Kate Atkinson vie lukijan viime vuosisadan alun Englantiin, jossa Sylvie synnyttää kolmatta lastaan. Surullista kyllä, vauva syntyy kuolleena. Ei sittenkään, pieni tytär selviytyy napanuorasta kaulan ympärillä, elää onnellisen lapsuuden mutta hukkuu. Ei, vaan kuolee vähän isompana kulkutautiin. Ei, vaan putoaa katolta. Ei sittenkään, vaan..."Miten rauhallista talossa olikaan. Miten pettävää sellainen rauha joskus oli. Kaiken saattoi menettää yhdessä silmänräpäyksessä, yhdessä jalanluiskahduksessa."
"Oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei. Entäs sitten kauhea pelko - pelottava kauhu, jota hän kantoi mukanaan. Pimeä maisema hänen sisällään."
Ursula tietää olevansa erilainen, mutta oppii jo pienenä peittämään sen. Hän näkee outoja unia - vai ovatko ne déja vu -näkyjä entisistä elämistä - ja pelkää, että ne käyvät toteen. Mutta jotain tarttuu mukaan jokaisesta kokemuksesta. Lopulta Ursula elää toisen maailmansodan aikana Saksassa ja tapaa itsensä Hitlerin.
Tarina vie lukijaa hurjista tilanteista toiseen hengästyttävästi mukaansa kiskaisten. Samoja tilanteita, mutta eri elämissä. Vaikka teksti on taitavaa, aihe on sen verran rankka, ettei lukijankaan osa ole helppo. Se jatkuva kuoleminen... ja pommitukset. Välillä oli pakko siirtää kirja syrjään, sillä sota alkoi raivota jo unissakin. Harvoin, jos koskaan, olen lukenut näin elävää kuvausta siitä, millaista on elää pommitusten alla. Suorastaan tunsin sen hirvittävän paukkeen ja talojen tärinän. Ja pelon, jonka armoilla kuolema saattoi tuntua helpotukselta.
Tutustumme myös Ursulan perheeseen ja läheisiin. Heidänkin kehitystään on kiinnostava seurata. Ursulan elämä kietoutuu historiallisiin tositapahtumiin sen verran, että lukijan mielikuvitus pääsee kunnolla laukkaan. Millaista Euroopassa olisi nyt, jos Hitler olisi kuollut vauvana? Entä, jos joku olisi ampunut hänet ennen juutalaisvainoja? Joku, joka tiesi tulevasta ennen sen tapahtumista?
Pelottavaa, ja samalla oudon lohdullista. Mitä pieni ihminen voi isoille asioille, kun kaikki on niin sattumanvaraista? Vai onko kaikella tapahtuneella jokin tarkoitus ja päämäärä? Vakavaa, vakavaa... Silti teksti ei ole raskas, nautin kovasti suomennoksen kielestä, sen ajanmukaisuudesta sekä laajasta ja nokkelasta sanavarastosta.
Älykäs, brittityylikäs teksti ja erittäin vaikuttava tarina (vieläkin kylmää selkäpiitä), mutta varoituksen sana: aiheensa vuoksi ei vaivatonta lököilyluettavaa. Kaikkea ei selitetä, lukijalle itselleen jää kutkuttavasti pohdittavaksi monia yksityiskohtia.
Kenelle: Sattuman varaan vannoville, asioita liikaa suunnitteleville, Downton Abbeyn ystäville, elämä kerrallaan eläville.
Muualla: Saran arvion perusteella kirjasta kiinnostuin. Hänelle tuli mieleen leffa Sliding doors, josta pidin paljon. Karoliina oli huippuuden äärellä. Hän on itsekin kirjoittanut toistuvista elämistä. Liisa kuvaa osuvasti kirjan sisältävän katkeransuloista menneen maailman tuntua ja linkittää paljon muita arvioita.
Bingorasti ruutuun "Yli 500 sivua". Ja osa Ihminen sodassa -haastetta.
Kate Atkinson: Elämä elämältä. Suomennos Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms 2014.
Jokaisen blogiarvion myötä tämä tuntuu kiinnostavan yhä vain enemmän, vaikka aihe kuulostaakin vähän siltä että se voisi helposti olla sekava. Mietin kuitenkin joskus itsekin (no, kukapa ei), millaista olisi jos olisikin valinnut toisella tavalla ja olisi hurjan mielenkiintoista lukea kirja sellaisesta. Suomenkielisen teoksen kannesta en kuitenkaan tykkää yhtään, mielestäni alkuperäiskieliset kannet (joita löytyy ilmeisesti useita?) ovat paljon kauniimpia.
VastaaPoistaAlussa kieltämättä pitää olla skarppina, ettei mene liian sekavaksi, ja pikkuisen alkaa pyörryttää, mutta sitten "asettuu", tai ehkä lukija tottuu pyöritykseen. Miten sattumanvaraista kaikki on, siinä kirjan karmiva sanoma. Kansi on aika synkkä, goottilaishenkeä on myös kirjan brittipainoksessa, jossa kannessa on tyttö, kivimuuri ja taistelukenttä takana. Alkuperäisessä on kettu, joka vilahtelee tarinassa eläimenä ja talon nimenä.
PoistaHuh miten lupaava arvio! Tämä nimittäin odottaa tällä hetkellä yöpöydällä. :)
VastaaPoistaSiispä valmistaudu tulevaan, joka ei päästä ihan helpolla - ei mene tuosta vain ohimennen, vaan vaatii vähän paneutumista ja sitten onkin jo myöhäistä... Aika rankka. Vähän toisteinen, kuolemisten ja sotakohtausten suhteen, mutta tehokeinona kokonaisuuden kannalta toisto toimii, vaikka tuntuukin vähän tuskastuttavalta. Tuo sellaista painajaisunen tuntua.
PoistaHieno arvio, Arja! Ihanaa, että luit tämän, ja että ihastuit kirjaan. Minulle tämä on ollut ehdottomasti yksi kuluvan vuoden suurimpia lukukokemuksia (enkä tarkoita nyt kirjajärkäleen kokoa :) ).
VastaaPoistaJa olen ihan samaa mieltä: sota-ajan arjen ja pommitusten kuvaus oli vaikuttavampaa, kuin varmaankaan yhdessäkään kirjassa, jonka olen koskaan lukenut. Hieno teos!
Sara, kiitos! Suurin lukukokemus on ollut joo Tikli, jos koolla mitataan :-) Mutta aikamoinen on tämäkin. Ai, kommentistasi tajusinkin, ennen ole merkannut tätä sotahaasteeseen, kuuluu siihen ilman muuta. Jännä sikäli, että suomalaiset ovat kuvanneet sotaa todella paljon, mutta aika vähän tuota puolta; miltä pommitus tuntuu, kun se siviilin kohdalle sattuu. Tai ainakaan en ole sattunut sellaisia lukemaan.
Poista