"Sinä aamuna hän ymmärsi, että kun sota oli riittävän kaukana, siinä oli apokalyptista, perverssiä kauneutta. Se oli värien leikkiä, kuvia ja kaukaisia ääniä, ja ihmisen sisällä heräsi vavistus ja ihmetys. Vasta lähietäisyydellä astuivat esiin sodan helvetillinen luonne, sen monokrominen likaisenharmaa maailma täynnä yksinkertaista eläimellistä pelkoa. Läheltä katsottuna sodan maailmassa ei ollut mitään vivahteita tai hienompia sävyjä. Siellä oli vain ihmiselon syvää pimeyttä, vain itse kunkin yksinäisenä huohottava hengitys ja sokea tahto jäädä henkiin.
Ja jolta se tahto puuttui, hän ei olisi enää muiden joukossa kun seuraava yö tulisi."
Molly sotii omalla tavallaan: hän on filmitähtenä mainetta niittänyt näyttelijä, joka kiertää teatteriseurueen mukana keräämässä rahaa Suomen asialle Ruotsissa, osa itärintamallakin viihdyttämässä lepovuorossa olevia joukkoja. Hän ikävöi Henryä ja heidän Museokadun kotiaan ja on huolissaan: mahtaako mies olla enää elossakaan, kun kirjettä ei kuulu?
Molly palaa Helsinkiin, jonne Henry on kuitenkin ehtinyt palata jo ensin. Henry joutuu pannaan ja vähäpätöisempiin tehtäviin lehdessä, vaikkei hänen kirjoittajanlahjojaan kyseenalaisteta. Se tekee hänen elämästään entistä synkempää, ikään kuin kokemukset sodasta eivät riittäisi. Myös Mollylla on ammatillisia haasteita uusien tähtien vallatessa tilaa näyttämöiltä. Hänen äitinsä sanoo:
"Mutta varmasti sinä saat kohta taas yhtä suuren roolin kuin Adèle!
Molly kiinnitti katseensa Lasseen ja Everttiin, joka jatkoivat leikkejään vadelmapensaiden luona, ja yritti olla kuulostamatta surumieliseltä sanoessaan:
Ei kuule, mitään Adèlea minusta ei koskaan enää tulee."
Molemmat ovat aikuisia, fiksuja ja rakastamillaan aloilla taitavia ihmisiä, joiden suhdetta sävyttävät poikkeusolot, talvi- ja jatkosota. Kummallakin on myös menneisyys, josta he vaikenevat: on vaikea luottaa ja rakentaa tiivistä yhteyttä maailmassa, joka järkkyy. Ystäviä ja sukulaisia kuolee, pula-aika tuntuu jatkuvana pienenä nälkänä, eikä tulevasta maan ja maailman järjestyksestä ole tietoa. Pystyvätkö he ylläpitämään rakkauttaan - sana, joka mainitaan vain hyvin harvoin jos koskaan - kaiken keskellä? Tunteet kulkevat vuoristorataa synkistä alhoista harvoihin kepeisiin hetkiin.
"Hän käveli pysäkiltä Museokadulle kärsimättömin askelin ja ajatteli että kaikilla ihmisillä oli heikkoutensa ja Henryllä oli niitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta Henry oli hänen miehensä ja hän rakasti Henryä ja kaipasi tätä aina kun he olivat erossa."
Kjell Westön tuttu tunnelmanluonnin taika toimii. Hänen hieman unenomainen ja maalaileva tapansa kirjoittaa menneestä maailmasta vie mukanaan, samoin henkilöt, jotka taustoitetaan tarkoin ja jotka liikkuvat tutuilla kaduilla ja paikoissa Helsingissä ja sen liepeillä. Heidän ajatustensa ja arkisten tekemistensä runsas kuvaus saavat ajan ja tarinan eloon, lievä mahtipontisuus on kirjailijalle tyypillinen: joskus mietin, puhuvatko ja toimivatko ihmiset hänen tosielämässään samaan tapaan. (Luulen, että ainakin sinne päin.)
"Kaikkia poikia kautta maailman vaani vaara, että heiltä varastettaisiin heidän elämänsä ennen kuin se oli alkanutkaan, ja syyllisiä olivat ikäloput miehet joiden sydän oli täynnä pimeyttä. Mutta oliko sota ja uusien sotien jatkuva uhka aiheuttanut tuon ihmissydämen tympeän pimeyden, vai ihmissydämen pimeyskö se synnytti jatkuvasti uusia sotia? Henry tiesi kysyneensä sitä itseltään aikaisemminkin, mutta ei muistanut milloin."
Yhtymäkohtia nykyiseen ei tarvitse suurennuslasilla etsiskellä, vaikkei kirjailija ole niitä ymmärtääkseni tahallisesti esittänyt, vaan teksti on pidemmän mietinnän tulos. Itänaapurin sotimisen lisäksi maan johdon toimet, kasvava fasismilla flirttaileva ilmapiiri, mielenterveys- ja ihmissuhdeongelmat ja jopa erään lahjakkaan taiteilijan itsetuho (lienee sattumaa) - ja tämä:
"Itse väittäisin, että meillä on edessämme aivan toinen ja paljon kiusallisempi ongelma, demokraattisen hallintojärjestelmän heikkous. Sillä ette kai tarkoita, että me jättäisimme suuret päätökset tietämättömälle kansalle ja sen yhtä tietämättömille edustajille? Ajatelkaa nyt vähän, toimittaja Gunnars! Kaikki se hitaus, tiedon puute, tyhjät lupaukset, jatkuva kinastelu! Henry ei ollut koskaan aiemmin kuullut Luodon olevan niin palavissaan."
Tuoko Molly & Henry uutta Kjell Westön tuotantoon? Ehkä sen, että mukana on myös naispuolinen päähenkilö vahvasti, tasaveroisena toimijana, jonka ääni vuorottelee miehen kanssa, ja sen, että katse kohdistuu kahdenväliseen suhteeseen - tosin ystäviä ja perhettä on paljon mukana jälleen. Kerronta sinänsä ei yllätä, vaikka löytyy koukkuja, kuten tapa mainita jokin hätkähdyttävä seikka ja antaa sille selitys vasta jälkeenpäin. Selasin välillä taaksepäin, missasinko jotain... Aiemmat Westöt lukeneille on luvassa muutama yllätyskohtaaminen vanhojen tuttujen kanssa; kuin löytäisi suklaakarkin sivujen välistä.
Kenelle: Tarinankerronnan ystäville, sotamuistoja sietäville, historiaa ahmiville, parisuhdekuvauksista kiinnostuneille, Helsingin rakastajille.
Muualla: Westö teki sen taas, sanoo Taina Aarrearkku-blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti