Helsingin kirjamessut 2018: tärppejä

Enää viisi päivää! Toistan joka vuosi saman: Helsingin kirjamessut ovat bloggarin joulu, juhannus ja uusi vuosi, ja niitä odotetaan hartaasti. Aion olla paikalla torstaista lauantaihin, ja  olen tehnyt itselleni messuohjelman, jota en näytä teille. Koska se on noin kolme sivua pitkä ja tiedän jo nyt, etten pysty näkemään kaikkea, mitä haluaisin, mutta nostan pari tärppiä. 

Torstai 25.10. 

Aloitan lainaamalla virallista messuohjelmaa:

"Ohjelmajohtaja Ronja Salmi ja Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Robert Pence avaavat messut torstaina 25.10. klo 9.55 leikkaamalla punaisen nauhan hallin 6 sisäänkäynnissä (portaat). Avajaiset jatkuvat klo 10.30 kirjamessujen Senaatintorilla, jossa on Ronja Salmen puheenvuoro ja Rakkaudesta kirjaan -palkinnon jako." 

Jännittävää on nähdä uuden ohjelmajohtajan muutokset ja kädenjälki! Hän on kertonut tavoittelevansa uusia kävijöitä, mutta toivon ja uskon, että myös meille konkareille löytyy tarjontaa. 

Yhdysvallat on vuoden teemamaa. Hieman laimea kirjailijatarjonta siltä puolelta mielestäni. Cecilia Samartin on toki tuttu kirjailijana, kohta livenäkin, ja Jennifer Clementiin juuri tutustun. Mutta aivan iskevin huippunimi puuttuu. Olemme pilallehemmoteltuja ja nähneet Dan Brownit, Paul Austerit, John Irvingit ja jopa Donna Tarttin Suomessa, joten joku muu iso nimi olisi ollut tervetullut. Mutta vetovoimamme pienenä kansana ei ehkä riitä. Eikä Amerikan nykypresidentin ohjaus varmaan rohkaise kirjailijoita edustamaan ylpeinä maataan. (Tosin presidentit vaihtuvat, taide pysyy). 

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto myönnetään lukemisharrastuksen hyväksi tehdystä tärkeästä työstä, se kiinnostaa. Alan ihmisiä ja vaikuttajia - kerran sen saivat kirjabloggaritkin, mistä olen ylpeä. 

Klo 11-11.30 Pajtim Statovci kertoo kirjansa Kissani Jugoslavia matkasta teatterin näyttämölle, Töölö-lavalla. Jossa kello 12-12.30 esitellään kirja Kirjalliset väärennökset. Sanna Nyqvist ja  Outi Oja olisi hauska nähdä livenä ja kuulla kirjasta lisää. 

12.30-13.00 Maailmojen loput. Taidan istua tiukasti Töölön katsomossa edelleen, sillä Sinikka Vuola ja Tommi Melender esittelevät uunituoretta kirjaansa romaanien lopetuksista.

13-13.30 Perno Mega City, Noora Vallinkosken 1980-luvun lähiömuistelma esitellään Hakaniemi-lavalla. 

Tykitys jatkuu: klo 13.30 esiintyy Antti Tuuri Senaatintorilla, klo 14 kertoo Onnen Pekka -kirjastaan Pekka Tarkka Suomenlinna-lavalla. Klo 15 kertovat fantasiakirjallisuudesta loistavat tähtemme Maria Turtschaninoff ja Salla Simukka. Kiinnostavaa olisi myös kuulla, miten suomalainen kirjallisuus menestyy rapakon takana. Siitä puhuvat kääntäjät Töölö-lavalla klo 15.30. Ja klo 17.30 Maarit Verronen ja Esko Valtaoja keskustelevat maailmanlopusta! Punavuori-lava. Päivän päätteeksi voimme tavata Jussi Parviaisen klo 19 Hakaniemi-lavalla. 

Perjantai 26.10. 

Menen ehdottomasti Punavuori-lavalle kuulemaan Anne Vuori-Kemilää, joka kertoo kirjastaan Taivas ilman reunoja. Klo 12 saattaisin seurata Fingerporin elämää Punavuori-lavalla. Tai stten Hakaniemessä Aki Ollikaista, jonka jälkeen samalle lavalle nousee Antti Heikkinen. Itse menen seuraamaan Heikkisen Kehveli-kirjan lukupiiriä klo 16.30. Messujen lukupiirit ovat mainio idea, saa kuulla rauhassa kirjailijaa tunnin ajan hälyltä paossa mukavasti istuen, ja jutella ja kysyä kirjailijalta jos haluaa, mutta ei ole pakko, voi myös vain kuunnella.

Tämä vetää isosti väkeä: klo 13.00 Minna Rytisalo ja Rouva C Senaatintorilla, ja aiheeseen sopivasti klo 14.30 julkistetaan Töölössä Minna Canth -palkinnon saaja.

Lauantai 27.10. 

Kiinnostava keskustelu Töölö-lavalla klo 11.00. Kirjailija salakuuntelijana! Miten paljon kirjailija saa ja voi nostaa kirjaan oikeasta elämästä? Nykyisellä autofiktion aikakaudella päivänpolttava aihe. Jarkko Tontin haastattelussa muun muassa Anna-Leena Härkönen.

Katja Kettu kertoo uudesta kirjastaan klo 14.30 Senaatintorilla, klo 15.30 Töölössä puhuvat Kati Tervo ja Pirkko Soininen siitä, miten samasta aiheesta (kuten heillä Ellen Thesleff) voi kirjoittaa usempi kirjalija, haastattelijaan Katja Kallio. Haluaisin myös nähdä Eeva Turusen, joka on kirjoittanut mainion Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa -kirjan. Klo 17.00 Kallio.

Oman messuohjelman teosta huolimatta tiedän jo nyt, että osan listatuista näen, osaa en, mutta varmasti paljon muuta. Ja paljon tuttuja. Epäilemättä myös kirjahankintoja tulee tehtyä. Tapaamisiin messuilla!

Edit: https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/10/helsingin-kirjamessut-2018-paiva-1.html

Edit: https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/10/helsingin-kirjamessut-2018-paivat-2-ja-3.html

Kuulumisia Kuopiosta

Kirjabloggarien perinteinen miitti Kuopiossa sujui aurinkoisen lupsakasti. Tapasimme isolla hautausmaalla, jossa kävimme
- myös perinteen mukaan - jättämässä kukkatervehdyksen Minna Canthille.

Minnan kanssa samassa hautakummussa lepää hänen tyttärensä Elli, joka äitinsä kuoltua hoiti kauppaliikettä ja huolehti sisaruksistaan, kertoo Wiki. Minnan lapsista myös Maiju, Hanna, Jussi ja Lyyli (eli kaikki muut paitsi Pekka) on haudattu samalle hautausmaalle, samoin Minnan vanhemmat.



Jatkoimme teemaa piknillä Minnan silmien alla hänen nimikkopuistossaan. Patsaan on veistänyt Eemil Halonen. Sää suosi retkeläisiä!

Piknik-viltille itsemme ja eväämme leviteltyämme soitimme videopuhelun nilsiäläiselle kirjailijalle Antti Heikkiselle, joka ei fyysisesti päässyt irtautumaan Tuntemattoman harjoituksista. Siitä on tulossa kunnianhimoinen ja näyttävä Suomi 100 -kesän esitys Iisalmeen, Nightwish-Holopaisen musiikkeineen, pyrotekniikoineen ja aitoine tankkeineen. Dramatisoinnista vastaa Antti (joka myös näyttelee), ohjauksesta Ismo Apell. Jos asuisin lähempänä, olisin viivana paikalla, mutta menkää ihmeessä te, jotka pääsette!



Kirjat ja teatteri ovat vähintään avopari, jos eivät jopa virallisesti vihittyjä, jos minulta kysytään. Antti sanoi olevansa yhä vakuuttuneempi siitä, että teatterin ja kirjoittamisen yhdistäminen on hänen juttunsa. Määrätietoisesti uraansa ja elämäänsä rakentava mies nousi lukevan yleisön tietoisuuteen mainiolla Pihkatapillaan 2013, ja on sittemmin kirjoittanut Matkamies maan -romaanin, Juice-elämäkerran Risainen elämä, Heikki Turusen elämäkerran Turjailija ja Jaakko Tepon Suuren elämäkerran. Siinä sivussa on tullut mm. perustettua perhe.

Hengästyttävä tahti ei ole sattumaa; arvostan paitsi lahjakkuutta myös hänen tapaansa tarttua rivakasti tilaisuuksiin ja hyödyntää lahjojaan. Moniosaava mies osaa myös laulaa, minkä saimme lähes-livenä puhelimessa todistaa. Kiitos! Uteliaana odotan Antin lokakuussa ilmestyvää kirjaa Mummo, joka on "kunnianosoitus suomalaiselle maalaisnaiselle" ja perustuu hänen oman, maamme historian isot käänteet arjessa kokeneen mummonsa kokemuksiin. Muista tulevista töistä mainittakoon Einari Widgrenin, Ponssen perustajan, elämäkerta, jonka on tarkoitus valmistua viimeistään vuonna 2020.

