat. Sinä olet loistotyyppi. Kohteliaisuus saa poskeni kuumottamaan. Ennen kuin ehdin kysyä, mitä muut ihmiset sitten minusta ajattelevat, Gisellen yli käy outo muutoksen aalto. Mitä niissä äsken otetuissa tableteissa sitten olikin, muutos on nopea."

Kuka on tosiystävä ja kuka mätämuna? Onko asiaa, jota kunnon siivous ei voisi ratkaista tai vähintään parantaa? Jälkimmäistä voisi kysyä vaikkapa rikostutkija Starkilta, joka tutkii hotellikuolemaa. Tai ehkä on parempi, ettemme kysy. Mollylle ei voi toivoa kuin kaikkea hyvää. Aiheesta olisi helposti saanut naiivin ja nolon tarinan, mutta kirjailija ei sorru sivuraiteille, vaan pitää linjakkaasti pintansa. Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Ja siivous on tärkeää - vaikkei siivoojia usein edes huomata. Vielä mieleen tuli sekin, että kaikki työt voi tehdä hyvin tai huonosti, tai erinomaisesti, jos kykyä ja kunnianhimoa riittää. Kirjan genre on dekkari, murhamysteeri, samaan tapaan kuin Alan Bradleyn Flavia-sarja. 

Esikoiskirjailija, kanadalainen kustannustoimittaja Nita Prose on oikealta nimeltään Nita Pronovost, joka on liepeen mukaan kirjoittamassa toista romaaniaan.

Kenelle: Hyvän mielen viihdettä hakevalle, erityisihmisiä tunteville, dekkarien ahmijoille.

Muualla: Kirja vieköön -Riitta piti kirjan alkua hitaana, mutta Molly valloitti lopulta lukijan.

Nita Prose: Huonesiivooja. Suomennos Katariina Kallio. Bazar 2022. Suomenkielinen kansi Nic Oxby.