Itselleni lukijana kirja on vähintään yhtä innostava: se kurkistaa pintaraapaisua syvemmälle kirjallisuuteen, antaa esimerkkejä ja näytteitä eri tyylilajien teksteistä ja vetää yllättäviä yhteyksiä teosten välille, myös tv-sarjoissa ja leffoissa piipahtaen. Mielessäni nimesin kirjan Ajatusten kirjaksi, niin paljon ajatuksia ja oivalluksia se nostattaa aikamme ilmiöistä ja niiden käsittelystä kirjoissa.
Esimerkiksi Elina Hirvosen tuotannosta, kuten Kun aika loppuu -kirjasta, hän kertoo pääkohtia ja toteaa:
"Hirvonen muistuttaa, että meidät on kudottu säikeistä, joita emme edes tiedosta. Samalla meistä nykyvanhemmista arkisine valintoineen on osaltaan kiinni, millaisia 2030-luvun nuorista aikuisista tulee. Oltiin lapsuudenkodissa kuinka edistyksellisiä ja tiedostavia tahansa, seuraavan sukupolven paha olo voi kärjistyä vihaksi koko ihmiskuntaa vastaan. Eikä kaikkeen voi silti millään vaikuttaa."
En lakkaa hämmästelemästä Jani Saxellin laajaa tietämystä kirjallisuudesta: hän totisesti on kirjallisuuden Peter von Bagh, kuten on toivonut olevansa. Tiedon määrän lisäksi ällistyttävää on muisti, johon tuntuu tallentuvan kaikki kirjoitettu, aina kirjabloggaajien tekstejä myöten. Joita hän tuo mukaan luontevana osana kirjallisuusmaailmaa. Kiitän ja arvostan!
Kirja mainitsee kymmenittäin teoksia ja analysoi niiden näkökulmia. Suurin osa on tuttuja, mutta osa ei, joten lukulista piteni jälleen, tai ainakin viisastuin hieman. Mittava lähde- ja henkilöluettelo lopussa helpottaa tietyn asian tai teoksen löytämistä.
Teemoittain jaoteltu kirja pureutuu muun muassa lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden siirtymäriiteistä kertomiseen, surutyöhön kirjallisuudessa, maagisrealistiseen ja kauhufantastisiin kasvukertomuksiin, antisankareihin ja aikalais- ja sukupolvikuvausten "toimiviin cocktaileihin". Kunkin teeman lopussa on harjoituksia ja ajattelun aiheita kirjoittajille. Esimerkki:
"Kähkösen romaani [36 uurnaa] muuttuu loppua kohden lohdulliseksi fantasiaksi ja aikuisten saduksi. Tuonen tytti on perunkirjoituksen uskottuna miehenä ja järjen äänenä. Myös muinaisskandinaavisiin Norniin, elämänkutojiin ja kohtalonleikkaajiin viitataan. Sopisiko sinun käsikirjoitukseesi mytologian kanssa leikittely?"
Lisäksi kirja antaa käytännön vinkkejä, kuten sen, että oma käsikirjoitus kannattaa lukea ääneen, jotta esimerkiksi dialogin aitous ja tekstin rytmi hahmottuvat. Tai että henkilöiden ja paikkojen kuvailu voi olla tarpeen ainakin aikakausien kuvauksissa, kunhan siihen ei eksy: "Hyvin valitut pikku detaljit voivat ajaa saman asian kuin historiallisille epookkiromaaneille omininen vyörytys."
Riemastuttava oli huomio, jota itsekin olen miettinyt monet kerrat: "Kirjailijoilla on joskus aivan erityinen kyky kurkistaa kristallipalloon." Ehkä herkillä, tarkasti aistivilla taiteilijoilla tosiaan on taito havaita, mitä on ilmassa: esimerkkinä mainitaan Satu Lepistön ja Maria Mustrannan valtasuhteita käsittelevät esikoisromaanit syksyltä 2017: "Paria kuukautta myöhemmin koko maailma ryhtyi puhumaan seksuaalisesta vallankäytöstä."
Omaelämäkerrallisista kirjoista kertoessaan kirjailija esittelee muun muassa Paul Austerin.
"Austerin omaelämäkerrallisille teoksille on ominaista päähenkilön tarkastelu ulkoapäin ja etäisyyden päästä. Kuin filosofisena tutkimuskohteena. Myös kotimaisessa nykykirjallisuudessa tapaa yhä enemmän vastaavaa fiktion ja asiaproosan rajojen häivyttämistä. Romaani voi pitää sisällään esseistisiä tai tietokirjamaisia jaksoja. Vastaavasti esseekokoelmissa on melkein aina tunteva ja kokeva 'esseeminä', jonka muistoihin ja kokemuksiin nojataan.
Kronologian rikkominen ja yllättävät rakenneratkaisut voivat tehdä omaelämäkerralliselle kerronnalle hyvää. Esimerkiksi vapaasti assosioiva tajunnanvirta lapsuuden ja nykyhetken tammikuisen harmaan välillä. Tai listojen tekeminen..."
Seitsemän käsitellyn teeman lisäksi on tietysti olemassa määrättömästi muita, joista toivottavasti saamme lukea tulevissa oppaissa. En ole vielä lukenut Saxellin edellistä, Tanssii kirjainten kanssa (Art House 2020), sillä arvelin sen olevan vain kirjoittajille, mutta jos tyyli on tämä, on sekin aarreaitta myös lukevalle ihmiselle. Kirjailijana, toimittajana ja kirjoittamisen opettajana Saxellilla riittää varmasti aineistoa vaikka kuinka pitkään opassarjaan: ymmärsin, että ainakin osa teksteistä pohjautuu hänen pitämiinsä luentoihin.
Vankka tietopohja tekee tekstistä vakuuttavan, ja nokkelan jutusteleva, lukijaa kunnioittava ja asiaansa rakastava, innostunut kirjoitustapa tekee lukemisesta nautinnollista. Mikäpä on seikkaillessa kirjojen maailmassa asiantuntevan ja viihdyttävän oppaan kanssa! Huomaatte innostukseni, se tarttuu lukiessa. Kirjallisuuden lumo saa vahvistusta niin tunteen kuin tiedon kautta.
Kenelle: Kirjoittajien lisäksi lukeville, lukujumista kärsiville, lukuvinkkejä ja kirjanymmärrystä etsiville, innostusta kaipaaville.