Antti jatkoi jytistelyineen Koljonvirralla, me rentouduimme piknik-viltillä seurassamme Marja-Sisko Aalto (piknik-kuvan ponnaripää). Muistamme hänet tapauksesta, jossa Imatran seurakunta antoi kirkkoherransa lähteä lähes kolmikymmenvuotisen palveluksen jälkeen sukupuolenvaihdoksen vuoksi. Tapaus ei varsinaisesti kasvattanut luottamusta kirkon lähimmäisenrakkauteen ja ihmisarvon tasapuoliseen kunnioitukseen! Kristillisestä katsannosta puhumattakaan, mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Kokemastaan Marja-Sisko kirjoitti kirjan Kirkkoherran tilinpäätös (2010), mutta ryhtyi uudessa asuin- ja työkaupungissaan Kuopiossa kirjoittamaan dekkareita.

Ystävien kanssa kuulemma oli pohdittu, mikä olisi mahdollimman epätodennäköinen murhan tapahtumapaikka, ja se löytyi yllättävän läheltä eli omalta työpaikalta: Murha tuomiokapitulissa ilmestyi 2013. Kuopiolaiset poliisit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen jatkavat tutkimuksiaan kirjassa Tappavaa lunta (2015), ja lisää on lupailtu. Tyylilaji on kirjailijan mukaan "pehmodekkari"; raakuuksilla ei mällätä, vaan keskitytään tapahtumien syihin ja taustoihin, jotka saattavat johtaa murhatyyppisiin synkkiin seurauksiin. Myös historia inspiroi Marja-Siskoa; tapahtumat, jotka muuttavat olosuhteita dramaattisesti. Lukijana hän sanoo olevansa kaikkiruokainen. Isä kasvatti koko suuren sisaruskatraan kirjojen suurkuluttajiksi, toi jopa kuorma-autokaupalla luettavaa hyvän diilin tehtyään! Marja-Siskon löytää hänen omasta blogistaan.

Eväsnapostelun jälkeen siirryimme (luonnollisesti) syömään. Isä Camillo on toinen kirjallinen ravintolanimi Kuopiossa, viime vuonna lounastimme Kummisedässä. Sekä puitteet, ruoka että palvelu olivat erinomaisia. Seuraamme liittyi kirjailija Marko Kilpi, tuttu etenkin paikallisesti mutta myös valtakunnallisesti poliisina ja dekkaristina.

Kirjailijan ura alkoi komeasti kirjalla Jäätyneitä ruusuja (2007), joka voitti Suomen dekkariseuran Vuoden johtolankapalkinnon. Raatiin myöhemmin kuulunut Kirsi on lukenut useampiakin. Sittemmin Markon tuotanto kattaa sekä dekkareita että dokumenttiohjauksia ja muun muassa osuuskuntamuotoisen kustantamo Crime Timen perustajajäsenyyden.

Myös Marko on näitä monitaitoisia ja tekeväisiä ihmisiä, jotka eivät jää lottovoittoja odottelemaan, vaan panevat tuulemaan. Hän hyödyntää luonnollisesti arkeaan dekkareissaan, mutta ei ehkä siten kuin luulisi: rikostapausten sijaan hän sanoo tarkkailevansa ja kirjaavansa ihmisten pieniä maneereita, joista kirjan henkilöt saavat ytyä ja uskottavuutta. Saimme kuulla paljon kiinnostavaa poliisin työstä ja anekdootteja muun muassa siitä, miten "kanta-asiakkaat" suhtautuvat tunnistaessaan heidät putkaan raijanneen miehen kuuluksi kirjailijaksi. Jäätyvät, sanoi Marko. Kunnioittava hiljaisuus vallitsee!

Kun oma arki kiertyy rikollisuuden ympärille, saattaa joskus unohtua, ettei kaikilla niin ole, mitä kirjailija on joutunut muistuttelemaan mieleensä. Meillä kaikilla ei ole eteisen naulakossa luotiliivejä, noin lähtökohtaisesti.

Uusin kirja Undertaker on dekkari ja poliisiromaani, kuten Savon Sanomat kirjoittaa. Se aloittaa sarjan, joka jo nyt kylmää selkää jopa tällaisella ei-kovin-kummoisellakaan dekkarilukijalla. Mieleeni tuli Six feet under, Mullan alla -tv-sarja, mikä on hyvä assosiaatio: sarja on parhaita ikinä, mistä herää kysymys, mikseivät suomalaiset hyödynnä laadukkaita kirjailijoitamme tv-sarjoina? Enkä nyt tarkoita mitään tusina-Silta-kopioita. Sorjonen ei perustunut kirjaan vaikka oli hyvä yritys, mutta sen Silta-plagiointi alkutunnareineen ja -kuvineen nauratti jo niin paljon, ettei katsominen oikein vakavasti onnistunut. Ei näin, ei valmiiseen muottiin, vaan tehdään omannäköistä, oma suomalainen muotti! Mutta jossain vaiheessa mättää; ehkä rahoituksessa ja markkinoinnissa, mahdollisesti nimenomaan uskossa omaan tekemiseen ja osaamiseen.

En epäile yhtään, etteikö osaamista ja ideoita löytyisi. Kun näitäkin kirjailijoita kuuntelin, kunnioitus ja kiitollisuus vain kasvavat: jokainen tekee työtään niin suurella palolla ja intohimolla, että se lämmittää yleisöäkin.

Marko Kilven Undertaker ja muita dekkareita lisää seuraavissa postauksissa, huomenna alkavan Dekkariviikon kunniaksi. Kirjasampo on listannut suosituksia viikon luettaviksi.

Osallistuneiden blogeja alla. Kiitos kuopiolaisille kirjabloggareille järjestelyistä ja kaikille upeasta ja antoisasta kesäpäivästä!

Amman lukuhetki
Tuulevin lukublogi
Lukuhumua
Kirjakko ruispellossa
Kirjanurkkaus
Hyönteisdokumentti

Kuvia napsin itse ja kavereilta Tuulevi ja Hdcnis. Vuoden 2016 Kuopion reissu täällä.

Kirja vieköön -arvonnan voittajat

Tiedän kyllä, että on olemassa arvontasovelluksiakin, mutta jotenkin hauskemmalta ja konkreettisemmalta tuntuu arpoa näpräämällä lappujen kanssa. Eli tulostin vastaukset perinteisesti Lemminkäisen lippalakkiin, josta onnettarena toimiva mieheni nosti voittajalaput.

Ne osuivat seuraaville:

Kirja vieköön -sarjaliput itselle ja kaverille voitti nimimerkki Äitee

Antti Tuomaisen Mies joka kuoli -kirjan voitti Minna Vuo-Cho

Laura Gustafssonin Korpisoturin saa Meri, ja

Sanna Tahvanaisen Pikkumusta menee Jaanalle.

Onnea voittajille! Laitoin teille sähköpostia.

On muuten enää puolitoista viikkoa ensimmäiseen Baba Lybeckin Kirja vieköön -iltaan, joka on 18.1. Savoy-teatterissa. Seuraavat illat ovat 15.2. ja 15.3. Baba on kirjaihminen henkeen ja vereen ja tehnyt tapahtumien eteen hurjasti töitä, joten illoilta on lupa odottaa intohimoista kirjapuhetta ja elämyksellistä kokemusta, kiinnostavien vieraiden seurassa.

Täällä jutellaan Baban kanssa kirjablogeista.

Kesäkuulumisia blogistaniasta

Bloggaaja tapasi Juhani Ahon (feat. Tatu Kokko)!

Loman viimeinen päivä - mutta ei edes harmita, niin mukavasti viimeiset kolme viikkoa ovat menneet mökillä, turuilla ja toreilla pienten ja isojen sukulaisten kanssa. Ja Kuopiossa osallistuin kirjabloggaajien suviajoihin, joihin Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria, Tuulevin lukublogin Tuulevi, Kirjakko ruispellossa -blogin Mari, DesdemOna-blogin Johanna ja Kirjanurkkauksen Satu olivat järkänneet kahdelle päivälle kirjallista ohjelmaa. Erinomaisen ja tarkan raportin reissusta löydät Kirsin kirjanurkasta. Kiitos Kirsille ja kaikille muille osallistujille ja etenkin järjestäjille ikimuistoisesta kokemuksesta, joka alkoi, ällistyttävää kyllä, Juhani Ahon tapaamisella! Kuulumisia vaihdoimme rautateistä ynnä muista ajan ilmiöistä iloisen ja kohteliaan Ahon kanssa sen minkä hämmennykseltämme kykenimme.

Kuopio on loistava kirjallisen matkan kohde, saimme havaita - kohteita ja nähtävää kauniissa kaupungissa riittää. Kävimme Minna Canthin salongissa (osaisivatpa huonekalut puhua, huokailimme haikeina) Kuopion korttelimuseossa ja pahoittelimme Kanttilan talon kehnoa tilannetta (ei taida löytyä keltään rahaa entisöintiin), kurkistelimme Sirpa Kähkösen kirjoihin tunnelmia luoneita paikkoja, vierailimme Minna Canthin patsaalla ja haudalla - tämä tietysti myöhään illalla - sekä söimme hyvin ja runsaasti ensin omalla kirjallisella piknikillämme ja myöhemmin tunnelmallisessa ravintola Kummisedässä.

Kirsi Pehkonen ja Marja-Leena Tiainen

Ja tapasimme kuopiolaisia kirjailijoita! Pitkän linjan kirjailija Marja-Leena Tiainen, myös näyttelijänlahjoja omaava Tatu Kokko ja etenkin nuortenkirjoja kirjoittanut Kirsi Pehkonen kertoivat meille työstään. Olipa kiinnostavaa! Ja harmittavaa sikäli, että vaikka kuvittelen lukevani paljon, joudun aina huomaamaan, kuinka vähän loppujen lopuksi tunnen hienoja kotimaisia kirjailijoitamme ja kuinka paljon mielenkiintoista luettavaa menee täysin ohi. Onneksi nyt sain vähän paikkausta Savon suunnasta, josta tulee runsaasti etenkin laadukasta nuortenkirjallisuutta. Tuo genre on minulle aika vieras, sekin asia pitäisi ehdottomasti paikata. Olemmehan koko maankin tasolla kunnostautuneet tässä lajissa näyttävästi. Ainakin tapaamieni kirjailijoiden kirjoihin varmasti tulee tutustuttua tämän jälkeen.

Nuorten lukemista edistämään Tatu Kokko on perustanut myös YouTubeen kanavan, jossa voi kuunnella kirjaa julkisuuden henkilöiden ääneenlukemana! Koska kukapa nuori ei käyttäisi YouTubea. Mainio idea, josta toivottavasti leviää laajasti tieto opettajille ja muille nuorten kanssa työskenteleville ja sitä kautta varsinaiselle kohderyhmälle!

Näimme Kuopiossa myös Aapelin muistomerkin Ollinpuistossa sekä kävimme asiaankuuluvasti Pikku Pietarin kujalla, jossa itse Pietarikin tuli vastaan (ei ollut laulutuulella juuri silloin). "Hyvän tuulen voima" -muistomerkin on tehnyt Kari Juva.

Tiedättehän lukumaratonit, joissa ideana on lukea sovitun ajan puitteissa niin monta sivua kuin sielu sietää? Kirjabloggarit järjestävät niitä muutaman kerran vuodessa, ja kesämaraton alkaa jo olla käsite. Tänä vuonna vuorokauden mittaiseen kesämaratoniin osallistuu ennätysmäärä bloggaajia, yli 80! Huikea määrä, huikea yhteisö, ja vaikka itseltäni tämä meni reissuilun takia ohi, on toisten maratoonausta kiva seurailla. Tarkemmat tiedot osallistuvista blogeista löytyvät haaste-emännän Minnan Ja kaikkea muuta -blogista. Tsemppiä maratoonareille, vielä viime hetkillä, ja rispektiä hurjille lukijoille!

Lukumaratonien historiasta kertoo Hanna Kirjainten virrassa: alun perin maailmalla keksittyä Readathon-haastetta kokeiltiin meillä suomiversiona jo vuonna 2012, Hanna ensimmäisten joukossa. Satu esitteli idean suomalaisille lukijoille 2011.

18.7. alkavalla naisten viikolla blogistania täyttyy aiheen mukaisista postauksista, Tuijan emännöimänä. Itselläni on jonossa monta naisen naisista kirjoittamaa kirjaa: Laura Lähteenmäkeä, Minna Rytisaloa, Raija Orasta... Viikon kuluttua niistä ja muista lisää niin paljon kuin ehdin bloggailla!

Heinäkuun lopussa blogeihin tulossa on myös jo perinteinen Klassikko-haaste, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Marilen vetämänä. Olen sanonut lukevani Thomas Mannin Taikavuoren, joka on tiiliskivi, ei ymmärtääkseni ihan helpoimmasta päästä enkä ole edes aloittanut kirjaa vielä, apua! Kuinka käy, se nähdään 31.7. Jos muuten lukuhaasteet ylipäänsä kiinnostavat, niistä löytyy lista Haastavaa lukemista -blogissa.

Antoisaa kirjakesän jatkoa niin bloggaajille, kirjailijoille kuin kaikille lukemisesta kiinnostuneille! Tässä lajissa ei tekeminen lopu eikä tapahtumia puutu, kuten huomaatte, oli vuodenaika mikä tahansa!

Helsingin kirjamessut, päivät 2 ja 3 ja päätös

Messuperjantai käynnistyi Kirjakahvilassa, jossa Pasi Pekkola (oikealla) kertoi Kiinasta. Lohikäärmeen värit on huiman ällistyttävän hyvä kirja, joka yhdistää nyky-Kiinaa ja historiallista Kiinaa suomalaiseen perheeseen ja osin myös bisnekseen. En muista aiemmin nähneeni kirjoissa vastaavaa . Nuoresta iästään ja urheilijan ulkomuodostaan huolimatta Pekkola on älykäs ja taitava kirjoittaja, joka Kiinassa asuneena tietää, mistä puhuu.

Ja vähänkö bloggarilla oli hyvä päivä: tapasin Pekkolan myöhemmin Otavan ja Liken tilaisuudessa. Kuulimme siellä tarkemmin kirjan syntyvaiheista ja kustannussoppari-ilosta. Pekkola on kirjoittanut aiemmin kirjan Unelmiensieppaaja, joka jo loi toiveikkaita odotuksia. Hän kertoi tienneensä jo varhain, että kirjoittaminen on sitä, mitä hän haluaa tehdä. Oikein, sanoo lukija!

Samassa tilaisuudessa olivat paikalla myös Tua Harno ja Antti Tuomainen. Harnon uusinta en ole vielä ehtinyt lukea, Tuomaisen Kaivoksen kyllä, ja mietteitä siitä on tulossa erikseen. Kaunista kieltä, miehisessä maailmassa. Kaivos tapahtuu nimensä mukaan kaivannaisteollisuudessa, ja yhtenä kertomuslinjana on isän ja pojan suhde. Harnon Oranssi maa vie meidät myös kaivoskaupunkiin, aina Australiaan ja äärioloihin saakka. Upeita aiheita näillä ihmisillä - mistä ihmeestä ne kumpuavat? Ja miten kunnioitettavan valtava taustatyö jokaiseen kirjaan on tehty: Harno on matkustanut ja elänyt uusimman kirjansa tekemisen kanssa Australiassa, Tuomainen tutkinut kaivostoimintaa Suomessa.

Laura Lindstedin Oneiron valittiin vuoden Toisinkoiseksi. Odotan kovasti pääsyä kirjan pariin: Lindstedt on määrätietoinen ja perfektionismiin taipuvainen kirjailija, jonka kokeilu kielen kanssa on koettava. Kuuntelin häntä perjantaina, ja kirjailija on selkeä ja varma esiintyjä - nainen, joka tietää, mitä tekee.

Suurpettymys! Suursuosikkini Asko Sahlbergin esiintyminen peruuntui! Meitä odottajia oli paljon, sillä kirjailijaa ei koskaan näe missään. Ei siis nytkään. Harmi - mutta ei huononna kirjoja yhtään. Herodes on pökerryttävä "uusi Sinuhe", Yö nielee päivät sai minut ajattelemaan, että kirjailija on ehkä nero, uusin Irinan kuolemat on takuuvarmaa työtä, vaikkei niin tajunnanräjäyttävä kuin monet aiemmat. Tai ehkä en ole sisäistänyt sitä vielä tarpeeksi pitkälle.

Loppuiltapäivästä vietin toista tuntia aikaa Jari Tervon kanssa, kuten jo kerroin. Päivän lopuksi kuuntelin Emmi Itärantaa, jonka toinen kirja, Kudottujien kujien kaupunki, herättää miellyttävän kylmiä väreitä, vaikka olen päässyt vasta alkuun sen kanssa. Se ei ole hotkaistava, vaan vaatii kunnon keskittymistä. Yleisöä oli huikean paljon, joten Itäranta kiinnostaa kovasti muitakin - syystä. Mielikuvitus, kieli ja globaalit teemat ovat vastustamattomia. Hän kirjoittaa kirjansa sekä suomeksi että englanniksi, mikä auttaa niiden vientiä. Ja ainakin Teemestarin kirja on täysin kansainvälinen kirja niin teemoiltaan kuin tekstiltään. Sen käännösoikeudet on myyty jo 18 kielialueelle.

