Onpa hauskaa tavata jälleen Reija! Suosittelen tuttavuutta, vaikka hänellä onkin ensivilkaisulla kuiva ammatti ja pelottava luonne.
Saattaa olla totta - en tunne kovin montaa sisäistä tarkastajaa henkilökohtaisesti - mutta he ovat ilmeisesti myös räväkän rohkeita ja itsenäisiä kosmopoliitteja, jotka eivät pistä pahakseen hengenvaarallisia seikkailuja, komeiden miesten huomiota ja vodkan naukkailua tilaisuuden tullen. Tai ainakin Reija on sellainen.
Hän työskentelee (omien sanojensa mukaan nyhertää raportteja) Turussa suomalaiselle rakennusalan yritykselle, mutta hakee jännittävämpää työtä globaalisti toimivasta jenkkifirmasta, joka järjestää suurelliset strategianjulkaisujuhlat Kyproksella. Reijan on tarkoitus muuttaa avaamaan monialayrityksen toimipistettä Pietariin ja valmistella uuden työnantajan ensimmäinen yrityskauppa Venäjällä, mutta asiat mutkistuvat heti alkuunsa. Enkä nyt tarkoita vain Reijan asua juhlassa, josta aiheutuu omat ongelmansa.
Reija ei ole ihminen, joka antaa käytännön asioiden haitata olennaiseen keskittymistä, mistä ihailuni. Takaisin entiseen kotikaupunkiinsa Pietariin päästyään hän kertoo työpaikkansa kuvioista ja ohessa kuvaa runsaalla kädellä venäläisiä tapoja. Sekä maisemia: lukijan silmiin piirtyvät Pietarin keskustan nähtävyydet niin elävästi, että normioloissa olisin varmaan jo varannut matkan. Eremitaaši, Verikirkko, ratsastajanpatsas... Oli pakko vähän googlailla kirjan jälkeen, vaikka muutaman olen onnistunut itsekin näkemään esimerkiksi ikimuistoisella työmatkallani vuonna 2012 suurkaupunkiin.
Reijalla on onneksi ystäviä paikan päällä, Inna ja tämän poikaystävä Ivan, jotka ottavat Reijan sydämellisesti vastaan entiseen asuntoonsa, jossa pari on pitänyt majaa Reijan keikkaillessa muualla.
"Venäläisten standardeilla olin ollut matkoilla lähes ikuisuuden, ja se huomioitiin asianmukaisesti. Venäläisillä oli vahva traditioiden tarve; traditiot mitä ilmeisimmin lisäsivät ennustettavuuden ja turvallisuuden tunnetta, joka oli historian valossa ollut harvinaista valuuttaa."
Suomalaisen poikaystävän kanssa suhde on ohi, uuteen ei ole kiirettä. Eikä hän ehtisikään, niin paljon uusi työ vie aikaa ja osin terveyttäkin. Houkutuksia toki on.
"Mutta Konsta oli minulle vähän kuin pokeri, silakat tai olut: vaikka olisin vetänyt överit, aina paheet alkoivat jossakin vaiheessa taas himottaa."
Onnistuuko Reija selvittämään ostettavan yhtiön hämäriksi osoittautuvat taustakuviot? Ja viihtyykö hän uudessa työpaikassaan? Entä työpaikka hänen kanssaan? Entisiltä tutuilta ei voi välttyä, vaikka:
"Olin mestari piiloutumaan ja piilottamaan menneisyyden tapahtumat uusien ihmisten takinliepeisiin ja tuntemattojien kujien kuppiloihin. Mutta kuten Excelissäkin, piilotetut rivit jäivät tiedostoon. Jos oli oikein tarkkasilmäinen, huomasi, ettei lukujono ollut enää täydellinen."
Eikä sisäinen tarkastaja tietenkään jätä lukujonoa epätäydelliseksi eikä rikosepäilyjä epäilyksen tasolle. Reija antaa mallia ammattimaisuudesta ja uranaisena pärjäämisestä.
"Tiesin kuitenkin, etten toiminut niin. En sietänyt salaisuuksia tai keskenjääneitä asioita."
Vetävää, reipasta viihdettä, jota lukee mielellään naureskellen samalla suurfirmojen käytännöille ja bisneskuvioille. Reija ei kävele, hän suihkii ja pujottelee, ja kieli on muutenkin mukavan elävää ja vaihtelevaa - no, ehkä nähtävyyskuvaukset hieman opaskirjamaisia, mutta muuten luontevaa. Ja juoni on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia paikallisesta kulttuurista ja työn tekemisestä. Hymyilevän hyväntuulinen teos!
Anniina Tarasovan ensimmäinen sarjan kirjan: Venäläiset tilikirjani
Kenelle: Hymyä hakevalle, uraa rakentaville, konsernitoimihenkilöille, ekspatriaateille, venäläisyydestä kiinnostuneille, Pietariin (mielessään) matkustaville.
Muualla: Takakansi-blogin podcast kirjasta. Yökyöpeli hapankorppu löysi uuden dekkarisuosikin.
Anniina Tarasova: Kuoleman kulissit. Gummerus 2020. Kansi Timo Numminen.
Kustantajan lukukappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti