Varjonainen

Maarit Verronen on kirjailija, jonka kirjat on saatava heti lukuun, kun ne ilmestyvät: ne ovat arvoituksellisia ja kiehtovia, suomikummaa parhaasta päästä.

Varjonainen on uutta Verrosta, joka lähentelee jo realismia. On vaikea kuvitella, miten sen kokisi, jos kirjailijaa ei aiemmin tuntisi: tuntisiko lukija saman kiihtyneen synkkyyden ja hieman tolaltaan vinksahtaneen maailman outouden, vai kuvittelisiko lukevansa aivan tavallista romaania?

Passiton ja paperiton nainen on tulossa Suomeen laivalla - hän on ilmeisesti Ukrainasta lähtöisin -  ja joutuu "rauhanajan suurimpaan Itämeren laivaonnettomuuteen" ja selviää tietysti hengissä. Verrosen kirjoissa päähenkilön nimi, ulkomuoto ja elämisen aikakausi vaihtelevat, mutta nainen (lähes aina nainen) on aina samankaltainen: yksin pärjäävä, kylmän järkevä ja harkitseva, tuntee asiat. Hän on selviytyjä, aina - jollakin tavoin.

Varjonaisessa nuo ominaisuudet on viety äärimmilleen. Nainen on tunteeton toimija, ja hänen tavoitteensa on pelkästään hengissäpysyminen. Niinpä hän voi vaihtaa tarvittaessa henkilöllisyyttä ja asuinpaikkaa tarpeen mukaan ja on valmis mihin tahansa päästäkseen eteenpäin omassa omituisessa elämäntaistelussaan. Turha sanoakaan, että lakeja tai moraalikoodeja hän ei noteeraa millään tavalla. Hän toimii robottimaisesti, välittämättä, miettimättä sitä, miten hänen tekemisensä vaikuttavat muihin.

"Aino" muuttuu "Anniksi" ovelan suunnitelman ansiosta. Nainen tutustuu Annin vanhempiin, ja sitä kautta pääsee käsiksi Annin tietoihin. Järjestely takaa naiselle taloudellista etua, mutta ei riitä naisen monimutkaisessa pelissä, joten hän vaihtuu myöhemmin vielä "Lauraksi".

Kylmäävää. Verronen on taitava kirjoittaja, joka osaa tuottaa lukijan selkärankaan kylmiä väreitä. Hänen kirjansa eivät ole mukavia, mutta erittäin vaikuttavia, ja jättävät vahvan jälkimaun. Vaikka tarinassa on niin paljon fantasian piirteitä, ettei sitä voi verrata todellisuuteen, pakosti lukija jää miettimään sen sanomaa. Onko kirja kannanotto siihen, että ihmisten yksinäisyys ja välinpitämättömyys kasvaa? Ja mitä juurettomuus voi saada aikaan?

Kirjassa liikutaan lähimenneisyydessä, mutta Verronen on kirjoittanut niin historiaan kuin tulevaisuuteenkin sijoittuvia naistarinoita; niiden huippu minusta on dystopia Karsintavaihe, joka jatkui kirjalla Kirkkaan selkeää. Ne pelottavat, koska niiden esittämät asiat ovat oikeastikin jo olemassa - Verronen vain jatkaa niitä äärimmilleen, vie niitä suuntaan, joihin ei toivoisi asioiden kehittyvän, mutta joka saattaa toteutua, kuka tietää.

K-blogin Jenni on lukenut Varjonaisen, myös Mari A:n kirjablogissa lisää kirjasta ja linkkejä muihin arvioihin.

Maarit Verronen: Varjonainen. Tammi 2013.