Lauantaina Bonnier kutsui kirjabloggarit kirjabrunssille, jossa läsnä oli koko ajan peräti 8 kirjailijaa: Kaisa Haatanen, Erkka Mykkänen, Roope Sarvilinna, Inga Röning, Simo Hiltunen, Vuokko Sajaniemi ja Jussi Seppänen sekä kirsikkoina kakussa nopeammalla vierailulla tiukkojen aikataulujen kanssa elävät Katja Kettu ja Mihail Shishkin. Ei ihme, että neukkari oli täyteen ammuttu. Kirjailijat kertoivat kukin kirjastaan, mikä tietysti kiinnosti meitä kirjahulluja kovasti. Ei kun eniten, mikä yleensä voisi kiinnostaa.

Kuulimme reaktioita kustantajan soittoon kustannuspäätöksen teosta (suoraa huutoa, tärinää, epätodellista oloa), taustatyön tekemisen vaiheita, kirjailijoiden vanhemmiltaan saamia kommentteja kirjoista ja kirjojen henkilöiden luonnehdintaa (se isä eräässä kirjassa on persläpi) ja muuta, mitä keksimme kysyä. Kiitos kirjailijoille ja Bonnierille! Kirjojen taustojen tunteminen edes pintapuolisesti ja kirjailijoiden tapaaminen tuovat uutta syvyyttä kirjan lukemiseen (Katja Kettu vas.).

Kirjabloggareiden päivystyspiste kirjamessuilla on jo perinteisesti Boknäsin osasto. Lauantaina vietin siinä yhden päivystysvuoron. Hauskaa ja antoisaa kirjapuhetta taviskirjahullujen ja lukemisen ammattilaisten kanssa! Vuoron päätteeksi tapasin rakkaan, fiksun "melkeinkummilapseni", joka on jo kohta aikuinen nuori mies ja jolle käytiin ostamassa joululahja samalla.

Ilkka Niiniluotoa messuilla haastatteli Esa Saarinen. Niiniluodon uutuuskirja Hyvän elämän filosofiaa ei ole elämäntaito-opas, vaan esseekokoelma, joka haastaa ajattelemaan, miten pitäisi ajatella ja toimia viettääkseen hyvää ja viisasta elämää. Onhan filosofia viisauden ystävyyttä - Niiniluodon mukaan jatkuvaa tiedontavoittelua ja sitä, että tuota viisautta osaa myös käyttää elämässään. Niiniluodon "kirkas ajattelu" (Saarisen termi) pyrkii myös selkeyteen filosofisissa kysymyksissä; ne eivät hänen mukaansa saa jäädä hämäräksi teoriaksi lukijalle. Aktiivinen ote omassa elämässä on molempien filosofien mukaan tärkeä hyvän elämän rakennuspalikka, jos ei jopa sen perusta. Niiniluodolle kirjat ovat vauvasta alkaen olleet sekä fyysisesti että henkisesti tärkeä osa ympäristöä. Kulttuurikodin lapsena hän on kasvanut kirjalliseen maailmaan, jossa on hankala suhtautua 140 merkin twiittiviisauteen.

Kirjailijan vuodesta haastatteli Kaari Utrio JP Koskista. Utrio, jo eläkeläiskirjailija, ja tuottelias JP keskustelivat siitä, miten sattumanvaraista ja ennakoimatonta kirjailijan tulonsaanti on. Tulo voi vaihdella reilusta sadasta eurosta neljään tonniin kuussa, jälkimmäisten ollessa harvinaisia vuositasolla. Kustannussopimuksesta maksetaan puolet ennakoina ja loput myynnin mukaan, joten koskaan ei voi tietää, mitä on tulossa. Kustantamot tilittävät maksut isojen yritysten tapaan niin myöhään kuin mahdollista, jopa yli puoli vuotta myöhemmin kuin tulo on tullut. Epäilen, ettei viivästyskorkoa makseta.

Suurin osa kirjailijan tuloista - ja ajankäytöstä - koostuu muusta kuin kirjan kirjoittamisesta, vaikka romanttisesti olisi hauska toisin kuvitella. Yritysten toimeksiannot, naistenlehtien jatkokertomukset sun muut ovat elintärkeitä tulonlähteitä ja onnenpotkuja. Kirjastokorvaukset, jotka vihdoin on saatu meilläkin suurinpiirtein samalle kartalle kuin muissa Euroopan maissa, ovat tärkeä tulonlähde (lainatkaa siis kirjoja niin paljon kuin sielu sietää!), ja apurahat auttavat merkittävästi henkilöä, joka haluaa elantonsa ja perheensä elättämisen kustantaa kirjoittamalla. Herää pakosti ikuisuuskysymys, miksi Ruotsi on onnistunut kirjaviennissä ja me emme? Ehkä yksi syy siihen ovat juuri kirjastokorvaukset, jotka siellä ovat olleet aivan eri tasolla jo pitkään. Kirjailija on voinut luottaa siihen, että jotain vakituista tuloa on tulossa, ja keskittyä enemmän kirjan kirjoittamiseen kuin rahan haalimiseen keikkatöinä. Jostain syystä kirjailijat katsotaan virallisesti yrittäjiksi, joten he myös joutuvat maksamaan pakollista YEL-eläkemaksua, mutta JP:n mukaan he eivät saa muille yrittäjille kuuluvia etuuksia - saisiko aloitteleva kirjoittaja starttirahaa?

Palaan tuohtuneena messupäivään: tietokirjaraadin jätin väliin jaksamissyistä. Kuuntelin iltapäivällä keskustelua lukupiireistä. Haastattelijana oli Katja Jalkanen (kuvassa toinen oikealta) ja haastateltavina kaksi kirjapiiriä pitävää lukutoukkaa, joista Kirsi (kuvassa oikealla) Book Clubeineen oli minulle tuttu. Asiantuntijana keskustelussa oli lukupiireistä tutkimustyön tehnyt Suvi Ahola (kuvassa toinen vasemmalta). Muistan Aholan kertoneen lukupiiritutkimuksen teosta jo monta vuotta sitten, joten aihe ja julkistus tuntui hieman vanhalta, vaikka vireitä lukupiirejä varmasti edelleen toimii. Aika on kuitenkin muuttunut ja luulen, että lukupiirien kuva olisi tänään vähän toinen kuin Aholan tutkimuksessa. Ainakin nettilukupiirejä on enemmän.

Toisaalta, se fakta ei hävinne mihinkään, että kirjoja kuluttavat keski-ikäiset tai vanhemmat naisihmiset, jotka myös eniten lukupiirejä pitävät. Lukupiiri on antanut paljon osallistujilleen niin tutkimuksen kuin tilaisuudessa haastateltujen mukaan, joiden kirjarakkaus näkyi käsinkosketeltavan selvästi. Ihailen näitä lukupiirivetäjiä ja osallistujia, itse en ehkä pystyisi niin sosiaaliseen lukemiseen. Vaikka kirjamessujen lukupiiritilaisuuksiin osallistuneena olen ollut aika häikäistynyt fiksuista huomioista, mitä lukupiiriläiset kirjoista ovat tehneet. Ei ihan kevyttä lukijasarjaa, nämä lukupiiriläiset. Tietoa ja näkemystä on paljon. Samoin piirien kirjoa: jotkut kokoontuvat kirjastossa vain kirja eväänään, jotkut juovat teetä ja syövät pullaa, jotkut järjestävät kirjan teeman mukaisia viimeisen-päälle-illallisia keskustelun pohjustukseksi ja jopa tilaavat kirjailijan puhumaan kirjastaan.

Selkokirjoista kertoi Reijo Mäki, jonka dekkari on käännetty selkokielelle. Hän toimi kummina toiminnalle, ja valtikka vaihtui nyt Eppu Nuotiolle, jonka kirja selkokielistetään seuraavaksi. Myös kirjabloggari, suomen kielen moniosaaja Tuijata (vasen kuva) toimii selkokirjaneuvottelukunnassa ja julkisti Seesam-palkinnon voittajan, joka valitaan joka toinen vuosi, kuten uusi kummikin. Nyt palkinnon sai Satu Leisko selkokirjastaan Unohtunut maa, ensimmäinen fantasiaromaani selkokielellä. Tärkeää työtä, kaikilta!

Mitä jäi messuilta käteen? Hieno kirjatunnelma, tietysti, innostus ja rakkaus kirjoihin ja kirjatoiminnan monimuotoisuus. Upeat, fiksut ja kirjahullut kirjabloggarit. Ällistyttävät kirjailijat. Kolme kassillista kirjoja, joista osa ostettuja, osa bloggarina saatuja. Romaaneja, bisneskirjoja, lastenkirjoja, yksi divarilöytö miehelle eräkirjoista (A E Järvinen; ovat muuten arvokkaita, mutta on tosi siisti kappale ja toinen painos), monta joululahjaa, joista en voi kertoa enempää. Kaksi kirjaa ostin ihan itselle - Oneironin ja Me olimme ihan suunniltamme - ja yhden tilasin postitse, kun käteiset olivat jo loppu enkä jaksanut enää kivistävin jaloin käydä automaatilla. Tästä toivottavasti blogissa lisää tulevina aikoina: kyseessä on Mika Waltarin Sinuhe - sarjakuvaversiona!

Divaripuolella muuten messuilla aina tekee parhaat löydöt, uutuuksia saa kaupoistakin. Hieman himoitsin paria vanhaa Helsinki-kirjaa, joita minulla jo on pieni yhden hyllyn kokoelma, mutta hinnat ovat kovat: esimerkiksi Mika Waltarin tietokirja Helsingistä olisi maksanut 70 e, en raaskinut. Hienoa plärätä ja ihailla kuitenkin! Saralle etsiskeltiin tyttökirjoja ja löysimme hyvän tarjouksen: puoleen hintaan pari Mary Marckia ja muutama muu vanha tyttökirja.

Tapasin myös reippaan Risto Räppääjän, viehättävän Merete Mazzarellan,

sanaisan Kari Hotakaisen, hurmaavan ja kirjoista paljon tietävän Ella Kannisen ja monta, monta muuta. Missä muualla voi tavata näin laajasti kirjoista kiinnostuneita ihmisiä Sauli Niinistöstä Sami Yaffaan, Märta Tikkasesta Tommi Melenderiin, piispoista sarjakuvapiirtäjiin ja kaikkea siltä väliltä. Kolmen 10-tuntisen messupäivän jälkeen olen tänään sulatellut kaikkea hienoisessa messujenloppumelankoliassa. Mutta pian merkkaan kalenteriin ensi vuoden messut.

Pyrstötähti ja kirjamessujen lukupiiri

Jari Tervo on jatkanut "kaksiosaista trilogiaansa"; puoliomaelämäkerrallisten - kirjailijan itsensä käyttämä termi - kirjojen Esikoinen ja Revontultentie jatkoksi lukutaivaalle singahtaa Pyrstötähti.

Pyrstötähti ei ole massiivinen lukuromaani aiempien tapaan, vaan "tarinakimppu", lyhyistä kertomuksista koostuva sivumäärältään pieni kirja, jossa tapaamme aiemmista kirjoista tutut henkilöt. 14-vuotias rovaniemeläispoika Jari alkaa kirjoittaa muistelmiaan ja saa äidiltä hyvän neuvon: kannattaa kirjoista pienistä asioista. "Tunika on varmasti riittävän pieni", tuumii Jari.

Tunikan myötä siirrymme 1970-luvun maailmaan. Kirjailija kertoo keränneensä muistoja vanhoista lehdistä, tv-ohjelmista ja haastatteluista: hän on jututtanut niin omaa perhettään kuin muita ajan ihmisiä. Kun muistelee, muistot lisääntyvät, luovat yhteyksiä toisiinsa ja tuovat mieleen yhä uusia muistoja, hän kertoo kirjan taustatyöstä. Vanhasta julkaisusta saattaa löytyä aarre, ennen käytetty mutta unohtunut sana - sana, joka "säteilee menneitten aurinkojen valoa", kuten Tervo kauniisti kirjamessuilla muotoili. Tällainen sana voisi olla vaikkapa äljäkkä (älkää kysykö, mitä se tarkoittaa, mutta olen varma, että sen ymmärtää asiayhteydestä).

Muistelmissaan poika-Jari kertoo arkisista tapahtumista ja sattumuksista, kuten hän ne ymmärtää. Miten vietettiin joulua isoäidin kinkkubingovoittojen ylisyönnin katveessa ja miten poikaporukan tosiharrasteeksi saattoi riittää kellarin ovenkahvaan räkiminen tai jätteenpolttouunin kannen paukuttaminen. Tai miten isoisä, kova kommunisti ja työmies - joka oli oikeastaan isoisäpuoli, mutta Jarin mielestään vähintään isoisäpuolitoista - harrasti venäläisistä kirjailijoista keskustelemista. Aikuinen lukija tietää enemmän, mikä tuo tekstiin hellyttävän piirteen ja lämmön nuorta poikaa kohtaan. Poikaa, joka on myös isoveli. Jari ottaa tehtävänsä teini-ikäisen vakavuudella:

"Menin meidän huoneeseen ja selostin Unto Abrahamille, miten maailmankaikkeus oli syntynyt. Pikkuveljen silmät syttyivät. Se kannatti suurta pamausta. Se päästeli niitä koko illan hermostuttavaa tahtia, mutta ei saanut aikaiseksi edes pientä maailmankaikkeutta, vaan hirvittävästi sylkeä."

Oikeassa elämässä Jari Tervolla on myös pikkuveli, mutta ikäeroa on paljon enemmän kuin kirjan veljeksillä. Samoin on olemassa sisko, joka kirjassa jää veljesten keskinäisyydestä sivuun. Ja huomaan, että sekoitan nyt koko ajan kirjailija-Tervon ja kirjan Jari-nimisen henkilön. Muistattehan, että ne ovat eri asioita. Ehkä. Jossain kohtaa. (Eikä tämä minusta edes ole ollenkaan kynnyskysymys, kun hyvästä kirjasta puhutaan.)

Nimenomaan hellyys ja lämpö värittävät tarinoita, joita lukiessa ei voi olla nauramatta ääneen. Ammattikirjailijan tekstiin ei ole nokan koputtamista, sisällössä värikkäät henkilöt ja heidän vakaumuksensa, tapansa ja ajattelunsa muovaavat Jaria ja näyttävät elämisen mallia, kuten aikuisten kuuluu tehdä. Ei voi olla ajattelematta, että kirjailijan oma poika oli samanikäinen kuin kirjan Jari omaelämäkertakirjojen alkaessa; tällä seikalla on varmasti ollut vaikutuksensa kirjan sävyyn, ehkä jopa koko teemaan.

"Kirja, joka tuo iloa, eikä sellaisia ole koskaan liikaa", totesi Kirjasieppo, jonka lukupiiri keskusteli kirjasta Helsingin kirjamessuilla. Lukupiiriläiset pohtivat muun muassa sitä, voisiko tämän päivän 14-vuotias olla noin herkkä ja empaattinen kuin kirjan Jari on? Vai onko kirjailija mummoutumassa - eikä se suinkaan ole meistä mummoista lainkaan paha asia, sillä mummoushan edustaa kaikkea hyvää, elämänkokemuksesta laajaan rakastamiseen. Empaattisuudessa kirjailija kertoi olevansa huomattavasti parempi kirjoissa kuin elämässä. Hän sanoi myös, ettei kirjasta tai sen tyylistä voi päätellä kirjailijan luonnetta - onko tosiaan näin?

Mutta mistä Pyrstötähden tekeminen lähti? Tekikö Tervo rahamielessä light-version Revontultentiestä - helpommin luettavan, vähemmän ironisen ja jokamieheen uppoavamman? Saimme kuulla, että aloite tuli kustantajalta - kirjailijaa pyydettiin tekemään lyhyitä kertomuksia mistä tahansa aiheesta. Ja koska Tervo elämäkertakirjojensa myötä oli jo valmiiksi tuossa 1970-luvun maailmassa, hän piti luonnollisena jatkaa teemaa, hieman uudessa muodossa - jossa ehkä kirjailijan tausta runoilijana myös pääsee oikeuksiinsa: onhan lyhyiden tarinoiden tekeminen ja rytmin rakentaminen erilaista kuin pitkän romaanin.

Tällä hetkellä Jari Tervo kirjoittaa uutta kirjaa, joka ei ole omaelämäkerrallinen: juuri muuta hän ei suostunut kirjasta kertomaan. Omaa menneisyytensä suhteen hän on selvästi edelleen kovin utelias, joten ehkä vielä joskus kuulemme siitä lisää - aika ei ole vielä kypsä kirjalle, jossa Jari muuttaa Helsinkiin opiskelemaan ja pian aloittaa toimittajan työt. Sitä odotellessa.

