Lukuvuosi 2023: yllättävän täysi

Niin monena vuonna olen raportoinut lukemieni kirjojen määriä, että tajuan laskennan turhaksi ja voin vetää yleistyksen. Viimeisten kymmenen vuoden keskiarvo on selvä. Olen ihminen, joka lukee 165 kirjaa vuodessa. Plus miinus viisi, tuossa luvussa määrä aina keikkuu työ- tai muista elämäntilanteista riippumatta. 

Vuonna 2023 niistä oli tietokirjoja 11, muistelmia tai elämäkertoja 17, kolme esseekirjaa ja kolme runokirjaa, loput fiktiota. Ensimmäinen vuosineljännes toi monta herkkua, kuten Joonatan Tolan Hullut ihanat linnut, Anna Eklundin Lautapalttoon, Heidi Airaksisen Maa jota ei ole -kirjan ja Alex Schulmania, joka on niitä kirjailijoilta, joilta on luettava kaikki, aiheesta riippumatta. Sellainen on myös Karl-Ove Knausgård. 

Toisella neljänneksellä moni luottokirjailija iski pöytään ehkä parhaintaan koskaan, kuten Anne Vuori-Kemilän Maahan viilletty raja. Tietopuolella vaikuttivat Elina Hirvonen Katri-Helena-kirjallaan ja Juha Itkosen Teoriani perheestä, esikoiskirjailijana debytoi hienosti Tuomas Aitonurmi. Spefissä täräyttivät Mia Myllymäki ja Anni Nupponen. Käännetyissä Orhan Pamukin Ruttoyöt lumosi, samoin Pierre Lemaitren Loistavat vuodet.  

Kolmas neljännes toi historiaa. Benjamin Labatut ja Maailman kauhea vihreys yhdistyi Oppenheimer-elokuvan aiheisiin, Paula Havaste aloitti uuden kiinnostavan sarjan, samoin uudet tekijät Silja-Elisa Laitonen ja Karin Collins. Kjell Westö jatkoi westömäisen viehättävää tyyliään Mollylla ja Henryllä. 

Josta päästään jo kirjamessukauteen ja lukuisiin palkintoehdokkaisiin, enkä niitä kertaa tässä, paitsi syksyn sadosta mainitsen Aino Vähäpesolan ja Maarit Verrosen, joiden töistä pidin paljon, jälleen. Suurenmoinen epävire voitti Kalevi Jäntin palkinnon! Messuista lisään yhden Helsingin kirjamessujen virallisen kuvan, johon huomasin päässeeni ohjelmajohtaja Villen vieressä. Kuva Emmi Kähkönen.

Teatterissa vuoden ehdoton kohokohta oli Helsingin kaupunginteatterin Pieni merenneito, joka sai kauneudellaan katsojan silmät kyyneltymään ja sanat katoamaan. 

Kirjatapahtumiin osallistuin messuilla Turussa ja Helsingissä. Kuopiossa kävin Marko Kilven Rokkia ja rikoksia -illassa, mainio täsmäisku dekkarifaneille. Saimme kuulla Markon lisäksi kuuden huippudekkaristin ajatuksia ja asioita dekkarigenrestä hyvän ruuan äärellä. Tästä voisi kasvaa entisten Dekkarifestareiden korvaaja eräillä säädöillä ja suuremmalla panostuksella taustavoimina. Ideoita syntyi! 

Esimerkiksi kustantamojen yhteinen hanke: vaikka verisesti (genreen sopivasti) kilpaillaan, yhteinen tapahtuma ei veisi hurjasti yhden resursseja mutta edistäisi alaa. Alueellisesta painotuksesta puhumattakaan, vaikkapa Kirjakantti- ja/tai Savonia-palkintoyhteistyöllä, yritys-, kaupunki- tai maakuntatason osallistamisella. Isompi tapahtuma saattaisi kerätä kävijöitä muualtakin, ja "kaikillahan" on Savon seudulla sukua tai tuttuja, joita voisi samalla käydä moikkaamassa. 

Suvusta ja perheestä puheen ollen. Tein ulkomaille reissun tässä porukassa keväällä Amsterdamiin Vermeeriä ja muita taiteilijoita ihmettelemään - 8-vuotias matkalainen ei pitänyt kaupunkilomasta, hän lähtee kuulemma jatkossa vain rantalomalle, muut siedimme - ja syksyllä Veronaan ja Garda-järvelle. Halusin nähdä omin silmin, onko kyseinen järvimaisema yhtä kaunis kuin oma mökkijärvemme. Ei tietenkään ole, komea silti, ja reissu kolmen rakkaan 19-vuotiaan kanssa oli ihana. 

Kannelmäessä kirjakävelyt jatkuivat, ja saimme mukaan myös kovan tason kirjailijavieraita. Tuija Takalan, yhden kirjailijan ja tapahtumajärjestäjän, lisäksiTuomas Aitonurmen ja Juha Itkosen. Kirjailijatapaamisia oli useita, kuten Katja Kettu Malminkartanon kirjastossa, Juha Hurme ja Riikka Ala-Harja Kannelmäen kirjastossa, ja hurmaavat Westön veljekset (meillä on upeita vieraita ja tapahtumia Kanneltalossa!). Tuija toimi monessa haastattelijana, ja hänen blogistaan löytyy niistä juttuja. Kuvassa alla vas. Katja Kettu, oikealla Tuija. Joka myös kirjailija itsekin, runoilija ja selkoistaja. Blogia kannattaa tutkia. 

