Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus

Hannu Mäkelän Muistan-muistelmasarja on edennyt viidenteen ja viimeiseen teokseensa, jonka nimi on itsenäisyyspäivään sopiva, suomalaisille tärkeä sana Vapaus.

Hektisen palkkatyöputken katkaisee päätös aloittaa vapaana kirjailijana. Mäkelä vuokraa työhuoneen, kuskaa sinne kirjoituskoneensa ja alkaa odottaa vapauden iloja. Aluksi niitä ei juuri ilmaannu, tekstiä ei ala pulputa, huonekin on jääkylmä. Silloin on helppo turvautua kavereihin ja kapakoihin.

"Mutta voiko ihminen olla vapaa? Viini, jonka pitäisi nostaa mielialaa, alkaakin tummentaa sitä."

Vapauden toinen puoli, vastuu, on vielä opittava ja rankan kautta. Kun alkoholista on jo enemmän haittaa kuin hyötyä, mies kokeilee muita keinoja olemisen tuskansa lievittämiseen. Näistä monenlaisista kokeilusta - terapeuteista ilokaasuun - hän kertoo avoimesti. Osa auttaa, suurin osa ei. Yllättäen löytyy myös liikunta, lajina tennis. Työtkin alkavat sujua, tuottelias ja tekemään tottunut mies on sinnikäs.

Tulee kirjoja, jotka eivät nouse suurmenestyksiin. Mutta tulee myös Eino Leino ja Mestari-kirja, joka saa Finlandia-palkinnon 1995. Ei yksi pääsky kesää tee, tuumii kirjailija jäädessään julkisuudesta sivuun jo seuraavalla kirjallaan, jonka HS:n arvio "murskaa joka tavalla." Mutta jatkuvasti löytyy uutta kiinnostavaa tutkittavaa.

Tulee myös uusia ihmissuhteita ja nopeita avioliittoja. Mäkelä ei näitä ruodi, eikä pidäkään. Kahdenväliset asiat pysykööt sellaisina.

Runot annetaan ja romaanit kirjoitetaan, on Mäkelän vakiolausahdus. Miten lie kokoelmien ja elämäkertojen laita, ne varmaan sinnikkäästi tutkimalla kaivetaan ja kirjataan? Leino-kiinnostuksen myötä löytyy myös L. Onerva, jonka valtavasta julkaisemattomasta tuotannosta Mäkelä kokoaa runokokoelmia. Ja löytyy Casanova! Hänestä Mäkelä suunnitteli suurteosta, mutta lopulta päätyi tekemään kaksi kirjaa: romaanin Syksy Venetsiassa (2006) - on muuten tyylikäs romaani, sanoo lukija - ja elämäkerran Casanova (2007).

Moninaisia ovat miehen kiinnostuksen kohteet. Se näkyy tuotannon määrässä ja laajuudessa. Paitsi kirjallisesti, hän kerää päänsisäistä aineistoa matkustamalla. Pariisi oli jo nuorena suuri rakkaus, myöhemmin seuraa Venetsia, mutta myös paljon muuta. "Mitä enemmän matkustaa, sitä ahneemmin haluaa nähdä lisää, ainakin vielä." Ainakin on mainittava Venäjä ja Aleksander Pushkin, jonka jäljillä hän nykyisen vaimonsa Svetlanan kanssa matkustaa.

Kokemus ja laaja tietomäärä näkyvät kirjassa ja petaavat syyn sitä lukea. Ja se jatkuva tiedonjano! Elämää akateemikko kommentoi kiinnostavasti, eikä paikalleen jämähtämisestä ole häivääkään; sekin opiksi nuoremmille. Kun kaikki näyttää liittyvän kaikkeen ja ihmiskunta kaikista uhkakuvista huolimatta vielä sinnittelee, sanoo hän, ettei sittenkään usko ihmiskunnan tuhoon, ei halua uskoa.

"Jos ihmiselle on annettu järki, miksei hän viimein käyttäisi jopa sitä? Oltuani 70 vuotta pessimisti, olen viimein päättänyt muuttua optimistiksi." 

Hienoista selittelyn makua löytyy myös, etenkin avioliittojen suhteen. Maku tulee siitä, että sanoja on paljon, mutta vaikea on väittää vastaankaan:

"Kiihkeimmätkin rakkaudet, jotka kohisten tulevat, myös mumisten menevät. Sen olen kokenut, syystä ja syyttä. On kestettävä kylmyys ja kyynisyys, on ennen kaikkea kestettävä itsensä, omat vikansa, tajuttava että on vain yksi ihminen jonka kanssa ensin pitää elää sovussa: oma itse. Kun se onnistuu, onnistuu sama muidenkin kanssa, ehkä."

Kirja on kuin jutustelua, moniaalle polveilevaa, paljon aiheita ja huomioita sisältävää: rakkaudesta teksteihin, kirjoista ja kirjallisuudesta, kirjailijuudesta ja kirja-alasta, ihmisistä ja niiden suhteista, elämisen ja työn eri tavoista.

Mäkelä ei kunnioitettavasta tuotannostaan huolimatta asetu ikoniksi eikä patsaaksi kaapin päälle, vaan on vahvasti ihminen ja kertoo siitä muille rohkeasti. Perimmäinen pessimistinen ja taiteilijamielikuvalle tyypillinen itsekeskeinen synkkyys, johon joskus oli vaara uppoutua, näyttää olevan sivussa. Kirjassa tullaan lähes tähän päivään, joten muistelmia ei ihan heti saatane lisää, mutta varmasti jotain muuta.

Aiemmat osat

Muistan. Lapsuus. 
Muistan. Nuoruus.
Muistan. Elämän oppivuodet (tätä en ole lukenut, joten Kirjavinkit vinkkaa)
Muistan. Otavan aika

Kenelle: Kirjailijaurasta kiinnostuneille, elämänviisautta etsiville, rauhallisen kerronnan ystäville.

Muualla: Kaikki päivät tulevat -blogin Jaana viihtyi Mäkelän lämpimässä ja lempeässä ilmapiirissä.

Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus. Tammi 2016.