Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

En aikonut lukea tätä kirjaa. Kyökkipsykologiaa, noloja itsestäänselvyyksiä ja iltapäivälehtihoroskoopin arvoisia totuuksia oletin olevan tarjolla, kun ihmistuntemuksesta puhutaan - kunnes kyllästyin ympäristön pulinaan erivärisistä tyypeistä. Kai on pakko ottaa selvää, mistä on kyse, totesin. Ja luin. Ja aika lailla innostuin.

Kirjailija on ruotsalainen yritysvalmentaja, joka on kehittänyt simppelin mallin ihmisten luokitteluun ja keskinäisen vuorovaikutuksen kohentamiseen. Hän jakaa ihmiset neljään kategoriaan, ja malli on yksinkertaisuudessaan yllättävän toimiva. Miten pärjää viileä pilkunviilaaja sininen innostuvan minäpuheen suoltajan keltaisen kanssa? Tai kilpailuhenkinen päättäjä punainen varovaisenvetäytyvän vihreän kanssa?

Kirja kuvaa käyttäytymistyypit väreiksi nimettyinä eri tilanteissa ja lukuisien esimerkkien avulla. Luonnollisesti ihmiset ovat oikeasti moninaisempia ja koostuvat monista eri "väreistä", mutta perusluonne ja asenne ympäröivään maailmaan ovat nähtävissä jokaisessa, kun niitä Eriksonin mallin mukaan alkaa tarkastella. Mallia voi soveltaa niin kotona kuin työelämässä, jonka sujumiseen kirja erityisesti pyrkii antamaan eväitä.

En ole paljon joutunut tekemisiin idioottien kanssa. Olen aina saanut työskennellä itseäni fiksumpien kanssa, mistä olen todella kiitollinen. Kirjan nimi on tietysti ironinen, jos se nyt pitää mainita: jos ympärilläsi on aina vain idiootteja, ehkä syy löytyy muualta kuin heistä. Mutta jatkuvasti teen yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa, ja siihen Eriksonin malli on nopea apu ja laastari, tai paremminkin teippi, jonka avulla yhteistyö voi sutjakkaasti jatkua, säröilystä huolimatta.

Malli ei lyttää ketään, vaan toteaa erilaisuuden olemassaolon.

"...yksikään käyttäytymismalli ei ole oikea tai väärä; suuri osa käyttäytymismalleista on ihan hyviä. Mikään käyttäytymismalli ei ole korrekti tai epäkorrekti. Sinä olet sellainen kuin olet, eikä sitä kannata miettiä sen kummemmin. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Olet hyvä riippumatta siitä, kuinka päätät käyttäytyä tai kuinka muut tulkitsevat käytöstäsi. Tietyissä rajoissa, tietenkin."

Helppoa tähän asti, mutta seuraava ajatus on tukalampi. Meille on aina opetettu, että toisia tulee kohdella kuin haluaisi itseä kohdeltavan. Väärin! Sillä suurin osa ihmisistä toimii ja ajattelee toisin kuin sinä. Ja haluaa itseään kohdeltavan oman käsityksensä mukaisesti, ei sinun.

Kirjoittaja lisää painetta: voit säädellä oman käyttäytymistyyppisi voimakkuutta, kuin ajaisit autoa eri vaihteilla. Tutustuessa ehkä mennään hiljaa, mutta tosi toimissa vitosella. Pointti on se, että kun tunnistat oman käyttäytymismallisi, voit käyttää sitä sen mukaan ja sillä voimalla, mikä edistää asiaasi: yhteistyön rakentamista, tehtävän suorittamista, päätöksen saamista tai jotain muuta. Ymmärrät eriväristä yhteistyökumppaniasi tai kollegaasi, jolle voit tarjoilla asiat hänen malliinsa sopiviksi.

Eriksonin malli ei riitä kartoittamaan henkilökohtaisia eroja tai persoonallisuuksien hienoimpia piirteitä, mutta antaa osviittaa ihmistuntemukseen tasolla, joka useimmiten riittää työelämässä. Siniset haluavat faktaa ja sääntöjä, vihreät luottamusta ja turvaa, keltaiset tilaa itselleen ja innostukselleen, punaiset paikkoja päättää ja voittaa. Kirja kertoo paljon asioita, joista värit tunnistaa. Viimeisen viikon olen päässäni luokitellut ympäristöni ihmisiä: itse olen sinivihreä (turvallisuushakuisia vihreitä kuulemma olemme kaikki lähtökohtaisesti), mieheni on umpivihreä, esinaiseni on - no, kertokoon itse - kollegoissani on niin vihreitä punapilkuin kuin kirkkaankeltaisiakin, enemmistövihreiden lisäksi.

