Helsingin kirjamessut 2018: päivät 2 ja 3

Juutuin Punavuori-lavalle: Anne Vuori-Kemilän ja Rosa Meriläisen keskustelu kirjasta Taivas ilman reunoja oli erinomainen. Haastattelija oli perehtynyt kirjaan, ja kun molemmat lavaoliot ovat hyviä suustaan, esitystä oli ilo seurata. Vaikkei aihe ole iloinen, kirja on kirjoitettu vetävästi. Kuten kirjailija totesi: ei toimi, jos ankeasta aiheesta kirjoittaa ankeasti. Nuorten miesten syrjäytyneisyys on tärkeistä tärkein aihe, ja ainoa, mikä harmitti, oli keskustelun aikainen ajankohta, mikä verotti yleisöä.

Vain kontaktit toisiin ihmisiin voivat pelastaa yksinäisen nuoren miehen elämälle. Vuori-Kemilän mukaan kaikki voimme vaikuttaa siihen. Ja hän haastoi meidät kaikki: Kiitä! Sano nätisti! Katso kohti! Huomaa se kaveri kaupan kassajonossa, liikennevälineessä, missä vain - ettei hän ole vain ilmaa. Edes kerran päivässä. Pienet asiat saavat aikaan tunteen olemassaolosta, Vuori-Kemilä sanoo. Tähän haasteeseen lähden mukaan. Toivottavasti sinäkin?

Pertti Jarla tuli haastatteluun viime tipassa (eikä tämä ole mikään fingerporilainen vitsi!). Fingerporin ymmärtäjien tukiryhmäläisenä olin muiden läsnäolijoiden kanssa tyytyväinen tiedosta, että kaikki jatkuu ennallaan, vaikka kustantaja vaihtuu: Jarla on myyty Likelle. Strippejä ja kokoelmateoksia niistä ilmestyy samalla tavoin edelleen.

Jarlan lukijakunta on todella laaja. Hän mainitsi muun muassa kirkolliset piirit, joista kuulemma ideoita strippeihin tulee paljon. Kauas on edetty alkuajoista, joissa "Jeesuksen sovittamat housut" aiheuttivat paheksuntaa. Lukijoiden ideat ovat tärkeitä, vaikka niitä tulvii niin, että tuottaa vaikeuksia lukea kaikkia, saati vastata viesteihin. Osa kuitenkin pääsee julki piirrettyinä. Fingerporia julkaistaan useissa kymmenissä medioissa Suomessa ja maailmalla. Niistä on tehty muraaleja ja teatteriesityksiä, joista tuorein saa ensi-iltansa 7.2.2019 Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa.

Minna Rytisalo keräsi yleisön, joka ei mahtunut Senaatintorille, vaikka se oli messujen suurin lava. Rouva C:n suosiota ei tarvinne perustella. Yleisöä nauratti ohjelman juonto, jossa Minna Canth lausuttiin kirjoitusasun mukaan, h kuuluvasti. Samaa ilmiötä esiintyi messuilla: Pajtim Statovcin nimi meni juontajilta aika lailla poskelleen, samoin muutama muu. Vinkkinä messulavojen juontajille jatkossa: arvostaisimme, että nimet harjoitellaan etukäteen.

Kansainvälisiin koviin nimiin! Cecilia Samartin (alla) kirjoittaa viihteellistä draamaa, joka myy käsittämättömän paljon - Norjassa. Kuubalaissyntyisen amerikkalaisen kirjailijan kirjat ovat suosittuja muissakin Pohjoismaissa. Eikä kirjailija tai hänen agenttinsa osaa selittää ilmiötä. Olisiko syy sinä, että kirjojen värikäs maailma on ja henkilöt ovat niin kaukana ja niin vastakohtaisia kalvakoihin skandeihin? Erilaisuus kiehtoo, ja tietysti kerronnan taito. Samartinin uusin teos, Kirottu kauneus, on aiempia vakavampi ja pureutuu Yhdysvaltojen ja Meksikon raja-alueiden isoon ongelmaan. Huumebisnes pitää valtaa, ihmiskauppa kukoistaa.

Vielä painokkaammin samasta aiheesta kertoi Jennifer Clement (yllä). Hän on yhdysvaltainen, Meksikossa asuva kirjailija, joka on myös kirjailijoiden sananvapautta edistävän PEN Internationalin puheenjohtaja. Eli kaikkien maiden PEN-järjestöjen johtaja, jos asian haluaa niin ilmaista. Suomessa puheenjohtaja on tätä nykyä Venla Hiidensalo.

Tilanteet maittain ovat hyvin erilaiset, mutta Clement vaikuttaa olevan nainen paikallaan, kentän tuntevana ja asiallisesti sanomaa edistävänä. Jos tyttöjen asema maailmassa kiinnostaa, kannattaa lukea Varastettujen rukousten vuori, jonka sisarkirja on uutuus Rakkaudesta aseisiin (minulla vielä kesken). Minulle ensin mainittu kirja avasi täysin uuden todellisuuden, josta en tiennyt aiemmin mitään, ja avauksesta olen kiitollinen. Sillä se todellisuus on järkyttävä. Tämän päivän maailma ei näytä hyvältä muutenkaan. Ei myöskään Clementin mielestä. Sananvapautta uhkaavat monet tahot valtionjohdoista alkaen, naisten osa vaikuttaa vain kaventuvan. Tapasimme juuri, kun uutisoitiin pommilähetyksistä Trumpin vastustajille. Väkivalta ottaa sijaa demokraattiselta toiminnalta.

Mitä muuta näin? Näin Satu Vasantolan, Veera Niemisen, Anja Snellmanin, Liina Putkosen ja Antti Heikkisen, jotka kertoivat uusimmista kirjoistaan. Kirjailijasta salakuuntelijana kertoivat Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu ja Pasi Lönn. Yhteenvetona sanoisin, että totta kai kirjailijat ottavat teksteihinsä kokemuksia omasta elämästään ja ympäristöstään. Useimmiten ne ovat vain hienosti peiteltyjä tai mielikuvitukseen sekoitettuja. Ei kannata olla kirjailijan kaveri, sanoi Härkönen. Oikeasti hän kertoo ystävänsä kokemuksista uusimmassa kirjassaan luvan kanssa, mutta tavikselle saattaa silti olla järkytys nähdä oma tarinansa painettuna. Lönnillä onkin kertomansa mukaan jäljellä enää noin kaksi kaveria.

Joskus käy myös niin, että ihminen kuvittelee olevansa kirjan henkilö, vaikkei kirjailija olisi hänestä ikinä kuullutkaan. Minusta se kertoo hahmon onnistumisesta; todenmakuista. Todellisten ihmisten käyttö kirjan materiaalina ilman heidän lupaansa taas on mutkikkaampi juttu. Näistä muistamme kohutapauksia, tuoreeltaan vaikka tämän. Samaa haastattelua seurasin kuin HS ja ihmettelin järjestysmiesten isoa määrää.

Viihteelle heitin vakavien aiheiden jälkeen. Murhaaminen tarinassa viihdyttää monia, Marko Kilven ja Antti Tuomaisen kirjojen kanssa viihdyn itsekin (kuvasssa yllä). Heitä haastatteli Kirsi, jonka homma oli helppo. Kun savolaisen päästää ääneen, ei suunvuoroa tarvitse odotella, todisti Kilpi. Undertaker-sarjaa seuraan mielenkiinnolla, Tuomaisen uusin, Pikku Siperia, on vielä lukupinossa. Moikkasin myös Anniina Tarasovaa (kuva alla), jonka Venäläisille tilikirjoille on tulossa jatkoa!

Ja tervehdin sympaattista Stresa-kustantamoa, jonka kirjailijat ahdistin nurkkaan. Lukemiani heiltä ovat Pirjo Puukon (oik.) Mutkanlukutaito ja Pirjo Toivasen (vas.) Pyhä paha perhe.

Melkoiset messut jälleen - ja yleisöennätys rikkoutui. Myös ohjelmajohtaja Ronja Salmen tavoite saada entistä enemmän uusia kävijöitä toteutui. Upeaa on huomata, miten kirjat kiinnostavat suomalaisia. Tunnen olevani hyvässä seurassa innostukseni kanssa. Kolme täyttä päivää jaksoin. Aina messujen jälkeen pää on pari päivää pökerryksissä kaikista elämyksistä, joista tässä vain osa ja kiitos niille, keille se kuuluu: kirjailijat, kustantajat, messujärjestäjät, ystävät, kirjabloggarit ja kaikki kirjoja lukevat!

Lue myös: 
Helsingin kirjamessut, päivä 1
Helsingin kirjamessut, tärppejä

Helsingin kirjamessut 2017, osa 2/2

Kirjamessujen lauantai oli pitkä ja täyteläinen: aloitin Bonnierin perinteisellä bloggaribrunssilla, jonne nelisenkymmentä kirjabloggaajaa ja yksi vauva kokoontuivat nauttimaan kirjaesittelyistä.

Kiitos Marianna Kurtto, Heikki Valkama, Tuomas Kyrö, Joonas Konstig, Roope Sarvilinna ja  A.W. Yrjänä (kuvassa). Yrjänän komeaa kirjaa ihastelimme esineenä: se on näyttävä niin kansista kuin sisäsivuiltaankin. Kuva ei toista kirjan loistoa! Graafinen suunnittelu: Mika Wist.

