Pauliina Susi kirjoittaa viihdettä, vetävää sellaista. Jotenkin hän onnistuu aina olemaan hyvin ajankohtainen. Tiedä sitten, kestävätkö kirjat aikaa, kun ne keskittyvät niin selkeästi aina johonkin oman aikamme ilmiöön, medioissa ruodittuun. On ollut ruuhkavuosia, pyramidibisnestä ja nyt yrityssaneerauksia ja irtisanomisia.
Isoja aiheita, miksi siis menee lukijan mielessä luokkaan viihde? En osaa määritelmiä, mutta lukijana viihteen ja kaunokirjallisuuden eron tietää. Viihteen kanssa on tarkoitus vain viihtyä hetki, ei muita tavoitteita. Tarjolla on selvä kuvio ja päähenkilö, joka selvittää huiman tapahtumasarjan jollain tavalla voittajana. Loogisuus saa huoletta kärsiä juonen vetävyyden takia, eikä asioita jäädä pohtimaan, vaan käsitellään vakaviakin asioita kevyesti sipaisten, huumorilla, väkivallalla tai romantiikalla höystettynä. Näin on Pauliina Suden kirjoissakin. Eikä se ole paha asia, odotan aina seuraavaa kirjaa. Kuitenkaan näitä ei näe Finlandia-ehdokaslistoilla, eikä niistä tarvitse etsiä elämänmittaista vaikutusta.
Nostalgia ei nimestään huolimatta viittaa menneisyyteen, vaan kertoo yritysmaailmasta. Päähenkilö on free lancer -toimittaja, joka kokee talouden vaihtelut hyvin henkilökohtaisella tasolla. Raha ei riitä, mies lomautetaan, omat työt tökkivät. Sitten ilmaantuu keikka, joka sekoittaa kuviot vielä perusteellisemmin, mutta osoittautuu lopulta onnekkaaksi.
Satiirista otetta tavoitellaan, mutta se ei ihan onnistu – huumori jää isojen ja vakavien asioiden varjoon. Kun viihdeote ei ole tarpeeksi tukeva, logiikan puute häiritsee. Huvittavuus ei riitä kantamaan aukkojen yli. Hyvää on se, että näkymä aiheeseen on päähenkilön henkilökohtainen ja sitä kautta uskottava; kirjailija tietää, mistä puhuu puhuessaan keikkatyön luonteesta ja taloushuolista. Liian paljon jää kuitenkin kysymysmerkkejä. Nimivalinnasta lähtien. Ehdottomasti ei vetävintä kirjailijan tuotantoa: Pyramidista pidin. Jään odottamaan seuraavaa.
Pauliina Susi: Nostalgia. Tammi 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti