Riina Tanskanen: Tympeät tytöt osa 2, Luokkakipuja

Sarjakuvapiirtäjä, kirjailija, yhteiskuntakriitikko. Muun muassa näillä sanoilla kustantaja kuvaa Riina Tanskasta, jonka Tympeät tytöt ilmestyi vuonna 2021 ja ihastutti taidokkaalla kynänjäljellään mutta ennen kaikkea raikkailla ajatuksillaan tyttönä ja naisena olemisesta. Joku sanoo kerrankin suoraan!

Toinen osa on vielä upeampi, riemastuttavampi ja tärkeämpi kuin esikoinen, jos mahdollista. (Lainasin adjektiivit itseltäni.) Suorastaan hihkuin lukiessani taustaa sukupolvien edelleen jatkuvalle epätasa-arvolle ja sen ilmentymille, noitavainoineen kaikkineen.  

"Läntiset miesajattelijat ovat viimeiset vuosituhannet näperrelleet parhaan kykynsä mukaan tarinaa, jossa naiset saavuttavat korkeimman onnen kodin piirissä."  

Kodinhoito ja hoivatyö kun ovat ilmaisia näin näppärästi järjestettynä, yhteiskunta kiittää! Tanskanen tykittää ajatteluvääristymiä, joihin lapset jo pienestä kasvatetaan, ja purskauttaa esiin muiden perheenjäsenten ja yhteiskunnan hulluimmat, mutta kaikille tutut, puolet. Emme näe sitä, mikä on liian lähellä? 

Boy meets boy -osiossa patriarkaatti ja kapitalismi solmivat kestävän liiton, joka sinetöi naisen vähemmän ansaitsevan aseman ja sysää päävastuun perheestä vaimo-oletetulle. Kovaa faktaa lukuina isketään pöytään, mutta niin hauskassa ja komeassa muodossa, että ne tulee lukeneeksi kuin huomaamatta, hups! ("En halua, että joudut turhaan rasittamaan suloisia aivojasi.") 

Auttaako naisen tilannetta girl-bossius ja kaikenlainen voimaantuminen? Jos ei, ainakin siitä voi tehdä somesisältöä tai perustaa verkkokaupan! Vaikka asuisi maaseudulla, joka on yksi kirjan teema. Lähdetkö samalta viivalta asuessasi pellon reunassa ja kehkeytyäksesi hulluksi lukijaksi muun tekemisen puutteessa (hikari!) kuin ne, jotka ovat hoksanneet syntyä pääkaupungin ytimeen ja siirtyvät itsestäänselvästi yliopistoon? 

"Mun äiti on lääkäri ja isä toimittaja - eli aika perusperhe." "...mun iskä omisti sen gallerian." "Tajusin, mitä kaikkea sitä voi periä kotoaan ennen kuin vanhemmat ehtivät edes kuolla." "Tuntuu vaan niin tyhmältä koko ajan!" "Jääkiekko-otteluahan voi hyvin ajatella kolmen näytöksen draamana."

Jos suurin taidekokemus ja kulttuurinen pääoma on Twilight, on välimatkaa kurottavana. Ja kun sen tekee, jotain myös menettää, toteaa sarjakuvan tyttö. Luokkahypystä voi seurata haamukipu, hän sanoo. Ei maaseudun väkeä silti hymistellä, se saa hyvinkin osansa kirpeän osuvista huomioista. Ja työelämä, jossa ketjukahvilan myyjästä tulee puolen tunnin perehdytyksellä intohimotyötään tekevä barista. 

Hyvinvoinnin korostamisesta saattaa muodostua myös ikuisen (ja kaupallisen) tavoittelun itsekkyysansa. Eikä nyt puhuta enää vain Insta-kuvien vertailusta tai pinkin lisäilystä sinne tänne. 

"Mut jos me kaikki voidaan huonosti, ehkä ongelma tosiaan on jossain muualla kuin meissä itsessämme."