Helsingin kirjamessut on 15-vuotisen olemassaolonsa kehittynyt huimasti, mitä vakkarivieraana on ilo seurata. Pari vuotta sitten lanseerattiin kirjapiirit, joissa oikea, toimiva lukupiiri toimii keskustelunjohtajana ja kertoo näkemyksiään kirjasta. Kirjailija on keskiössä vastailemassa kysymyksiin, joita sekä lukupiiriläiset että yleisö saavat esittää. Erinomainen ja osallistujamääristä päätellen hyvin suosittu konsepti. Suosittelen osallistumaan - näin pääsee paljon syvemmälle kirjaan kuin vain sen lukemalla. Kuulimme paljon kirjan tekemisestä, kirjailijan omasta työskentelytavasta ja lukuisia hauskoja tarinoita, kirjaan liittyviä ja liittymättömiä. Ei ole pakko puhua tai kysyä, voi vain kuunnella. Osallistu ihmeessä, jos kiinnostavan kirjailijan lukupiiri messuohjelmasta löytyy. Lukupiireihin voi ilmoittautua kirjamessujen verkkosivujen kautta.

Mukana on aina myös kirjabloggari, joka raportoi kirjasta ja tapahtumassa blogissaan, ja minä sain osallistua Pyrstötähden piiriin 23.10.2015. Kiitos messujärjestäjille, Jari Tervolle ja kustantajalle sekä Kirjasiepolle lukupiireineen! Antoisa keskustelu kasvatti kunnioitusta ammattikirjailijaa, ehkä myös "ammattilukijaa" kohtaan.

Kenelle: 70-luvun lapsille. Lämmöllä kirjoitetun lapsuus- ja perhekuvauksen ystäville. Hymyä hakeville.

Muualla: Kirsi arvioi Aku Hirviniemen äänikirjaksi lukeman Pyrstötähden. Jane luki kirjaa ääneen miehelleen. Kirsin book clubin Kirsiä kiinnostaa mäkihyppy.

Helsingin kirjamessut 2015, osa 1

Ensimmäinen messupäivä hujahti ohi aivan liian nopeasti! Torstai on hyvä päivä katsastaa osastot, koska ruuhkaa ei vielä ole, mutta mukavasti väkeä silti.

Normitarjoukset kirjoista tarjolla tänäkin vuonna. SKS, Keltaiset, uutuudet 20 - 25 euroa. Kahden euron kirjaosasto on täynnä hyvää luettavaa, menneiden vuosien Finlandia-voittajia Liksomista Westöön ja Gillian Flynnistä klassikoihin. Ostajalle hienoa, kirja-alan kannalta surullista. Kahdesta eurosta tuskin jää paljon kenellekään käteen. Mutta parempi sekin kuin makulointi. Myös mangaa saa edullisesti, ja divaripuolelta tietysti voi tehdä oikeita löytöjä.

"Kun kirja lähtee vetämään, ei enää mieti, että olen kirjailija, minun on nyt kirjoitettava toinen kirja."

Onko toisen kirjan kirjoittaminen vaikeampaa kuin ensimmäisen tai viidennen? Siitä kertoivat Laura Lindstedt, Veera Antsalo, Tiina Laitila-Kälvemark ja Iida Rauma. Ensimmäinen ainakin oli vaikea, sanoivat Laura ja Iida, ja pitkän synnytysajan kaikilta vei toinenkin kirja. Tekee tavislukijaan aina suuren vaikutuksen, kun kuulee, miten ison työn kirjan teko vaatii. Niin paljon tutkimustyötä ja taustojen tarkistelua. Iida opiskeli toiseen kirjaansa Seksiä ja matematiikkaa yllättäen matematiikkaa. Sekä biologiaa ja hieman fysiikkaa ja kemiaa, sillä päähenkilö on matemaatikko, ja kirjailija halusi henkilöstä uskottavan. Tiina taas kertoi saaneensa muun muassa juuri Nobel-palkitun Svetlana Aleksijevitšin kirjoista paljon taustatietoa Karkulahti-kirjaansa. Ja lintukirjoista. (Joita myös Iida lukee - mikä tämä lintukirjainnostusjuttu oikein on?)

Laura ei halua tehdä mitään, mitä on jo tullut tehtyä. Hänen kirjojensa välillä oli pitkä tauko, sillä väitöskirja vei aikansa, mutta onneksi apurahat helpottivat fiktiokirjoittamisen jatkamista. Oneiron on jotain aivan muuta kuin aiempi Sakset. Odotan niin kirjan lukemista, sillä sen rakenne on kuulemma omaperäinen ja yllättävä. Ja aihe: Sakset kertoi minä-muodossa yhdestä (ahdistuneesta) naisesta, nyt kirjailija kertoo halunneensa tuoda mukaan naisten kuoron ja kollektiivisen äänen. Mukana on seitsemän naista (maaginen luku, joka kirjailijasta tuntui juuri oikealta), ja kirja kertoo kuolemanjälkeisistä sekunneista. Hurjaa! Siis niin haluan lukea!

Veera Antsalon runoudessa ja Pölyn historia -kirjassa on proosalta lainattuja piirteitä, kuten kerronnallisuus, jos oikein ymmärsin (en ole lukenut). Ja yhä enemmän siihen suuntaan kirjailija uskoo menevänsä jatkossakin. Tulevasta tuotannosta puhuttaessa Laura Lindstedt vihjaa kiinnostuksestaan kielen materiaalisuuteen, joten seuraava teos saattaa mennä tähän suuntaan. Tai johonkin muuhun. Tarkemmin hän ei halunnut kertoa. Ei myöskään Tiina, joka sentään myönsi miettivänsä ahneuden ja kaipuun eroa. Ja hyönteisiä. Iidaa kiinnostaa musiikki, mutta liittyykö seuraava teos siihen vai ei, jää nähtäväksi.

Toisinkoinen-palkinnon vuoden parhaalle kakkoskirjalle myöntävät Helsingin yliopiston suomalaisen kirjallisuuden opiskelijat, jotka myös hienosti hoitivat haastattelun, kiitos heille ja kirjailijoille! Yleisökysymyksiä ei valitettavasti ehditty ottaa. Olisin halunnut kysyä, tiesivätkö kirjailijat heti ekan kirjan jälkeen kirjoittavansa myös toisen kirjan? Oliko se "sisäisesti" selvää tai jo peräti kustantajan tilaus?

Juhlallisia kirjamessujen avajaispuheita en ole koskaan aiemmin kuunnellut (vastahan messut ovat nyt 15. kerran) mutta tuli sekin nyt paikattua. Venäjän PENin puheenjohtaja Andrei Bitov kertoi venäläisestä kirjallisuudesta tänään ja kertoi sen olevan vireää ja "kaikkien kirjoittavan." Laila Hirvisaari painotti kirjojen tärkeyttä, kiitti kaikkia alan toimijoita ja etenkin yleisöä. Kirjailijoiden myöntämä kiitospalkinto alan toimijalle myönnettiin kustannuspäällikkö Jaana Koistiselle, joka aloitti kirjakaupan myyjänä ja on sittemmin toiminut kustannustoimittajana monille suomalaisen kirjallisuuden huippunimille. Hieno idea: palkitaan myös taustajoukoissa toimivia, jotka oikeasti vaikuttavat ratkaisevasti kirjan syntyyn ja lopulliseen muotoon. Onnea Jaanalle, joka ei tiennyt työtä aloittaessaan, että kustannustoimittaja oikeasti on yliesierikoisapulaisvaravauriovuorovarausratkaisupäällikkö, kuten Jaana pakinoitsija-Ollia siteerasi.

Tyttökirjojen asiantuntija Sara Kokkonen julkaisi juuri uuden kirjansa, Kapina ja kaipuu. upeaa työtä tyttökirjojen nostamisessa, kiitos siitä! Häntä haastatteli blogistaan tuttu Lumiomena eli Katja Jalkanen. Kirja keskittyy ulkomaisiin tyttökirjoihin. kun aiempi kirja keskittyi kotimaisiin. En ole vielä lukenut kirjoja, mutta aion: kuka meistä keski-ikäisistä ja vanhemmista ei tuntisi Annaa, Uuden Kuun Emiliaa, Tiinaa, Gullaa ja muita. Näihin pitää palata. Sara (kuvassa oikealla) tekee hienoa tyttökirjatyötä, mistä kiitos!

Pienkustantajat ovat messuilla omalla osastollaan: nimi on nykyään Suomen Kirjakustantajat. Messuilla kannattaakin tutustua juuri näihin pieniin kustantamoihin, joiden kirjoja ei isojen ketjujen kaupoissa näy. Tietokirjoista fiktioon ja kaikkea siltä väliltä. Draamatyö - eli kuvassa vasemmalla Raija Airaksinen-Björklund - jonka kanssa olimme myös viime vuonna Frankfurtissa näiden kirjojen kanssa, on mukana draama-alan kirjoillaan.

