Salmelassa käynti kuuluu kesään. Vaikkei mitään muuta taidetta koko vuonna näkisi, se tehoaa pahimpaan taiteen nälkään rautaisannoksena ja vitamiinipistoksen tavoin saa aikaan virkistyneen olon... jotenkin vain jalka on kevyempi hetken sen jälkeen.
Suosikki tänä vuonna oli Kristian Krokfors, kaupunkinäkymineen, kattoja, ikkunoita, valoja... En kyllä voinut välttyä kaupalliselta ajatukselta, että tässäpä oivia sponssikohteita jollekin energiayhtiölle. Terhi Kaakisen patsashahmot hykerryttävät, ja Johanna Häiväojan työn jälki on sanalla sanoen kaunista. Ja paljon muutakin hienoa ja ällistyttävää - kömpelöstä kotikutoisuudesta ei ole tietoakaan, ovat niin kansainvälisiä ja koulutettuja nämä nykytaiteilijamme. Suomalaiskansallisuutta on myös turha hakea, mutta se ei nyt tässä ollutkaan ideana. Kyllä se suomalaisuuskin sitten taas tulee esiin kun sitä tarvitaan, uskon.
Tuomas Hoikkala ottaa itse vieraita vastaan ja jutustelee ja saattaa vaikkapa lurauttaa saksofonisoolon, jos joku pyytää, mikä on myös plussaa. Johto on aidosti mukana ja haluaa aistia tunnelmat koko ajan.Varmasti yksi Hoikkalan ja sitä kautta Salmelan menestyksen ja taidevainun salaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti