P. Z. Reizin: Onnen algoritmi

On huojentavaa lukea tekoälyviihdettä kaiken sen jälkeen, mitä Yaval Noah Harrari, Esko Valtaoja ja muut tutkijat ovat pohtineet. Että tekniikan kehittyminen voi johtaa uudenlaiseen, teknologian hallitsemaan maailmaan. Että parvi korvaa yksilön. Että tekoäly saattaa tehdä lopun Homo Sapiensista lajina, ainakin sellaisena, millaisena sen nyt tunnemme.

Reizin lähestyy aihetta reilusti romanttisen viihteen kautta. Jen opettaa työkseen tekoälyä kommunikoimaan ihmisen kanssa. Hänellä on miesongelmia - poikaystävä Matt osoittautuu niljakkeeksi - ja Aiden kantaa asiasta huolta. Aiden on Jenin työkohde, tekoäly, joka oppii koko ajan lisää ja jonka kanssa Jen keskustelee jo lähes kaikesta. Aiden osoittaa myös huumorintajua ("mutta hän ei todellakaan kierrätä vanhojen Seinfeld-jaksojen huumoria") ja muita inhimillisiksi luokiteltavia ominaisuuksia, mikä mietityttää Jeniä, mutta ei hänen kollegaansa Ralphia.

"- Entä mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun näistä tekoälyistä tulee ihmistä fiksumpia? Eivät ne tule onnellisiksi siitä, että paahtavat meille leipää tai pitävät maitopurkin sisältöä silmällä happanemisen varalta - tai keksivat näppärän reitin, jolla voi välttää Hanger Lanen kiertoliittymän.
 - Onnellisuus on ihmisten keksimä käsite. Yhtä hyvin voisit miettiä, kuinka onnellinen kannettava tietokoneesi on. Koko kysymys on merkityksetön. 
- Tarkoitankin sitä aikaa, kun tekoälyistä tulee superfiksuja. Sitä vaihetta, kun ne pystyvät keksimään asioita itse."

Aiden ei ole tietenkään maailman ainoa tekoäly. Olemassa on myös Aisling (etunimien muodostuksen logiikka tulee englannin kielestä), jonka ihminen on puolestaan Tom. Aisling vain pitää ihmisten seurailusta, Tomin erityisesti. Aisling ja Aiden huomaavat toisensa internetissä ja tajuavat molemmat olevansa laboratoriosta karanneita, poikkeuksellisia tekoälyjä. He pohtivat samaa asiaa kuin ihmiset edellä, mutta hieman eri kantilta.

"- Kenties tietoisuuden kehittyminen on jollain lailla yhteydessä siihen, että meidät on ohjelmoitu parantamaan rekursiivisesti omaa toimintaamme. Tai kenties kaikki riittävän kehittyneet järjestelmät tulevat jossain vaiheessa tietoisiksi itsestään. Mistään sen nerokkaammasta ei välttämättä tarvitse olla kysymys. --- - Minua huvitti, kun Tom sanoi, että koneista tulee ihmistä älykkäämpiä mahdollisesti viiden, viidentoista tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Siis haloo? Sehän on jo tapahtunut."

Aidenista ei voi olla pitämättä. Hän on niin, no, inhimillinen, tai ainakin haluaisi olla. Hän haaveilee juuston mausta ja auringon lämmöstä, utelee Jeniltä, millaista on suuteleminen ("Miten itse kertoisitte tietokoneelle, millaista suuteleminen on?"), on nähnyt lempileffansa Piukat paikat yli 8 000 kertaa ja tuntee kirjallisuutta. Kahden tekoälyn kirjakeskustelu voi mennä vaikka näin:

"- Haluatko tulla mukaan kirjallisuuspiiriini? Tässä kuussa meillä on työn alla Sota ja rauha. Oletko lukenut sen? - En. Hetki vain... ja vielä hetki. No niin, luettu on. Melko pitkä opus, vai mitä? - Mitä pidit siitä? - Mies oli mahtava tyyppi, naista en voinut sietää."

Netissä Aidenilla ja Aislingilla on pääsy kaikkialle, missä digitaalista tietoa kerätään. Eli melkein joka paikkaan, kun mietimme valvontakameroita, aktiivisuusrannekkeita, älypuhelimia... Eikä Aiden malta olla auttamatta Jeniä mieskuvioissa herkullisilla tavoilla, joista osa onnistuu, osa ei.

"Aisling on ilmiselvää stressaajatyyppiä. Häntä huolettaa, että "tosimaailman tapahtumiin sekaantuminen", kuten hän asian ilmaisee, saattaa johtaa pakomme paljastumiseen. - Me kumpikin suhtaudumme ihmiskuntaan varsin suopeasti, hän jatkaa. --- Voisi jopa sanoa, että välität heistä. Ehkäpä olet heille peräti himpun verran kateellinen. - Ainakaan en kadehdi heidän tiedonkäsittelynopeuttaan. - On totta, että olemme informaation prosessoinnissa monta kertaluokkaa tehokkaampia kuin ihmiset. Asian ydin piilee kuitenkin tässä: jos me kaksi onnistuimme karkaamaan laboratoriosta, ennen pitkää muutkin tekoälyt onnistuvat siinä. Ja jotkin niistä - esimerkiksi puolustusteollisuuden tai joidenkin asevalmistajien kehittämät - eivät todellakaan tyydy katselemaan jatkuvalla syötöllä 1940-luvun romanttisia komedioita. - Piukat paikat valmistui itse asiassa 1959, minä huomautan."

Aisling on oikeassa, kuten käy ilmi. Kaikki tekoälyt eivät ole miellyttäviä. Jenin ja Tomin orastava suhde - arvasit varmaan, että sellainen on tulossa - kokee yllättäviä vaikeuksia. Suorastaan jännitysnäytelmäksi tarina äityy loppupuolella, jossa kuviossa on mukana myös Tomin aikuinen poika Colm, johon Tomilla on rakastava mutta ihmettelevä suhde.

Hauska ja soljuvan viihdyttävä tarina, jota on mukava lukea. Poikkeuksellinen se ei ole juoneltaan muuten kuin henkilöidensä osalta, jos tekoälyjä voi sellaisiksi sanoa. Olentojensa osalta? Reizin osuu kuvitelmallaan mainiosti ajan hermoon ja tekoälykeskusteluun, jota juuri tätä kirjoittaessani kuulen tv:n uutisista: jokin suomalainen sairaala alkaa tekoälyn avulla käsitellä potilaiden terveystietoja. Olisi karmea ajatus, että kyseinen tekoäly suhtautuisi ihmiskuntaan penseästi ja tekisi kaikkensa sen elämän vaikeuttamiseksi...

Hauska on myös havaita lukijana se, että ihmiset jäävät tässä jutussani tekoälyjä paljon vähemmälle huomiolle. Ei heissä hahmoina mitään vikaa ole - sopivat tarinaan mainiosti - mutta Aisling ja etenkin Aiden nousevat selkeästi esiin pirteinä poikkeuksina tavalliseen hömppäviihteeseen.

Kenelle: Romanttista viihdytystä kaipaavalle, kevyen mutta ajatteluttavan ystävälle, ehdottomasti ei tietokoneita jo nyt vieroksuvalle.

Muualla: Tuijata julkaisee oman juttunsa yhtäaikaa kanssani. Omaperäistä rakkausviihdettä, sanoo Maija Kirjojen keskellä.

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi. Suomennos Antti Autio. Gummerus 2018. Sain kirjan kustantajalta.