Palkinnoista, pärjäämisestä

HS:n vuoden esikoiskirjaksi valittiin Kissani Jugoslavia. Hesari halusi nostaa uudenlaista, ei leimallisesti suomalaista, kieltä ja mieltä uudistavaa raikasta proosaa, ja hyvä niin.

Antti Majander sanoi esikoistarjonnan olevan laadukkainta, mitä hänen 15 vuoden tuomarointiurallaan on nähty. Kuulemma jonain aikaisempana vuonna mikä tahansa finalisteista olisi valittu riemuiten voittajaksi.

Viime vuonna 2013 julkaistiin peräti 90 esikoista, nyt määrä on palannut ns. normaaliin, niitä on 65 kappaletta. En osaa sanoa, onko määrä paljon vain vähän viiden ja puolen miljoonan kansalle. Miten paljon esikoisia julkaistaan Saksassa, Englannissa tai USA:ssa per asukas?

Myyntimäärissä Kissani-kirja ei näy top tenissä ainakaan vielä. Voitto nostanee sijoitusta, mutta Alexandra Salmelan muistaen en usko sitä bestselleriksi. Finlandia-ehdokkaista niitä perinteisesti löytyy, toivottavasti tänä vuonna useampikin. Ehdokaslista jättää syrjään monta hyvää teosta, mutta parempi nostaa edes osa kuin ei lainkaan. Ja kuten kustantajat muistuttavat, muutaman bestsellerin myynnillä kustannetaan esikoiset, runot, esseet ja muut alle tuottorajan jäävät kirjat.

Kirjoja riittää noiden alussa mainittujen kisojen ulkopuolellakin. Vaikka ne saavat suurimman mediahuomion, lukijan ei tarvitse rajoittua vain nosteessa oleviin. Kuhinaa riittää muuallakin, ja palkintoja.* Tiesitkö, että Suomessa myönnetään noin paljon kirjallisuuspalkintoja? Minä en, ilman blogikollegan vinkkausta.

Yksi uudesta seitsemästä kuolemansynnistä saattaa olla nationalismi, kuten Serlachius-museon näyttely väittää. Silti uskon, ettei suomalaisella kirjallisuudella ole vielä vaaran, vaan näytön paikka. Omaleimaisuus ja taitavuus kunniaan - ja maailman nähtäväksi! Hyvää työtä on tehty, kuten Frankfurtin kirjamessujen, maailman suurimman kirjatapahtuman, teemamaana olo osoitti. Mutta vaikka rikoimme siellä ennätyksiä, kirjallisuuden vienniltä leikataan varoja. Nolo palkinto lupaavalle lentoon lähdölle. Antaa ruotsalaisten ja muiden mellastaa kulttuurin kärkisijoilla, ei meillä ole varaa.

Jos emme näy emmekä esille tarjoudu, ei kukaan osaa kaivata. Paperikoneita suljetaan, elintarvike- ja vaatetuotanto siirretään ulkomaille, julkinen hallinto "tehostaa" siirtämällä ihmisiä työpaikoilta sievistelevännimisen te-toimiston asiakkaiksi, it-tuki hoidetaan Intiasta, teknologiakeksinnöt myydään muualle - kaikki osaamme kertoa kauhuesimerkkejä palvelujen muutosta muualle tehokkuuden nimissä. Kun raha virtaa maasta pois, jää nähtäväksi, mistä me revimme ansiomme? Miksemme hyödyntäisi suomalaisuuden ainutlaatuisia piirteitä? Voisiko kirjallisuus olla yksi nostava tekijä talouden ahdingossa?

Frankfurt osoitti, että mahdollisuuksia on. Näyttävän esilläolon lisäksi on tärkeää solmia oikeita kontakteja. Presidenttiparin vierailu Suomen osastolla nostaa häntää, muttei vielä muuta; omien tuki on kuitenkin elintärkeää. Jos emme itse usko asiaamme, miten kukaan mukaan voisi?

Suomella jos millä luulisi olevan edellytyksiä menestyä ja brändäytyä kirjamaana: taitoa, luovuutta ja omaperäisyyttä löytyy, eksotiikkaakin. Asema lännen ja idän rajalla tuo oman vivahteensa, historia kokemuksensa. Sivistys on arvossaan, laadukas koulutus taattu kaikille. Kirjastot ja tietopalvelut ovat kaikkien käytettävissä, kirjoittajaryhmät kokoontuvat ahkerasti työnväenopistoilla. Näppäimistö kasvaa kansamme käsiin kiinni jo kolmevuotiaista lähtien. Introvertti luonteemme on luotu taiteelliseen työhön, sisäinen maailmamme vahva ja luonto inspiroiva. Tuotamme jopa itse paperia ja sen tärkeintä raaka-ainetta, mutta olemme myös edelläkävijöitä monen sähköisen keksinnön kehittämisessä ja käyttöönotossa. Emme pelkää teknologiaa, nälkä ei haittaa näköä. Tarkemmin ajatellen: mikä muu edes voisi olla the Maailman Kirjamaa?

Se maa, jonka kirjallisuutta maailma herkeämättä seuraa (ja ostaa) ja jonka erikoisosaamista kysytään kaikilla foorumeilla. Jonka valtionjohto paistattelee omaperäisen maansa hehkussa antamassa lausuntoja englannin-, portugalin-, intian- ja kiinankielisiin valtalehtiin. "Niin, päätimme maana erikoistua..." Jonka kirjailijat työllistävät kustantamot, graafikot, kääntäjät, painofirmat, paperitehtaat, e-kirjakoodaajat, lukulaiteliukuhihnat, kirjakaupat niin, että työntekijöitä on palkattava jatkuvasti lisää. On lisättävä koulutuspaikkoja, keksittävä kulutusmahdollisuuksia vaurastuvalle väelle...

Jaan kirjailjoiden ja kustantajien haaveet maailmanvalloituksesta, kirja kerrallaan. Tai mieluummin monta. Mitä meiltä puuttuu, ettei niin voisi käydä? Miksei niin ei ole jo käynyt? Ai niin, meillä ei ole varaa.


* Kirjasammon listan lisäksi löysin muitakin, ilmeisesti ei-vakiintuneita palkintoja, kuten Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkinto, jossa näyttää olevan kiinnostavia ehdokkaita.