Marras sopii nimenä mahdollisimman huonosti kesäiseen kukkeuteen, mutta kirjan mielenvire on suomalaisille tuttu kaikkina vuodenaikoina. Synkkä, itsetuhoinen ja uholla itseluottamusta paikkaava, kuten Hautamaa ja hänen hevibändinsä musiikki.Osuvasti nimetty päähenkilö lähtee bändin kanssa kiertueelle Eurooppaan, ja luvut on nimetty keikkapaikkojen mukaan. Bussin ahtaudessa viikkojen asuminen ja keikkoihin virittäytyminen vaatii suuria määriä alkoholia, ja homma karkaa käsistä. Kaiken mielekkyys on kateissa, varsinkin kun kotona odottaa viimeisillään raskaana oleva vaimo.
Kirja on likemäisen rosoinen niin sisällöltään kuin tekstiltään. Näkökulma on virkistävän erilainen ja sellaisesta kulmasta, jonka elämän kirjoittaja tuntee ja kertoo hyvin. Hän käyttää kieltä nasevasti, siitä pisteitä. Suomen kieltä opiskellut kirjailija yhdistää kaksi omaa alaansa kirjoittamalla, hän oli pitkään Sentenced-bändin kitaristi ja sanoittaja. Teksti on hieman epätasainen, kuten tyyliin kuuluu. Välillä kerrotaan alatyylisiä vitsejä, välillä ollaan hakemassa älylllisempää näkökulmaa Euroopan nähtävyyksiä kommentoiden, lähinnä tietysti sotaisia paikkoja, ihmisen hulluutta ja kuolemisvimmaa pohtien.
Hurttia huumoria viljellään ajoittain nasevasti, ajoittain "repeilyä" aiheuttivat päähenkilölle tilanteet, joissa minua lähinnä säälitti tai nolotti. Mutta hei, nuoren miehen huumori on vähän eri kuin tädillä. Jos paska, oksennus ja pinttynyt hiki inhottavat, kiertue-elämän kuvaus saattaa tuntua liian äklöttävältä. Minä kestin sen jotenkuten, vaikka vähän liikaa sitä puolta korostettiin vatsataudeilla ja muilla lisämausteilla. Ilman niitäkin viesti olisi tullut selväksi. Ja se tartarpihvivitsi on jo niin nähty.
Ärsyttävimpänä pidin päähenkilön valittavaa ja alistuvaa asennetta. Kiertue tuntui virheeltä jo alussa, eikä se suinkaan muutu paremmaksi. Läpi Euroopan hän vatvoo tätä omaa helvettiään, ja suomalainen sisu ilmenee lähinnä sovittujen keikkojen läpivientinä vaikka väkisin. Viinanpiru vie miestä, jonka on vaikea lopulta jo suoriutua perustoimituksista. Painajaiset yltyvät lähes kestämättömiksi ja romanttisen epämääräinen kuolemantoive muuttuu oikeaksi peloksi terveyden menettämisestä, ennen kuin mieleen iskostuu, että vaihtoehtoja voisi olla. Kaikille ei niin käy oikeassa elämässä, eivätkä voimat riitä muutokseen, vaikka asian tolan kirkkaasti tajuaisikin, kuten älykkäät ihmiset tietysti tajuavat. Ainakaan kirja ei anna liian ruusuista kuvaa kiertue-elämästä tai rokkitähden urasta, siitä pisteitä. Havuja perkele -asennetta ei Hautamaalta löydy, mutta toivon, että hän saa hommat raiteilleen.
Kenelle? Hevifaneille, tähdeydestä haaveileville, muusikkoelämää tunteville tai tuntemaan haluaville, musiikin ja tekstin yhteisvaikutusta pohtiville, kotimaisten esikoiskirjojen ystäville.
Mistä kumpuaa se itsetuho ja synkeys, johon kaljaa kaatamalla yritetään valoa tuoda? Siitä samasta lähteestä kumpuaa myös usein taide ja musiikki, etenkin hevi. Näin vihjaa Taika. Morre muistuttaa, ettei kirja ole elämänkerta. Kirsi huomauttaa Lopakan vahvuudeksi ristiriitojen käytön. Ja kaikki he ovat erinomaisen oikeassa. Villasukka kirjahyllyssä tapasi vanhan ystävän.
Kirjabingossa rasti ruutuun "Kotimainen kirja."
Sami Lopakka: Marras. Like 2014.
