Vaskivuorentie 20

Köyhyys ei ole historiaa, vaan monen todellisuutta - yhä useamman, kun työpaikat vähenevät ja sosiaaliset erot kasvavat. Mathias Rosenlund kertoo omasta elämästään köyhyydessä, tänään, Vantaan Myyrmäessä.

Luulin kirjaa nimen ja kannen perusteella lähiötarinaksi Anu Juvosen Lähiöoksennuksen tapaan.  Tässä ei paikka sinänsä ole niin merkityksellinen, vaan sosiaalinen tilanne ja rahan puute. Tosin Rosenlund näkee yhteyden kahden tuntemansa lähiön välillä: hän on syntynyt Tukholman Fittjassa, köyhien maahanmuuttajien keskellä, jossa hänen vanhempansa sinnittelivät pienillä palkoillaan elättääkseen perheensä. Myös Myyrmäessä asuu maahanmuuttajia. Mutta myös paljon muita, joten lähiön yhdistäminen köyhyyteen harmittaa minua Myyrmäen puolesta. Mutta se on Rosenlundin todellisuutta, tai kirjamarkkinoinnin miettimä tehokeino.

Jälkimmäistä ajattelin siksi, että Fittjan jälkeen perhe muutti Vaasaan, josta ajasta ei kerrota mitään. Rosenlund muutti pääkaupunkiseudulle yo-kirjoitusten jälkeen. Ja suurin piirtein siitä hän katsoo joutuneensa jälleen fittjatyyppiseen ympäristöön, rahanpuutteeseen, jatkuvaan huoleen ja kikkailuun saadakseen itselleen ja nuorena hankituille vaimolleen ja kahdelle lapselleen edes peruselintarpeet. Harrastusvälineistä tai huvipuistoista voi vain haaveilla, nuudeleita syödään päiväkaupalla.

Rosenlund haluaa kirjailijaksi, ja kirjoittaminen on ainoa asia, joka häntä kiinnostaa ja kantaa, kuten hän kertoo. Henkireikä, itseilmaisun väline, mielenterveyden tae, pakottava tarve. Hän haluaa opiskella kirjallisuutta, mutta se tietää pitkää ja kallista opiskeluaikaa, pätkätöitä ja satunnaisia tuloja, jatkuvaa epävarmuutta. Tukiviidakon nurja puoli näyttäytyy tylynä: jos töitä ja tuloja onnistuu vähän saamaan, vähenee tuki saman tien. Ulosottoon menneiden maksujen vuoksi on mahdotonta saada tuloja ja menoja edes suurin piirtein täsmäämään. Hän tietää tehneensä tyhmiä valintoja, mutta se ei auta perhettä nyt, kun lapsilla on nälkä joka päivä.

Hän taistelee jatkuvasti dilemmassa, jossa toisessa vaakakupissa on perheen hyvinvointi ja toisessa hänen oma opiskelunsa ja kirjoittamisensa. Maisterintutkinnon myötä hän toivoo tilanteen muuttuvan. Suuri - mielestäni suurin ja miehelle raskain - tragedia perheelle on vaimon sairastuminen mielenterveydeltään. Mies joutuu hoitamaan lasten lisäksi myös vaimoaan, opiskelujen ja töiden ohella. Lääkkeet ja hoidot maksavat. Kuka ei masentuisi tuossa tilanteessa? Tosin vaikuttaa siltä, että Rosenlund on ollut masentunut jo pitkään, ehkä lapsesta saakka. Köyhyys on hirviö ja painajainen, jota hän ei saa ajettua pois, eikä lopulta edes jaksa keksiä tepsiviä keinoja. Kirjoittaja on peloissaan ja väsynyt.

Hyvin ahdistava tarina, vaikka ei ottaisi kantaa köyhyyden syihin tai Rosenlundin pärjäämiskeinoihin. Yhteiskunta ei kannattele, vaikka hän sitä peräänkuuluttaa - mutta tämän me valitettavasti jo tiedämme. En haluaisi olla kyyninen, mutta taidan olla kuitenkin. Silti, jos joku vielä kuvittelee, että tuilla elää mukavasti tai ettei oikeasti köyhiä Suomessa ole, kirja voi avata silmiä. Sydäntä särkee lasten puolesta, jotka jo pienenä tuomitaan kakkoskansalaisiksi, koska heillä ei ole mitään parempiosaisten mahdollisuuksia.

Puhtaasti kaunokirjallisena teoksena tarkasteltuna kirja on kohtalainen, aitoutensa vuoksi koskettava hieman Knausgård-tapaan, mutta tekstissä on paljon toistoa ja junnaavuutta, joka välillä tuskastuttaa. Se on hätääntyneen ihmisen puheenvuoro, toistoissaan ja ajatuksenvirtamaisuudessaan. Välillä teksti on avunhuutoa, välillä pyrkii liiankin juhlalliseksi vaikkapa luontohavainnoissaan. Sekin kertoo kirjoittajan ailahtelevista tunnetiloista. On vaikea arvioida kirjan "hyvyyttä" kirjana, kun aihe on noin vakava ja omakohtainen. Ja varmasti vielä vaikeampi kirjoittaa samoista syistä.

Marjatta sanoo kirjaa yhteiskunnalliseksi pamfletiksi. Kirjailijan haastattelu Vantaan Sanomissa.

Kirja kasvattaa myös Koen 13 kotimaista 2013 -listaani.

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20. Schildts et Söderströms. Suomentanut Ulrika Enckell.