Tara Westover: Opintiellä

 "Luennoitsija antoi minulle puheenvuoron, ja minä luin koko lauseen ääneen. Kun tulin sen sanan kohdalle, pysähdyin. - En tunne tätä sanaa, sanoin. - Mitä se tarkoittaa?

Seurasi hiljaisuus. En tarkoita että toiset olisivat hetkeksi vaienneet, vaan koko huoneeseen lankesi täydellinen, ankara hiljaisuus. Kukaan ei koskenut papereihinsa, yksikään lyijykynä ei kirjoittanut mitään.

Opettajan suu kapeni viivaksi. - Kiitos vain, hän sanoi ja palasi muistiinpanojensa ääreen. 

Minä tuskin liikahdin loppuluentojen aikana. Tuijottelin kenkiäni ja ihmettelin mitä tapahtui ja miksi kävi niin, että aina kun kohotin katseeni, joku tuijotti minua kuin olisin omituinen. Totta kai minä olin omituinen ja tiesin sen, mutta en ymmärtänyt miten toiset sen tiesivät."

Tara oli päässyt monen mutkan kautta yliopistoon. Kukaan siellä ei tiennyt hänen karmeaa salaisuuttaan: tyttö ei ollut ikinä käynyt tavallista koulua. Hän oli elänyt maalla mormoniperheessä, joka vältti yhteiskuntaa, lääkkeitä ja terveydenhuoltoa, kaikkea järjestettyä. Sillä isä ja äiti uskoivat paitsi jumalaansa myös luonnon voimaan. He sanoivat pitävänsä lapsille kotikoulua, mutta opit olivat  erikoiset, välillä pähkähullut. Niiden avulla tiedonhaluinen ja fiksu Tara ei pitkälle pärjännyt päästessään lopulta kosketuksiin ns. normimaailman kanssa. Hänen oli opittava paljon uutta, ja nopeasti. 

Joku saattoi neuvoa, ilman tietoa tytön taustasta. Jota tyttö ei missään tapauksessa aikonut tunnustaa kenellekään. Monesta syystä, noloudesta, tietämättömyydestä ja opeista, joita kotoa oli annettu. 

"Hän puhui ja minä istuin mykkänä kuin tiiliskivi. Hän kyseli perheestäni. Minä en vastannut. Olin jo tuottanut perheelleni pettymyksen, sillä en kyennyt rakastamaan sitä niin kuin pitäisi, joten vaikeneminen oli vähintä mitä saatoin tehdä."

Taran ponnistelut ovat yhtä uskomattomia kuin hänen perheensä ja pääsynsä opiskelemaan. Kyseessä on kirjailijan oma tausta, tositarina. Perhe eli isän mielettömässä maailmassa, joka oli väkivaltainen, ahdas ja kummallinen - mutta eihän lapsi sitä ymmärrä. Kesti kauan, ennen kuin Tara alkoi ymmärtää. 

"Vaikutti ettei hallituksella ollut koskaan ollut tapana murhata ihmisiä siksi, etteivät he laittaneet lapsiaan kunnalliseen kouluun. Se tuntui minusta niin ilmiselvältä, että oli vaikea ymmärtää, kuinka koskaan olin voinut kuvitella muuta. Ajattelin katkeran hetken ajan, että isä oli valehdellut. Sitten muistin pelon hänen kasvoillaan, ja minusta tuntui varmalta, että hän oli todella kuvitellut meidän olevan vaarassa. Koetin keksiä selitystä, ja mieleen nousi omituisia sanoja, jotka olin oppinut hetkeä aiemmin: paranoia, mania, suuruus- ja vainoharhat."

Mutta henkinen ero perheestä kestää kauan - jos loppuu koskaan - ja sen tajuaminen ja tunnustaminen, ettei läheimmissä suhteissa, jotka ovat lapselle koko maailma, ollut mikään kunnossa. Sitä on Taran vaikea nähdä ja vaikea myöntää, edes itselleen.

Sydäntäriipivä kirja tuo mieleen Joonatan Tolan Punaisen planeetan ja Jana Kipon, ruotsalaisen Karin Smirnoffin luoman romaanihenkilön teoksessa Lähdin veljen luo (tähän on tulossa jatko-osa). Opintiellä ei tuo oheen keveyttä eikä huumoria, se on kipeä ja vakava mutta rakenteeltaan taitavasti helppolukuiseksi rakennettu kasvutarina. Se kertoo myös lapsenkasvatuksesta, perheen mielenterveysongelmista, sisarussuhteista, älykkyydestä ja ennen kaikkea häpeästä. Suomalainen aina ja kaikkea häpeävä henkilö löytää siitä samastumispohjaa sen verran, että kirja koskettaa. Jäi lukematta ilmestyessään, olen iloinen, että nyt se tuli tutuksi.

Kenelle: Häpeää tunteville, koulutusta harkitseville, lasten ja nuorten läheisille, selviytymis- ja kasvutarinoiden ystäville. 

Muualla: Vetää sanattomaksi, sanoo Kirjoihin kadonnut. Mahtava selviytymistarina, mutta on se kyllä monin paikoin myös todella ahdistava, sanoo Kirjarikas ja ahmii tarinaa eteenpäin. 

Tara Westover: Opintiellä. (Educated) Suomennos Tero Valkonen. Tammi 2018.