Kannattaa muistaa se, ettei käyttäytymistyyppeihin tarvitse jämähtää. Vaikka perusluonne on tietynlainen, muita toimintatapoja voi hyvin opetella. Ja täytyy, jos aikoo pärjätä ja saada tyydyttävän (työ)elämän. Olen oppinut matkan varrella paljon punaista määrätietoisuutta, nopeutta ja päätöshakuisuutta samoin kuin keltaista leikittelyä ja hetkestä kiinni ottamista. Erilaiset tyypit ovat siten rikkaus, eivät este.

Tyypittelystä tulivat mieleeni lukuisat tyyppi- ja persoonallisuustestit, joissa olen käynyt opiskelu- ja työurani aikana. Olen jopa markkinoinut testausmenelmiä yrityksille rekrytoinnin ja tehokkuuden noston tarkoituksiin. Testauskenttä on epätasainen, testien ja niiden toteuttajien maine vaihtelee, jopa niin, että osa ihmisistä pitää koko lajia huuhaana. Sitä se ei ole: kunnolliset testit mittaavat oikeita asioita, jos ne valitsee, tekee ja tulokset analysoi asiansa osaava testaaja.

Eriksonin malli on nokkelan yksinkertainen kiteytys käyttäytymismalleista. Sen käyttö on arjessa helppoa ja viihdyttävää mutta myös hyödyllistä. Siksi en (enää) ihmettele kirjan suosiota. Sujuva teksti selkeine rakenteineen kannustaa lukemaan, sisällön elementit toimivat, vaikka suomalaiselle lukijalle meininki on välillä turhan toistelevaa. Toisaalta, kertaus on opintojen jne. kun tietokirjasta puhutaan. Tietoähkyä ei päässyt syntymään, lukija on kiitollinen esimerkeistä ja havainnollisuudesta. Lopussa ei ole kaiken kattavaa tiivistystä, on muuta. Peukutan, kannattaa lukea.

"Silläkin uhalla että tämä kuulostaa kliseeltä: lopullinen tavoite on tehdä yhteistyötä ja kohdata muita ihmisiä."

Kenelle: Yrityksessä tai yhteisössä työskentelevälle, tyhmistä kollegoista kärsiville, jatkuvien riitojen ihmettelijöille, toisia ymmärtämään pyrkiville.

Muualla: Erinomaista luettavaa kaikille ihmisten kanssa toimiville sekä erityisesti esimiehille, sanoo Sivistyksen sivuraiteilla -blogi.

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni. Atena 2018. Suomennos Riie Heikkilä. Graafinen suunnittelu Göran Alfred.

Helmet-haaste 2019: kirjassa on yritys tai yrittäjä, sitähän Thomas Eriksson on, ja kertoo paljon omista työkokemuksistaan.

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Ruotsalainen Martina Haag kirjoittaa humoristisia, vähän romanttisia, liikuttavia ja samaistuttavia viihdekirjoja naisista, sanon syvällä rintaäänellä niiden kahden perusteella, jotka olen lukenut. Ei ihan chick-litiä, mutta sinne päin.

Uutuuskirja kertoo Petrasta, joka on hyvinvoivaa keskiluokkaa: mies Anders on tv-alalla, Petra itse kirjailija. Tukholmalaisella kahden lapsen perheellä on viihtyisä koti, mökki, kotieläimiä ja paha avio-ongelma.

Kun Anders muuttuu oudon etäiseksi, Petra haistaa palaneen käryä, mutta tietoinen tajuaminen kestää pitkään. Koska onhan kaikki hyvin! Pariterapiassa on käyty! Ja Petra sai juuri lahjaksi Andersilta kauniin sydänkorun! Mutta kaikki ei ole hyvin, ja Petran on pakko kohdata asia.

"Sydämeni hakkaa vimmatusti koko ajan ja kehoni on paniikkitilassa, jota se hädin tuskin kykenee hallitsemaan. Minusta tuntuu että jokin tärkeä osa minusta menee rikki hetkellä millä hyvänsä. Sydämeni kipu on todellista."

Haag kuvaa samastuttavan tarkasti ahdistusta, joka Petran valtaa. Kun ei voi nukkua, muttei valvoakaan. Kun ei saa mitään aikaan, mutta on koko ajan pakko tehdä jotain. Kun ruumiin rajat alkavat muuttua näkymättömiksi, eikä mihinkään voi enää luottaa, kaikkein vähiten omiin havaintoihinsa.

Petra hakee ja saa apua, mutta tehokkaimman parannuskeinon hän löytää Pohjois-Ruotsin erämaan yksinäisyydestä. Reipas rouva jättää lapset miehen hoitoon ja lähtee kolmeksi viikoksi mökkivahdiksi tiettömälle ja tietoverkottomalle seudulle.

Kirja seilaa tyylien välimaastossa: olisinko komedia, ihmissuhdedraama vai luontokuvaus? Ihan selväksi se ei lukijalle(kaan) käy, eikä kokonaisuus ole saumaton, tökkäisee välillä. Mutta vaikkei nouse helmeksi, toimii eroahdistuksen kuvauksellaan, on viestiltään rohkaiseva ja helposti luettava. Elämänsä miehen juuri löytäneen ehkä ei kannata tätä lukea...

Tarina saa Lapin mystisissä maisemissa jopa trillerimäisiä piirteitä, mutta ei siitä kuitenkaan trilleriä kehkeydy.

"Olen kuitenkin kuluneen vuoden aikana oppinut, ettei ahdistus ole staattinen olotila. Se tulee aaltoina samalla tavalla kuin onnellisuus."

Kenelle: Nopealukuista viihdettä kaipaavalle. Eron ja pettymyksen kokeneille ja sitä pelkääville. Ja naisille - onhan tämä selkeästi naistenkirja, vaikka vastustan periaatteessa näitä luokitteluja.

Muualla: Kirjan timanttius on raastava menetyksen maku, toteaa Leena Lumi. Täsmäluettavaa eronneille ja petetyille, summaa Annika. Voin kuvitella tämän eron koskettavan lujasti, sanoo Mai. Ullalle muistuivat mieleen Lena Anderssonin kirjat. Vahvasti elämäkerrallinen, paljastaa Maria, ja kertoo kirjailijasta muutakin yllättävää! Kirjaa on luettu paljon muissakin blogeissa.

Martina Haag: Olin niin varma meistä. Atena 2017. Suomennos Riie Heikkilä. (Kannen tekijää en löytänyt, jäikö taas kirjastotarran alle?)

Mies joka rakasti järjestystä

Nyt ei olla Solsidanissa, vaikka Ovesta puhutaankin. Eikä Ove ole Mielensäpahoittaja, vaikka samoja piirteitä vanhenevasta miehestä löytyykin. Ulkoa yrmy, sisältä jotain muuta.

Ove asuu rivitalossa säntillisellä asuntoalueella, ruotsalaiseen tapaan asumisoikeusyhdistyksen alueella. Hän ajaa Saabia. Ja jos Ovelta kysyttäisiin, tämä riittäisi kuvaukseksi siitä, millaisesta miehestä on kyse. Automerkki kertoo kaiken. Hän on 59-vuotias, äskettäin leskeksi jäänyt yksinäinen mies, joka pitää huolta asuinympäristöstään millintarkasti. Kukaan ei saa ajaa alueella, jossa on ajamisen kieltävä kyltti. Eikä pysäköidä väärään paikkaan, sillä Ove pitää heistä kirjaa. Jonkun täytyy, herran tähden!

Sekava ja nopea nykymaailma ei ole Ovea varten. Hän tekee asiat kuten aina on tehty ja hyväksi havaittu. Kunnolla. Naapurin meluisa perhe alkaa ikävästi sotkea hänen järjestelmällistä päivärutiiniaan. Parvenah, raskaana oleva häiritsevän puhelias ja topakka nainen, tomppeli Patrick, tämän puoliso, ja heidän lapsensa. Eivät edes osaa peruuttaa peräkärryä.

Eikä siinä kaikki koettelemus, joka Ovea kohtaa. Tulee myös se kissa. Ja on pari muutakin häiritsevää seikkaa. Kuten luminen hautakivi. Ja paras ystävä ja vihamies Rune, jonka kanssa riidellään mutta samalla aaltopituudella, kun tosi tilanne tulee eteen. Ja niitä vuosien mittaan tulee monta.

Ove on luonnonlapsi, aitoudessaan naiivi, mutta läheisilleen  kullanarvoinen. Hän ei halua muuta kuin oman säällisen elämänsä, rutiininsa, Saabinsa ja jonkun, jolle olla uskollinen. Tämä on satua, mutta oikeasti, Oven kaltaisia on olemassa - minä tiedän. Siksi Ove saa sympatiat, eikä kertaakaan tullut mieleen jättää kirjaa kesken, vaikkei se yllätäkään. Sujuvaa tekstiä ja suomennosta, hemmetti soikoon.

Mukava hyvän mielen tarina naapuriyhteisöstä, jonka elämään on hyvä heittäytyä. Niin ruotsalaista kuin olla voi eivätkä yllätysmomentit pääse häiritsemään, mutta jos se ei haittaa, kannattaa lukaista. Yleisvaikutelma: perinteistä laatuviihdettä, kuin ruotsalainen pop-musiikki. Ennalta-arvattavuus vähän vaivaa. Toisaalta juuri se on myös kirjan vahvuus, turvallisuus, kuten se ennen ymmärrettiin. Kuin Saabia ajaisi.

Fredrik Backman: Mies joka rakasti järjestystä. Atena 2013. Suomentanut Riie Heikkilä.

Tue lukutaitokampanjaa!

Viikon ajan kirjabloggaajat keräävät rahaa lukutaidon edistämiseksi. Lahjoitan jokaisesta 6. - 13.9. lukemastani ja postaamastani kirjasta euron keräykseen. Haastan sinut, lukijani, mukaan - yksikin euro on tärkeä!