Benedict Wells: Hard Land

Muistanette Benedict Wellsin suurta ihastusta herättäneen teoksen Yksinäisyyden jälkeen? Iloksemme saimme uuden Wells-suomennoksen vuonna 2021 alunperin julkaistusta kirjasta Hard Land, ja täpinässä riensin sen kimppuun.

Kirja on kaunis, eläväinen ja koskettava tarina pojan kasvusta aikuisuuden kynnykselle 1980-luvulla. Se vetoaa kielellään ja avoimuudellaan, kasvun ja kaiken uuden tunnelma on käsinkosketeltava. Siinä on siis paljon samaa kuin edellisessä kirjassa. Sam Turner elää amerikkalaisessa pikkukaupungissa ja on lapsena jokseenkin näkymätön muille nuorille: häntä nimitellään hiirulaiseksi tai oudoksi hyypiöksi, jos vaivaudutaan kiinnittämään huomiota. 

"- Uskotko, että ihminen voi oikeasti muuttua? kysyin jossain vaiheessa. - Siis tulla rohkeammaksi eikä olla aina niin hiljainen tai ujo? 

Äidin kanssa jutellessa oli hyvää se, että häneltä saattoi kysyä mitä hyvänsä."

Samilla on lämmin suhde äitiinsä, joka sairastaa syöpää. Isä pysyttelee henkisesti etäisenä, ja poika kärsii tutusta ongelmasta: miten saada isän hyväksyntä? Isosisko Jean on jo muuttanut kotoa. Teininä Sam saa ensimmäisen kesätyöpaikkansa myötä kaveripiirin, josta tulee hänelle keskeinen. Bileitä, seikkailuja, kokemuksia, joista Sam on vain haaveillut. Ensi kertaa hänestä tuntuu, että hän on elämässä mukana. Sam täyttäisi pian 16 vuotta. 

"Yhtäkkiä en voinut olla nauramatta, ja hyppäsin bussipysäkin penkille. Koko ikäni olin toivonut tällaista iltaa; olin halunnut kuulua ryhmään. Minulle tirahtivat jopa kyyneleet silmiin. Olet ihan kahjo! sanoin itselleni, ja sitten ampaisin juoksuun."

Hauskanpitoa ja nuorten huumoria, ja sitten tapahtuu asia, joka ehkä muovaa Samia eniten. Hänen äitinsä kuolee, ja 16-vuotiskesä muuttaa luonnettaan. Myös siksi, että kaverit ovat lähdössä jo opiskelemaan, myös ensirakkaus Kirstie. Mutta Sam on saanut itsevarmuutta, oivaltanut isoja asioita itsestään ja muista, jopa isästään. 

Aikuistumisen ilojen ja kipujen taustalla soi kasarimusa Billy Idolista Bruceen, a-hasta R.E.M:iin - kirjan lopussa on soundtrack. Sam soittaa kitaraa ja laulaa itsekin. Myös leffoista ja kirjoista puhutaan ja niitä siteerataan; kirjojen alkulauseita jopa keräillään. Samin äidillä on kirjakauppa, joten kirjat ovat pojalle tuttuja. Nimiteos Hard Land opiskellaan koulussa, koska sen kirjoittaja William Morris on kuuluisin kaupunkilainen, ja runoteoksen perimmäistä viestiä selvitellään. Aikuistumisessa siinäkin on kuulemma kyse. (En tiedä, onko kyseistä teosta tai kirjailijaa oikeasti olemassa, oletan että ei.) Surua Wells kuva Samin kautta paljon ja kauniisti:

"Elin vain päivästä päivään, ja vähin erin tajusin jotain: suru ei ole pikamatka, eikä se ole maraton. Ja tällä matkalla oli hetkiä, jolloin minulla meni paremmin, ja myös hetkiä, jolloin en tahtonut millään saada henkeä."

Hurmaava kesäkirja, nuoruuskirja, surukirja, kasarimuistelokirja, ystävyyden kuvaus ja laatuteos komeana suomennoksena. En oikein keksi, kenelle tämä ei sopisi luettavaksi; ajankohdasta huolimatta kokemukset ovat ajattomia ja tunnistettavia.  

Soundtrack Volume 1 ja 2 löytyvät YouTubesta, Spotifystä ja sivulta https://benedictwells.de/soundtracks/

Benedict Wells: Hard Land. Aula 2023. Suomennos Raimo Salminen. Kansi Anders Carpelan.

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Sveitsiläis-saksalaisen kirjailijan viisas teos on täynnä hiljaista voimaa.

Se kertoo tarinan Julesista, joka sisaruksineen jää orvoksi lapsena vanhempien kuollessa auto-onnettomuudessa. Jules on vasta 11-vuotias pieni poika joutuessaan sisäoppilaitokseen, isoveljensä Martyn ja isosiskonsa Lizin tavoin.

"Käännän katseeni katseeni takaisin kohti sisäoppilaitosta, joka on miellyttävän kaukana, ja kuvittelen mielessäni, mitä muut paraikaa tekevät ilman minua. Kuinka he laskevat mäkeä kelkoilla ja puhuvat tytöistä, kuinka he puuhaavat kaikenlaista typerää ja härnäävät toisiaan ja menevät silloin toisinaan liian pitkälle, kunnes hetkeä myöhemmin kaikki on taas unohdettu. Vähitellen alkavat yhä syvenevästä hämärästä loistaa ensimmäiset valot, ja ajattelen entistä, sattuman typistämää elämääni Münchenissä, mutta koti-ikävä on enää pelkkä haalistuva arpi."

Huolettomuus ja hyväntuulisus, jotka normaalisti kuuluvat lasten maailmaan, olivat sisaruksilta kadonneet, ehkä iäksi? Julesin on vaikea saada ystäviä, eikä Martystä ja Lizistä ole apua. Mutta on tyttö, Alva, jonka kanssa hän voi jutella vaikeistakin asioista.

"Että tämä kaikki on tavallaan kylvämistä. Internaatti, koulu, se mitä sattui vanhemmilleni. Se kaikki kylvetään minuun, mutten voi nähdä mitä se tekee minusta. Sato tulee vasta aikuisena, ja silloin on liian myöhäistä."

Jules ja Alva ovat parhaat ystävät vuosia, kunnes tapahtuu kummallinen sattumus ja välirikko, ja heidän tiensä erkanevat. Käy kuten vääjäämättä käy, lapsista tulee aikuisia. Tarina jatkuu.

Kirjoittaja kuvaa sisarusten ominaisuuksia kiinnostavasti. Martysta kasvaa mies, joka osaa viihdyttää seuruetta kertojantaidoillaan, mutta toisaalta myös vetäytyä omaan maailmaansa. 

"Koska hän ei kuulunut niihin, jotka ymmärtävät elämää vaistonvaraisesti, hänen täytyi hankkia viisautensa vaivaa nähden, lukemalla."

Liz on levoton sielu, josta veljet ovat aina huolissaan. Marty menee naimisiin Elenan kanssa (ja jos johonkuhun kirjan henkilöistä, samastun Elenaan.) Jules on pitkään yksin; hänen on vaikea unohtaa Alva. He tapaavat; Alva asuu Sveitsissä ja on naimisissa. Hän kutsuu Julesin tutustumaan kotiinsa ja mieheensä, joka on vaimoaan vanhempi. Ikäero alkaa näkyä, Alva hoitaa miestään, ja hänen ja Julesin suhde muuttuu. Pääseekö Jules vihdoin yksinäisyydestään?

Hieno tarina, joka ei huuda, vaan vie mukaansa ilman revittelyjä ja ylidramatisointeja: pohdiskeleva ote jättää lukijalle paikkoja ajatella. Voiko tapahtua niin, että elämä jossain kohtaa luiskahtaa väärälle raiteelle ja "me siitä lähtien elämme toista, väärää elämää." Onko järjestelmän virhe korjaamaton, miettii Jules. 

Suomennos on Raimo Salmisen taattua ammattityötä. Piti oikein tarkistaa, onko hän suomentanut myös loistavan Robert Seethaalerin Kokonaisen elämän, onhan sekin saksalaiselta kielialueelta ja samalta kustantajalta. Kyllä on. Kirjoissa on muutenkin jotain samaa, vahvaa hiljaista viisautta. Trilleritykitysten jälkeen tällaista on nautinto lukea. Wells sai kirjastaan Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ilmestymisvuonnaan 2016. Kyseessä on Wellsin neljäs kirja, ensimmäinen suomennettu.   

Yleisvire on haikea ja herkkä, muttei pelkkää surua. Nousee ajatuksia siitä, miten ihmisestä tulee se mitä hän on: onko perusolemus aina olemassa vai olisiko ihminen toinen, toisenlainen, toiselle raiteelle jouduttuaan? Ja onko niillä, jotka joutuvat mielestään väärälle raiteelle, vaikeampaa vai helpompaa; ehkä he jopa oppivat tuntemaan ja tunnistamaan itsensä muita paremmin? 

"Vaikea lapsuus on kuin näkymätön vihollinen, ajattelin. Ikinä ei tiedä, milloin se iskee." 

Kenelle: Pohdiskelijoille, elämäntarinoiden ystäville, hiljaisuutta kestäville. 

Muualla: Kirjojen kuisketta -blogi uskoo kirjan valloittavan suomalaisten sydämet. 

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen (Vom Ende der Einsamkeit). Aula 2021. Suomennos Raimo Salminen. Kansi Laura Noponen.

Kustantajan lukukappale.