Huono karma

Saksalaista huumoria! Ei kauheasti naurata, paitsi hetken päästä. On se niin päätön tarina naisesta, joka on uraohjus ja tietysti mielettömän kaunis, omistaa komean aviomiehen ja söpön tyttären, mutta menee kuolemaan typerällä tavalla. Ja herää uudestisyntyneenä, muurahaisena.

Buddha yrittää takoa elämänviisautta naisen, Kim Langen, päähän, melko huonoin tuloksin. Hyvän karman hankkiminen kehittymistarkoituksessa ei tunnu Kimistä luontevalta, mutta kun muu ei auta, niin erilaisten hyönteisten kautta hän syntyy vihdoin nisäkkääksi ja lopulta ihmiseksi.

Eri elämänmuodoissaan hän pyrkii vaikuttamaan miehensä ja tyttärensä elämään, vaikka edellämainituille se ei aina suinkaan ole myönteistä. Ja tässä on tarinan opetus: mitä kylvät, sitä niität. Omat tekosi ja motiivisi ratkaisevat, millainen tuleva elämäsi on, vai pääsetkö peräti nirvanaan.

Jos nyt sivuutamme hulluimmat käänteet, kohellus alkaa naurattaa jossain puolivälin paikkeilla. Kansiliepeen mukaaan 1,6 miljoonaa saksalaista nauraa kirjan mukana, ja minäkin, voimattomana. Ehkä löysin sisältäni pienenpienen saksalaisen?

Höpsönhauska kirja, joka tuo mieleen Mo Yanin Seitsemän elämääni. Tämä on siitä viihteellisempi, chick-lit-versio. Mukavasti sujui lukeminen, eikä lopputulosta voinut kuin arvailla. Casanova muistelmineen yhtenä päähenkilönä toi oman mausteensa tarinaan.

Kelpo tarina ja teksti, vaikken kovin korkealle kirjallisena suorituksena tätä silti nosta, mutta arvostan hyvää henkeä ja hulvatonta huumoria, etenkin jälleensyntymisten suhteen. Voinko enää koskaan suihkuttaa hyönteismyrkkyä? Olisinko seuraavassa elämässä koiranpentu vai kastemato? Koskettavuus yksi, viihdyttävyys kolme, asteikolla yhdestä viiteen. Olen vain niin vakava ja suomalainen. Pelkkä viihde ei riitä - kun mikään ei riitä. Ehkä opin tästä jotain (osasinhan nauraa jo puolivälissä). Ainakin tämä lopettaa kirjavuoteni linjakkaasti: saksalaisesta aloitin, saksalaiseen sen päätän.

Kenelle: Hulvattomuutta hakeville, realismia kaihtaville, hauskutusta haisteleville. Ja ehkä vastauksena tälle.

Muualla: Susa tikahtui nauruun, Maija sanoo kirjaa virkistäväksi ja hihityttäväksi. Norkulle tuli hyvä mieli, Varjelum (ihan uusi tuttavuus minulle tämä) sanoo parhaaksi anniksi Casanovan kommentteja. Kristaa melkein ei naurattanut, mutta hän alkoi miettiä jälleensyntymistä.

David Safier: Huono karma. Suomentanut Tiina Hakala. Bazar 2014.

Toiveet jotka toteutuvat

Tulipa luettua tosi erikoinen kirja. Itävaltalainen Thomas Glavinic esittää kiehtovan aiheen: jos saisit toteuttaa hartaimmat toiveesi, mitkä ne olisivat?

Jonakselle tarjoutuu tällainen tilaisuus. Hän on mainostoimiston työntekijä, kahden pienen pojan isä, naimisissa Helenin kanssa ja kiihkeässä rakkaussuhteessa Marien kanssa. Hän tapaa oudon kulkijan, joka sanoo toteuttavansa Jonaksen kolme toivetta. Mies ei usko kulkijaa, mutta miettii kuitenkin toiveitaan.

Saako toiveiden pohtiminen vai suhderistiriita  - kaksi naista, joista kummastakaan hän ei halua luopua - miehen pään pyörälle vai mistä mahtaa olla kyse, sillä hänelle alkaa tapahtua todella hurjia juttuja. Osan tulkitsen miehen uniksi, aavistuksiksi, näyiksi, mutta reaalimaailma sekoittuu niihin miehen päässä, ja lukijankin, niin ettei oikein tiedä, missä mennään ja miksi. Mutta hurjasti mennään.

