Vaeltaja

Markku Turusen Vaeltaja sattui lukupinossa juuri sopivaan hetkeen - pimeyttä piristi kummasti tämä hurja mielikuvitusleikki, seikkailu, joka tulvii jännitystä ja historiaa, mystiikalla maustettuna.

Antti Myöhänen oli töissä Olavinlinnassa, esimieheään vouti Pietari Kylliäinen. Uusi linnoitus oli lääninhallinnon tärkeä tukipiste ja maan itärajan suojelija, ei aina niin vapaaehtoisine sotajoukkoineen. Jo tuolloin, 1400-luvun lopulla, itänaapureiden kanssa kahakoitiin, eikä riitojen muinaisia juuria enää kukaan silloinkaan muistanut, mutta verisiä valloitus- ja ryöstelyretkiä tehtiin puolin ja toisin ja kostosta huolehdittiin.

Kahakkaan joutui Myöhänenkin, ja kaikessa tohinassa hän tuli suututtaneeksi kiivaan pyhimyksen, pyhän Andreaan. Tämä langetti Antin päälle kirouksen, jonka mukaan mies eläisi ikuisesti, tai ainakin niin kauan, kun tuntisi todellisen rakkauden - rakkauden, jonka vuoksi olisi valmis kuolemaan, tai joku toinen olisi valmis kuolemaan hänen vuokseen. Antista tuli vaeltaja, kuolematon, joka on tuomittu elämään ajasta toiseen, tuomiopäivään asti. 

Horinapuheiksi ensin arvellut jutut osoittautuvat todeksi, ja Antti selvisi hengissä niin Olavinlinnasta kuin Viipurin pamauksestakin, jonka hän Knut Possen kanssa tuli posauttaneeksi. Mutta Viipurin retken aikana häneltä hävisi vaimo, jonka kanssa oli vasta ehditty aloitella yhteiseloa.

Surullisena ja masentuneena oli aika lähteä muille maille. Antti otti pestin purjelaivalle Rotterdamiin ja ajautui itsensä Magalhãesin porukoihin, ei vähemmälle kuin historian ensimmäiselle tunnetulle maailmanympäripurjehdukselle. Tästä alkaa täysiverinen meriseikkailu, hurjine myrskyineen, rosvoineen ja alkuasukkaineen. Laivasto seilasi Atlantin yli, kiersi Etelä-Amerikan kärjen ja päämäärätietoisesti vaikka vaivalloisesti - tuon ajan kalustolla, ravinnolla ja terveydenhoidolla - purjehti Tyynen valtameren yli kohti Molukkeja, Maustesaaria, joka oli varsinainen päämäärä. Kallisarvoiset mausteet, etenkin neilikka, korvaisivat matkan vaivat moninkertaisesti, kun niitä saataisiin lasti Eurooppaan.

Maa ei ole litteä, se tuli todistetuksi. Ja paljon tapahtui matkan varrella: syödyiksi eivät merimiehet sentään tulleet, vaikka sitäkin sai pelätä heimosotien keskellä. Raakuuksia ja taisteluja riitti, jos ällisteltävän upeita eksoottisia kohteita ja ilojakin. Lopulta suurimman osan kirjasta vievä reissu oli tehty, ja Antti päätti jättää merenkäynnin. Hän käväisi kotikonnuillaan, turhaan, etsimäänsä löytämättä, ja teki pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ja tapasi toisen vaeltajan Ahasveruksen, joka sai kirouksensa kiellettyään ristiä kantavaa Jeesusta lepuuttamasta päätä puotinsa seinää vasten. Muitakin vaeltajia tuli vastaan vuosisatojen mittaan, kuten veljensä tappanut Abel ja Hendrick Drecken, lentävän hollantilaisen kapteeni. Viime mainitun kanssa Antti päätyi Savonlinnan oopperajuhlille kuulemaan Richard Wagnerin Lentävää hollantilaista ja sai tilaisuuden onnitella säveltäjää itseään -vaeltaja tämäkin.

Antti on viisas ja monitaitoinen mies, mutta onhan hänellä ollut puoli vuosituhatta aikaa kerryttää kokemusta milloin mistäkin ammatista. Liekö aloitteellisuuden puutetta vai ujoutta, mutta rakkausasioissa ei onnea miehelle suoda - tai miten mahtaa käydä? Lopun saa lukija itse päätellä.

Huimaan ja hauskaan fantasiatarinaan on helppo upota. Ensin pidin kirjaa surullisena - kurja kirous, ikuinen tuomio ja perheen menetys - mutta tapahtumat veivät mukanaan sellaista vauhtia, ettei siinä suremaan ehtinyt. Tarina eteni sujuvasti ja varmasti, ja sitä oli ilo lukea. Seurailin jopa kartasta purjehtijoiden reittiä ja paikkoja, jotka mainittiin.

Arvio Satakunnan Kansassa ja Keskisuomalaisessa: en osaa itse kommentoida, miten tarkkaan kirjan historiafaktat ovat kohdillaan, mutta oletan että olavinlinnalaisten perunansyöntiä lukuunottamatta suurinpiirtein ovat, ja aika tosiaan kulki kovaa vauhtia yhtäkkiä yli monen vuosisadan, mutta nuo seikat eivät haitanneet - minusta tarjolla on sopivasti luettavaa ja mielikuvitusta kutkuttelevaa, enemmän olisi ollut jo liikaa. Poikakirjamainen olo siitä tuli; seikkailuja, hurjia juttuja ja suuria sanoja riitti, mutta tarjolla ei ole juuri romantiikkaa, eikä lainkaan mitään "naisellista" tai naisen näkökulmaa, raavaiden miesten maailmassa tiukasti liikutaan.

Historiasta ja viihteestä nauttiville, perinteisistä seikkailuista pitäville, satumaisten tarinoiden ystäville.

Samalla sain korkattua Koen 13 kotimaista kirjailijaa 2013 -haasteen. Turunen on uusi tuttavuus.

Markku Turunen: Vaeltaja Gummeus 2012.