Jos olet nuori nainen työelämässä, lue tämä kirja. Tai jos olet ollut, kuten minä. Sillä kirja kertoo tosi-ilmiöistä, joita nuoren naisen ja vanhemman miehen yhteistyössä tapaa. Sedistä, joita et voi olla työelämässä kohtaamatta. Miten heidän kanssaan sitten tulisi toimia?"Naisten tehtävä ei ole mielistellä tai miellyttää miehiä, vaan ottaa paikkansa maailmassa ihan yhtä lailla kuin miestenkin. Koska toistaiseksi maailma on miesten rakentama ja toimii miesten pelisäännöillä, on naisten pelkäämättä ja pystypäin muovattava maailmaa paremmaksi myös naisverkostojen ja naismaailman ulkopuolella. Naisten on mahdollista päästä urallaan eteenpäin ihan itse, siihen ei setiä tarvita. Toisaalta kukaan ei pärjää työssä eikä elämässä yksin, vaan jokainen tarvitsee apua ja tukea."
Suoraviivaista logiikkaa, jollaisesta tykkään. Tosin Karjalainen suoristaa mutkia - maailmaa ovat mielestäni rakentaneet yhtä lailla naiset - mutta pointti on selvä: työelämässä sedät vielä toistaiseksi jylläävät. Karjalainen puhuu Mitä mies tekisi -toimintamallista ja tarkoittaa sillä sitä, että on parasta pelata samaa peliä ja sedille tutuin säännöin ennemmin kuin takoa päätään seinään ja yrittää muuttaa peliä kertaheitolla tykkänään toiseksi. Realismia, uskon.
Setien kanssa pitää olla varovainen. He pitävät kiitoksista - kuka ei - mutta kavahtavat muutoksia, uusia toimintatapoja ja naisten näkemyksiä. Väärin! Eivät he toimi niin, jos osaat esittää ajatukset sedille soveltuvalla tavalla. Karjalaisen esittelemä tapa on järkeenkäypä: kuten esittäisit asian kenelle tahansa, joka osaa ajatella, analysoida ja ymmärtää. Sedät yleensä ymmärtävät, kunhan eivät tunne itseään uhatuiksi. Ja huomaa erityisesti, että myös nainen tai nuori mies voi olla henkisesti setä.
Setiä ei pidä nöyristellä tai pelätä (tai ainakaan näyttää pelkoa), sanoo Karjalainen. Sedät, kuten muutkin työkaverit, arvostavat tekeviä ja osaavia, ja jos sinut on palkattu samaan paikkaan töihin, sinulta odotetaan muuta kuin imartelevaa hihittelyä, lymyilyä tai kiukkuista kaiken kyseenalaistamista. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa myös siitä, että setiä tuskin hirveästi tämä koko aihe kiinnostaa, mutta naisille ajatuksista voi olla hyötyä.
"Ratkaisujen tarjoaminen on kiinnostavampaa ja merkittävästi vaativampaa kuin ongelmien maalailu, mikä olisi aina hyvä pitää mielessä. Jos havaitset ongelman, yritä pohtia ratkaisua itse ennen kuin vierität pulman muiden hoidettavaksi. Kyselemällä voi saada tietoa, mutta vastaamalla saat vaikutusvaltaa. Jos olet setä, valtaa on saattanut valua käsiisi kuin itsestään, mutta jos et ole, sinun kannattaa kehittää ratkaisukeskeisyyttäsi."
Setä-nimitys on minusta osuva, vaikka ehkä loukkaa joitakuita (olen itse työelämässä täti, enkä pahastu nimittelystä). Karjalaisen setänäkemys on realistinen ja yhteistyöhön pyrkivä, mutta huumorilla: hän on jopa jaotellut sedät luokkiin jurottavasta sedästä epävarmaan setäseen aina myrkkysetään asti ja antaa neuvoja näiden kanssa toimimiseen. Yli 30 vuoden työkokemuksen perusteella allekirjoitan Karjalaisen näkemykset. Onnekseni voin sanoa tavanneeni erityisesti niitä, jotka kuuluvat luokkaan "tärkeä ja fiksu setä".
