Huorasatu

Tämä kirja oli vuoden 2011 Alexandra Salmela erikoisuudessaan ja hauskuudessaan, ote tosin erilainen: Salmela oli hulvaton ja kiltti, Gustafsson on hulvaton ja räävitön. Mutta ei pahalla tavalla rivo, kun ei kielenkäyttö täti-ihmistäkään pahemmin tökkinyt ihme kyllä, vaikka tarina on ihan nimensä mukainen.

Jumalat ja jumalattaret - Arekset, Afroditet ynnä muut - ihmisten joukossa ei ole tuorein idea, eikä vitsi jaksanut kantaa koko kirjaa, loppuosa meni silmäilyksi. Kovin lihallista tekstiä tämä on, verta, eritteitä ja ruumiinkappaleita räiskitään niin, että lukija saa pyyhkiä silmälasejaan. Tarinaa parin maallisen ja muutaman ylimaallisen naisen seikkailuista viedään eteenpäin hurjaa tahtia.

Sitä mietin, mistä kirjoittajan päähän ylipäänsä tulee tällainen väkivallan kuvasto - onko se netin pimeän puolen ja väkivaltaviihteen maailmaa? Vai yleensä vain maailmaa? Onko tämä sukupolvikysymys? Sodan nähneet varmasti tuntevat samantapaiset kuvastot, mutta itse en ole ikinä kuvitellut verenvuodatusta tai kuolemista tai kiduttamista, joissa tämä tarina piehtaroi välillä niin, että etoo (mikä on tietysti tarkoituskin). Kertooko tämä lukijan pumpulissa elämisestä vai kirjailijan mielenmaisemasta, en osaa sanoa.

Kirja on vahva kannanotto huonosti kohdeltujen naisten ja seksuaalisuuden vapaan ilmaisemisen puolesta, myös ympäristöarvot ovat näkyvästi mukana. Mutta vakava tarina tämä tykitys ei ole. Vaikka jotkut kohdat äklöttivät, monet naurattivat, kuten ilotaloissa viihtyvä, huoriin syvempää tutustumista haluava Richard Gere, tai jumalilla esiintyvä uudelleensyntymismasennus, tai Aadam, jota kielletään tulemasta baariin pelkkään salaattiin pukeutuneena.

Rankkaa revittelyä, jota en jaksanut lukea loppuun kunnolla: äärimmäisyydet, lihallisuus ja tapahtumien ja hahmojen vyörytys väsyttivät. Tavanomaisuudesta kirjaa ei ainakaan voi syyttää.

Lisää blogeissa, kuten Booksylla.

Laura Gustafsson: Huorasatu. Into 2011.