Töölönlahti

Anja Erämajan runokirja Kuuluuko tämä teille riemastutti pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen kuullut Erämajan laulavan sekä digitaalisesti että livenä. Turha oli pelkoni siitä, että ääni ei yllä runojen tasolle; samaa sarjaa ovat selvästi, persoonallisia, tummanpuoleisia mutta ilolla eteneviä, huumorilla ja oivalluksilla kutkuttelevia.

Töölönlahti on runoteos, jossa kertoja juoksee Töölönlahtea ympäri lenkillään ja kertoo, mitä mennessään miettii. Ajatus kulkee sinne tänne juoksun rytmissä, havainnoi ympäristöään tai vajoaa meditatiiviseen tilaan, karkaa välillä isoihin ja pieniin ajatelmiin tulevaisuudesta, työstä, rahasta, rakkaudesta - tai niiden puutteesta - kaikesta, mitä ihmisen mieleen hölkötellessä nousee. Erämajan nasevat ajatukset on helppo hyväksyä, hän saa ne tuntumaan vaivattomilta, juuri mieleen juolahtaneilta.

Jo aiheena Töölönlahti itselleni läheinen monin tavoin. Olen asunut sen liepeillä nuoruuteni, juossut  samaa lenkkipolkua ja kuljeskellut Linnunlaulun kirpputorin tavaravuonoissa ja -rotkoissa. Nyt olen töissä yrityksessä, joka rakentaa Töölönlahden maisemaa uusiksi. Erämaja kysyy:

"Olisiko meillä ollut varaa näkymään?"

Kieltämättä itsekin olisin toivonut kansallismaisemaan jotain juhlavampaa kuin radanvarsitalot, mutta kunhan koko alue puistoineen ja keskustakirjastoineen valmistuu, uskon, että saamme alueesta kaupunkilaisina lopultakin viihtyisän "olohuoneen". Joka tapauksessa kaikki on edistystä siitä rumasta jättömaasta ja ryteiköstä, joka Finlandia-talon takaa avautui vuosikymmenet.

Sitä ryteikköä Erämaja kuitenkin tuntuu kaipaavan, vapaata luontoa, avointa peltoa, itse istutettuja puita. Herää kysymys, miksi hän sitten lenkkeilee (asuu?) maamme urbaaneimmalla alueella? Jos kerran "kaupungilla ei ole hienostuneisuutta, ei tyylitajua"? Tässä en jaa hänen näkemystään, mutta jaan kyllä monia muita ajatuksia, kuten pelkoja, joita juoksija paljastaa:

"Pelkään huilaamista, pelkään että huilareilta nykäistään neliötä alta, taso laskee ja katto, joutuu konttaamaan, ryömimään, käytävälle, putkeen, viemäriputkeen, lapset hunningolle, joutuu vaihtamaan pienempään, festivaalit piknikkiin, Egyptissä piti käydä."

Ilmeisesti juoksija on hoitoalalla, sillä hoitamista, terveyttä, vanhenemista ja kuolemaa hän sivuaa usein. "Jonain päivänä terveyskengillä omaan petiin meen." Samoin naisen asemaa, josta hän muistuttaa: "Siskot, muistakaa, sukupuoli on tiivistä mehua, älkää laimentako liikaa." Ja lapsia: "Hyvin nuolluista poikasista tulee onnellisia aikuisia."

Monet runoista ovat itse asiassa laulun sanoja - tai toisinpäin - mikä näkyy myös rytmityksessä, juoksun tahdin lisäksi. Ja huumoria, sitä on teksteissä paljon: pappi työntää öylätin rippilapsen suuhun kuin kolikon automaattiin, ja jos syö runebergintorttuja, tuleeko hyväksi suustaan?

Pidän paljon Erämajan teksteistä, niitä on helppo lukea, vaikkei runontuntija olisikaan. Ja aiheet ovat läheisiä, kaupunkilaisen ja naisen näkökulmasta tuttuja. Fiksuja ja oivaltavia ajatuksia lenkistä, jonka voi kuvitella myös elämisen symboliksi - ennen kuin hautajaisvirttä aletaan valita, näkymät vaihtuvat moneen kertaan, samoin juoksijan kunto ja mietteet.

Anja Erämaja: Töölönlahti. WSOY 2013.