Hauska mutta asiallinen työelämän opas, joka tuulettaa reippaasti ja sanoittaa ilmiöitä, joita ei ole paljon rohjettu sanoittaa. Pidän virkistävänä, että Karjalainen kyseenalaistaa perinteisimmät ja palvotuimmat johtamisopit Sodankäynnin taidosta Nokian johtamisen malliin. Olisiko Risto Siilasmaan kannattanut opetella setäkuiskaamista?
Sedillä on paljon tietoa ja kokemusta, josta kannattaa ottaa kaikki irti, rakentamatta keinotekoisia ikä- tai sukupuolisiltoja. Kun aika muuttuu, tavat ovat toiset - toistaiseksi työelämä toimii näin, eikä perään tarvitse laittaa kysymysmerkkiä. 10 - 20 vuoden kuluttua ajat ovat toiset, luulen. Kirjan hyvät puolet ovat tarkka havainnointi ja kokemusperäinen tieto, huono puoli sen oletettavasti nopea vanhentuminen. Emme vain vielä tiedä, mihin suuntaan kehitys kulkee.
"Kuiskaamisen ydinsanoma on tämä: muutetaan maailmaa olemalla kivoja toisillemme. Yritetään kuunnella, yritetään ymmärtää."
Kenelle: Työelämästä kiinnostuneille, setiin tuskastuneille, uraa tekeville.
Muualla: "En halua samankaltaiseen työelämän ympäristöön kuin Jenni Karjalainen", sanoo Kulttuuriloukko. Lukujonossa sanoo, ettei sisältö tuo paljon uutta, mutta kirja on kääritty niin herkulliseen pakettiin, ettei sitä voi lukea nauramatta.
Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja. Art House 2019.
Kansi Ville Laihonen, kuvat Maija Hurme.
Liitän jutun naistenviikon haasteeseen, jota vetää Tuijata.
Hyvä bloggaus, ja tarkastelet hyvin ja neutraalisti asiaa.
VastaaPoistaEn ole pitänyt itseäni setänä, mutta twitterissä eräissä twiiteissä kaikki tietyt ihmiset niputetaan sediksi. En ole itse koskaan tehnyt eroa, ihmisen sukupuolen, taustan, enkä minkään muunkaan asian suhteen. Minulla on ollut naispomoja, miespomoja, naisalaisia, miesalaisia, ja kaikkien kanssa tullaan toimeen. En itse kaveeraa töissä, vaan keskityn työntekoon, en myöskään käy missään vetämässä viinaa työkaverien kanssa, jos on pakollinen tilaisuus osallistun, en juo (enkä muutenkaan), jos ei ole pakollinen, en osallistu.
Lopulta mies - ja naisjohtajat ovat samanlaisia, mutta ihmiset ovat yksilöitä ja erilaisia.
Tästä tulee palautetta, mutta olen myös huomannut, että etenkin osa varsinkin nuoremmista imartelemalla päästä pomojen suosioon, tätäkään käytöstä en hyväksy, kaikkia pitää lähtökohtaisesti samassa tilanteessa kohdella samalla lailla.
Nämä setäkirjat luovat turhaan stereotypiaa. Olen itse ollut joskus nuori, ja kyllä silloin puuttui paljon ammattitaitoa, ja realiteettien tajua, en hyväksy suoraan kritiikkiä, jonka mukaan kaikki työelämä ja politiikka pitää antaa nuorille 18 - 23 -vuotiaille, tai alle kolmikymppiselle, kaikkia tarvitaan. Mutta ensin pitää saada ammattitaitoa, että voi rakentaa jotain. Työelämä on myös aika raakaa,meilläkin isooimilla viikoilla tehdään aika paljon tunteja, ja samalla palkalla, työt pitää tehdä aikataulussa, eikä raha sada taivaalta.
Kiitos Jokke! Kuuluisit ilman muuta fiksujen setien ryhmään, jos jokin luokittelu pitäisi jokaiselle antaa. Mietin itsekin tuota stereotypiaa ja vahvistaako kirja ja bloggaus sitä, mutta tulin siihen tulokseen, että koska ilmiö on hyvin todellinen, on siitä hyvä puhua. Ehkä se rohkaisee jotakuta ja antaa vertaistukea. Imartelu tai kuvittelu, että työelämässä pääsee helpolla, osoittavat nopeasti toimimattomuutensa tositoimissa, uskon. Tässä puhutaan heille, jotka tietävät, että ilman omaa panosta ei se urakaan urkene.
Poista