Pakettijuhlan alla

Hieno kirja, Markus Nummen Kiinalainen puutarha. Kaunista, kaunista, haikeaa, hauskaa, surullista… En ole uskaltanut tarttua Nummen uusimpaan, kun kertomukset lasten kurjuudesta tuovat painajaisia pitkäksi aikaa. Ei niiltä välttynyt tässäkään täysin. Mutta pään saa pysymään pensaassa, koska Kiinalaisen puutarhan tapahtumat ovat kaukana, ajallisesti ja maantieteellisesti. Tarkemmin sanoen Turkestanissa Keski-Aasiassa, 1900-luvun alkupuolella.

Markus Nummi kuvaa ruotsalaisen lähetysaseman ja paikallisten lasten elämää koskettavasti ja uskottavasti. Politiikka, vallanpitäjien kunnian- ja verenhimo määräävät tavallisen kansan tekemisen ja olemisen. On helppo uskoa, kuinka ruotsalaiset pyrkivät tekemään hyvää ja tekivätkin, ei aina myönteisin seurauksin, mutta asiaansa uskoen. Ja moni sai apua. Vaikka tultiin täysin eri maailmoista ja kulttuureista, sydän ja syli pidettiin avoinna paikallisille lapsille, moni uhrasi koko elämänsä auttamistyöhön. Näkökulma kirjassa on kuitenkin paikallisten. Kiinalaisen puutarhan maailmassa on paljon rakkautta ja aitoa iloa, mutta myös loputtomasti äärimmäistä köyhyyttä ja kärsimystä. Mikä tuntuu aina niin turhalta mutta väistämättömältä. Hyvät eivät oikeasti voita. Ja auttajien avuttomuus korostuu, kun soditaan.

Tarina perustuu historiallisiin faktoihin ja todellisiin ihmisiin, vaikka henkilöhahmot ja heille tapahtuvat asiat ovatkin fiktiota. Mielenkiintoinen kytky Suomeen on Mannerheim, joka Aasian-matkallaan myös piipahtaa paikalla, muutaman jäätyneen silmänräpäyksen verran. Kiehtova kuvitelma, jonka alkulähde, valokuva, tekee hätkähdyttävästi lähes todeksi.

Kerronta on kaunista, sadunomaistakin, mutta täsmällistä ja perusteellista, isot ja pienet asiat tehdään selviksi limittäin ja lomittain. Jo pelkät henkilöiden ja paikkojen nimet ovat kuin runoa: Rahila ja Kamil, Sekina ja Meriam, Kashgar ja Taklamakan… Hupia tuo länsimaisten tapojen ihmettely, kuten kristinuskon kolmipäinen jumala (jota paikalliset arvelivat ruotsalaisten väärinkäsitykseksi) tai pakettijuhla, jota ruotsalaiset valmistelivat ihmisten kummastukseksi ja lasten iloksi. Ei tainnut tapa juurtua paikalliseen elämänmenoon, kuten ei kristinuskokaan.

Historiasta kiinnostunut saa kirjasta yllykkeen tutkia lisää paikallista kulttuuria ja voi vaikka miettiä, onko vähemmistökansojen asema nykyisin Mannerheimin aikoja parempi. Itä-Turkestanin uiguurien alueella on ollut väkivaltaisuuksia aivan viime vuosinakin.

Markus Nummi: Kiinalainen puutarha, Otava, 2004.