Asiaa on messuilla monelta alalta, kuten asumisesta. Tämäkin kirja

kiinnostaisi. Se keskittyy muutamaan tärkeään teemaan tulevaisuuden asumisessa, kuten sosiaalisuuteen ja elinkaareen, siis asujan. Miksi muuten nimi on sama kuin jo parillakin olemassa olevalla kirjalla - googlaus kannattaisi ennen nimeämistä.

Ja lapset, tulevaisuuden lukijat! Tarinalaaksossa oli ihanaa vilskettä. Ja koululaisia tietysti kulkee paljon tehtäviensä ja ilmaisten karkkien perässä. Mitä vaan, että kiinnostus kirjoihin kasvaa - sama koskee aikuisia. Kuten kustantajien ja kirjakauppojen edustajat keskustelussaan totesivat, on ihan sama, vetääkö ihmisen kirjakauppaan meikkitarjous tai kauneusrulla, kunhan tulee. Ja ehkä kirja tarttuu mukaan samalla.


Enni Mustosta kuuntelin ohimennen: mikä mainio sanankäyttäjä niin livenä kuin kuulemma kirjoissakin. Emännöitsijä-uutuus on trilogian kolmas osa, joka kertoo työtä tekevästä naisesta Helsingissä 1900-luvun alussa, lempiajankohtani ja -paikkani. Must read this. Mustosen eli oikealta nimeltään Kirsti Mannisen ilmaisu oli niin vakuuttavaa, että nielen ennakkoluuloni, joita kieltämättä hieman olen tuntenut; voiko viihdekirja olla vakavasti otettava? Jos sen kirjoittaa kirjallisuuden dosentti ja satoja tekstejä julkaissut kirjailija? Historialliset faktat kirjoissa ovat kuulemma kohdillaan ja paalutetut, niiden väliin voi sitten punoa tarinaa vaikkapa Idasta, joka Emännöitsijä-kirjassa on edennyt paimentyöstä urallaan emännöitsijäksi Albert Edelfeltille. Jonka suhteet naisiin ovat kuulemma kaikkien historiallisten lähteiden mukaan olleet kiihkeitä.

Sokerina muutenkin makean päivän pohjalla olivat kirjabloggarit: kirjapuhe ei taukoa hetkeksikään. Boknäsin osastolla annamme kirjavinkkejä ohikulkijoille. Jono ei ole pitkä, mutta sitä perusteellisempia ovat keskustelut pysähtyvien kanssa. Ja taisi käydä niin, että itse sain enemmän kirjavinkkejä kuin annoin, vaikka listoja kirjoittelin kynä sauhuten. Vieraat ovat niin kirjatietoisia, ettei voi kuin ihailla suomalaisten sivistyneisyyttä. Hemulin kirjahyllyn Hennan kanssa (kuvassa vas.) kaksi tuntia osastovuorossa hujahti huomaamatta.

Huomenna on uusi päivä - tuskin maltan odottaa! Luvassa lisää bloggarikavereita, kirjavinkkausta ja kirjailijatapaamisia. Ollaan kuulolla.
#bloggaritkirjamessuilla

Kirjamessuetkot ja kirjastovieras

Harvoin, jos koskaan olen kirjoittanut kirja-alan tapahtumista: tiedättehän, niistä harva-se-ilta-tapahtumista, joissa bloggaaja juo skumppaa ja frendeilee kirjailijoiden kanssa. Bloggaajan työ on niin raskasta, että se vaatii vastapainonsa.

Mutta nyt teen poikkeuksen: Image-lehti järjesti keskiviikkona WSOY:n ja Johnny Knigan kanssa lukijoilleen upeat kirjamessuetkot, jonka kutsun luin huolimattomasti. Kuvittelin tilaisuuden normikokkareiksi, vähän markkinointipuhetta ja standardikirjaesittelyjä, seurustellaan, tavataan pari kirjailijaa ja muita alan ihmisiä, nautitaan tarjoiluista. Yllätys oli sitä suurempi.

Keitä paikalla: Miina Supinen, Pekka Hiltunen, Kaisa Haatanen, Elina Hirvonen ja Katja Kettu.

Huippuja kotimaisessa kirjallisuudessa!

Illan ohjelma oli pitkä, huolella mietitty ja täynnä itse asiaa. Aika lumoutuneena kuuntelin kaksi tuntia ja ylikin kirjailijoiden juttuja kirjoistaan, taitavan Taru Torikan (vas.) haastattelemana. Taru muun muassa vetää Radio Helsingissä Suurta hesalaista kirjakerhoa ja Kansallisteatterin Lavaklubilla Nuoren Voiman Liiton Prosak-iltoja.

Hän on siitä erikoinen toimittaja, että hänestä suorastaan loistaa rakkaus ja into kirjoihin ja kirjallisuuteen sekä suuri tietämys niistä - ei voi olla itsekin innostumatta (jos ei sattumalta jo olisi).


Esitellyt kirjat ja kirjailijoiden lempikirjat:

Miina Supisen Mantelimaa kertoo ikuisesta joulumaasta. Jos se kuulostaa sinusta helvetiltä, luet oikeaa kirjaa. Kirja myös auttaa, jos alat stressata jouluvalmisteluista jo lokakuussa. Lisää seuraavassa bloggauksessa. Lempikirjoja: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Mihail Bulkakovin Saatana saapuu Moskovaan.

Pekka Hiltusen uusimmasta kerroin jo. Ei uutta sanottavaa. Lempikirjailijoita: Pirkko Saisio jaTove Jansson. Myös Peter Hoeg. (Uskon että viimemainitusta voi kehittyä vielä nobelisti)

Kaisa Haatanen (oik.) on keksinyt täysin uuden kirjagenren: turkey-lit. Jos chick-lit kertoo huumorilla alle kolmikymppisistä elämänsä miestä kiihkeästi etsivistä naisista, turkey-lit kertoo meistä, joilla kaulanahka roikkuu eikä pariutumisvietti enää ole keskiössä. Oikeasti hihityttävän kerronnan kautta ujuttuu Meikkipussin pohjalta mukaan rautaista asiaa. Lempikirjoja: Täällä Pohjantähden alla.







Elina Hirvonen on yksi vaikuttavimpia tekstintekijöitä, joita tiedän. Hän osaa koskettaa lukijan herkimpiä tuntoja. Hän on myös merkittävä bloggariurallani: ensimmäinen kerta, kun osallistuin kirja-alan tapahtumaan bloggaristatuksella, toi esiin tekstini kirjasta Kauimpana kuolemasta. Kuulin Anna-Riikka Carlssonin nostaneen sen silloisen työpaikkansa Avain-kustantamon uutisvirtaan. Silloin tajusin, että tekstejäni lukevat muutkin kuin minä itse, mikä oli aikamoinen ahaa-oivallus. Uusin romaani, Kun aika loppuu, on myös ravisuttava. Kirjailija on kuulemma jossain vaiheessa halunnut kirjoittaa myös kevyttä, mutta aiheet johtavat aina todella syville vesille.
Lempikirjailijoita: Eeva-Liisa Manner, Arundhati Roy.
Kuvassa vasemmalla Elina, oikealla Miina.

Katja Kettu, tuo suomalaisen kirjallisuuden kirkkaasti säihkyvä tähti, oli juuri -  jälleen kerran - tullut Kätilö-käännösmarkkinointimatkalta suoraan kirjamessuetkoille urheasti jet lagista huolimatta. Yöperhosesta olen myös blogannut. Lempikirja: Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira.

Olin jälleen kerran hillittömän ylpeä upeista kirjailijoistamme; hienojen kirjojen lisäksi heidän esiintymiskykynsä ja luontevuutensa yleisön kanssa ovat vaikuttavia, vaikka he varmasti ovat vetäneet samoja esityksiä kymmeniä kertoja, eri kielillä. Kyllä näitä kelpaa lukemisen lisäksi katsella, kuunnella ja viedä maailmalle!

Ja sitten ne skumpat, Pekka Hiltusen kera. Cheers!

Dekkareita ja teatteria

Seuraavakaan ilta ei sujunut ilman kirjailijatapaamista: Leena Lehtolainen vieraili Kannelmäen kirjastossa ja kertoi uusimmasta Maria Kalliosta, sarjan tekemisestä ja muista kirjoitustyön saloista.

Lisäksi ehdittiin hieman käsitellä Sata kohtausta Sadusta -kirjaa. Sen maailma, teatteri, kuulemma kiinnostaisi kirjailijaa - siis kirjoituspuoli. Antoisa keskustelu tämäkin, yleisönä olimme innolla mukana. Kiitos!

Uraan vaikuttaneista ja käytössä kuluneista kirjoista kysyttäessä lista oli pitkä, onhan lukeminen tavallaan osa kirjailijan työtä. Rikoskirjallisuus on tietysti dekkaristin lempilaji: Henning Mankell, P.D. James ja Ruth Rendell mainittiin, suomalaisista Matti Yrjänä Joensuu, monien muiden joukossa.

