Arne

Hurmaava Arne Nevanlinna tekee sen taas - ottakaa nuoremmat pojat oppia. Arne-kirja kertoo elämäntarinan, mutta ei tylsästi eikä edes kronologisesti, vaan muistojen kautta. Nevanlinnan kirjoja lukeneet tietävät jo monet esitetyt asiat, mutta kirjailijan kirpeitä kannanottoja ja teräviä havaintoja kaipaavat löytävät paljon kiinnostavaa. Ja hihiteltävää.

Arne syntyi  86 vuotta sitten, joten hänellä on omakohtaisia muistoja niin sodasta kuin elämänmenosta monen vuosikymmenen ajalta. Olipa tylsästi sanottu, vaikka totta. Joka tapauksessa monet kiihkeät muutokset asettuvat mukavasti perspektiiviin Arnen muistoja lukiessa.

Tuo herrasperheen pentu arvioi olleensa jo pienenä älykäs ja tiedonhaluinen, mutta yksinäinen - hän koki olevansa se, jolle ei koskaan kerrottu mitään. Muuta hyvää oli tarjolla yllinkyllin, kuten sivistynyt koti ja tunnettu suku, joista saadun hyödyn mies auliisti tunnustaa, ja tuntuu vielä tässä iässä asiaa nolostelevan. Vaikka reippaalla itsetunnolla varustettuna myöntää myös omat ansionsa ja tuo ne julki, kuten pitääkin. Ehkä juuri se on tämän kirjan tarkoitus.

Sillä Arnen elämässä suuria persoonia on riittänyt niin, että pakosti muut, kuten Arne itse, ovat jääneet varjoon. Mikä tuntuu olevan elämänmittainen trauma. Rolf-isän tunsivat kaikki, ja vielä suurempi kuuluisuus oli Arnen alan, arkkitehtuurin, kirkas johtotähti Alvar.

"He olivat, Rolf Nevanlinna ja Alvar Aalto, aikansa renesanssiruhtinaita, itsevarmoja, itsetietoisia, ylimielisiä ja omilla aloillaan ylivoimaisia. He eivät säästelleet omia eivätkä varsinkaan toisten tunetita ja saivat kaiken anteeksi kuuluisuutensa ja charmikkuutensa vuoksi."

Arne jäi eläkkeelle 67-vuotiaana, ja elämään muodostui tyhjiö. Pianonsoitto ei toiminut, joten hän vaihtoi arkkitehdin piirustustussin kirjailijan kynään, tai pallokoneeseen, tai vähän myöhemmin tietokoneeseen. Hän suhtautuu hieman alentuvasti kynällä kirjoittamisen romantisointiin kirjailijan ammatissa. Hän suhtautuu alentuvasti moneen muuhunkin asiaan, mutta vastapainoksi myöntää, että hänen näkökulmansa on vain yhden erehtyväisen ihmisen. Pröystäilyn makuun ei lukija pääse, vaikka odottaisi. Enemmänkin tekisi mieli kannustaa ja huutaa huraata, kun kirjailija rohkenee saavutuksistaan kertoa. Ovatko ne sen hienompia kuin muidenkaan, jätän lukijoiden harkintaan, mutta jokin kumma alemmuudentunne tekstin takaa on luettavissa, vaikka itsevarmuutta ei puutu. Ristiriita, josta eniten kärsinee kirjailija itse.

Vaikka kirjassa on "vain" kolmisensataa sivua ja kuviakin, hän ehtii ottaa kantaa moneen menneeseen ja nykyiseen ilmiöön. Etenkin ensimmäiseen elämänuraansa, arkkitehtuuriin.

En tiennyt, että arkkitehtien ja gryndereiden suhde on ollut niin moniselkoinen. Tai selkeä, miten vain. Arne puhuu tietysti paljon menneestä, kuten Töölön rakentamisesta. Hänen mukaansa arkkitehdit vierastivat gryndereitä, jotka ensinmainittujen mielestä olivat halveksuttavia halutessaan vain tuottoa. Mestarityötä ei arvostettu, vaan kuka tahansa rakennusmestari saattoi laatia talon piirustukset. Kerettiläisesti Arne toteaa, ettei lopputuloksessa näkynyt eroa.

"Grynderit saivat rahansa ja he tiesivät tarkkaan mitä potentiaaliset ostajat eli keskituloiset virkahmiehet halusivat. Arkkitehdeillä muodinmukaisuus ja kollegojen arvostus ohitti helposti  käyttäjän näkökulman." 

