Hyvän kääntöpuoli

Jos sinua ärsyttävät muka-asiantuntijat, joilla on heppoisia väitteitä milloin mistäkin asiasta, tai hymistelevät tyypit, jotka eivät saa sanottua mielipidettään koskaan mistään, niin tässä kirja sinulle. Hannu Lauerma uskaltaa sanoa, mitä mieltä on ja mikä on asiantuntijan ja tekosellaisen ero.

Oikeuspsykiatrian erikoislääkärinä tunnettu Lauerma on koonnut kirjaan lyhyitä kirjoituksia eri aiheista, joista hänellä on painavaa sanottavaa - tai joista on hänen mukaansa ihmisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Siis pahaa. Hän käsittelee niin luonnonlääketieteet, tieteen olemuksen, psykopaatin piirteet ja monta muuta aihetta reippaasti argumentoiden ja tarkkaan huolehtien siitä, että sanomiset perustuvat tutkittuun tietoon, eivät oletuksiin, koska tämä on yksi asia, joka häntä ärsyttää ns. asiantuntijoissa tai anonyymeissa kommentoijissa.

Etenkin uskomushoidot ja rohtolääkkeet ovat aihe, johon hän toistuvasti viittaa sanomalla, ettei ole olemassa vaihtoehtoista lääketiedettä sen enempää kuin vaihtoehtoista matematiikkaakaan. Ja vaikea on väittää vastaan, kun hän toteaa, että on mahdotonta kuvitella maailmanlaajuista salaliittoa, johon kuuluisivat kaikki lääkärit ja muut ekspertit, ja tämä salaliitto piilottelisi tepsiviä lääkkeitä vaikkapa lihavuuteen, masennukseen tai johonkin muuhun tunnettuun "vaivaan", johon suomalaiset luonnonlääkkeitä miljoonilla euroilla vuodessa ostavat. Osuvasti hän huomauttaa, että "elintarvikkeen terveysvaikutuksista pitää olla näyttöä, jotta sitä saa kutsua terveysvaikutteiseksi. Rohdoilta ja luontaislääkkeitä tätä ei vaadita."

Tulkitsin kyllä niin, ettei "meridiaanien asentojen tai chakrojen värinän" tutkiminen ole hänestä pahasta muuten kuin silloin, kun hyväuskoisia huijataan niiden avulla käyttämään rahaa tai jopa uskomaan parantumiseen vakavissa taudeissa, jotka vaatisivat lääketieteen apua. Kaikenlaiset taikauskot, noituudet ja tuonpuoleisuudet kuuluvat tähän saman kategoriaan. Lööperiä, sanoisi hän.

Lauerman tekstit väkivallasta ovat erityisen mietityttäviä. Hän kertoo suomalaisten synkeästä sotahistoriasta, jolloin sotavankien ja mielisairaalapotilaiden kuolleisuus oli meillä erityisen suuri moneen muuhun maahan verrattuna. Tähän voi olla monta syytä, joita hän pohtii, samoin sitä, onko suomalainen mies väkivaltaisempi kuin muualla. Lauerma sanoo, että väkivallasta puhuminen on vaikeaa; usein luullaan, että väkivallan tutkija pyrkii vähentämään tekijän vastuuta selittämällä syitä kliinisesti, vaikka tarkoitus on tietysti pyrkiä löytämään väkivallan syntysyyt sen vuoksi, että sitä opittaisiin hoitamaan ja vähentämään. Hän myös perustelee vankien sairaanhoitoa ja vertaa sitä reippaasti vanhustenhoitoon hyödyiltään ja muilta arvoiltaan.

Mainostekstin mukaan kirja purkaa "pahaan liittyviä myyttejä". Ehkä näin osin onkin, mutta en osaa nähdä NLP:tä kovin "pahana", joten käsitellyt asiat vaikuttavat hyvin eriarvoisilta eikä kokonaisuus ole täysin yhtenäinen. IT-alalla työskennellessäni meidät kaikki jopa pantiin NLP-kurssille, jonka tarkoitus oli opettaa myyntitaitoja menetelmän keinojen avulla. Ilmeisesti tuo luku onkin tarkoitettu psykiatrikollegoille, jotka käyttävät sitä hoidoissaan.

Napakkaa, vastaansanomatonta, tervejärkistä ja hauskaa tekstiä, mutta jyrkkää - se välillä huvitti, mutta välillä jo suorastaan väsytti. Toimii parhaiten luku tai pari kerrallaan, mutta kannattaa lukea, uskoo sitten itse mihin tahansa. Perustellut näkemykset ovat aina hyväksi ja saavat ajattelemaan.

Kenelle? Tieteestä kiinnostuneille maallikoille, kriittisyyttä kunnioittaville, lööppeihin uskoville, mielipidekeskusteluja seuraaville, korvakynttilöitä käyttäville.

Muualla: Kirjakaapin kummitus soisi kirjan kuluvan monissa käsissä. Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa selkeä esittely. Rva Varista kiinnostivat kirjan luvut viestinnän sudenkuopista ja "ennen oli paremmin" -ajattelusta - huuhaata sekin.

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli. WSOY 2014.