Pääseekö tympeitä tyttöjä pakoon enää kukaan? Alussa mainittu poikapari tai heidän hyvä kaverinsa AY-pomo? Toivoa sopii, että ei. Riemukasta ja viisasta sanottavaa tyttöjen ja naisten elämästä, aiheen valtavuutta ajatellen hienosti rajatussa kehyksessä (sopii sarjakuvaan), mutta mitään ei voi väittää todenvastaiseksi. Tämän kirjan kohdalla kannattaa swaipata oikealle. 

Samantyyppistä sarjakuvaa tekee Ruotsissa Liv Strömqvist; jostain syystä en ole blogannut hänen kirjoistaan, vaikka olen lukenut muutaman. Yhteiskunnallista, osuvaa ja hauskaa sarjakuvaa on syntynyt tältä Tanskasta parikymmentä vuotta vanhemmalta tekijältä kymmenisen teosta, kuusi suomennettua, jos oikein laskin. Ja jos oikein muistan, hänellä on Tanskasta vahvempi feministinen ja tekstillinen painotus töissään. Tanskanen on vasta uransa alussa, mihin ehtiikään!

Kenelle: Lukio-ikäisille ja hieman vanhemmille tytöille peruskoulutukseksi sekä naisille niin työelämässä kuin kotona, ja kaikkien heidän läheisilleen.

Tympeät tytöt (osa 1): Aikuistumisriittejä 

Tanskasen ja kumppaneiden blogi Vita nuova kertoo tarjoavansa asiaproosaa ilmiöistä, sivistyksen ja paremman tulevaisuuden nimissä. Kukapa meistä ei niitä kannattaisi? (Retorinen kysymys, keksin heti monta vastausta.) 

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt osa 2: Luokkakipuja. Into 2025. Kansi ja taitto Emmi Kyytsönen.

Sinuhe-sarjakuva ja arvonta!

Sinuhe, lempikirjani! Tiesitkö, että siitä on tehty myös sarjakuvaversio? Törmäsin siihen viime kirjamessuilla Helsingissä, jolloin sarjakuvista tehty koostekirjanen julkistettiin.

Ruotsalainen sarjakuvataiteilija Bovil (Bo Vilson) piirsi sarjakuvaa, joka ilmestyi Ruotsissa 1950. Lehti oli Året i Runt - en tiedä, onko se nykyisen Året runt -lehden edeltäjä, saattaa ollakin, sillä kerran viikossa ilmestyvästä yleiskuvalehdestä oli silloinkin kyse. Suomeksi se julkaistiin Kansan kuvalehdessä seuraavana vuonna. Myös tämä lehti ilmestyi viikoittain, ja siinä julkaistiin kansalle perhekeskeistä, viihteellistä ja ilmeisen laatutietoista sisältöä, kuten Erkki Tantun Rymy-Eetu-sarjakuvaa. Sinuhe oli ilmestynyt Ruotsissa 1946, ja Bovil kiinnostui kirjasta.

Mutta Sinuhe-sarjikselle kävi ikävästi; taiteilija kuoli kesken työn, eikä koko tarinaa ehditty saatu sarjakuvamuotoon. Harmin harmin harmitus! Vaikka dramatiikka sopii kirjan henkeen, juuri tätä käännettä ei olisi toivonut - onhan idea loistava, ja toteutus myös. Viime vuonna Mika Waltari -seura kokosi Suomessa julkaistun viikkosarjakuvan yksiin kansiin, joissa piirroksia saa ihailla.

Piirrokset vievät välittömästi menneisyyteen. Seepiaväri korostaa historiaa, jossain vaiheessa hurviteltiin peräti kaksivärisyydellä! Kuvat ovat pienintä viivaa myöten tarkoituksenmukaisia ja tarkkoja, ne tavoittavat hienosti Sinuhen maailman. Ihmiset, esineet ja rakennukset on kuvattu juuri sellaisina kuin sarjakuva voi kirjaksi naamioidusta runsaudensarvesta toteuttaa. Voin vain kuvitella taustatyön määrän, jonka Bovil on joutunut kuvituksia varten tekemään Egyptin ja lähialueen historiaan perehtyessään. Asut, laivojen koristeet, huonekalut - en tiedä, onko niiden ulkoasu todenmukainen, mutta ainakin ne näyttävät oikeilta!