Arne on, mielestään ansiottomasti, saanut leiman kapinallisena, vasemmistolaisena arkkitehtinä, mikä aiheutti syrjintää monissa yhteyksissä. Tämä johtuu kirjoittajan arvion mukaan siitä, että hän on uskaltanut kritisoida ja naureskella tuota lauman mukana menemistä, joka arkkitehdeille hänen ura-aikoinaan oli tavallista. Eikä hän kiellä laumoittumista omalla kohdallakaan. Alvar oli  myös Arnen mielestä mestari työssään, mutta ihmisenä ei-niin-jumalallinen. Eikä Arne mennyt Aallolle töihin, vaikka tilaisuus olisi tarjoutunut (minkä hän muuten muistaa aina mainita). Merkittävien rakennusten suunnittelutyöt oli jaettu aivan muilla perusteilla kuin osaamisen tai käyttäjän näkökulman huomioimisella. Arkkitehti oli tähti, rakentajat työvoimaa. Sisäänlämpiävä arkkitehtikunta oli suljettu maailmansa, opiskeluajoista alkaen.

Nykyarkkitehdin asemaan rakentamisessa Arne ei juuri ota kantaa. Paitsi kuivalla huumorillaan.

"En tunne nykyistä käytäntöä mutta arvelen, että työmaakokouksia vetää joku muu kuin arkkitehti. Luultavasti juristi."

Arne vietti vuosia Nairobissa arkkitehtikoulun professorina opettamassa paikallisia alan töihin. Kirjailija ihmettelee sitä, ettemme vieläkään ole päässeet länsimaiden tavoitteeseen kehitysyhteistyörahojen määrässä. Arne ei ole maailmankansalainen, mutta älykkäänä ihmisenä osaa katsoa asioita laajasti. Hänellä on selkeät mielipiteet avunannosta, kansallisuuden merkityksestä - ja ruotsalaisista. Korkeassa iässä lienee sallittua sanoa mielipiteensä suoraan, ja sen hän tekee, puhuu suunsa puhtaaksi niin sanoakseni. Kielitaitoisena (tosin hän kuvaa vaikeutensa asian kanssa) ja paljon matkustelleena hän on nähnyt monenlaista. Kokemuksia on opettavaista ja hauska lukea, vaikkei samaa mieltä olisikaan.

Hän ottaa kantaa Guggenheimiin, pankkiirien ahneuteen, ärsytyslistansa kärkisijaa pitävään Björn Wahlroosiin. Yllättävästi monia henkilöitä nimeltä mainiten kirjailija tekee tiliä, ehkä siitä ilmeisestä syystä, että tietää elämänsä olevan viimeisissä vuosissaan, minkä hän itse toteaa. Anteeksi Matti Klinge, häpeä Hannu Harju! Ikärasismista Arne lausuu myös muutaman sanan. Miehellä on ikää, mutta eivätkö vuosikymmenet jo anna kanttia mainita asiasta jos toisestakin? Suhtaudumme nuoriin ymmärtäväisesti, iän huomioiden. Miksei sitten toiseen suuntaan? Ikä näkyy, mutta outoa olisi, jos niin ei olisi.

Kirjamessuilla Arne kertoi etunimikirjojen olevan nyt loppu. Mariesta alkanut kavalkadi Hjalmarin ja Varman kautta Hetaan huipentuu vitsillä Arne-nimiseen kirjaan. Sen voi tulkita jonkinlaiseksi lopputilitykseksi. Toivottavasti ei kuitenkaan: hän sanoo itse kirjoittamisen pitäneen hänet hengissä. Lukija toivoo asiantilalle jatkoa.

Kenelle? Älykkäästä, kuivasta ja täsmällisestä huumorista nauttiville. Kokemusta ja menneisyyttä arvostaville. Arkkitehtuurista Suomessa kiinnostuneille. Luokkaeroja ja 1900-luvun sääty-yhteiskuntaa tutkiville. Omaa tulevaisuuttaan kuvitteleville, muistelmiaan miettiville.

Muualla: En löytänyt muita blogiarvioita, joten linkitän omiin entisiini. Marie, Nevanlinnan romaanituotannon ensimmäinen ja ehdoton helmi, on kirjoitettu ennen blogiaikojani. Seuraavat kirjat löytyvät: on nössö-Hjalmar, teräväpäinen Varma ja outo Heta. Ja yksi tietokirjoihin luokiteltu (joita Nevanlinnalla on kymmenkunta tai enemmänkin): Valistuksen paikka. 

Arne Nevanlinna: Arne. Siltala 2014.
Kustantajan lukukappale.