Sieltä kipaisin katsomaan Kirjailijaliiton myöntämän Kirjailija kiittää
-palkinnonjaon. Kirjamessut ovat kaiken muun ohella tilaisuus, jossa jaetaan niin monenlaisia kirjallisuuspalkintoja, etten suuresta osasta ole kuullutkaan, mutta tästä olen: sen myöntävät kirjailijat henkilölle tai taholle, joka on "edistänyt merkittävällä tavalla suomalaista kirjallisuutta ja lukemisharrastusta sekä vaikuttanut kirjallisuuspoliittiseen keskusteluun."

Nyt sen sai kriitikko, tietokirjailija Ismo Loivamaa, joka on tehnyt työtä etenkin lasten ja nuorten tietokirjapuolella. Kuulosti hyvältä valinnalta, ja on hienoa, että tällainen tunnustus on olemassa, suoraan tekijöitä tekijöille. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen mainitsi asiallisesti, että myös kulisseissa tehtävä "näkymätön" työ kirjallisuuden eteen kannattaa huomioida. Hyvä niin.

Kiinnostavaan keskusteluun osallistuivat Vainosen lisäksi kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen ja kirjailija Helena Waris. Loivamaa ei itse päässyt paikalle. Todettiin kirjojen näkyvyyden väheneminen mediassa, samoin kirjastojen määrän pieneneminen. Ennen se oli lähipalvelu, jonne pääsi pyörällä tai kävellen. Myös kirjojen ostaminen on vaikeutunut kirjakauppojen vähentyessä. Marketit ovat - onneksi - ottaneet kirjoja hyllyilleen, jossa niitä voi ruokakauppareissulla napata mukaan, mutta valikoima (ja lisäisin: myyjän kirjaosaaminen) on rajallinen. Ilmiöksi nähtiin myös se, etteivät vanhemmat lue lapsilleen tai käytä heitä kirjastossa yhtä paljon kuin aiemmin. Päiväkodeissa on kuuleman mukaan nykyisin lapsia, jotka eivät yksinkertaisesti osaa käyttää kirjaa: miten sitä pidellään tai miten sivuja käännetään. Kuva perhealbumista, pienin lapsenlapsi mökillä.

Lasten ja nuorten kirjojen aiheista, mitä pinnalla nyt? Dystopioiden todettiin olevan jo nähtyjä. Niiden tilalle tai seuraan ovat nousemassa utopiat, myönteiset tulevaisuuden visiot. Nyt näkyvät perheteemat, joissa vanhemmat ovat poissaolevia ja/tai tunneköyhiä, tai perhe muuten hukassa. Mitä se kertoo meistä? Miksi kirjailijoiden todellisuudesta peilaamaa tilannetta ei huomata ja hyödynnetä yhteiskunnassa? Kannattaisi, koska he reagoivat nopeasti siihen, mitä ajassa on, todettiin. (Olen aina uskonut taiteilijoilla olevan maaginen tulevan ennakoinnin vaisto: se ei ehkä ole sen mystisempää kuin herkkyyttä, havaintokykyä ja paneutumista, mutta ensin mainittu tulkinta on herkullisempi.)

Lisää palkintoja: Selkokeskuksen Sesam-palkinto jaetaan selkokirjallisuuden edistämisestä. Nyt sen sai Avain-kustantamo. Selkokielelle on tilausta monin tavoin, kun mietitään vaikkapa opiskelujen kanssa kipuilevia poikia tai maahanmuuttajia.

Tällaisenkin bongasin: Hanna Kauppiselle on myönnetty Nuori Aleksis 2017 -palkinto esikoisromaanista Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut (Myllylahti, 2016). Palkinto jaetaan parhaalle edellisvuonna ilmestyneelle kaunokirjalle, saajan valitsee Äidinkielen opettajain liiton kokoama, toisen asteen opiskelijoiden raati. Hienoa, nuoret itse valitsevat!

Tärkeistä palkinnoista on vielä mainittava Ylen Seppo Puttosen, mm. Kirjojen Suomi -hankkeen isän, saama Rakkaudesta kirjaan
-tunnustus, joka jaettiin jo messujen alkajaisiksi. Oikeaan osui!

Tapasin ystäväni, draama-ammattilaisen Raija Airaksinen-Björklundin, jonka uusin oppikirja, Reuhurinteen teatterikirja, ilmestyi sopivasti messuille. Yhteistyönä Reuhurinne-sarjan äidin Tuula Kallioniemen ja kuvittaja Jii Roikosen kanssa tehty kirja tarjoaa havainnollista oppia alakoululaisten teatteriopetukseen. Selkeiden tekstien kanssa kulkevasta hauskasta piirroskuvituksesta (tai toisinpäin) voi vaikka bongata tuttuja...