Sivulauseessa selvisi muuten ilahduttavasti, että Lehtolainen lukee säännöllisesti Simo Puupposta eli Aapelia, josta lisää blogissani ja muidenkin blogeissa lähiaikoina, tarkemmin sanoen 23. lokakuuta, jolloin Aapelin syntymästä on kulunut tasan sata vuotta.

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla kuvan valitsemansa kirjaston liepeiltä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille.

Luen vuodessa noin 150 kirjaa, joista noin 90 % haen kirjastosta. Tuollaista määrää ei olisi varaa ostaa eikä tilaa säilyttää, joten kirjasto on aivan ehdoton harrastuksen mahdollistaja. En halua säilyttää kotona kirjoja kuin sen verran, että lukemista on käsillä, ja tärkeät kirjat tietysti (joita niitäkin riittää). Valitsin jopa asuinpaikan sen mukaan, että kirjasto on lähellä, ja nyt se on:

Kannelmäen kirjasto Helsingissä on kotikirjastoni, jossa käyn vähintään kerran viikossa. En lakkaa kiittelemästä Helmet-palvelua ja etenkin sen varausmahdollisuutta, joka toimii loistavasti. Kirjat ovat saatavissa nopeasti, kun pysyy hereillä ja sormi varausnapilla uutuuksien ilmestyessä.

Siitä taas saa tietoja kustantajien luetteloista ja verkkosivuilta ja tietysti kirjakavereilta ja blogeista. Kuvassa Kanneltalo, jossa kirjasto sijaitsee, minä haahuilen oven luona.

Toinen tärkeä kirjastoni on Rikun kirjasto, jossa piipahdan silloin tällöin, välillä tutkailemassa Helsinki-kokoelmaa, välillä vain fiilistelemässä upeaa vanhaa rakennusta (Helmet-kuva ylimmäisenä) ja pläräämässä hyllyjä.

Taidelainaamo Richardinkadun kirjastossa on loistoidea - ilman isoja investointeja saat seinällesi valitsemaasi taidetta. Sisäkuva: Anneli Salo. 

Kolmanneksi nostan kirjaston jostain muualta: pienillä paikkakunnilla kirjastojen merkitys on jos mahdollista vielä suurempi kuin kaupungeissa. Ajanvietettä ja vilskettä voi olla vähemmän ja harrastukset harvemmassa, samoin saattaa olla varojen laita. Ehkä nyt asia on maallakin toisin kuin silloin, kun olin pieni - kirjasto oli ainoita mahdollisuuksia harrastaa. Mäntyharjun kirjaston kortti minulla on, hätävaruiksi mökkireissuja varten. Kirjasto on hieno, laaja ja tarjoaa uusiakin kirjoja yllättävän hyvin: joskus olen lukenut sieltä opuksia, joihin Helsingissä on pitkä jono.

Paikalliskirjailijat ja -historia tuovat tietysti oman kiinnostavan lisänsä kunnallisiin kirjastoihin. Niiden on oltava lähellä lukijoita fyysisestikin: maalla jo kirkonkylän keskustaan saattaa olla kymmenien kilometrien matka. Entä jos kirjastoon pitäisi lähteä kauemmas, kaupunkiin asti? Raaskisivatko ihmiset piipahdella, sillä ajaminen ei ole halpaa eikä julkista liikennettä kaikkialla ole. Lasten, vanhusten ja varattomien kirjastokäynnit harvenisivat radikaalisti. (Mikä säästöjä ajavien poliitiikkojen mielestä tulkittaisiin merkiksi, etteivät kirjastot kiinnosta, joten niistä voitaisiin säästää lisää?) Vähempiosaiset jäisivät entistä vähemmälle, eriarvoisuus kasvaisi.

Lukutaidon merkitys on ihmiselle olennaisen suuri, pienestä pitäen. Ilman sitä on vaikea pärjätä koulussa tai töissä ja kääntäen: sitä helpompaa on opiskelu ja työskentely, mitä paremmin ihminen osaa lukea ja ymmärtää tekstiä. Tämä fakta ei katoa mihinkään verkon myötä. Suomen kielen säilyttämisen tärkeydestä puhumattakaan, tai kirjoista taiteena, empatian ja tunteiden kasvattajina ja ajatusten avaajina.

Kun suomalaiset kerran ovat lukijakansaa ja haluavat lukea, on kirjastolaitos paikkansa ansainnut ja ansaitsisi vähän enemmänkin, jos minä saisin päättää. Onneksi päättäjät ovat tähän asti asian viisaasti ymmärtäneet, ja vaikka säästöjä haetaan, nousee Helsinkiin pian keskustakirjasto, joka on todella tarpeen sekä houkuttelemaan ihmisiä lukemisen pariin että nostamaan lukemisen ja suomalaisen taiteen profiilia yleisesti. Mutta mitä tekee Juha Sipilän hallitus, jää nähtäväksi. Ethän Juha murra suomalaisten kirjallista selkärankaa! Ei meillä ole siihen varaa tässä maailman- ja kilpailutilanteessa - jäädä niiksi, jotka katselevat mieluummin vain kuvat.

Yksi suuri epäkohta kirjastotoiminnassa on: kirjailijoiden ja kääntäjien lainauskorvaukset ovat surkeita. Onneksi ne ovat nyt hieman nousemassa, mutta silti laahaamme naapureita jäljessä. Kirjastokäynti on silti teko kirja-alan hyväksi, ja siksikin niitä lämpimästi kannatan ja toivon lisää kaikilta. Yleistä tyhmistymistä vastaan, osaamisen puolesta.

Lisää aiheesta: Matti Karjalainen: Minne matka, kirjastolaitos? Lukulampussa.

Enemmän bloggarien tempauksesta ja linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice -blogista.

Kantaja

Hotakainen taitaa tragedian ja melankolisen komiikan yhdistämisen. Sekä nasevan tiiviin ilmaisun, joka pienoisromaanissa pääsee oikeuksiinsa. Lukijan ei tarvitse uppoutua monimutkaisiin juonikuvioihin tai kulttuuristen viitteiden suohon. Kunhan seuraa ajatusta.

Ajatus on Timo Kallion, koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena teoreettinen filosofia. Oman alan töitä ei löytynyt, joten monen pätkätyön kautta kaveri päätyy hautausmaan hoitajaksi, ja yllättäen (tai ehkä ei?) viihtyy.

Mutta ruumiiden runsaus käy rankaksi herkälle opiskeelle ihmiselle, kuten Timolle, joka joutuu työn puolesta osallistumaan hautajaisiin ja kantamaan arkkua, kun muita läheisiä ei kannettavilla ole.

Ilmaantuu outoja ajatuksia ja unettomuutta. Ja lisäksi vielä ikääntymisen riesat, kuten tunnemuistot teini-iän ihastuksesta: nostalgiaa, jonka kaikki tunnistamme. (Jos väität, ettet ole koskaan kuunnellut Entisten Nuorten Sävellahjaa, olet joko liian nuori tai valehtelet.)

Timo on historiaansa verraten äkkiä yllättävän aikaansaava: hän osaa toimia ja ratkaista suhteensa Hanneleen. Multiin ei päädytä, kuten on jo julkisuudessa paljastettu, mutta ehkä toisenlaisiin peitteisiin.

Viihdyttävä, nopealukuinen makupalakirja, joka antaa makoisan näytteen kirjailijan tyylistä snapshot-versiona, kuten kaupanpäälliselle kuuluu. Kirjan sai Kirjan ja ruusun päivänä kirjakaupoista 15 euron ostoksen kylkiäisenä. Olen hyvin tyytyväinen sekä kylkiäisideaan (nostaa kirjaostosmäärää) että kylkiäiseen (on oikea kirja tai ainakin erittäin hyvä näyte sellaisesta). Toivon, että Kirjakauppaliiton kylkiäisidea saavuttaa ja synnyttää uusia kotimaisen proosan lukijoita. Laadun puutteesta ei ainakaan kylkiäistä voi syyttää, missään mielessä.

Kenelle: Nopeaa laatuviihdettä hakeville, Hotakaisesta kiinnostuneille muttei lukemaan uskaltautuneille, kotimaiseen nykyproosaan varovasti tutustuville.

Muualla: Monet lempibloggarini ovat kirjoittaneet tästä, kuten Kirsi, Jokke, Amma, Anneli ja Tuija. Ja paljon muita löytyy googlaamalla.

Kari Hotakainen: Kantaja. Kirjakauppaliitto 2015. Kirjan ja ruusun päivän kirja 2015. Etukannen suunnittelu: Elina Warsta. Valokuva: Laura Malmivaara.