Naiset ovat keskeisessä osassa Jonaksen mielessä, ja ilmeisesti hän on hyvin naisten mieleen, sillä suosiota sillä alueella riittää, ja seksiä. Mainostoimistoväkeä kirja ei imartele, Jonaksen työkaverit ovat suurinpiirtein koko ajan humalassa tai muuten sekaisin (hekin). Vai onko tämäkin kaikki Jonaksen mielen tuotetta? Mikä häntä ohjaa, mieli vai mielettömyys? Kohtalo vai sattuma? Tarina muuttuu kummallisemmaksi saduksi koko ajan, ja alun heiveröinen yhteys reaalimaailmaan häviää lopulta täysin.

Kirja on helppo ja sujuva lukea, mukavan napakasti lyhyin toteavin lausein kirjoitettu ja käännetty, mutta itse sisältö jää kysymysmerkiksi ja jättää lukijalle suun auki: mitä oikein tapahtui?

Luulisin, että tarkoitus on kertoa siitä, ettei ihminen itse välttämättä tiedosta syvimpiä toiveitaan, ja kun ne alkavatkin toteutua, voi tapahtua arvaamattomia asioita. Piilotajunnasta nousee jotain odottamatonta, kuten Keski-Suomalainen kirjaa tulkitsee. Tai sitten tämä on kuvaus mielen järkkymisestä, kun paineet kasvavat liikaa. Tai miehestä, jolla on hyvä mielikuvitus, jolla hän selviää stressaavasta arjesta. Mutta haukkasikohan kirjoittaja liian ison palan tai ilmaisi asian vähän liian kryptisesti, kun idea karkasi lukijan ulottumattomiin?

Kirjasta kertoo myös Anna Elina, jonka mielestä kirja kannatti kuitenkin lukea. No, erikoisuutensa vuoksi kyllä, mutta anti muuten minusta ei ollut suuri. Minna mainitsee kirjan mustan huumorin, totta, se on läsnä, ei tämä lainkaan synkkä kirja ole, mutta musta. Myös Sanna piti tätä erikoisena.

Sysimustan absurdin huumorin ystäville, mielen ja muistin toiminnasta kiinnostuneille, erikoisuuksien ystäville.

Thomas Glavinic: Toiveet jotka toteutuvat. Atena 2010. Suomentanut Tiina Hakala.

Kanssasi aina

Vielä ehtii tälle vuodelle yksi uusi Euroopan maa; yhtään kroatilaista kirjaa en ole lukenut aiemmin. Kirjailija on tosin saksalaistunut, mutta syntynyt Kroatiassa.
 
Maa on tuttu lomamatkalta, joten oli helppo sijoittaa tapahtumia mielessään upeaan maisemaan Aigeian meren rannikolle, jossa vesi on kirkkainta, mitä kuvitella voi. Ja hassua, että rakkaustarinan toisen osapuolen nimi on Luka - se on ainoa kroaattimiehen nimi, jonka olisin tiennyt. Nimittäin tv-katsojien sydämiä särkeneen Teho-osaston tohtori Lukan ansiosta. Lukaa näytellyt Goran Višnjiƈ on kotoisin samalta seudulta, ja turisteille varmaan edelleen osoitellaan hänen taloaan, kuten meille tehtiin joitakin vuosia sitten. Hvar, Makarska, Dubrovnik - tuttuja nimiä vilisee, vaikka osa kirjasta tapahtuu Pariisissa.

Lukan ja Doran tarina on elämänmittainen romanttinen love story, kliseinen ja satumainen minun makuuni, mutta onnistuu välttämään aivan pahimmat söpöilyt niin, että tarinan halusi kuitenkin tietää ja lukea loppuun asti. Kukapa ei unelmoisi kaikenvoittavasta, vastustamattomasta rakkaudesta ja ikiaikaisesta yhteydestä toiseen ihmiseen. Yhteenkuuluvuudesta, jonka voi rikkoa vain - niin, mikä?

Arki ei ole vaaleanpunaista Lukalle ja Dorallekaan. On velvollisuuksia ja vääriä valintoja. Surkeita ajoituksia. Ja silti...

Teksti on hyvin tunnepitoista. Tilanteita kuvataan lähes luettelomaisesti, sanoja, tekemisiä, lyhyitä lauseita. Tämä saa lukemisen hieman katkeilevaksi, töksähteleväksi. Jopa naiivin tuntuiseksi. Pablo Nerudan runoja siteerataan usein. Tunnelman kuvaus on tärkeintä, mutta syvälle tämä ei koskettanut, jäi näytelmäksi jossain kaukana, ja näyttelijät pysyivät tuntemattomina.

Romanssin nälkäisille ja runollisen romanttisen viihteen ystäville.

Muualla: Mari A:n kirjablogi, Luettua, Liinan lukupäiväkirja.

Nataša Dragniƈ: Kanssasi aina. Otava 2012. Suomentanut Tiina Hakala.