Pierre Lemaitre on yksi vakuuttavimmista tarinankertojista, joita tiedän. Ehkä jopa kaikista koukuttavin. Hän kirjoittaa niin painavasti mutta helposti luettavasti, tarkasti mutta sujuvasti, vakavasti mutta viihdyttävästi, että tarinat kiusaavat lukijan mieltä niin kauan kuin viimeisenkin sivun on saanut käännettyä, ja senkin jälkeen.Uutuuskirja Silmukkaan en olisi ehkä aivan niin innolla tarttunut, jos olisin tiennyt ennalta rankan aiheen: lapsen surmasta puhutaan. Päähenkilö Antoine on tarinan alussa 12-vuotias, kuollut Rémi-poika kuuden vanha. Mutta Lemaitren tapaan koukku on tiukka ja kierrokset vain kasvavat tarinan edetessä. Rémin katoaminen järkyttää pientä ranskalaista kylää, jonka sosiaalisia suhteita ja asukkaita kirjailija kuvaa taitavasti.
Antoine elää kahden äitinsä kanssa, mutta on silti täysin yksin hirvittävän, surmaa koskevan salaisuutensa vuoksi. Lapsen ajatusmaailmaa voi seurata ja ymmärtääkin, vaikka lukiessa myös hyvin muistaa, että kyseessä on fiktio, jonka ei ole tarkoituskaan olla tositarinamainen. Psykologinen ote on vahva, ja siinä Lemaitre on mestari. Suomennettu nimi vihjaa tarinan rakenteeseen: silmukalla on taipumus kiertyä jonkun ympärille ja kiristyä...
Kirjailija tuo mukaan myös hirmumyrskyt, jotka ovat nyt ikävän ajankohtaisia. Tämä osuus jäi minusta hieman irralliseksi juonen kannalta, mutta kieltämättä ravistaa tehokkaasti lukijaa ja maustaa tarinan kulkua. Juonesta en uskalla enempää puhua, sillä eteneminen perustuu odottamattomiin käänteisiin, jotka myös ovat kirjailijan vahvaa aluetta. Koskaan ei voi ennakoida, mitä hänen kirjoissaan seuraavaksi tapahtuu!
Kaikesta ihailustani huolimatta en voi välttää ajatusta siitä, että tämä ja edellinen tilaustyönä tehty Rosie ovat jonkinlaisia välitöitä, vaikka faneille tietysti pakollista luettavaa. Tiedämme Lemaitren kirjoittavan parhaillaan jatkoa upealle Näkemiin taivaassa -romaanille. Sitä odotellessa!
Enemmän Lemaitren kirjoista aiemmissa bloggauksissa, jotka löytyvät nimihaulla tai tästä. Ihan pian blogissa muuten myös ajankohtainen kirjamessulippu- ja kirja-arvonta!
Kenelle: Tarinannälkäisille, psykologisten dekkarien ystäville, taidokasta tekstiä ihaileville.
Pierre Lemaitre: Silmukka. (Trois jours et une vie) Minerva 2017. Suomennos Susanna Hirvikorpi. Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy.
Ihan uusi tuttavuus minulle. Kiitos esittelystä, kirjailija kiinnostaa.
VastaaPoistaVahva suositus, Anneli! Suomen Dekkariseura on kiittänyt Lemaitrea kunniakirjalla, ja Ranskassa hän on niittänyt palkintoja. Näkemiin taivaassa ei ole dekkari, vaan ns. lukuromaani, hieno lajissaan.
PoistaArja, Näkemiin taivaassa oli taivaallista! Sille haluan jatkoa ja näkisin mieluusti myös siitä ilmestyvän elokuvan.
VastaaPoistaEn ole tätä ennen lukenut yhtäkään Lemaitren dekkaria, sillä luin kokeeksi erään alun ja siinä oli heti nainen häkissä...Ei käy minulle. Tämä Silmukka taas on aivan klassinen, tyylipuhdas trilleri upealla psykologisella jännitteellä. Tämä on kuin minulle kirjoitettu! Minä olen tarinannälkäinen, minä olen psykologisten dekkarien ystävä, minä ihailen taidokasta tekstiä ja eräässä asiassa muistutan Poirotia: Uskon lapsimurhaajiin! Silmukka on taidokas, taidokas...
<3
Niin oli, Leena - tosiaan, siitä pitäisi tulla myös elokuva, siis Näkemiin taivaasta. Teet hyvän rajauksen, Lemaitren dekkarit erikseen, psykologiset trillerit erikseen - ja sitten on se Näkemiin taivaassa. Pidin kyllä myös dekkareista, omanlaisiaan outoja nekin. Mutta eniten odotan laillasi tuota mainitsemaasi. Upea kirjailija, jolta voi odottaa vielä ihan mitä vain.
PoistaArja, minusta ne ovat ihan eri. Toisaalta, minulle Lemaitren ne muut dekkarit ovat olleet liian rankkoja, olen yrittänynyt, mutta ei tullut mitään. Jotain kai tapahtui minussa Varistyttö -trilogian jälkeen...Mutta tämä Silmukka oli niin psykologinen, että on minulle napakymppi.
Poista<3
Kyllä, kirjailijan koukku on aivan mahdottoman tiukka! Lemaitre osaa järkyttää ilman silpomistakin.
VastaaPoistaAhaa, sä olet lukenut, käynpä kurkkimassa mitä pidit. Tai siis tiedän että pidit, mutta mitä sanot. Koukku, koukumpi, Lemaitre.
PoistaMinä tykkäsin tästä todella paljon. Tiivistunnelmainen, mutta ilman verta ja suolenpätkiä ja koukuttava, mutta ilman revittelevää juonenkiihdytystä. Antoinen ahdistus, syyllisyys ja pelko tunki lähelle. Myrsky oli toisaalta irrallinen langanpätkä, mutta toisaalta kuvasi hyvin sitä kaupungin henkistä tunnelmaa mihin Remin katoaminen johti.
VastaaPoistaHyvä havainto, Villis! Ei Lemaitren kaltainen kertoja sijoita kirjaansa mitään ilman tarkoitusta, uskon. Avasit myrskyn roolia minulle, kiitos siitä ja kommentistasi. Lemaitren tapa luoda tunnelmaa on vertaansa vailla.
Poista