Matti Rönkää kiitin terapeuttisesta ja nokkelasta Yyteet-kirjasta. Tuntemattomasta ei tätä nykyä pääse eroon missään, ei ainakaan tässä kirjassa! Rönkä on osoittautunut sanakyvykkääksi paitsi puhujana myös kirjallisesti: hänen lukuisia dekkareitaan en ole lukenut, Einosta pidin.

Näin myös Jouni Rannan: Hänen ja Marko Erolan taideväärennöksistä kertova kirja Vilpitön mieli on niin hämmästyttävä, että siitä ei moni (ainakaan taiteenostaja) uskalla sanoa yhtään mitään. Itse väärennösten taiteilija, Veli Seppä, ei halua astua julkisuuteen, kas kummaa.

Päivän päätteeksi tapasin kirjabloggariseurassa Teos-kustantamon kirjailijoita: Juhani Känkänen, Marjo Niemi, Jarkko Volanen, Maria Peura, Heikki Reivilä, Mikko Rimminen ja Juha Hurme. Sekä yleisö että esiintyjät olivat hyytyneitä tässä vaiheessa messuja. Kirjaesittelyt oli silti mukava kuulla -  ja Känkäsen mainio musiikkiesitys - vaikka kovin muodollisesti auditorioon meidät ja kirjailijaparat istutettiin. Lisää tapahtumassa monissa kirjablogeissa, katso vaikka kuva meistä Les, lue -blogissa.

Mikä puhutti messuilla erityisesti? Lukutaidon tila ja kehittyminen. Historia- ja sota-aiheet vetävät väkeä, ehkä näin juhlavuonna entistäkin enemmän. Mietteet kirjaformaatin ja kirja-alan muutoksista, kuten aina. Suomalaisuus, totta kai. Aikuisia ainakin kiinnostavat näemmä tutut nimet Kjell Westön ja Jenni Haukion tapaan, mutta hieman yllättävästi myös tuoreemman tekijän, Miki Liukkosen, esiintymisiä seurasi suuri yleisö. On ollut hauska seurata hänen kehitystään esiintyjänä: aina vain paranee, muuttuu varmemmaksi ja rennommaksi. Ja juuri saimme hienon uutisen: O:n käännösoikeudet on myyty Ranskaan! Suomalainen kirjavienti muuten kasvoi viime vuonna kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna, sanoi kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola.

Muita aiheita: Rajat, myös kirjojen aiheissa ja lajityypeissä. Tulevaisuus, tyyliin Dan Brown tai Esko Valtaoja, tai vielä irtonaisemmat fantasiat. Runot. Kuka kirjoista saa puhua ja miten kirjablogeihin pitäisi suhtautua; sitäkin sivuttiin monessa keskustelussa. Aiheesta ovat ansiokkaasti bloganneet ainakin Omppu, Hdcanis ja Kaisa Reetta T. On jännittävää ja hämmentävää huomata, että kirjabloggarit tosiaan ovat osa kirjallisuuden kenttää, paljosta puheesta ja yllättävistä eri tahojen reaktioista - niin kielteisistä kuin myönteisistä - päätellen, ja tietysti lukijamääristä.

Esikoiskirjoja ja -kirjailijoita nähtiin ilahduttavan paljon, nelisenkymmentä. Pidin uutta kolmen minuutin esittelyformaattia toimivana, vaikka sitä moitittiin pinnallisuudesta. Se antoi nopeasti käsityksen kirjasta, josta kiinnostuva voi etsiä lisätietoa muualta. Yleisö ei odota sen kummoisempaa kuin kirjailijan näkemistä ja kirjan lyhyttä kuvausta, mutta osa panosti tähänkin: muun muassa Pauliina Lindholmin Komendantin näytelmällinen esitys oli riemastuttava.

Yhtenäinen teema messuille lienee parhaiten löydettävissä Jan Erolan puheesta messulehdessä: "Kyseenalaista totuutesi: Kun ajassa liikkuu yhä enemmän antiempatiaa ja vääristeltyjä totuuksia, on suorastaan välttämätöntä lukea."

Messut keräsivät ennätysmäärän kävijöitä, 84 000, ja kirjamyynti oli parempi kuin koskaan. Kävijät ostivat keskimäärin kuusi kirjaa: nippa nappa ylitin sen seitsemällä kirjalla (lahjoiksi). Ja eikun ensi vuoden messuja odottelemaan. Nyt listailen ensi kevään kirjatärppejä. Kyllä, tulevien kirjojen listoja on jo julkaistu. Kustantajat ja kirjailijat tekevät työtään tahdissaan, me lukijat omassamme.