Piirrostyyli sarjakuvana on aikansa näköistä: muistan lapsena vanhalta paperilta ja puhtaalta pyykiltä tuoksuvalla mummon vintillä lukeneeni huolellisesti säilöttyjä vuosikertoja kuvalehdistä, joiden sarjiksista moni näytti juuri tuolta, ehkä siitä tuttuuden tunne.

Suomenkieliset puhekuplat ovat kökköjä. Eivät tekstiltään, vaan ulkonäöltään. Alkuperäinen sarjakuva oli kauniisti tekstattu - ruotsiksi tietysti - ja Suomessa asia ratkaistiin latomalla tekstit painokirjaimiksi, jotka joko istuivat puhekuplaan tai sitten eivät.

Koska sarjis ilmestyi kerran viikossa, tapana oli kerrata huonomuistisille tai uusille lukijoille jokaisen stripin (käytännössä sivun) alussa edelliset tapahtumat. Nämä kertovien jaksojen tekstit ovat jälkipuheen kirjoittaneen Jukka Parkkisen mukaan "alkuperäistä Waltaria, tosin hiukan stilisoituna." Puhekuplien suomentajasta ei valitettavasti ole säilynyt tietoa, mutta hän on selvinnyt hienosti (pilkutussäännöt lienevät olleet hieman erilaiset kuin nyt). En verrannut alkuperäistekstiin, mutta tyyli on ehdottomasti oikea eikä dramatiikkaa puutu!

"Sydämeni oli uhmasta ja surusta paisunut."

Jakso 26 jäi viimeiseksi täydeksi stripiksi. Suomalaisessa viikkolehtiversiossa siitä oli poistettu viimeiset ruudut ja ahdettu niiden tilalle tiivistys romaanin lopputapahtumista. Koko setin lukemalla saa kyllä käsityksen kirjan sisällöstä, mutta pahasti kesken se nautinnon ja jännityksen kannalta jää. Ehkä 60 tai 90 osaa olisi onnistunut kertomaan koko tarinan. Seuran julkaisussa näemme myös näytteitä Bovilin muista töistä ja yhden alkuperäisen, ruotsalaisen sarjakuvasivun - jossa siis tekstitkin ovat kohdillaan ja lajityypin mukaiset.

Hyvin hurahdin Sinuhen mukaan tätäkin kautta. Mikä todistaa sen, että hyvä, vahva tarina toimii missä tahansa formaatissa ja minä tahansa aikana, jos tekijät osaavat asiansa. Sinuhe-elokuvan ja kuunnelman rinnalla voisi hyvin elää myös kokonainen sarjakuva, tätä modernimpana ja kokonaisempana versiona; eläähän laji vireänä, ja aikuisten sarjakuvia on tarjolla enemmän kuin koskaan. Vinkkinä sarjakuvantekijöille. Bovilin versio ei korvaa kirjaa, mutta on erittäin mielenkiintoinen juonne ja näkökulma Waltarin tuotantoon ja Sinuhen julkaisun aikakauteen.

Ja koska minulla on ekstrakappale, arvon Sinuhe-sarjakuvan halukkaiden kesken: jos kiinnostuit, laita kommenttisi alle viimeistään su 1.5. Posti lähtee voittajalle seuraavana päivänä. (Se ei ole paksu eikä painava, kansineen 36 A4-sivun sarjakuvalehti.)

Kenelle: Waltari-faneille, historiahulluille, sarjakuvien ystäville, helposti omaksuttavaa klassikkoa kaipaaville, dramaattisen tarinan rakastajille.

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. Piirtänyt Bovil. Kansi: Jukka Parkkinen. Taitto: Merja Sainio. Mika Waltari -seuran julkaisu 2015.

Mika Waltari -seura Facebookissa.

* Edit 2.5.
Arvonta suoritettu - mieheni toimi onnettarena perinteen mukaisesti ja nosti nipusta Margit arvan (tykkään tehdä lippuarvontoja :-) )! Onnea ja ilmoitathan osoitteesi, niin posti lähtee matkaan.