Britt Bennett: Äidit

Äitiys- ja vanhemmuuskirjallisuus ei ole suosikkigenreäni, mutta kirjailijan nimi ja Keltaisen kirjaston laadukas tarjonta houkuttelivat tarttumaan kirjaan. Huomasin, ettei se niinkään käsittele äitiyden tuntoja tai kasvatuksen ongelmia vaan oikeastaan päinvastaista, äidittömyyttä.

Sillä päähenkilöt, ystävykset Nadia ja Aubrey, ovat menettäneet äitinsä. Seikka yhdistää heitä, vaikka he muuten ovat kovin erilaisia. Kirjan tapahtumat alkavat, kun tytöt ovat 17-vuotiaita amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Isänsä kanssa asuva Nadia on fiksu ja tähtää yliopistoon. Varovaisempi Audrey hakee turvaa kirkosta. Hänestä huolehtii isosisko Mo.

"Häntä huolestutti, että Aubreysta oli tullut kiihkouskovainen kaheli. Että sisko alkaisi nähdä Jeesuksen kuvia palaneessa paahtoleivässä tai puhua kielillä kesken kaiken tai osoittaa mieltä homoparien häissä."

Pieni yhteisö nojaa kirkkoon, joka valvoo ja tietää jokaisen asiat, ahdistavuuteen asti. Pastorin poika Luke kasvaa kurissa ja nuhteessa, äitinsä tiukan katseen alla. Mutta nuoret hölmöilevät. Nadia tulee raskaaksi ja teettää abortin. Ja pitää salaisuuden itsellään, kertomatta asiasta edes parhaalle ystävälleen Aubreylle. Päätös osoittautuu katastrofaalisen huonoksi. Se vaikuttaa kolmikon koko loppuelämään. 

Tarkkaa psykologista kuvausta, koukuttavaa kerrontaa, uskottavia henkilöitä ja tilanteita - taitavaa työtä Bennettin tapaan. Lisäkierteen tuo taustakuoro: yhteisön vanhemmat naiset, äidit, jotka seuraavat silmä tarkkana kaikkea ja kaikkia. Kuoro toimii kertojana, joka taustoittaa nuorten tekemisiä kokemuksensa voimin. Sen ääni tuntuu välillä jopa uhkaavalta, välillä toteavalta ja kylmän järkevältä, mutta ei koskaan empaattiselta, vaikka väittää kantavansa naisista huolta. Kannanotto uskonnon ulkokohtaiseen harjoittamiseen (jota lukemieni kirjojen mukaan Amerikassa paljon harjoitetaan)?

"Nykyään tytöt joutuvat ensin hakeutumaan aivan likelle miestä, nähdäkseen onko tästä mihinkään, ja sitten voikin olla jo liian myöhäistä. Olimme mekin kerran tyttöjä. On kihelmöivää rakastaa sellaista, jolta ei koskaan voi saada vastarakkautta. Omalla tavallaan vapauttavaa. Ei siinä mitään häpeämistä ole, että rakastaa mitätöntä miehenretaletta, kunhan sen vain hoitelee hyvissä ajoin pois alta. Sellaiset naiset ovat traagisia, jotka ripustautuvat mitättömiin miehiin, tai pahemmassa tapauksessa antavat sellaisen ripustautua itseensä."

Mistäpä Nadia olisi oppinut luottamuksen ilmapiiriä? Aika kuluu, elämäntilanteet muuttuvat. Miten he onnistuvat aikuisten välisissä suhteissa, omien perheidensä perustajina? Eroon toisistaan kolmikko ei kuitenkaan vaikuta pääsevän. 

Surkuttelu ja sääli häivähtävät, vaikka kerrankos ihminen ja etenkin vielä lapsi virheitä tekee. Niiden pitkät lonkerot tuntuvat silti kohtuuttomilta. Surullinen mutta ei toivoton kertomus, elävä ja kipeä. 

Kenelle: Kasvutarinoiden ystäville, nuoruuskuvauksesta kiinnostuneille, ahtaan yhteisön asukeille. 

Britt Bennett: Äidit. Tammen Keltainen kirjasto 2023. Suomennos Maria Lyytinen.