Muitakin kirjablogiystäviäni oli vuodessa läsnä. Julkisuudessa näkyi Kirsin Book Clubin Kirsi, joka veti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraatia hienosti. Samoin Jotain syötäväksi kelpaamatonta -bloggaristi Gregorius, jonka munkkilupausta saimme olla todistamassa - ensimmäistä suomenkielistä munkkilupausta sitten uskonpuhdistuksen! Tapahtuma oli vaikuttava ja lämmin. Myös Hesari kirjoitti aiheesta. 

Kirsin kirjanurkan Kirsi (kuva alla) puolestaan antoi klassikkokirjavinkkejä Me naiset -lehdessä. Yhdessä kävimme Ateneumissa, joka kutsui kirjasomea tutustumaan toimintaansa. Saimme nähdä Edelfelt-näyttelyn ja kuulla työn taustoista sekä muun muassa taideväärennöksistä, joista löytyy hämmästeltävää - silkkaa dekkariainesta. Sain myös osallistua Kirsin Book Clubin kirjailijatapaamiseen, jossa vieraina olivat hämmästyttävän ja upean 1001 tapaa tappaa aviomies -teoksen kirjoittajat Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola. Kuvia ja juttua linkin takaa.

Tapasin Amman paitsi Turun kirjamessujen kuulussa discossa myös muun muassa hänen mökillään Pielavedellä (kuva alla). Turistireissuksi meni, kävin samalla Urho Kekkosen syntymätorpassa (kuva sen verkkosivulta) ja tutustuin Iisalmeen. Oli ihanan kesäistä.

Muutamissa upeissa kirjajulkkareissa sain ilon olla läsnä. Jani Saxell järjesti omannäköisensä juhlat, joissa väki viihtyi pitkään. Pekka Kytömäen Historian pienmiehiä julkistettiin Oodissa, samoin Katja Leppäluodon Mehiläisen paino. Minna Rytisalon (kuva alla) Jenny Hill saatettiin maailmaan juhlavasti. Ja Katri-Helena-kirja, Elina Hirvosen tekemänä. Kohde ja kirjailija matsasivat täydellisesti niin tässä kuin syksyllä ilmestyneessä Vilkkumaa-kirjassa, jossa Maija Vilkkumaa ja Miina Supinen tekivät yhteistyötä. Aina näin onnellisia parituksia ei synny, huomasimme myös vuoden mittaan.

Ja olin itsekin vähän julkinen! Viisas kollegani Mari julkaisi Storytelissä audiodokumentin perheen perustamisen vaikeudesta. Uusperheellisenä sain olla pikkuisen mukana, kuuntele jakso 6, jos haluat kuulla perhekuvioistani. Marin julkaisu on viestinnän ammattilaisen varmaa työtä, ja sisältö koskettaa useampaa kuin luulisikaan. Koskettaa, naurattaa ja liikuttaa. Kertoo myös ajankuvasta, ajattelen. 

HelsinkiLit tyydytti maailmankirjallisuuden nälkää, kuvassa Eduard Louis. Olen ostanut liput jo tälle vuodelle. Blogistania valitsi vuoden parhaat kirjat, siis vuoden 2022, tämän vuoden alussa. Juhlava ja iloinen julkistus tehtiin Hyvinkäällä, Takakansi-podcastin pitäjän Marko Suomen Arkikulta-kahvilassa (kuvani jutun alussa). Hmm, nyt huomaan kirjoittaneeni surkean vähän kirjatapahtumista, yritän parantaa jatkossa. Toisaalta, niistä löytyy kuvia somesta, minun ja muiden. 

Mökkeily Mäntyharjussa on ohjelmassa noin puolet vuodestamme, etätyö onnistuu tarvittaessa, ja samalla voi nauttia järvi-Suomen parhaista puolista. Lukeminen keskeytyy usein siihen, että maisemaa vain jää tuijottamaan. Etkö sinäkin jäisi?

Taidekeskus Salmelassa on käytävä vuosittain, ja Koirakiven kesäteatterissa. Vuoden näytelmä kertoi Katri-Helenan elämäntarinan musikaalina, ja esitys oli jälleen kerran upea, ammattitaitoinen ja koskettava. Kuvassa istun katsomossa, oli sateinen päivä, mutta katto suojaa. Upea oli myös Anneli Kannon Rottien pyhimys -kirjaan perustuva musikaali Helsingissä teatteri Kapsäkissä.

Luen paljon uutuuksia, lähinnä kotimaisia, joita vuonna 2023 luin 90. Ulkomaisia uutuuksia kertyi 46. Naiset jyräsivät, 165 kirjailijasta heitä oli peräti 109 - yllättävää, koska yleensä määrä on noin tasan. Sama tahti jatkuu, mutta tietokirjoja haluaisin lukea enemmän. Olen utelias maailmasta ja etenkin historiasta. Tämä kuu voisikin olla tietokirjojen tammikuu, myös blogissa!

Hyvää vuoden jatkoa 2023! Ainakin lukiessa se on aina hyvä, vakuutan. Vuoteni ei tuntunut erityisesti "kirjavuodelta", mutta nyt muistellessani huomaan sen olleen täyteläinen ja rikas. Tapahtumia ja tapahtumia oli paljon, myös tässä mainitsemattomia. Kiitos siitä kirjailijoille, kirjasomeystäville, kustantajille ja muille vaikuttajille ja osallisille! 

Magdalena Hai: Sarvijumala

Kauhu kiehtoo, etenkin teinejä. Finlandia-palkinnon 2023 lasten ja nuorten kirjasarjassa (hassu paritus muuten, ovat niin erilaisia) sai Magdalena Hai Sarvijumalallaan. Kirjailija on alan konkari, joten huonoa ei häneltä odota eikä saa.

Sarvijumala tihkuu kauhua nuorten arjessa, mikä on pelottavinta kuviteltavaa. Elämän ja kuoleman raja, joka on ollut selkeä, alkaa häilyä. Voiko se oikeasti siirtyä hetkittäin? Eivätkö tätä mieti kaikki jossain vaiheessa? 

Päähenkilö Lauri kertoo rehellisen oloisesti kokemuksistaan. Hän on ollut lähellä kuolemaa auto-onnettomuudessa, jossa hänen äitinsä menehtyi. Poika herää sairaalassa, hengissä mutta loukkaantuneena. Isäkin on poissa. Kova kokemus ja raskas taakka 17-vuotiaalle.

Onneksi Lauri on henkisesti hyvinvoiva nuori mies, vaikka hän itse välillä epäilee mielenterveyttään. Ja onneksi hänellä on läheisiä, tädin perhe, joka pitää hänestä huolta, lukija voi hengähtää helpotuksesta. Ehkä poika piankin pääsee hyvään vauhtiin paranemisessa. Ikäistensä tavoin Lauri kaipaa kuitenkin kavereita ja sosiaalisuutta, eikä vähimpänä tyttöihin tutustumista.

Tai tyttöön: Vilja-Maaria kiehtoo häntä, vaikka Lauri tietää tällä olevan ongelmia kotona. Ja tyttö on Lauria vanhempi, mikä tuossa iässä voi olla kohtalokasta. Silti heillä tuntuu olevan jokin selittämätön yhteys. Lauri on varma asiastaan: hän haluaa tutustua Vilja-Maariaan enemmän.

Tapahtumat johtavat oudoille oville. Teini-iän pelot ja henkilöiden omat karmeat kokemukset tiivistyvät pelottaviin kohtaamisiin vieraiden voimien, ehkä tuonpuoleisten kanssa. Ehkä ne ovat totta, ehkä mielikuvitusta, mutta ne tuntuvat tosilta Laurille, Vilja-Maarialle ja Laurin ystäville Nikolle ja Joonakselle. Mikä lukija on siinä sanomaan, ettei näin voisi käydä? Uskottavuus on hermostuttavan korkealla. Niko-serkusta pidin, hänen huumorinsa keventää ja tuntuu aidolta nuorten sanailulta. Joonas kannattelee tapahtumien etenemistä. 

Magdalena Hai vakuuttaa ja kietoo kauhun verkon tiukasti lukijan ympärille. Tunne välittyy ja tarttuu. Onneksi tarina on lyhyt, sen uskaltaa lukea ja jännite pysyy, tekstiä ei ole turhaan pitkitetty. Teinilukijoita ajatellen - heitä, jotka seuraavat verkosta kauhua innokkaasti - tunnelma ja pituus vaikuttaisivat juuri oikeilta valinnoilta, sisällöstä puhumattakaan. Tehoaa myös vanhaan aikuiseen (jos vastakohta on nuori aikuinen). Vaikkei se ole tietenkään suositus nuorten silmissä. Aina kun saan luettua jonkin NA-kirjan, mietin, miksen lue niitä enemmän, sillä ne ovat hyviä. Niin nytkin.

Kenelle: Kauhun ystäville noin 15-vuotiaista ylöspäin, heittäytyville, nuorten maailmaan sukeltaville, mielikuvitusta ja tunnelman rakentamista ihaileville. 

Muualla: Ei sorru kliseisiin eikä ällöttävyyksiin, sanoo Tähtivaeltaja-blogi, jonka arvion teki Yöpöydän kirjat -kirjablogisti. Siniset helmet -blogi sanoo kirjaa täydellliseksi nuortenkauhuksi. Se yksi alun kielivirhe on tosi harmittava, mutta juuri muita virheitä kirjassa ei ole. Komea kansi kruunaa kokonaisuuden, jonka ostin joululahjaksi pian 17 vuotta täyttävälle läheiselle. Hän ei juuri lue, mutta rakastaa ruutukauhua, joten odotan ja tiristän kommentteja! 

Magdalena Hai: Sarvijumala. Otava 2023. Kansi Karin Niemi.