Oi Oodi, vielä kerran!

Ajattelin tehdä teille koosteen keskustakirjasto Oodista, mutta toisaalta, sellaisen teki kollegani jo rakentajan sivuille, joten mitäpä turhaan kertaamaan. Sieltä näkyvät kommentit niin rakentajan, arkkitehdin kuin kirjastolaitoksenkin näkökulmista. Etenkin rakennustöitä johtaneen Teron kirje kirjastokävijöille, "Oodi on nyt teidän", liikuttaa!

Muutama kuva ja tunnelma kuitenkin avajaisista, joita on juhlittu tänään ja eilen, noin 55 tuhannen ihmisen voimin. Oodi on nyt livenä vielä upeampi kuin olisi voinut odottaa, jos mahdollista. Yläkerta on kirjaimellisesti taivaanomainen - ihmisten ilmeet siellä oli mahtava nähdä (itselläkin silmät kostui). Vaikka tila on valtava, hälyn tuntua ei ollut, akustiikka pelaa.

Tosin nyt avajaisjuhlallisuuksissa oli paljon ohjelmaa, joka näkyi ja kuului, koko talossa: kirjailijahaastatteluja, tanssiesityksiä, musiikkia. Jari Tervo veti väkeä tapansa mukaan, Anja Snellman ihasteli taloa, Sinikka ja Tiina Nopola saivat myös olla ensimmäisten joukossa esiintyjinä kirjataivaan haastattelutilassa, joita on muuten kaksi, molemmissa päissä.

Käyttäjät ottivat tilat hienosti heti haltuun, työ- ja harrastushuoneet täyttyivät hetkessä.

Presidenttipari piipahti myös sekä puhumassa että tutustumassa taloon. Vauhdikkaasti: sain jälleen kerran kuvan presidentin niskasta.

Tärkeitä Oodi-henkilöitä kuvissa: johtaja Anna-Maria Soininvaara kurkkaa, Tero Seppänen, arkkitehti Antti Nousjoki, joka yhtenä kolmen arkkitehdin ryhmästä suunnitteli koko komeuden.

Rakennusprojektina Oodi on ollut ainutlaatuinen monin tavoin. Kaikki on mennyt kuten piti ja aikataulussa ja budjetissa on pysytty, mutta rakentamisessa - varsinkin näin erikoisen talon - on aina yllätyselementtejä ja pientä säätöä, niin tässäkin. Ulkoverhous ei ehtinyt avajaisiin ihan valmiiksi, koska arkkitehtuuri ja palosuojauksesta vastaavat viranomaiset eivät täysin (yhden hehkulampun tehon verran) natsanneet, mutta ongelma on hoidettu, kuten Radio Rock kertoo. Ja avajaisissa huomattiin, että tilojen käytössä tulee yllätyksiä henkilökunnalle, mikä on ymmärrettävää ja odotettavissa, kun täysin uusista ratkaisuista puhutaan ja vasta opetellaan. Kirjastoväen intoa ja paloa oli hieno katsoa: miten ylpeitä he ovat Oodista ja tekemisestään, ja syystä. Uskon, ettei Oodin toimivuus jää tekijöistä kiinni. 

Kaupunkilaisten olohuone -ajattelu näyttää toimivan, jos näin varhaisessa vaiheessa voi asiaa arvioida. Juttelin kymmenien jos en satojen kävijöiden kanssa, ja palaute oli ylitsevuotavan hienoa. Ymmärrän, että ensimmäiset kävijät ovat kirjastomyönteistä väkeä ylipäänsä, eikä juhlassa oikein muuta voi sivistyneiltä ihmisiltä odottaakaan kuin kiitoksia. Tai tilanteessa, jossa näkee tuon kaltaisen rakennuksen ensi kertaa. Lähitulevaisuus näyttää, miten uuden ajan kirjasto oikeasti otetaan vastaan ja miten se toimii. 

Mitä Oodi tarjoaa minulle kirjahulluna? Työkiireissä en ole sitä ehtinyt aiemmin miettiä. Lainasin kirjan! Ainakin nyt alkuun uutuuksia on hyvin saatavilla. Kantsun kirjasto säilyy peruskirjastonani naapurissa, mutta luulen, että Oodissa tulee piipahdettua usein. Kurkkaamassa uutuustarjontaa, nautiskelemassa paikasta, joka on valoltaan ja näkymiltään kirjataivaassa aina erilainen ulkosään mukaan. Ylimmässä kerroksessa ei ole yhtään perinteistä seinää, vaan kaikki on läpinäkyvää, lasia, pilareita myöten. Valtava kansalaisparveke, josta on näkymä suoraan Eduskuntataloon, aukeaa kesäksi, mikä taas muuttaa tilaa ja sen näkymiä. 

Aivan varmasti vien sinne kaikki etenkin ei-helsinkiläiset vieraani, ja ensin tietysti laajennetun perheeni - kuten kummi- ja muuta lähilapset - nuoret ja pienimmät. Todennäköisesti myös työhön ja harrastuksiin liittyviä tapaamisia sijoittuu Oodiin jatkossa.

Mutta nyt sanoja on jo tarpeeksi tai liikaa: paras keino tutustua Oodiin on käydä paikan päällä. Oodi kannattaa kokea itse.  

Oi Oodi! Aiempi juttu kirjabloggareiden vierailusta rakenteilla olleeseen Oodiin.

Oi Oodi!

Saimme työnantajani YIT:n vieraiksi Helsingin tulevaan keskustakirjastoon Oodiin joukon kovan luokan lukijoita ja kirjastojen suurkuluttajia, kirjabloggaajia. Pääsimme bloggarikollegoiden kanssa katsomaan paikan päälle, millainen talo on tulossa ja miten uudenlainen, uniikki kirjasto rakennetaan.

Tiloja meille esittelivät kirjaston tuleva johtaja Anna-Maria Soininvaara ja YIT:n Tero Seppänen (kuvassa vasemman- ja oikeanpuoleinen).

Kohtaamispaikka

Oodi sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kansalaistorilla, Sanomatalon, Kiasman ja Musiikkitalon läheisyydessä. Sijainti on ihanteellinen Oodin tavoitteeseen olla kansalaisten kohtaamispaikka.

- Oodin on tarkoitus olla kaupunkilaisten olohuone, jonne sisääntulokynnys on matala, toteaa Anna-Maria.

Myös talon arkkitehtuuri on vertaansa vailla: helsinkiläinen ALA-arkkitehtitoimisto voitti vuonna 2013 ratkenneen Helsingin kaupungin järjestämän Oodin arkkitehtisuunnittelukilpailun. Kilpailuun tuli noin 550 ehdotusta, noin puolet Suomesta ja puolet ulkomailta. Tuomaristo perusteli valintaansa:

"Ehdotuksen arkkitehtuuri on erittäin korkeatasoista, rennon suurpiirteistä ja mieleenpainuvaa. Ehdotus antaa erinomaiset lähtökohdat kirjaston täysin uudenlaisen toiminnallisen konseptin kehittämiseen." 

Ylinnä on taivas

Rakennus koostuu kolmesta kerroksesta, joista ylin on varsinainen perinteinen kirjasto, kirjataivaaksi nimetty. Koko kerroksen laajuinen tila on väliseinätön, ja sen ulkoseinät ovat lasia. Kirjahyllyjen maksimikorkeus on 150 cm. Avaruutta ja valoisuutta riittää! 

Valoa tuovat lisää pyöreät kattoikkunat, valokuilut. Tilan valaistus elää ulkomaailman säänvaihteluiden mukaan. Lasiseinissä on arkkitehdin suunnittelema kuviointi, joka muistuttaa rei'ittäjästä tulevaa paperisilppua.

Kolmannen kerroksen avoin Kansalaisparveke tarjoaa upeat näkymät Eduskuntataloon, Kansallismuseoon, Finlandiataloon ja muualle Töölönlahden alueelle. Parvekkeelle tulee kahvila, jossa voi istuskella hyvän lukemisen kanssa tai muuten vain ideoimassa ja ajattelemassa. 

Ideat käytäntöön ja jakoon 

Toinen kerros puolestaan on tumma ja luo ulkoasullaan vinttimäistä tunnelmaa. Sitä tuovat muun muassa puulla päällystetyt pilarit ja musta katto, johon talotekniikka on jätetty näkyviin.

Jos sait yläkerrassa huippuidean biisiksi, tekstiksi tai muuksi tuotannoksi, täällä voit sen toteuttaa.

Kerroksessa on istuskelutilaa ja harrastustiloja rumpujen soittohuoneesta keittiöön, studiosta ompelutilaan sekä erikokoisia tiloja kirjoitus- ja audiovisuaalisia töitä tai palaverien pitoon. 

Avoimeen alakertaan on helppo tulla yksin tai porukassa viihtymään tai etsimään tai jakamaan tietoa. Alakertaan sijoittuvat erilaiset palvelupisteet, ravintola ja elokuvateatteri, jonne sijoittuu KAVI:n Kino Regina. Siellä katselemme tulevaa valkokangasseinää kuvassa alla.

Uusia rakentamisen ratkaisuja

Koko rakennus perustuu erikoiseen rakentamisen ratkaisuun: infrarakentamisen keinoja on hyödynnetty talonrakentamisessa. Kaksi 360 tonnin painoista terässiltakaarta kannattelee taloa. Nyt rakennusvaiheessa niistä näkyy vielä osa, valmiissa rakennuksessa tuskin lainkaan.

Lasijulkisivu on myös vaikuttava näky, eikä isoimpien lasielementtien paikalleen laitto ollut sekään pikkujuttu. Nosturien apuna käytettiin imukuppeja, jotta lasit saatiin ehjinä ylös.

Kun kotimaisella kuusipuulla (Keski-Suomesta) verhoiltu julkisivu alkaa muotoutua, hahmottuu kokonaisuuden yleisilme kaupunkilaisille pian. Muuten, myös teräskaaret – kuten muutkin materiaalit mahdollisuuksien mukaan - ovat kotimaista tuotantoa, ja ne kuljetettiin Outokummun Tornion terästehtaalta paikalle yöaikaan erikoiskuljetuksina. 

Samalla puolella pöytää

Myös rakentamisen ohjauksessa käytetään ajanmukaisia menetelmiä. Siihen kuuluu muun muassa ns. Big Room -työskentely, jossa kaikki osapuolet – rakennuksen tilaaja, arkkitehdit ja rakentaja sekä muut urakoitsijat – kokoontuvat säännöllisesti viikoittain. He käyvät läpi tilanteen ja ratkovat kysymykset ja haasteet yhteisen pöydän ympärillä.

Kun tehdään täysin uudenlaista, ratkottavaa riittää, mutta yhdessä miettimällä ratkaisut ovat aina löytyneet ja osapuolten mittava osaaminen on täysimääräisessä käytössä. Aito yhteistyö johtaa YIT:n kokemuksen mukaan hyviin tuloksiin isoissa rakentamishankkeissa; sujuva eteneminen on kaikkien etu.

– Toimii hienosti ja säästää paljon aikaa ja viestittelyä, kun eteen tulevat asiat voidaan sopia saman tien, rakentamisesta vastaava Tero kertoo. (Kuvassa Tero ja Anna-Maria).

Uutta kirjastomaailmassa

Oodiin tulevat aineistot hankitaan osin uusina, osin kerätään muista kirjastoista, kertoo Anna-Maria. Helsingin Kirjasto 10 lakkaa Oodin avautuessa joulukuussa 2018, ja sen työntekijät sekä osa kokoelmista siirtyvät uusiin tiloihin.

Helsingin kirjastopalveluiden tavoite on luoda aineiston kiertojärjestelmä, jossa kirjat ohjataan niihin kirjastoihin, joissa niitä kysytään eniten. Oodissa otetaan käyttöön ensimmäisenä Suomessa ns. älykäs kellutusjärjestelmä, jossa algoritmi laskee, mihin kirjastoon palautuskirja kannattaa sijoittaa.

Myös muita uusia työtapoja on suunnitteilla, ja tarkoitus on kierrättää henkilökuntaa myös muualta saamaan oppia Oodista ja levittää kokemustietoa muillakin tavoin. 

Kävijöitä odotetaan noin 10 000 kansalaisen verran vuorokaudessa. Oodi avautuu joulukuussa 2018 juhlallisin menoin, mutta pönäkän juhlavuuden sijaan siitä vaikuttaa tulevan käyttäjilleen rento, ihmisläheinen ja keskustaan mukavaa pöhinää tuova paikka, jollaista Töölönlahdelle on odotettu jo vuosikymmeniä. Tuskin maltan odottaa!

Muualla: Oodi-kierroksesta kertovat blogeissaan Bibbidi Bobbidi Book, Elämä on ihanaa ja Kirsin Book Club. Voin muuten kertoa, että Oodista ja Suomen upeasta kirjastolaitoksesta ollaan kovasti kiinnostuneita ympäri maailmaa ja kyselyjä siitä meille viestijöille riittää!

Kuvat: Havainnekuvat ALA-arkkitehdit, muut kuvat YIT/omiani.

Edit: Lisää Oodista myöhemmin.

http://www.oodihelsinki.fi/

Sieluni hymyt -haaste ja menovinkkejä

Sieluni hymyt, kaunis sanapari, jonka takana on vielä kauniimpi ajatus sen muistamisesta, miten paljon syitä on onnellisuuteen. Eikös ole tutkitusti niin, että kiitollisuuden tunne tekee ihmisestä onnellisemman? Ja myönteisyys on kaiken valituksen ja vihapuheen keskellä asia, jonka soisin nousevan myös somessa. Siksi osallistun haasteeseen, joka kuuluu näin:

"Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen."

Mistä lähtisin purkamaan? Leveimmät hymyt ja hersyvimmät naurut sieluni saa perheestä: miehen kanssa palvomme, passaamme ja hemmottelemme häikäilemättä toistemme lisäksi kolmea lapsenlasta (myös heidän vanhempansa saavat osansa). Tuota porukkaa parempaa ei ole. Kerran tuntematon mies kysyi multa kadulla, mikä naurattaa: olin huomaamattani hymyillyt ajatellessani jotain lasten nasevaa juttua. Olin hämilläni kysymyksestä, ja mies kiirehti selittämään, että eikunhänvaansiksi, että on kiva nähdä iloisia ilmeitä. Niinpä, kenestä ei olisi, naama mutrussa sitä vain tavallisesti tulee kuljeskeltua.

Vaikka syytä mutruiluun ei oikeasti olisi, kun mietin tätä, edellistä ja tulevaa viikkoa. Edellisellä viikolla lomailin ja vietin aikaa porukan kanssa (mm. rakennettiin lumiukko). Tapasin myös lahjakkaat ja ällistyttävän fiksut kummilapseni - kaksi hyvää syytä leveään hymyyn. 15-vuotiaalla pojalla ja 11-vuotiaalla tytöllä on tietysti hyvin erilaiset maailmat. On hienoa ja avartavaa saada olla niissä mukana.

Myös harrastuspuoleen olen panostanut: normaalin lukemisen ja bloggauksen lisäksi ilmoittauduin niin moneen kirja- ja blogiaiheiseen tapahtumaan kuin ennätin. Näin siksi, että alkuvuodesta ja syksyllä aika ja voimat menivät töissä (josta siitäkin nautin, mutta jätän tarkemman hehkutuksen pois, työjutut eivät ehkä sytytä laajemmin; hymyn puolelle listaan kuitenkin), ja monta hyvää tilaisuutta meni ohi. Nyt päätin ottaa vahingon takaisin.

Viime viikolla kävin neljässä tapahtumassa, kuvassa Kuukauden kirjaklubi (linkki on tätä edelliseen tapahtumaan) ja huikean taitava Katri Lipson (lukekaa Detroit!) Outi Mäkisen haastateltavana, Anna-Riikka Carlson odottaa haastisvuoroaan oikealla. Oli antoisa ilta, kirjailijoita ja kirjapuhetta riitti, ja kirjafriikki Taru Torikka DJ:nä soitti mainiota musaa. Stella Polariksen improt viihdyttivät, Hannu Risku teki tosta vain biisit esitellyistä kirjoista - ja ne osuivat ällistyttävästi kunkin kirjan henkeen, eikä hän liene niitä edes lukenut. Tai mistä minä tiedän: kuitenkin Lipson Nirvana-tyyliin, tamperelainen Saara Kesävuori popedamaisesti tai bitch-lit-kirja virtenä olivat täsmäiskuja.

Ensi viikolla ohjelmassa on kaksi teatterikäyntiä plus kirjavinkkausilta Kannelmäessä. Kirjastotäti Tuulikki ja minä kirjabloggaajana kerromme kirjoista, lukemisesta ja blogeista. Aika hymyilyttävää! Toivottavasti kirjanystäviä tulee asukastilamme, Kantsun Olkkarin, täydeltä. Tapahtuma on to 7.4. klo 18-20 os. Vanhaistentie 3, pub Tartanin takana, tervetuloa! Kantsun Olohuone muuten toimii täysin vapaaehtoisvoimin, ja siellä tehdään upeaa työtä asukkaiden viihtyvyyden ja auttamisen eteen. Kannelmäki-liikkeestä kerroin aiemmin joulukalenterissa (jossa siinäkin jo pohdin onnellisuutta).

Teatteri Jurkka kutsui bloggaajia katsomaan Joan Didionin omaelämäkerrallisten kirjojen pohjalta dramatisoitua näytelmää, Didionina Kristiina Halkola - eikä siinä kaikki. Saimme kurssin teatterikritiikkien kirjoittamisesta! Ihan mahtavaa, takuulla hymyilyttävää. Teatterijuttuja saattaa tulla blogiin enemmän. Mutta kirjoja ne eivät syrjäytä; vaikka viihdyn teatterissa, kirjat ovat kuitenkin ykköseni, aina. Mutta pari muutakin blogi-ideaa mulla olisi, jos vaan olisi aikaa...

Teatterista puheen ollen: tehtiin tällainen juttu Q-teatterin ja Zodiakin

kanssa. Vai ei muka asukas voi vaikuttaa alueensa tapahtumiin ja kulttuuritarjontaan - kyllä voi, ainakin Helsingissä (hymyt kotikaupungille). Jaana Taskinen vei meitä muun muassa penkomaan Q:n pukuhuoneisiin ja pukeutumaan, ja Pate Pesonius otti valokuvia, niistä myöhemmin, mutta ohessa luokkakuva (jossa emme ole päärooliasuissamme, muuten vaan höpsöiltiin). Pitäiskö mun vaihtaa polkkatukkaiseksi blondiksi?

Pieniä hymyn aiheita: olen jakanut viikon aikana neljä kirjaa täsmäiskuina heille, joiden arvelin juuri ao. kirjoista pitävän. Hirmu tyytyväisenä omaan nokkeluuteeni, ja kohteliaasti saajat ottivat kirjat vastaan (todellisesta kiinnostuksesta en ehkä halua tietää :-)). Hymyilyttää myös se, että olen saanut siivottua kirjahyllyä aika lailla, uusia kirjoja odottamaan.

Ja jos kynnet hyvin, kaikki hyvin. Luottokynsihoitajani Helmi on taitava ja ihastuttava vietnamilaistaustainen yrittäjä, joka ei tukien varassa elä, vaan tekee hurjasti töitä: hän avasi jo toisen liikkeen Ruoholahteen äskettäin. Mutta näitä kynsiä ei hänkään vielä ole onnistunut minulle tekemään... Sitä odotellessa.

Kannelmäessä kulkiessa autot pysähtyvät aina suojatien eteen, mikä ilahduttaa ja ylpeyttää. Ns. ökyalueilla näin ei nimittäin ole. Tätä ilmiötä olen ihmetellyt jo vuosia. Hymyä kantsulaisille autoilijoille ja etenkin sille kuskille, joka eilen pysähtyi tyhjällä kadulla täydestä vauhdista odottelemaan, että tämä täti köpöttelee kadun yli.

Mitä vielä? Kesä on tulossa, lomia
suunnitellaan, odotettuja tapaamisia ja muita tekemisiä - ja pian alkaa mökkikausi! Vapusta lokakuulle olemme viettäneet jo toistakymmentä vuotta viikonloput Mäntyharjulla, se vain kutsuu niin kovaa. Kuulen jo kuikan huudon korvissani...

Mies on juuri siellä käymässä, joten hyvän kirjan kanssa jatkan iltaa. Eipä hassumpaa kaiken kaikkiaan. Parin viikon päästä listani olisi taas toisenlainen. Kiitos Ullalle haasteesta, ja heitän sen eteenpäin Tuijalle, Kirsille ja Kirsin Book Clubin jäsenille. Voi listata, numeroida tai vaikka tehdä akvarelleja, tyyli on vapaa. Mitä hymyn aiheita teidän sieluistanne löytyy?

Kirjamessuetkot ja kirjastovieras

Harvoin, jos koskaan olen kirjoittanut kirja-alan tapahtumista: tiedättehän, niistä harva-se-ilta-tapahtumista, joissa bloggaaja juo skumppaa ja frendeilee kirjailijoiden kanssa. Bloggaajan työ on niin raskasta, että se vaatii vastapainonsa.

Mutta nyt teen poikkeuksen: Image-lehti järjesti keskiviikkona WSOY:n ja Johnny Knigan kanssa lukijoilleen upeat kirjamessuetkot, jonka kutsun luin huolimattomasti. Kuvittelin tilaisuuden normikokkareiksi, vähän markkinointipuhetta ja standardikirjaesittelyjä, seurustellaan, tavataan pari kirjailijaa ja muita alan ihmisiä, nautitaan tarjoiluista. Yllätys oli sitä suurempi.

Keitä paikalla: Miina Supinen, Pekka Hiltunen, Kaisa Haatanen, Elina Hirvonen ja Katja Kettu.

Huippuja kotimaisessa kirjallisuudessa!

Illan ohjelma oli pitkä, huolella mietitty ja täynnä itse asiaa. Aika lumoutuneena kuuntelin kaksi tuntia ja ylikin kirjailijoiden juttuja kirjoistaan, taitavan Taru Torikan (vas.) haastattelemana. Taru muun muassa vetää Radio Helsingissä Suurta hesalaista kirjakerhoa ja Kansallisteatterin Lavaklubilla Nuoren Voiman Liiton Prosak-iltoja.

Hän on siitä erikoinen toimittaja, että hänestä suorastaan loistaa rakkaus ja into kirjoihin ja kirjallisuuteen sekä suuri tietämys niistä - ei voi olla itsekin innostumatta (jos ei sattumalta jo olisi).


Esitellyt kirjat ja kirjailijoiden lempikirjat:

Miina Supisen Mantelimaa kertoo ikuisesta joulumaasta. Jos se kuulostaa sinusta helvetiltä, luet oikeaa kirjaa. Kirja myös auttaa, jos alat stressata jouluvalmisteluista jo lokakuussa. Lisää seuraavassa bloggauksessa. Lempikirjoja: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Mihail Bulkakovin Saatana saapuu Moskovaan.

Pekka Hiltusen uusimmasta kerroin jo. Ei uutta sanottavaa. Lempikirjailijoita: Pirkko Saisio jaTove Jansson. Myös Peter Hoeg. (Uskon että viimemainitusta voi kehittyä vielä nobelisti)

Kaisa Haatanen (oik.) on keksinyt täysin uuden kirjagenren: turkey-lit. Jos chick-lit kertoo huumorilla alle kolmikymppisistä elämänsä miestä kiihkeästi etsivistä naisista, turkey-lit kertoo meistä, joilla kaulanahka roikkuu eikä pariutumisvietti enää ole keskiössä. Oikeasti hihityttävän kerronnan kautta ujuttuu Meikkipussin pohjalta mukaan rautaista asiaa. Lempikirjoja: Täällä Pohjantähden alla.







Elina Hirvonen on yksi vaikuttavimpia tekstintekijöitä, joita tiedän. Hän osaa koskettaa lukijan herkimpiä tuntoja. Hän on myös merkittävä bloggariurallani: ensimmäinen kerta, kun osallistuin kirja-alan tapahtumaan bloggaristatuksella, toi esiin tekstini kirjasta Kauimpana kuolemasta. Kuulin Anna-Riikka Carlssonin nostaneen sen silloisen työpaikkansa Avain-kustantamon uutisvirtaan. Silloin tajusin, että tekstejäni lukevat muutkin kuin minä itse, mikä oli aikamoinen ahaa-oivallus. Uusin romaani, Kun aika loppuu, on myös ravisuttava. Kirjailija on kuulemma jossain vaiheessa halunnut kirjoittaa myös kevyttä, mutta aiheet johtavat aina todella syville vesille.
Lempikirjailijoita: Eeva-Liisa Manner, Arundhati Roy.
Kuvassa vasemmalla Elina, oikealla Miina.

Katja Kettu, tuo suomalaisen kirjallisuuden kirkkaasti säihkyvä tähti, oli juuri -  jälleen kerran - tullut Kätilö-käännösmarkkinointimatkalta suoraan kirjamessuetkoille urheasti jet lagista huolimatta. Yöperhosesta olen myös blogannut. Lempikirja: Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira.

Olin jälleen kerran hillittömän ylpeä upeista kirjailijoistamme; hienojen kirjojen lisäksi heidän esiintymiskykynsä ja luontevuutensa yleisön kanssa ovat vaikuttavia, vaikka he varmasti ovat vetäneet samoja esityksiä kymmeniä kertoja, eri kielillä. Kyllä näitä kelpaa lukemisen lisäksi katsella, kuunnella ja viedä maailmalle!

Ja sitten ne skumpat, Pekka Hiltusen kera. Cheers!

Dekkareita ja teatteria

Seuraavakaan ilta ei sujunut ilman kirjailijatapaamista: Leena Lehtolainen vieraili Kannelmäen kirjastossa ja kertoi uusimmasta Maria Kalliosta, sarjan tekemisestä ja muista kirjoitustyön saloista.

Lisäksi ehdittiin hieman käsitellä Sata kohtausta Sadusta -kirjaa. Sen maailma, teatteri, kuulemma kiinnostaisi kirjailijaa - siis kirjoituspuoli. Antoisa keskustelu tämäkin, yleisönä olimme innolla mukana. Kiitos!

Uraan vaikuttaneista ja käytössä kuluneista kirjoista kysyttäessä lista oli pitkä, onhan lukeminen tavallaan osa kirjailijan työtä. Rikoskirjallisuus on tietysti dekkaristin lempilaji: Henning Mankell, P.D. James ja Ruth Rendell mainittiin, suomalaisista Matti Yrjänä Joensuu, monien muiden joukossa.

Sivulauseessa selvisi muuten ilahduttavasti, että Lehtolainen lukee säännöllisesti Simo Puupposta eli Aapelia, josta lisää blogissani ja muidenkin blogeissa lähiaikoina, tarkemmin sanoen 23. lokakuuta, jolloin Aapelin syntymästä on kulunut tasan sata vuotta.

Bongaa bloggarit! Kantsun kirjasto 30.9.

        

Kannelmäen kirjasto järjestää kirjablogiaiheisen keskustelutunnin tiistaina 30.9. klo 18.

Tuija Takala (oik.) blogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja.  ja minä kerromme harrastuksestamme.

Kirjabloggaamisesta

Arja: Alun perin blogini piti kertoa elokuvista, teatterista ja mistä vain - kunnes tajusin realiteetit. Kirjat ovat minun juttuni. Blogista tuli lukemisen erottamaton lisäosa ja huonon muistin tuki. Ajatukset kirjasta säilyvät tallessa, ja olen aina pitänyt kirjoittamisesta.

Tuija: Minulle kirjabloggaaminen on elämänikäisen lukuharrastuksen lisämauste, väylä pohtia kirjakokemuksia. Joukossa on joskus juttuja taiteesta, draamasta ja musiikista. Jaan kirjavinkkejä ja saan niitä muilta, se on lisäbonus.

Arja: Aloin itse myös etsiä kirjasuosituksia blogeista, kun lehdissä kirja-arvosteluja on aika vähän. Bloggari ei korvaa ammattikriitikkoa, mutta jos lukee paljon, jostain on hyvä saada tietoa siitä, mitä kannattaisi lukea.

Miten kirjoitamme?

Tuija: Blogeja välillä parjataan juoniselosteista ja hehkutuksesta. Minusta blogeissa todella vaihtelevalla tavalla tartutaan luettuun, yleistää ei voi.

Arja: Se onkin blogien suola; jokainen pitää niitä omalla tavallaan. Lukijana kannattaa etsiä blogeja, josta itse saa eniten, koska valinnanvaraa on. Minä pyrin kertomaan kirjan herättämistä ajatuksista, myönteisistä ja myös kielteisistä, liittyvätpä ne kirjan sisältöön, aiheeseen tai tekstin tasoon. Otsikoinnissa käytän kirjan nimeä, jotta postaus olisi helpompi löytää. Lisäksi käytän kirjan kansikuvaa. Tietysti pyrin lukemaan sellaisia kirjoja, joista luulen pitäväni. Siksi painotus on myönteiseen suuntaan.

Tuija: Pyrin perustelemaan innostukseni, ja perustelen myös, miksi jokin juttu lukemassani kirjassa ei nappaa. Juonesta kerron joskus jopa vähemmän kuin kirjan mainostekstit. Otsikoin ja rakentelen postaukseni vapaasti, minulle ei ole niissä tiettyä sapluunaa. Luetun tunnelma vaikuttaa omaan kirjoittamiseen. Sen mukaan otan myös itse kirjakuvat – kuvaaminen on minulle lisäpiriste.

Arja: Tunnelma on tärkeä – jokin kirja vie mukanaan ja joku ei. Nimenomaan siitä pyrin sanomaan jotain. En anna kirjoille tähtiä enkä tee rankkausta, sillä hyvin erityylisiä kirjoja on minusta mahdoton verrata. Mo Yang vastaan Arne Nevanlinna? Antti Heikkinen vastaan Paul Auster?

Lukemisesta

Arja: Luen kaunokirjallisuutta, muistelmia ja tietokirjoja. Romaanissa monikerroksinen tarina, joka jättää lukijalle mielikuvituksen varaa, on parasta. Suomalaisista uutuuksista ilahdun erityisesti. Meillä on hienoja kotimaisia kirjailijoita, mistä olen todella iloinen.

Tuija: Minä luen eniten kaunokirjallisuutta ja etenkin proosaa. Tarinat ja ihmiskohtalot vetävät puoleensa. Odotan hyvältä proosalta kerronnalla ja henkilökuvauksella säväyttämistä. Jokusen runo- ja tietokirjan luen vuosittain. Postailen myös selkokirjoista.

Kuluvan vuoden kirjasuosikeista

Tuija: Olemme lukeneet kuluneen vuoden aikana aika paljon samoja kirjoja. Ainakin Donna Tarttin Tiklistä innostuimme molemmat. Siinä sekoitetaan häpeilemättä ja viihdyttävästi eri lajityyppejä.

Arja: Tikli ja Donna Tartt ovat huippuja! Niitä, joihin voi uppoutua kuin lapsena Anna-kirjoja ja Viisikoita lukiessa.

Tuija: Kate Atkinsonin Elämä elämältä teki myös suuren vaikutuksen. Mahdollisten maailmojen luominen antoi ajateltavaa. Kirjan teema ja rakenne yllätti, siksi ilahdutti.

Arja: Pidän näistä vähän kokeilevista kirjoista: ei niitä aina jaksaisi lukea, mutta välillä. Kotimaisista esimerkiksi Minna Lindgrenin Sivistyksen käsikirja oli sellainen aikanaan. Hän on muuten kirjoittanut mainiot Ehtoolehto-kirjat. Tuo vanhuusteema taitaa nyt olla aika tapetilla? 

Tuija: Tänä vuonna on ilmestynyt hienoja esikoisromaaneita. Vaikea on valita yhtä suosikkia, joten latelen neljä, joissa kaikissa on persoonallista ja taitavaa kerrontaa ja kiinnostava rakenne: Neljäntienristeys, Kultarinta, Kissani Jugoslavia ja Elävän näköiset.

Arja: Anni Kytömäen Kultarinta on minulle ollut vuoden paras kotimainen. Se sai minut katsomaan luontoa uudella tavalla. Jos Tuntematon herätti sodanvastaisuuden, Kultarinta näyttää, miksi luonto on suomalaisille tärkeä. Enkä minä edes pidä luontokuvauksista!

Syksyn odotetut

Arja: Syksyltä odotan Antti Heikkisen Juice Leskisen muistelmia. Asko Sahlbergilta, Tuomas Vimmalta ja Antti Tuurilta on syksyllä tulossa kirjat, jotka luen varmasti. Ja Per Pettersonilta! Anna-Leena Härkösen, Olli Jalosen ja Leena Lehtolaisen uusimmat olemme jo kummatkin lukeneet. Ja monta muuta on kirjastojonossa. Kiitos Helmetin, uutuudet saa nopeasti lukuun, kun varaa ajoissa.

Tuija: Kirjaston varaussysteemi on tosiaan loistava! Best seller -hylly on sekin kovassa kulutuksessa. Syksyn kirjoista odotan Haruki Murakamin ja Sirpa Kähkösen uutuuksia. Murakamissa minua viehättää arvaamaton reaalifantasia. Värittömän miehen vaellusvuodet sijoittuu osin Suomeen, ja se on ensimmäinen suoraan japanista käännetty Murakami, se lisää mielenkiintoa. Kähkösen Kuopio-sarja on komeaa kotimaista historiaproosaa, jossa yhden perheen kautta katsotaan itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenten elämää läheltä ja koskettavasti. Graniittimies vie rajan taa, eli aika käsittelemätön kaunokirjallisuusaihe Neuvostoliittoon loikanneiden kohtaloista kiinnostaa minua kovasti. Ja onhan muitakin odotuksia syksylle, varmasti joitain odottamattomia kirjoja!

Arja: Historia on alkanut kiinnostaa iän myötä, ja jopa sotakirjat. Äskettäin luin Antero Raevuoren kirjan Helsingin pommituksista.

Tuija: Kyllä, historia kiinnostaa, ja kiinnostaa myös oleva ja tuleva ja… Lukeminen ja bloggaaminen vie mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin.


Tule kuulemaan lisää Kantsun kirjaston kulmahuoneeseen ensi tiistaina!

Kirjabloggaajia pääsee tapaamaan myös Helsingin kirjamessuilla 23. - 26.10.2014 Messukeskuksessa Boknäsin osastolla, jonka sohvalla päivystää messupäivinä aina joku noin paristasadasta kotimaisesta kirjabloggaajasta.