Minulle Marraksessa vaikein pala niellä oli itsetuhoisuuden romantisointi. En ole onneksi joutunut kokemaan läheisen itsemurhaa mutta silti alkaa ottaa päähän jos sitä aihetta romantisoidaan.
VastaaPoistaNo vähän sama, Pihi nainen. Romanttista on kuvitella kuolemaansa ja tehdä siitä biisejä, mutta mitään ei voi tehdä asian estämiseksi. Ennen kuin on tosi hätä. Oman navan ympärillä tiukasti pyöritään. Mutta miksi meitä sellaisiksi kasvatetaan tai jätetään kasvamatta? Jotain tässä on perisuomalaista kansanluonnetta. Jokaisen tulee hoitaa asiat itse, muille ei voi kertoa eikä apuja anella. Mitäs siitä sitten tulee muuta kuin synkkyyttä ja tuskanhuutoa.
PoistaKuulostaa, että tässä on laitettu kansien väliin aika monta 'ahdistunut nuori mies' -klisettä, mutta ilmeisesti esitystapa on sentään voisiko sanoa raikas. :) Synkkää ja ankeeta... jotenkin minä en jaksa tätä lajia, vaan tykkään, että jotain positiivistakin voisi olla mukana. Eikä tuo hevikään ole lähellä sydäntä, joten luulen että tämä jää minulta väliin. :)
VastaaPoistaIhan taidokkaasti ja asiantuntevasti esitetty, ja aidosti. Aihepiiri vain saattaa loitontaa. Positiivisuutta häivähti musiikin ja esiintymisen ilosta. Ja toivon mukaan lopun voi tulkita myös iloksi tai jopa onneksi.
PoistaMinua tämä kirja kosketteli melko lailla, vaikka ajoittain kyllästyttikin se jatkuva ryypiskely. Minulla oli melko suuret ennakkoluulot tätä kirjaa kohtaan enkä ollut sitä edes aikeissa lukea, kunnes sattuman kautta se ajautuikin käsiini. Onneksi.
VastaaPoistaPelkäsin saavani annoksen kliseistä tekotaiteellisuutta, mutta se oli onneksi turha pelko. Minua ei myöskään melankolia haittaa, kenties osaan käsitellä sitä tietyllä tavalla mustan huumorin kautta, kuten kirjassa. Enemmän suorastaan pelkään "pakkopositivismia".
Kun tietyille ihmisille totuus on se, että elämä ja eläminen (ei siis vain esim. minun vaan kaikkien) nyt oikeasti on aivan turhaa ja järjetöntä. Tämän tiedon kanssa eläminen on joskus rasittavaa, mutta kyllä se siitä. :D Luulen, että tästä oli osittain kyse Marraksessakin - se on osa persoonallisuutta joillekin. Voin toki olla väärässäkin.
Uskon, että olet oikeassa: kyllä Marraksen Hautamaa on varmasti tosissaan ja aito turhan ja järjettömän elämän ihmettelijä. En todellakaan kannata pakkopositiivisuutta, tarkoitin sitä, että kaverit tuntuvat välillä nauttivan surkeudessa rypemisestä enemmän kuin olisivat valmiit tekemään mitään asian hyväksi, ja se ärsytti.
PoistaMeillä on tämä kaverilta lainassa, muusikkokirjoja tulee luettua tuon miehen vanavedessä. Kiinnostaa kyllä, mitä Lopakka tähän genreen tuo. Itsetuhoisuus ja synkkyys vähän ahdistaa etukäteen, mutta sen verran on tätä kehuttu että kokeilla aion sentään.
VastaaPoistaKyllä tämä kannattaa lukea; Lopakalla on aito ja asiantunteva ääni, vaikken itse ollut kovin ihastunut kirjan maailmaan.
PoistaApua, minua jäi vaivaamaan mikä tuo mainitsemasi tartarpihvivitsi oli enkä voi sitä omasta kirjastani etsiä kun se on lainassa :D
VastaaPoistaMinulle tämä kirja oli napakymppi, mutta oli mukava lukea myös vähemmän mairitteleva arvio kirjasta :)
Kirja sinänsä on taitavasti tehty, tuo asenne vain minua nyppi - sekin kertoo taitavuudesta, että herätti tunteita tuomalla osuvasti esiin kertojan maailmaa.
PoistaJa tartarpihvivitsistä tuli mieleen Mr. Bean... Ei silti, olen itsekin todistanut vastaavan tapauksen ihan tosielämässä kuin tämä kaveri ja herra Bean :-)
Poista