Britt Bennett: Mikä meidät erottaa

Kertomus värillisistä kaksosista, joista toinen päättää ryhtyä valkoiseksi, on levottomutta ja jännitystä herättävä - hyvällä tavalla tarinaa ahmivasta lukijasta, vähemmän hyvällä päähenkilöistä, luulen. Tytöt syntyivät vaaleaihoisina, joten kun Stella häipyi perheestä ja alkoi elää valkoisena valkoisten joukossa, se tapahtui päällisin puolin vaivatta. Hänestä tuli neiti Vignes, tunnontarkka sihteeri, joka pysytteli mieluiten omissa oloissaan, ystävystymättä kenenkään kanssa.

"Joskus hän pohti, oliko neiti Vignes kokonaan toinen henkilö. Ehkä hän ei ollutkaan naamio, jonka Stella itselleen puki. Kenties neiti Vignes olikin jo osa häntä, kuin hän olisi itse jakautunut kahtia. Voisi päättää, kumpi näistä naisista olisi, kumman puolen kasvoistaan kääntäisi esiin."

Sisäisesti muutos oli järisyttävä. Hän joutui jättämään sisarensa Desireen, joka oli aina ollut puolet Stellasta, sekä mustan äitinsä. Tytöt olivat yhdessä karanneet pikkukaupunkilaisesta, köyhästä kodistaan tajuttuaan, etteivät he siellä pääsisi elämässä eteenpäin. Mutta Stellan päätös oli yllätys myös Desireelle, joka toimi päinvastoin: hän nai mustan miehen ja sai yönmustan tyttären, Juden. Ja poti huonoa omaatuntoa ja ikävää Stellan suhteen. 

"- Eihän se ole Stellan oikeaa elämää! Desiree sanoi. - Koko juttua ei olisi edes tapahtunut, jos en olisi käskenyt sen ottaa sitä työpaikkaa. Tai raahannut sitä New Orleansiin. Se kaupunki ei tuonut Stellan elämään mitään hyvää. Siinä asiassa olet aina ollut oikeassa. 

Hänen äitinsä mutristi huuliaan. - Ei se Stellan ensimmäinen kerta ollut, äiti sanoi. - Mitä?"

Stella halusi pysyä poissa, aika kuluu. Judesta kasvaa aikuinen, samoin Stellan tyttärestä Kennedystä, varakkaassa kodissa kasvaneesta hemmotellusta itsensäetsijästä, johon Jude yllättäen törmää. Jude tietää äitinsä sisaresta, Kennedy ei. Onko asia syytä paljastaa ja millainen sotku siitä syntyisi? Onko oikeasti mahdollista vain päättää olla joku muu kuin on? Jude yrittää päästä tätinsä kanssa yhteyteen, samoin Kennedy äitinsä, joka ei koskaan kerro tyttärelleen lapsuudestaan mitään tämän kyselyistä huolimatta. Kennedyä jäytää ajatus, että äiti salailee jotain, ehkä jopa valehtelee. Juden ja Desireen suhde on avoimempi, muttei niin avoin, että tyttö kertoisi tietonsa äidin kadonneesta sisaresta. 

Desireen ja Stellan ominaisuuksia periytyy tyttärille ristiin. Disneymäistä happy end -huipennusta on turha odottaa, eihän elämä niin mene. Tarina on kiinnostava ja terävä tutkielma identiteetin muodostamisesta, ylisukupolvisuudesta ja olosuhteiden vaikutuksesta ihmisen - tytön - kehitykseen. Se ei syyttele eikä osoittele, vaan kertoo ja näyttää, koukuttavalla tavalla. Lukemisen arvoinen. Ihonvärin rooli on pohjoismaalaisella katsannolla Amerikassa hätkähdyttävän vahva edelleen; kaukana ajastamme ei olla, 1980-luvun lopulle päädytään.

Kenelle: Identiteetin etsijöille, sukuaan vihaaville tai siitä piittaamattomille, yksilön roolia yhteisössä miettiville, sukupolvivaikutuksia pohtiville, rasismia tutkiville, tarinanystäville. 

Muualla: Hieno sukupolvitarina, sanoo Kirja vieköön. Bennettin luomat henkilöt ovat kiinnostavia ja moniulotteisia, sanoo Kirjakaapin kummitus.

Britt Bennett: Mikä meidät erottaa. (The Vanishing Half). Suomennos Maria Lyytinen. Tammen Keltainen kirjasto 2021.